‘Liber vetustissimus’, kirjoitti Heinrich von Günterode vuonna 1579. Mutta kuinka vanha kyseinen koodeksi eli I.33 on?

Aikomuksenani on muodostaa oma näkemykseni asiasta, mutta sitä odotellessa listaan tähän eri lähteissä ilmoitettuja ajoituksia merkiten ajoituksen perusteen, jos se on tiedossa:

• 1400-luku (käsialan perusteella, Ukert 1838)
• 1300-luku (koodeksin entiseen kanteen liimattu lappu)
• 1200-luvun loppu (Wassmannsdorff 1888)
• 1300-luvun puoliväli (tieteen, kasvatuksen ja kansansivistyksen valtakunnanministeriön näyttelykatalogi 1936)
• 1400-luvun alku (Sothebyn huutokauppakatalogi 1950)
• 1200-1300-lukujen vaihde tai viimeistään 1300-luvun alku (Lochner 1960)
• 1400-luku (luultavasti Ukertin mukaan, Wierschin 1965)
• 1200-luvun loppu (tunnistetuksi uskotun mutta nimeämättä jääneen Würzburgin piispan sihteerin käsialan perusteella, Alfons Lhotsky)
• 1300-luvun alku (muutamien tekstinäytteiden perusteella, Krämer 1975)
• 1300-luvun alku (oletettavasti Krämerin mukaan, Hils 1985)
• 1200-luvun loppu (Cunningham & Watson 2002)
• 1200-luvun loppu tai 1300-luvun alku (Walpurgiksen vaatteiden perusteella, Forgeng 2003)
• n. 1270 (kuvituksen perusteella, Bodemer 2008)
• n. 1320 – 1330 (Leng 2008)

Juuri kenenkään mielestä koodeksi ei ole 1300-luvun puolivälistä saati lopusta. 1400-luvun ajoitus on anomalia, ellei peräti painovirhe.

Eri-ikäisiä käsialoja. Leeds, RA, MS I.33 fol. 1r.

Miten sitten käsikirjoituksia tai teoksia ylipäänsä ajoitetaan? Maininnat muissa lähteissä antavat vähintään terminus ante quem -ajoituksen. I.33:n tapauksessa tällainen olisi Cyprianin katalogi vuodelta 1714, ellei sitä mainittaisi jo Günteroden kirjassa vuonna 1579. Tämän tiedon perusteella käsikirjoitus on laadittu ennen vuotta 1579, mikä tosin on täysin ilmeistä aloittelevimmallekin kodikologille.

Kodikologisin perustein voidaan tarkastella käsialaa (esim. onko yläpidennyksissä lenkki vai ei), käytettyjä lyhenteitä ja kirjaimia (esim. æ vai ę), tekstin asettelua (yksi vai kaksi palstaa, ylin rivi kehyksen sisä- vai ulkopuolella) sekä kuvitusta, ja tehdä näiden perusteella päätelmiä siitä, mihin aikakauteen käsikirjoitus sen ominaispiirteiden perusteella sijoittuu. Tällainen järkeily perustuu siihen, että on olemassa jo ajoitettujen käsikirjoitusten korpus, johon ajoitettavaa käsikirjoitusta verrataan. Vastaavasti voidaan ajoitus tehdä sisällön, tässä tapauksessa korkeintaan varusteiden ja vaatteiden, perusteella.

Kieliasuun perustuvasta ajoituksesta puhuttaessa on yleisellä tasolla syytä muistaa, että koodeksi ei ole sama asia kuin sen sisältämä teksti: teksti voi olla huomattavasti sen sisältävää keskiaikaista käsikirjoitusta vanhempi, kuten säilyneen antiikin kirjallisuuden tapauksessa on ilmeistä. Vanhemman kirjallisuuden kuvitus saattaa olla myös hyvinkin anakronistista. I.33:n kohdalla voidaan kuitenkin hyvällä syyllä olettaa, että kyseessä on uniikki alkuperäisteos, joten kieliasun ajoitus on yhtenevä koodeksin ajoituksen kanssa.

Nykyaikaisimmat ajoituskeinot liittyvät esimerkiksi musteen ja pergamentin kemiallisiin analyyseihin. Tällaiset menetelmät ovat erityisen tärkeitä, mikäli tekstin epäillään olevan väärennös: kaikki muut piirteet, joista väärennökset tyypillisesti tunnistetaan, ovat ainakin teoriassa pätevän käsikirjoitustutkijan väärennettävissä, mikäli hänellä on riittävät kädentaidot tuottaa väärennös.

Aion lähitulevaisuudessa (selvittyäni takaisin Turusta) istahtaa Kansalliskirjaston kellariin selaamaan läpi ajoitettujen käsikirjoitusten katalogit, minkä jälkeen minulla on toivottavasti oma, lähteillä perusteltu (!!) näkemykseni asiasta.