“Kaikkien koulu on kaikkien asia”

Tiistaina 17.5.2016 kansainvälisenä homo-, bi- ja transfobian vastaisena päivänä järjestetty Kaikkien koulu -seminaari kokosi noin sata ihmistä paikalle kuulemaan ja keskustelemaan siitä, miten koulutuspolitiikassa ja koulutuksen käytännöissä voidaan kohdata sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta. Joukossa oli muun muassa opiskelijoita, opettajia ja tutkijoita sekä kansalaisyhteiskunnan toimijoita eri järjestöistä. Esimerkiksi Sateenkaariperheet ry jakoi opettajille suunnattua materiaalia tilaisuudessa.

Krstiina2

Professori Kristiina Brunila avasi tilaisuuden otsikolla “Kun maailma jakautuu kahtia”. Puheen lukea täältä.

RiikkaTaavetti

Tutkija Riikka Taavetin puheenvuoro käsitteli sateenkaarinuorten kertomuksia koulun normatiivisuudesta ja sen murtamisesta. Puheen voit katsoa Unitubessa. Riikka oli tiistaina haastateltavana tilaisuuden tiimoilta Yle Puheen iltapäivälähetyksessä (haastattelu alkaa 47:24 minuutin kohdalta).

JukkaLehtonen

Vanhempi tutkija Jukka Lehtonen puhui ei-heteroseksuaalisten ja transnuorten koulutusvalinnoista. Puheen voit katsoa Unitubessa.

Elina

Biologian ja maantieteen opettaja Elina Särkelä hahmotteli toisin tekemisen mahdollisuuksia opettajan työssä. Puheen voit lukea täältä.

Miro

Seta-aktiivi Miro Jukka käsitteli puheenvuorossaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kiusaamista kouluissa. Puheen voit katsoa Unitubessa.

JonIngvarKjaran

Researcher Jón Ingvar Kjaran from the University of Iceland, School of Education gave a Nordic perspective on gender and sexual minority rights in education and discussed the possibility of a move towards anti-oppressive schools. You can watch the presentation in Unitube.

KirsiPimia

Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä tarkasteli puheenvuorossaan sitä, kuinka yhdenvertaisuuslaki voi toimia sateenkaarinuorten tukena. Puheen voit lukea täältä.

JaniToivola

Viimeisenä vuorossa oli kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Jani Toivola otsikolla “Yhteiskunnallista puhetta, joka avaa ovia  – päättäjyyttä, joka luo osallisuutta”. Puheen voit katsoa Unitubesta. Jani on myös kirjoittanut tilaisuudesta omilla sivuillaan.

Keskustelu

Loppukeskustelu kävi vilkkaana. Päivän puheenvuorojen läpi kantavaksi sanomaksi nousi se, että tilanteet ovat muutettavissa, eikä siihen tarvita aina joitakin mittavia mullistuksia. Riittää, että ajattelee, perehtyy asioihin ja ottaa muita mukaan. Kuten Riikka Taavetti sanoi puheenvuoronsa loppupuolella: “Kaikkien koulu on kaikkien asia”. Tehdään siis yhdessä tilaa monenlaiselle olemiselle kouluissamme ja yhteiskunnassa laajemminkin!

Tilaisuuden videotallenne on katsottavissa yliopiston Unitubesta.

Tilaisuudesta on kirjoitettu myös Helsingin yliopiston sivuilla suomeksiruotsiksi ja englanniksi.

Read more about the seminar in English on the JustEd website and on the University website.