Jos ja kun, si ja dum

Kuten saksantaitoiset tietävät, “jos” ja “kun” eivät välttämättä ole aina niin eri asioita kuin voisi kuvitella. I.33:n runosäkeistä erottuu eräänlainen vuokaavio: varoasentoja (custodiae) on seitsemän, ensimmäistä varoasentoa vastaan on kaksi vastatekniikkaa (contraria), ja näille vastatekniikoille on vielä omat vastatekniikkansa:

(1) Custodia prima retinet contraria bina:
contrarium primum halpschilt, langortque secundum.
Dum ducitur halpschilt, cade sub gladium quoque scutum.
(2) Dum ducitur langort, statim liga sub quoque supra

Tekniikoiden muoto näkyy alla olevista kuvista. Papin (oik.) omaksuma varoasento on custodia prima eli “sub brach, johon oppilaan (vas.) ylemmissä kuvissa näkyvät vastatekniikat (contraria) ovat halpschilt ja langort. Papin vastaukset kumpaankin käyvät ilmi niiden alla olevista kuvista.

Leeds, RA MS. I.33 foll. 8v & 7v.

Ensimmäisen vastatekniikan (halpschilt) jälkeen annetaan tekstissä toinen haarakohta, joka siis seuraa toimintaa cadere sub gladium quoque scutum (kuvassa alhaalla vasemmalla): oppilaan roolissa oleva taho voi jatkaa kahdella tavalla, joihin hänen vastustajansa (jota alla lainatuissa säkeissä puhutellaan) puolestaan vastaa jommallakummalla mainituista tekniikoista:

(3) Si generalis erit, recipit caput; sit tibi stichslac.
Si religat, calcat, contraria sint tibi schiltslac.

(Tekstistä käy ilmi, että recipit caput merkitsee päähän lyömistä. Saksankieliset vaihtoehdot ovat pisto miekalla ja lyönti kilvellä.)

Konjunktioita ei lähtökohtaisesti voi tarkastella erillään niiden hallitsemien sivulauseiden moduksista ja aikamuodoista, joten todetaan tässä sen verran, että yllä on käytetty futuuria erit mitä todennäköisimmin ihan vain metri gratia. Muutenkin modusten käyttö sivulauseissa on keskiaikaisissa teksteissä vähän niin ja näin. Kaikissa neljässä tapauksessa (esimerkit 1-3) on protasiksessa (käyttääkseni liberaalisti ehtolauseterminologiaa) dum tai si ja indikatiivin preesens (kerran futuuri), ja apodosiksessa imperatiivi tai hortatiivinen konjunktiivi. Esimerkin 2 tilannetta seuraavat vielä seuraavat toteamukset:

(4) Dum subligaveris, caveas ne decipieris.
Dum subligatur, caput ligantis recipiatur.

Uskaltaisin yllä olevassakin tapauksessa lähteä siitä oletuksesta, että toinen futuuri (tai konjunktiivin perfekti) subligaveris yksinkertaisesti sopii mittaan paremmin kuin subligas. Futuuri decipieris lienee sekin käytetty konjunktiivin sijaan riimin vuoksi eikä mitenkään osoittamaan dum- ja ne-lauseiden ilmaisemien asioiden eli sitomisen ja ansaan joutumisen peräkkäisyyttä.

Caveas ja recipiatur ilmaisevat molemmat kehoituksia samalla tavalla kuin imperatiivi esimerkeissä 1 ja 2 sekä konjunktiivi esimerkissä 3. Subligare on siis merkittävällä tavalla eri asia kuin cadere sub gladium, koska ensimmäisessä tapauksessa caput recipiatur, mutta jälkimmäisessä caput recipere on virhe, jonka generalis eli tavallinen miekkailija saattaisi tehdä.

Koska dum ja si ovat metrisesti ekvivalentteja, on niiden vaihtelulla otaksuttavasti jokin syy. Tekisi mieli ajatella, että sanan dum käyttö on tässä jollakin tavalla yhteydessä saksan sanaan indes, joka on saavuttanut liechtenaueriaanisessa miekkailussa avainsanan roolin yhdessä kahden muun ajoitukseen liittyvän sanan (vor ja nach) kanssa.

Joka tapauksessa korostettu yhdenaikaisuus tarkoittaisi sitä, että halpschiltin ja langortin vastatekniikoiden on tapahduttava yhtaikaa niiden kanssa (esimerkit 1 ja 2): jälkimmäisen tapauksessa riski tulla lyödyksi päähän (johon siis decipi viittaa) on yhdenaikainen vastatekniikan (subligatio) kanssa (4), kun taas ensimmäisessä tapauksessa contrarium on pysäytetty ennen kuin riski on akuutti (3). Edelliseen liittyen halpschilt ja langort voitaisiin nähdä saman liikkeen eri vaiheina, jolloin kyse olisi kaiken kaikkiaan juuri ajoituksesta suhteessa vastustajan liikkeeseen, eikä siitä, että halpschilt ja langort ovat vaihtoehtoja samalla tavalla kuin caput recipere ja religare esimerkissä 3.