Durchtreten

Viittasin I.33:a koskevaa populaarikirjallisuutta käsitelleessä kirjoituksessani useiampaan otteeseen tekniikkaan, jonka nimi on saksaksi durchtreten tai durchtrit. Tekniikka esiintyy käsikirjoituksessa kahdessa kohdassa, joista kummassakin se on yksi vaihtoehto kolmesta.

Papin (vas.) miekka on oppilaan (oik.) miekan ulko- eli oikealla puolella. Leeds, RA MS I.33 fol. 2r.

Ensimmäinen tapaus liittyy tilanteeseen, jossa pappi on vastannut priimistä oppilaan hyökkäykseen (ks. kuva yllä). Kun oppilas on sitonut papin miekan, papilla on kolme vaihtoehtoa (fol. 2v):

Sacerdos autem tria habet facere videlicet mutare gladium vt fiat superior siue durchtreten vel dextra manu comprendere brachia scolaris .id est. gladium & scutum.

Sama asia ilmaistaan marginaaliin kirjoitetuilla säkeillä:

Hec tria sunt cleri durchtrit mutacio gladij.
dextra siue manu poterit deprehendere gla. schu.

Tässä yhteydessä durchtrit jää kuvittamatta.

Toinen tapaus, jossa durchtreten mainitaan, alkaa alla näkyvästä tilanteesta, jossa oppilas (oik.) on aloittanut hyökkäyksen papin sekondia vastaan (ylempi kuva), mihin pappi vastaa sitomalla oppilaan miekan (alempi kuva):

Leeds, RA MS I.33 fol. 9r.

Sekä papilla että oppilaalla on tässä lähes symmetrisessä tilanteessa kolme vaihtoehtoa, kuten tekstistä käy ilmi (fol 9r):

sciendum quod salua doctrina sacerdotis qui prius fuit obsessus potest tria facere primo potest exprimere gladium deorsum & tunc durch treten Secundo potest recipere latere dextro. tertio potest recipere plagam latere sinistro Nota quod hoc idem potest facere aduersarius. licet obsessessor [sic] ad hoc prius sit paratus.

Seuraavassa (edellisten suhteen ympäri käännetyssä) kuvassa oppilas suorittaa durchtrit-liikkeen:

Leeds, RA MS I.33 fol. 9v.

Kuvatekstissä selitetään, mitä oppilas tekee, sekä kerrataan mainitut kaksi muuta vaihtoehtoa, jotka oppilas olisi voinut toteuttaa (fol. 9v):

Hic scolaris instructus mediante consilio sacerdotis ducit actum quendam qui nuncupatur durchtrit. posset tamen recepisse plagam tam sinistram que ducitur ex parte dimicatorum generalium. quam dexteram que consueuit duci ex parte sacerdotis suorum iuuenum

En käsittele näitä kahta muuta vaihtoehtoa (tavanomainen lyönti vasemmalta, papin oppilaiden tapa lyödä oikealta), joista ei ole kuvitusta, tässä yhteydessä.

Yllä olevan valossa on kaksi sidontaa, yksi ulkopuolella, toinen sisäpuolella, joista molemmista voidaan suorittaa durchtreten. Molemmissa tapauksissa muuta mainitut vaihtoehdot edellyttävät, että vastapuoli painaa miekkaa vasten. Näin ollen lienee tulkittava, että mikäli vastustaja ei tee näin, on mahdollista mennä hänen lävitsensä. Mielenkiintoista kyllä, Günterode kuvailee tämän vaihtoehdon Sciomachiassaan (yhtenä kolmesta!) eräänlaisena liukupistona, joka suoritetaan, mikäli vastustaja ei ole onnistunut kääntämään kärkeä poispäin itsestään (Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C. 15, fol. 48r.)

‘si patitur cuspidem in corpus intentum antimachus, intrandum est.’ Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C. 15 foll. 48r – 48vv (fig. ρ).

Ainakin sekondin (secunda custodia) tapauksessa I.33:n tekniikalla on vähintään tietty “niche”-yhteys Paulus Kalin erääseen väkipuukkotekniikkaan, joka näkyy alla olevassa kuvassa:

‘zu gleichem mit hauwen zusamen’. München, BSB, Cgm 1507 foll. 72v – 73r.

Lopuksi on myös huomattava, että durchtreten ei merkitse ensisijaisesti läpi astumista (step through, tread through) vaan ennemminkin puhki tallaamista. Tässä mielessä mahdollinen latinankielinen synonyymi voisi olla värssyissä esiintyvä verbi calcare.

Zeck(ruor)e

Minulta pyydettiin tulkinta-apua sitaattiin ‘zẘ kopff zů leib / dÿe zegt nicht vermeÿd’. Kyseessä on ote Liechtenauerin muistovärssyistä, tarkemmin sanottuna prologin jälkeisestä yleisestä osuudesta. Alla kyseiset säkeet kontekstissaan (‘ain gemain lere des langen schwerts’) Wierschinin editiosta:

wer nach gät hawen
der darff [4r] sich kunst wenig fröwen
hauw nahent waß du wilt
kain wechßler kompt in dinen schilt
zů kopff zů lybe
die czecke nitt vermyde
mitt gantzem lybe
fechten waß du starck gerest tryben

Koska Liechtenauerin oppi on laadittu ‘mit verborgenen worten’, on niistä yksinään lähes mahdoton saada mitään irti, joten liechtenaueriaanisen miekkailun tutkimus nojaakin säkeille kirjoitettuihin selityksiin. Alla Wierschinin editiosta (eli käsikirjoituksesta Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C. 487) löytyvä selitys (glosa) yllä siteeratuille säkeille (s. 98):

Wenn du mitt dem zůfechten zů im kumpst, so solt du vff sein hew nicht sechen; noch warten, wie er die gegen dir trybt. Wann alle fechter, die do sechen vnd warten vff aines anderen hew vnnd wellend anderß nichten thon [13v] dann versetzen, die durffen sich söllicher kunst wenig fröwen; wann sy werden do by offt geschlagen.

Item, du solt merken: alles, das du fechten wilt, das trüb mitt gantzer störck deines lybs! Vnnd haw im do mitt nahent ein zů kopff vnd zů lyb, so mag er vor dinem ort nicht durch wechslen. Vnd mitt dem haw solt du in den anbinden des schwerts der zeckrůre nicht vermyden zů der nächsten blöß, di dir hernach in den fünff hewen vnd in anderen stucken vßgericht [14r] werden.

Relevantti kohta löytyy jälkimmäisestä puoliskosta item-sanasta alkaen. Tämän perusteella ‘zů kopff zů lybe’ on itsenäinen ohje, joka muistuttaa kohdistamaan lyönnit ja pistot vastustajan päähän tai kehoon osoittamatta kärjellä poispäin vastustajasta, jotta hän ei voisi vaihtaa miekan toiselle puolelle (durch wechslen); kun miekat kohtaavat (anbinden des schwerts), ei tule välttää tekemästä otsikoitua lyöntiä (eli zeckrůre) lähimpään paljaaseen (blöß), mikä opetetaan viiden mestarilyönnin ja muiden kappaleiden yhteydessä.

Wierschin liittää tekstikohtaan seuraavan huomautuksen (s. 88, huomautus e):

Auch die czecken oder zeckruoren beeinflussen den Kampfesverlauf, weshalb man den Gegner damit nicht verschonen soll.

Wierschinin sanastossa sana zeck, zecke selitetään ‘im Nahkampf ausgeteilter leichterer Treffer mit der Waffe’. Lisäksi hän viittaa Grimmein sanakirjaan, jossa sanan zeck merkitys annetaan muodossa ‘kurzer, leichter schlag’.

Yllä sanotun perusteella juttu vaikuttaa selvältä: miekkailijan ei tule välttää (tai ylenkatsoa?) suoraan sidonnasta suoraan tehtäviä lyhyitä jatkohyökkäyksiä.

On huomionarvoista, että säkeissä käytetään yksinkertaista sanaa zecke, kun taas selityksissä on selittävämpi yhdyssana zeckrůre. Tämä selittynee sillä, että selityksen kirjoittaja on olettanut sanan zecke olevan hämärä tässä yhteydessä, minkä vuoksi sen merkitystä on katsottu tarpeelliseksi tarkentaa. Vanhimmaksi oletetussa käsikirjoituslähteessä (Nürnberg, GNM, Hs. 3227a) vastaava selitys kuuluu ‘vnd sal keyne czeckē ader ruren nicht vormeiden’ (19v), jossa ‘ader ruren’ nähtävästi selittää sanaa zecken. Sana růre voidaan ymmärtää osumaksi, missä merkityksessä vastaava verbi esiintyy myös valehyökkäyksen (feler) yhdessä: ‘Feler, wer wol furet, von vnden nach wunsch ruret’ (Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C. 487, fol. 29r; Wierschin s. 108). Itse termi (jos se sellainen on) zeckrüre esiintyy vielä Ringeckin matalia varoasentoja käsittelevässä liitteessä Liechtenauerin säkeiden selityksiin (id., foll. 50v-51r; Wierschin s. 125):

Item, wann du vß dem streychen durchwechselst vnnd kompst [51r] zů der andern sytten oben vff sin schwert, so magst du die stuck glych alß wol tryben – alß vor vff gener sytten – mitt zeckrüren vnd mit allen dingen.

On vaikea välttyä vaikutelmalta, että ‘mitt zeckrüren vnd mit allen dingen’ tarkoittaa käytännössä “ihan mitä vaan”: puolen vaihdon jälkeen voidaan tehdä kaikki se, mitä on jo aiemmin käsitelty.

‘czeckē’. Nürnberg, GNM, Hs. 3227a fol. 19v.

Sana esiintyy myös Joachim Meyerillä, joka selittää sen seuraavasti lyöntejä koskevassa luvussaan (Gründtliche Beschreibung, 1.14v):

Schneller oder Zeckrur ist fast ein ding / welche eigentlich nit häuw seindt die gehauwen / sonder geschnelt werden / die werden volbracht in mitten oder voller arbeit / wann einer fug hat / so du nemlich von Oben oder auff beiden seiten / oder von unden gegen deinem gegenpart mit der flech oder eussern theil der klingen / das wehr last schnappen oder in einem schwung oben oder under seiner klingen hinein schnellest.

Tässä siis zeckrüre on termin schneller synonyymi. Mielestäni ei ole syytä olettaa, että Meyerin tarkoittamat napautukset lappeella, joilla lienee tarkoitus voittaa ottelu saamalla vastustaja vuotamaan verta, olisi sama asia, jota tarkoitetaan Liechtenauerin säkeessä ja niiden selityksissä. Perustelen tämän sillä, että aiemmin siteeratussa glossassa annetaan ymmärtää, että zeckruore on jotain sellaista, mikä opetetaan myöhemmin viiden lyönnin yhteydessä, mutta tekstissä ei opeteta mitään Meyerin kuvaileman tapaista, vaan yksinkertaisesti erilaisia keinoja päästä lyömään tai pistämään vastustajaa siinä vaiheessa, kun miekat ovat kohdanneet. Ehkä zeckruore on alkujaan ollut jopa jonkinlainen halveksiva nimi tällaisille lyhyille ja nopeille lyönneille, joita taitamattomat miekkailijat eivät ole osanneet arvostaa, ja juuri siksi asiasta muistutetaan säkeiden yleisessä osassa?

Comeniuksen miekkailusanasto

Terminologia aiheuttaa välillä harmaita hiuksia niin autenttisten kirjallisten lähteiden kuin tutkimuskirjallisuudenkin lukijalle. Olen käsitellyt jo aiemmin tiettyjen sanojen merkityksen vaihtelua miekkailukirjallisuudessa. Tällä kertaa lisään soppaan Comeniuksen pedagogisen kuvakirjaklassikon.

Orbis sensualium pictus ilmestyi latinankielisten koepainatteiden jälkeen vuonna 1658 Nürnbergissä latinalais-saksalaisena laitoksena. Teos käsittelee kaikkia elämän aloja kuvan ja tekstin avulla, ja siitä on otettu lukuisia uusia painoksia monilla eri kielillä. Kansalliskirjaston kokoelmista löytyy vuonna 1689 ilmestynyt digitoitu ruotsinkielinen laitos (52. latinankielinen painos, 6. ruotsinkielinen). Yksityiskohtainen bibliografia löytyy Kurt Pilzin teoksesta Die Ausgaben des Orbis Sensualium Pictus: Eine Bibliographie (1967).

Palaestra - FechtschulTässä yhteydessä relevantti on miekkailukoulua (palaestra, Fechtschul) koskeva luku, joka sisältää erilaisten aseiden nimityksiä (ruotsinkielisessä laitoksessa sivut 274-275). Alla olevan taulukon sanat on poimittu vuoden 1698 latinalais-saksalaisesta laitoksesta (54. latinankielinen painos; luku cxxxii, sivut 272-273), josta myös yllä oleva kuva on peräisin.

bipennis Partisane (Helleparte)
ensis Degen
framea Rappier
gladius Schwerdt
hastile Stange
pugio Dolch
semispatha Duseck

(Sana Partisane esiintyy saksankielisessä tekstissä, Helleparte annetaan sanastossa vaihtoehtona. Kuvassa näkyvä ase nro 3 on selvästi sellainen, jota nykyään kutsuttaisiin hilpariksi.)

Kuten von Günterode, myös Comenius käyttää sanoja framea ja Rappier toistensa vastineina yhden käden miekan merkityksessä (nro 6, tikarin ja hilparin välissä) ja sanaa gladius kahden käden miekan (nro 1) nimityksenä. Teksti kertoo rapiiria käytettävän yhdessä tikarin (nro 6) kanssa. Ensis (von Günterodella sanan gladius synonyymi) eli Degen on kuitenkin tässä ymmärrettävä florettina, sillä ne ovat ‘mucrone obligati, ne lethaliter lædant’; kärjen pyöreys näkyykin selvästi kuvassa (nro 5).

Toinen mielenkiintoinen seikka on latinankielinen sana semispatha (‘puolimiekka’), joka annetaan sanan Duseck vastineena (nro 4); von Günterode käytti reilut sata vuotta aiemmin sanaa Dussack latinankielisessä tekstissä selittäen sen olevan eräänlainen acinaces tai harpe (Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C. 15, fol. 68r).

Lähes puolitoista vuosisataa myöhemmin vuonna 1845 Prahassa ilmestyneessä nelikielisessä laitoksessa (192. painos, Orbis pictus – swět w obrazích – Die Welt in Bildern – le monde en tableaux) on nähtävissä eräitä mielenkiintoisia muutoksia. Koska dussackit ovat aikaa sitten menettäneet tunnettuutensa, on semispatha saksaksi selittävämpi kurzer Haudegen. Lisäksi Degen annetaan sanan Schwert synonyymina, harjoitusase on Liviukselta tuttu (26,51) rudis, saksaksi yllättäen Rappier, ja yhdessä tikarin kanssa käytettävä ase onkin ensis eli Stoßdegen. Alla tämän laitoksen sanasto taulukkomuodossa laajennettuna ranskankielisillä vastineilla:

bipennis Partisane pertuisan
ensis Stoßdegen estoc
gladius Schwert, Degen espadon
hasta Picke pique
pugio Dolch poignard
rudis Rappier fleuret
semispatha kurzer Haudegen courte épée de bois

Kiinnostavaa on myös, että tämänkin laitoksen kuvan perusteella ilmiselvä sauva (vanhemman painoksen hastile, Stange, kuvan nro 2) on muuttunut tekstissä piikiksi (hastaPicke, pique), jonka harjoitusversiona terätöntä sauvaa voidaan tietenkin pitää.

Orbis pictus käsittelee myös sotilaan varustusta, taistelua maalla ja merellä sekä kaupungin piiritystä, mutta niistä lisää toisella kertaa.

Gladius hispaniensis

Roomalaistyyppinen miekka eli gladius jaetaan alatyyppeihin, joista varhaisin malli tunnetaan teknisellä termillä gladius hispaniensis. Siteerasin edellisessä kirjoituksessa kreikaksi kirjoittanutta Polybiosta käyttäen ilmaisun μάχαιρα ἰβηρική latinankielisenä vastineena muotoa gladius hispanus. Ilmaisu esiintyy Liviuksella, kuten myös gladius hispaniensis. Liviuksen lähteenään käyttämä annalisti Quintus Claudius Quadrigarius näyttäisi käyttävän muotoa gladius hispanicus.

Periaatteessa sanat hispanus, hispaniensis ja hispanicus ovat synonyymejä, mutta (Forcellinia seuraten) ensimmäinen viittaa Hispaniassa syntyneeseen, toinen muualla syntyneeseen mutta Hispaniaan muuttaneeseen tai siellä oleskelevaan ja kolmas hispanialaisiin tai Hispaniaan liittyvään tai kuuluvaan. Näin ollen “oikein” vaihtoehto olisi gladius hispanicus.

Autenttiset aikalaisten käyttämät sanat ja nykyaikaiset erikoisalatermit eivät aina vastaa toisiaan täydellisesti. Esimerkiksi tietynlaisia arkeologisia esinelöytöjä kuvaavat termit lorica segmentata (Asterixista tuttu levyhaarniska) ja falcata (Pyreneiden niemimaalla käytetty kaareva miekka) eivät esiinny latinankielisillä auktoreilla, vaan ne on otettu käyttöön vasta uudella ajalla. Gladius hispaniensis on rajatapaus siinä mielessä, että se esiintyy Liviuksella mutta on, kuten sanottu, myös miekkatypologian tekninen termi, jolla viitataan varhaisimpaan gladius-tyyppiin, jonka terän pituus saattoi olla jopa 760 mm (Bishop & Coulston 2006, s. 56).

Legioonalainen scutuminsa takana valmiina pistämään gladiuksellaan (teoksesta Bishop & Coulston 2006).

Kuten mainitsin ylempänä, Livius käyttää sekä adjektiivia hispanus että hispaniensis viitatessaan miekkoihin. Muotoa hispanus hän käyttää kohdassa, joka kertoo Titus Manliuksen varustautumisesta kaksintaisteluun hänelle kieltä näyttävän jättiläisgallin kanssa:

Armant inde iuvenem aequales; pedestre scutum capit, Hispano cingitur gladio ad propiorem habili pugnam; armatum adornatumque adversus Gallum stolide laetum et – quoniam id quoque memoria dignum antiquis visum est – linguam etiam ab inrisu exserentem producunt. (7,10)

Kaksintaistelu käytiin n. 360 eaa., joten jos roomalaismiekan hispanialaisuus on toisen puunilaissodan (218 – 2011 eaa.) peruja, on miekan kutsuminen sellaiseksi tässä yhteydessä anakronismi. Tässä tarkoitettu “lähitaisteluun soveltuva” miekka olisi siis ehkä “varsinaisen” gladiuksen (gladius hispaniensis) ξίφος-tyyppinen edeltäjä. Vai onko pedestre (scutum) ymmärrettävä kontrastina sanalle hispanus?

Hispaniensis-tapauksia Liviuksella esiintyy kaksi. Ensimmäisessä kuvataan roomalaisen ratsuväkiosaston teurastamien makedonialaisten tiedustelijoiden vammoja (vuonna 203 eaa.):

nam qui hastis sagittisque et rara lanceis facta uolnera uidissent, cum Graecis Illyriisque pugnare adsueti, postquam gladio Hispaniensi detruncata corpora, bracchiis cum umero abscisis, aut tota ceruice desecta diuisa a corpore capita patentia que uiscera et foeditatem aliam uolnerum uiderunt, aduersus quae tela quosque uiros pugnandum foret pauidi uolgo cernebant. (31,34)

Miekan hispanialaisuuden erikseen mainitseminen katkottujen käsivarsien ja kaulojen yhteydessä voisi viitata siihen, että se soveltuu erityisesti tällaisten vammojen tuottamiseen, mikä siis ei ainakaan viittaa ensisijaisesti pistoaseeseen. Toisessa kohdassa ilmaisu viittaa roomalaisen kevyen jalkaväkisotilaan (veles) varustukseen (vuonna 189 eaa.):

hic miles tripedalem parmam habet et in dextera hastas, quibus eminus utitur; gladio Hispaniensi est cinctus; quodsi pede conlato pugnandum est, translatis in laeuam hastis stringit gladium. (38,21)

Tästä herää kysymys, onko kyse aiemmin puheena olleesta ratsuväen aseesta (gladius hispaniensis?) vai jalkaväen aseesta (gladius hispanus?), vai onko termeillä ylipäänsä mitään eroa.

Tässä kohden on syytä siteerata kohtaa, jossa Livius kuvailee gallien ja hispanialaisten varusteiden eroja:

Gallis Hispanisque scuta eiusdem formae fere erant, dispares ac dissimiles gladii, Gallis praelongi ac sine mucronibus, Hispano, punctim magis quam caesim adsueto petere hostem, brevitate habiles et cum mucronibus. (22,46)

Livius antaa ymmärtää, että hispanialaisetkin olisivat roomalaisten tapaan mieluummin pistäneet kuin lyöneet. Kuvaus sinänsä (lyhyt ja teräväkärkinen) sopii myös falcata-tyyppiin, joka kuitenkin vaikuttaisi muuten vähintäänkin sekä lyömä- että pistoaseelta. Puhuessaan tässä hispaanojen lyhyistä pistomiekoista erotuksena gallien pitkistä lyömämiekoista Livius on saattanut jotenkin sekoittaa miekkatyypin ja laadukkaan iberialaisen teräksen: jälkimmäiseen roomalaiset ilmeisesti tutustuivat toisen puunilaissodan aikana, mutta pistomiekkojaan he käyttivät Polybioksenkin mukaan jo aiemmin, kuten ylempänä mainitsin. Tätä tulkintaa hämmentää Suda, 900-luvulta peräisin oleva bysanttilainen tietosanakirja, joka hakusanan μάχαιρα kohdalla kertoo, että roomalaiset kopioivat Hannibalin sotien aikaan keltibereiltä juurikin aseen rakenteen (κατασκευή) osaamatta kuitenkaan valmistaa yhtä hyvää terästä:

ᾗ καὶ Ῥωμαῖοι τὰς πατρίους ἀποθέμενοι μαχαίρας ἐκ τῶν κατ’ Ἀννίβαν, μετέλαβον τὰς τῶν Ἰβήρων, καὶ τὴν μὲν κατασκευὴν μετέλαβον, αὐτὴν δὲ τὴν χρηστότητα τοῦ σιδήρου καὶ τὴν ἄλλην ἐπιμέλειαν οὐδαμῶς δύνανται μιμεῖσθαι.

(Hiljattain ilmestyneessä Maija-Leena Kallelan, Ylermi Luttisen ja Teivas Oksalan Livius-suomennoksessa Ab urbe condita XXII: Karthagon Hannibal Rooman porteilla (2015) ylempänä mainittuun tekstikohtaan liittyvässä alaviitteessä lainataan vapaasti Polybiosta: “se [hispanialainen miekka] oli luja ja taipumaton, siinä oli terävä kärki, ja vihollista saattoi sivaltaa sen kummalla reunalla hyvänsä.” Kuten jo edellisessä kirjoituksessani ohimennen sanoin, ymmärrän ainakin toistaiseksi ilmaisun  ‘ἔχει δ᾽ αὕτη κέντημα διάφορον καὶ καταφορὰν ἐξ ἀμφοῖν τοῖν μεροῖν βίαιον’ viittaavan molempien särmien sijaan säilän molempien osien eli kärjen ja terän käytettävyyteen. Sivuhuomiona mainittakoon, että Polybios käyttää adjektiivia βίαιος sekä kaksi- että kolmimuotoisena, esim. βιαίοις πληγαῖς 3,16 ja βιαίας πληγῆς 27,11.)

Joka tapauksessa kaiken yllä sanotun perusteella vaikuttaa korkeintaan siltä, että pistämiseen soveltuvasta lähitaisteluaseesta Livius käyttää nimitystä gladius hispanus ja ratsuväen aseesta, joka soveltuu päiden ja raajojen katkomiseen, nimitystä gladius hispaniensis, vaikka jälkimmäinen viittaa kuitenkin ilmeisesti myös kevyen jalkaväen sivuaseeseen. Tapauksia on niin vähän, että mitään kovin tarkkoja määritelmiä ei kannata yrittää tehdä, ja on myös perusteltua epäillä Liviuksen asiantuntemusta. Mikäli ounasteluni ilmaisun pedestre scutum kohdalla pitää paikkansa, saattaisi Liviuksen gladius hispanus/hispaniensis kaikissa tapauksissa viitata ensisijaisesti ratsuväen aseeseen.

Pappi kupurakilpensä takana valmiina pistämään miekallaan (custodia sexta; Leeds, RA, MS I.33 fol. 17r.)

Palatakseni vielä nykyaikaiseen terminologiaan ja latinan kielen sanoihin, latinan gladius ja scutum eivät ole lähtökohtaisesti suomeksi gladius ja scutum vaan miekka ja kilpi. Myös I.33:ssa käytetään sanoja gladius ja scutum, jossa ne viittaavat yhden käden miekkaan ja kupurakilpeen. Von Günterode (1579) käyttää sanoja gladius (sekä machaera, xyphomachaera, romphea ja ensis) kahden käden miekasta, jonka hän otsikoi saksaksi Schlachtschwerdt, Langschwerdt, Beidenfeuster. Yhden käden miekasta, josta hän käyttää saksaksi nimitystä Rappier, hän käyttää latinaksi kirjoittaessaan ainoaa jäljelle jäävää sanaa framea, joka tarkoittaa vanhimmilla kirjailijoilla muinaisgermaanisen esikuvansa (*framja) mukaisesti keihästä, mutta jo kristillisillä auktoreilla miekkaa. Ehkä sopivana loppukaneettina mainittakoon, että Paulus Hector Mair 1500-luvun puolivälissä käyttää rapiirista (Rappier) latinaksi nimitystä ensis hispanus.

Määrite vai summa?

Ilmaisin aiemmin varovaisen epäilykseni siitä, että ensimmäisen varoasennon vastatekniikat (obsessioneshalpschilt ja langort eivät välttämättä ole vaihtoehtoja muuten kuin siinä mielessä, että niiden kohde (obsessus, kuvissa oikealla) voi toimia joko siinä vaiheessa, kun miekan ojentuminen on meneillään (halbschilt, ks. vasen kuva alla), tai ojentumisen jo tapahduttua (langort, ks. oikea kuva alla).

Halpschilt & langort.

Leeds, RA MS I.33 foll. 8v & 7v.

Tekstissä todetaan, että mikäli obsessus ei tee halbschiltia vastaan mitään, tulee hän lyödyksi (fol. 11v, ks. kuva alla). Tiedämme langortista, että ‘omnes actus custodiarum siue gladij determinantur in ea, id est, finem habent & non in alijs’ (fol. 1v). Voisi ajatella, että tämä pätee myös halbschiltiin, joka on eittämättä actus gladij. Näin ollen oletettu ketju halbschiltlangort voi kokonaisuudessaan päättyä joko siihen, että obsessus ottaa lyönnin vastaan, tai siihen, että obsessus (astuen taaksepäin) sitoo obsessorin miekan joko päältä tai alta (‘dum ducitur langort, statim liga sub quoque supra’).

Leeds, RA MS I.33 fol. 11v.

Mutta miten tämä liittyy kirjoituksen otsikkoon? Kyse on (ainakin jossain määrin) yhdyssanojen typologiasta. Jos yllä oleva ajatus termien keskinäisestä suhteesta on oikea, voisin kuvitella termien edustavan samaa yhdyssanatyyppiä. Koska esittämäni ajatus sitoisi sanat halbschilt ja langort tarkoittamaan saman liikkeen vaiheita, tuntuvat alkuosat halb ja lang äkkiseltään sopivan täydellisesti: custodiasta eli varoasennosta alkanut liike on puolivälissä “puolikas” ja lopussa “pitkä”. Mutta miten tämä sopii yhteen yhdyssanojen loppuosien schilt ja ort kanssa?

Langort on helppo tulkita määriteyhdyssanaksi merkityksessä ‘ort, joka on lang‘, jossa määriteosa lang määrittää edusosaa ort. Kärki on kieltämättä kuvatunlaisessa asemassa “pitkänä”. Vastaavasti tulkittuna halbschilt olisi ‘schilt, joka on halb‘. Sanan schilt ei tarvitse tulkita viittaavan konkreettisesti vasemmassa kädessä pidettävään kilpeen, sillä sana esiintyy saksankielisessä Fechtbuch-kirjallisuudessa myös torjunnan nimityksenä. Tässäkään mielessä kyseisessä asemassa ei vaikuta olevan mitään “puolikasta”. Voidaanko sanat tulkita jotenkin muuten?

Ajatusleikkinä pyörittelemäni vastaus on, että kyllä voi: ehkä sanat olisikin ymmärrettävä summayhdyssanoina, siis jotakuinkin halb-schilt ja lang-ort, eli tekniikkapari olisi yhtaikaa sekä halb ja lang että schilt ja ort. Ensimmäisessä asemassa liikkeen ominaisuudet ovat puolustaa mahdollista vastustajan toimintoa vastaan (eli tukkia hänen varoasentonsa) ja jatkaa siitä suoraan lyönniksi (tai pistoksi). Tämä vastaisi ainakin liechtenaueriaanisen tradition versetzen-tekniikoita, joissa omalla lyönnillä suoritetaan yhtaikainen torjunta vastustajan senhetkisestä varoasennosta todennäköisintä hyökkäystä vastaan. (Tämä ei sinänsä välttämättä edellytä oletusta siitä, että edellä käsitellyt yhdyssanat edustavat samaa tyyppiä.)

Yritys sovittaa tämä tulkinta yhteen muun tekstin kanssa herättää tietysti monia mielenkiintoisia kysymyksiä, joista yksi koskee obsessorin miekkakäden asentoa alemmassa ylhäällä olevista kuvista (fol. 11v), ja joilla on implikaatioita koko käsikirjoituksen synnyn kannalta.

Jos ja kun, si ja dum

Kuten saksantaitoiset tietävät, “jos” ja “kun” eivät välttämättä ole aina niin eri asioita kuin voisi kuvitella. I.33:n runosäkeistä erottuu eräänlainen vuokaavio: varoasentoja (custodiae) on seitsemän, ensimmäistä varoasentoa vastaan on kaksi vastatekniikkaa (contraria), ja näille vastatekniikoille on vielä omat vastatekniikkansa:

(1) Custodia prima retinet contraria bina:
contrarium primum halpschilt, langortque secundum.
Dum ducitur halpschilt, cade sub gladium quoque scutum.
(2) Dum ducitur langort, statim liga sub quoque supra

Tekniikoiden muoto näkyy alla olevista kuvista. Papin (oik.) omaksuma varoasento on custodia prima eli “sub brach, johon oppilaan (vas.) ylemmissä kuvissa näkyvät vastatekniikat (contraria) ovat halpschilt ja langort. Papin vastaukset kumpaankin käyvät ilmi niiden alla olevista kuvista.

Leeds, RA MS. I.33 foll. 8v & 7v.

Ensimmäisen vastatekniikan (halpschilt) jälkeen annetaan tekstissä toinen haarakohta, joka siis seuraa toimintaa cadere sub gladium quoque scutum (kuvassa alhaalla vasemmalla): oppilaan roolissa oleva taho voi jatkaa kahdella tavalla, joihin hänen vastustajansa (jota alla lainatuissa säkeissä puhutellaan) puolestaan vastaa jommallakummalla mainituista tekniikoista:

(3) Si generalis erit, recipit caput; sit tibi stichslac.
Si religat, calcat, contraria sint tibi schiltslac.

(Tekstistä käy ilmi, että recipit caput merkitsee päähän lyömistä. Saksankieliset vaihtoehdot ovat pisto miekalla ja lyönti kilvellä.)

Konjunktioita ei lähtökohtaisesti voi tarkastella erillään niiden hallitsemien sivulauseiden moduksista ja aikamuodoista, joten todetaan tässä sen verran, että yllä on käytetty futuuria erit mitä todennäköisimmin ihan vain metri gratia. Muutenkin modusten käyttö sivulauseissa on keskiaikaisissa teksteissä vähän niin ja näin. Kaikissa neljässä tapauksessa (esimerkit 1-3) on protasiksessa (käyttääkseni liberaalisti ehtolauseterminologiaa) dum tai si ja indikatiivin preesens (kerran futuuri), ja apodosiksessa imperatiivi tai hortatiivinen konjunktiivi. Esimerkin 2 tilannetta seuraavat vielä seuraavat toteamukset:

(4) Dum subligaveris, caveas ne decipieris.
Dum subligatur, caput ligantis recipiatur.

Uskaltaisin yllä olevassakin tapauksessa lähteä siitä oletuksesta, että toinen futuuri (tai konjunktiivin perfekti) subligaveris yksinkertaisesti sopii mittaan paremmin kuin subligas. Futuuri decipieris lienee sekin käytetty konjunktiivin sijaan riimin vuoksi eikä mitenkään osoittamaan dum- ja ne-lauseiden ilmaisemien asioiden eli sitomisen ja ansaan joutumisen peräkkäisyyttä.

Caveas ja recipiatur ilmaisevat molemmat kehoituksia samalla tavalla kuin imperatiivi esimerkeissä 1 ja 2 sekä konjunktiivi esimerkissä 3. Subligare on siis merkittävällä tavalla eri asia kuin cadere sub gladium, koska ensimmäisessä tapauksessa caput recipiatur, mutta jälkimmäisessä caput recipere on virhe, jonka generalis eli tavallinen miekkailija saattaisi tehdä.

Koska dum ja si ovat metrisesti ekvivalentteja, on niiden vaihtelulla otaksuttavasti jokin syy. Tekisi mieli ajatella, että sanan dum käyttö on tässä jollakin tavalla yhteydessä saksan sanaan indes, joka on saavuttanut liechtenaueriaanisessa miekkailussa avainsanan roolin yhdessä kahden muun ajoitukseen liittyvän sanan (vor ja nach) kanssa.

Joka tapauksessa korostettu yhdenaikaisuus tarkoittaisi sitä, että halpschiltin ja langortin vastatekniikoiden on tapahduttava yhtaikaa niiden kanssa (esimerkit 1 ja 2): jälkimmäisen tapauksessa riski tulla lyödyksi päähän (johon siis decipi viittaa) on yhdenaikainen vastatekniikan (subligatio) kanssa (4), kun taas ensimmäisessä tapauksessa contrarium on pysäytetty ennen kuin riski on akuutti (3). Edelliseen liittyen halpschilt ja langort voitaisiin nähdä saman liikkeen eri vaiheina, jolloin kyse olisi kaiken kaikkiaan juuri ajoituksesta suhteessa vastustajan liikkeeseen, eikä siitä, että halpschilt ja langort ovat vaihtoehtoja samalla tavalla kuin caput recipere ja religare esimerkissä 3.

Sub brach(io)

MS I.33 kertoo miekkailutaidon koostuvan seitsemästä osasta eli lyöntien järjestelystä:

Notandum quod ars dimicatoria sic describitur: Dimicatio est diuisarum plagarum ordinatio & diuiditur in septem partes (f. 1r)

Nämä seitsemän osaa ovat septem custodie (~’seitsemän varoasentoa’), joista annetaan seuraava luettelo:

Septem [custo]die sunt sub brach incipiende;
humero dextrali datur altera, terna sinistro,
capiti da quartam, da dextro latere qui[nta]m,
pectori da sextam, postrema sit tibi l[angort.] (f. 1r)

Huomion kiinnittää ensimmäisellä rivillä elidoituneessa muodossa kirjoitettu sub brach. 

Ensimmäiseen varoasentoon viitataan tekstissä neljätoista kertaa pelkästään ilmaisulla prima custodia, yhdeksän kertaa laajennettuna tarkenteella videlicet sub brach. Tässä tapauksessa elidoitunut sub brach voidaan ymmärtää sitaattina yllä mainitusta säkeestä (tekstissä esiintyy vastaavasti “secunda custodia que datur humero dextro“, jossa tosin on dextro eikä dextrali). Sen sijaan on merkille pantavaa, että proosatekstin seassa käytetään muutenkin katkottua prepositiolauseketta adverbiaalina:

(1) gladius sub brach extenditur supra scutum (f. 2r)
(2) Contrarium illarum duarum uiarum erit sacerdotis euntis cum gladio sub brach qui tunc attingit manus nudas ducentis plagas supradictas. (f. 9v)
(3) hic iterum ipse obsidet eum & hoc sub brach (f. 15r)

Yhden kerran brach on kuitenkin kirjoitettu auki:

[scolaris] fugit sub brachio quod immediate sequitur sacerdos percutiendo capud ut hic. (f. 20v)

Tämän ainoan kerran, kun sana on päätetty kirjoittaa kokonaan päätteineen (käsikirjoituksessa ‘bachio’), on muoto koulukieliopin mukaan väärä. Voimme kuitenkin todeta, että onhan Liviuksellakin sub terra vivi demissi (22,57).