Hyvä tahto ei riitä kun kun ratkaistaan nuorten syrjäytymisestä

Huoli nuorista ja nuorten syrjäytymisestä on politiikan ja julkisen keskustelun vakioaiheita. Ratkaisuksi huoleen on kehitetty laaja kirjo erilaisia projekteja ja järjestelmiä, joilla syrjäytymistä pyritään ehkäisemään. Nuorille asetetaan myös varhain markkinakelpoisuuden ja kilpailukykyisyyden vaatimuksia. Kun nuoria ohjataan ottamaan yhä aikaisemmin vastuuta omasta elämästään, hyvinvoinnistaan ja valmistautumaan kilpailuun koulutus- ja työmarkkinoilla on vaarana yhteiskunnallisten ongelmien unohtuminen. Näin tullaan tehneeksi politiikkaa, jossa syrjäytymiskehitystä yritetään ensisijaisesti katkaista korjaamalla yksilöä.

CoSupport hanke järjesti 14.12. seminaarin Yksilö järjestelmässä – Järjestelmä yksilössä yhteistyössä VAMLASin kanssa. Tilaisuudessa käännetiin yhteiskunnallista keskustelua yksilön vastuullistamisesta kohti rakenteiden ja järjestelmien merkityksen tunnistamista. Toimme tutkimuksen ja julkisen keskustelun piiriin erilaisissa elämäntilanteissa toimivia nuoria ja heidän kanssaan työskenteleviä – heitä, jotka näyttävät jäävän huolipuheen katvealueille vaikka ovatkin sen keskiössä.

Lisää tapahtumasta:

https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/koulutus/hyva-tahto-ei-riita-kun-ratkaistaan-nuorten-syrjaytymista