Esihistoriaa Kansallismuseossa

Olin viikko sitten torstaina laajentamassa näkökulmiani Kansallismuseon uudessa esihistorianäyttelyssä, jossa viime vuonna väitellyt tutkija Mikko Moilanen esitteli siellä näytteillä olevia rautakautisia miekkoja. Esitys oli äärimmäisen kiinnostava ja asiantunteva.

Mieleeni jäi, kun Moilanen mainitsi, että rautakautisten miekkojen väistimissä on havaittu kulumia, joiden perusteella voitaisiin olettaa miekkoja pidetyn ns. peukalo-otteessa. Tämä on kiehtova tieto sen osalta, miten pitkälle messer-tekniikoiden esihistoriallinen traditio ulottuu.

Johannes-miekan kahva. KM 31691:1.

Hieman huonosti valaistussa asehuoneessa huomioni kiinnittyi ristiretkiaikaiseen Johannes-miekkaan (KM 31692:1), joka on kuulunut esittelytekstin mukaan Johanniittain veljeskunnalle. Säilän lappeella on hopealankaupotettu kirjoitus SIOHANNES eli S(anctus) Johannes, toisella puolella MAVRITIVS (vai S MAURITIIUS?) eli Mauritius. Assosioin asioita välillä melko vapaasti, joten mieleeni tuli kaksi pyhää miestä, jotka molemmat menettivät päänsä, Johannes Kastaja ja Pyhä Mauritius, sekä kaksi muuta miekkaa, Wienin Schatzkammerissa sijaitseva valtakunnanmiekka (WS XIII 17) ja Torinon Armeria Realessa sijaitseva Mauritius-miekka (AR G 25), jotka ovat (silmämääräisen arvioni perusteella) samaa tyyppiä ja jotka ovat tulleet viimeksi mainitun pyhimyksen kunniaksi tunnetuiksi “Pyhän Mauritiuksen miekkoina”.

En osaa sanoa, onko asialla merkitystä. Ehkä kyseessä on ollut johanniitta (mistä IOHANNES), joka on halunnut muistaa kotikaupunkinsa tai ammattikuntansa suojeluspyhimystä (mistä MAVRITIUS), tai sitten joku on vain halunnut assosioida miekkansa päiden katkomiseen.

Jossain vaiheesa puheeksi tuli ns. Constantinus Rex -miekka (KM 8911:91), jonka säilässä on kaiverrukset CONSTMIITNS ja REX, ja sen mahdollisuus, että se olisi kuulunut jollekulle Bysantissa töissä olleelle varangikaartin jäsenelle. Moilanen mainitsi, että sana rex on väärä, koska Bysantissa oli keisari eikä kuningas. (Katso myös väitöskirjan sivu 149). Ottamatta kantaa asiaan muuten, mielestäni tämä sanavalinta ei ole välttämättä oleellinen seikka miekan provenienssin osalta, sillä Bysantin keisarin omankielinen titteli oli βασιλεύς, jonka tavallinen latinankielinen käännösvastine rex on, ja muinaisskandinaavisia nimityksiäkin Konstantinopolin hallitsijalle ovat girkja-konungr ja garðs-konungr.

Sivuhuomiona antiikin Roomassa titteli rex oli samanlainen tabu kuin τύραννος kreikkalaisille (mistä sana tyranni), mutta keisarivallan aikana ei oikeastaan ollut titteliä, jonka merkitys olisi ollut “keisari” nykymielessä, vaan käytössä oli (arvo)nimien Caesar ja Augustus sekä ylipäällikköä merkitsevän nimityksen imperator sekamelska. Muiden kielten keisaria merkitsevät sanat ovat tietenkin peräisin sanoista Caesar (→ sa. Kaiser, ru. kejsare, su. keisari, ve. царь) ja imperator (→ it. imperatore, ra. empereur, en. emperor), mutta nykyisiä käytäntöjä tulee varoa peilaamasta menneisyyteen.

Mitä tulee itse uuteen näyttelyyn, en voi sanoa olevani näkemäni valossa erityisen tyytyväinen. Alla Johannes-miekan selitysteksti:

Johannes-miekan esittelyteksti.

Kuva on hieman huonolaatuinen, mutta oikealla ylhäällä näkyvä kartta ilmaisee löytöpaikkaa, alla oleva aikajana (välillä 9000 eaa. – 1000 jaa.) nuolineen (joka näyttäisi osoittavan jonnekin ensimmäisen vuosituhannen jaa. puoliväliin) ajoitusta.

En välttämättä ymmärrä mitään sisustusarkkitehtuurista ja skandinaavisesta minimalismista, mutta mielestäni löytöpaikan nimeäminen ja ajoitus olisivat esineen luonteen lisäksi vähimmät tiedot, mitä toivon näytteillä olevista museoesineistä saavani joutumatta selaamaan katalogia.

6 thoughts on “Esihistoriaa Kansallismuseossa

  1. Kiitos tästä! Tuo peukalo-ote-juttu on tosi kiinnostava. Guy Windsorin hypoteesin mukaan “viikinkimiekkailu” pyöreällä kilvellä olisi hyödyntänyt tuota peukalo terällä -lähestymistapaa (tämä selittäisi myös, miksi osa varsinkin vanhemmista kädensijoista on niin lyhyitä). Guy demosi minulle tästä peukalo terällä -otteesta saatavia etuja kerran, ja minusta se vaikutti uskottavalta metodilta. Lyhyesti: peukalo terällä mahdollistaa vastustajan kilven taakse viiltelyn (kilpikäteen, kasvoihin). Kaiketi on esitellyt ajatuksiaan joskus muuallakin. Ja pahoittelut, etten ehtinyt eilen kuulemaan paperiasi! On ollut töissä hoppua.

    • Iso osa rautakauden miekkojen kouraimistahan on nykymakuun todella lyhyitä, mutta niitä ei pidetäkään vasaraotteessa (ponsi ottaisi kivuliaasti ranteeseen kiinni) vaan pääasiallisesti kättelyotteessa niin että ponsi tulee kämmenpohjan sivua vasten. Peukalo-ote, joka väistimien kulumakohtien mukana nyt varmistui on toissijainen, mutta täysin käytettävä tekniikka rautakauden miekoilla. Todella kiinnostava havainto kaikenkaikkiaan!

    • Peukalo-ote (peukalo lapetta vasten) ei tosiaan lähtökohtaisesti eli ilman muita muutoksia tee otteesta “lyhyempää” eli paremmin lyhyeen kouraimeen mahtuvaa; otteesta saa lyhyemmän vain vähentämällä kouraimen ympärille kiertyvien neljän sormen määrää (ymmärrettynä joko luonnollisina tai rationaalilukuina). Toisaalta miekkojen ponnen muoto (suora kulma ponnen ja kouraimen välissä, mihin laskisin tässä mielessä Petersenin L-, Z- ja Æ-tyypitkin) ei erityisemmin tunnu tukevan ainakaan eräitä kättelyotteen variaatioita – mutta tästä on luonnollisesti vaikea käydä keskustelua ilman havaintomateriaalia! Ettei asia mene ihan off-topiciksi, voisin myöhemmin tehdä puhdetöinä pienen ikonografisen katsauksen otteista I.33:ssa.

      Jaakko, saatan esitellä syksyllä vielä toisenkin paperin, joka tulee kaipaamaan vielä enemmän kriittistä silmää! 😉

      • Joo, totta taitaa olla, ettei se peukalon sijoittelu juurikaan itsessään lyhennä otetta. Kiitos tarkennuksesta siihen kättelyotteeseen liittyen, Antti ja Sire!

  2. Olin samalla luennolla (itse asiassa kysyin varta vasten siitä Constantinus rex -miekasta), ja tosiaan mieleen tuli sama ajatus “basileus” ja “rex” -titteleiden similariteetista. Mukava kuulla kielitieteilijän mietteitä aiheesta myös.

    • Ah. Kuulin tosiaan enää sivukorvalla, että asiasta oli puhetta varsinaisen esityksen jo loputtua. Latinan sanakirjat tuppaavat olemaan painottuneita kouluissa luettuun antiikin kirjallisuuteen, joten keskiajan osalta on käytettävä erikoissanakirjoja, joita on niitäkin onneksi runsaasti saatavilla.

Comments are closed.