Category Archives: Linguistica

Villisika

|

Villisika esiintyy varoasentojen nimityksissä niin saksan- kuin italiankielisissäkin lähteissä. Käsittelen tässä lyhyesti nimityksen alkuperään liittyviä kysymyksiä.

Lecküchnerin varoasentonimissä on nähtävissä kaksi teemaa: sotilasarkkitehtuurin luginsland eli ‘vartiotorni’ ja pastey eli ‘suojavarustus’ sekä eläinmaailman stier eli ‘sonni’ ja eber eli ‘villisika’. Ensiksi mainituissa kärki ei osoita vastustajaa, joten miekka on valmiina lyöntiin ylhäältä ja alhaalta; jälkimmäisissä kärki osoittaa kohti vastustajaa valmiina pistoon ylhäältä tai alhaalta.

Lecküchnerin eber eli villisika oikealla ja vasemmalla. BSB, cgm 582, f. 33v.

Vaikka Lecküchner ei selitä nimitysten alkuperää, stierin ja eberin eläinmetafora vaikuttaa olevan ilmeinen: miekan asema vastaa ylhäällä ollessaan sonnin sarvea ja alhaalla villisian syöksyhammasta. Liechtenauerin sanastossa vastaavat varoasennot ovat ochs eli ‘härkä’ ja pflug eli ‘aura’ (sekä vom tag eli ‘katolta’ ja alber eli ‘poppeli’), mutten käsittele näitä nimityksiä tässä yhteydessä.

Fiore dei Liberin (fl. n. 1410) varoasentoihin kuuluu myös villisika-asento, jonka nimityksessä viitataan erikseen juuri syöksyhampaaseen: Dente di cenghiaro stabile (144); dente di cengiaro lo mezano, posta di dente zenchiaro mezana stabile (148). Toisesta päästä eläinmetaforaa löytyy “häntä” eli coda longa tai posta di choda longa stabile (145), jossa miekka on alhaalla taaksepäin ikään kuin häntänä. (Yksi- tai kaksisarvisista olen kirjoittanut aiemmin coronan yhteydessä.)

Fiore selittää villisika-asennon nimen tulevan villisian tavasta iskeä (‘Questo si-è dente di zengiaro peroché dello zengiaro prende lo modo di ferire’, 144) ja vielä tarkemmin siitä, että villisika iskee sivuttain (‘…per modo che fieri lo zengiaro ala traversa’, 148).

Fioren dente di cenghiaro stabile. Los Angeles, J. Paul Getty Museum, Ludwig XV 13, f. 24r.

Vaikka Fioren molemmissa kuvissa miekan kärki osoittaa alas, Fiore kuitenkin sanoo, että asennosta tehdään alapisto. (On tietysti mahdollista, että kuva ei täysin vastaa sitä, miten Fiore olisi näyttänyt asennon itse; ks. kirjoitukseni Fioren malleista.) Alapisto on helposti ajateltavissa villisian tapana iskeä syöksyhampaillaan alakautta. Jälkimmäinen maininta siitä, että villisika iskee sivuttain tai poikittain (‘ala traversa’) on hankalampi. En ole (onneksi) kohdannut hyökkäävää villisikaa, mutta aiheesta näkemäni videot tai keskiaikaiset miniatyyrit eivät tunnu erityisesti tukevan tätä ajatusta.

Sama ajatus löytyy kamppailukirjallisuudesta myöhemminkin. Antonio Manciolinon teos Opera Nova (Venetsia 1531) sisältää muiden rautaporttien (porta di ferro stretta, larga) ohella myös varoasennon nimeltä guardia cingiara porta di ferro, jossa vasen jalka on (oletettavasti edessä) hieman koukistettuna ja vasemmalla, asekäsi vasemman polven edessä. Manciolino selittää, että nimitys johtuu villisian tavasta iskeä sivuttain (‘per trauerso’, B1r). Toisaalta Manciolino myös selittää coda lungan eli ‘pitkän hännän’ nimityksen tulevan sanonnasta, jonka mukaan mestareilla on “pitkä häntä” eli joukko oppilaita, jotka voivat kostaa mestarin puolesta (B1v). Pakotettujen selitysten mahdollisuus ei siis ole poissuljettu.

Achille Marozzon yhtä mielikuvituksettomasti nimetyssä teoksessa Opera Nova (Mutina 1536) löytyy kuva samasta asennosta:

Marozzon guardia de Cinghiara porta de ferro (s. 38v).

Vaikuttaisi siltä, että irroitettuna alkuperäisestä yhteydestään villisika on tullut yhdistetyksi alapiston (erotuksena yläpistosta) sijaan sivuttaisuuteen. Fiore mainitsee, että dente de cengiarosta miekka kohtaa vastustajan miekan ‘ala traverso’ (148). Sama voidaan toki sanoa myös Lecküchnerin kuvaamasta alapistosta, joka tehdään eberistä vastustajan lyöntiä vastaan (f. 62v): kun miekka on oikealla (alhaalla), suljetaan vasen (ylä)paljas välttämättä siirtämällä miekka oikealta vasemmalle (ylös). Tämä “sivuttaisuus” kuitenkin pätee myös stieriin eikä siis ole “villisian” tunnusmerkillinen piirre.

Jostakin ajatus villisian sivuttaisuudesta kuitenkin tulee. Asiaan viittaa epäsuorasti 1200-luvulla elänyt Bartholomeus Anglicus ensyklopediassaan De proprietatibus rerum (Köln n. 1471: s. 191; Lyypekki 1483: y1v). Bartholomeus kertoo villisian olevan vahva ja peloton eläin, joka käy kuolemaa uhmaten metsästäjän kimppuun. Taistelussa villisika käyttää syöksyhampaitaan miekkana. Puolustuksesta sanotaan seuraavaa:

in latere dextro habet os durissimum, latum et spissum, quod semper opponit venabulo persequentis, nam osse illo utitur pro clipeo ad se protegendum.

‘Oikella puolellaan sillä on kova, leveä ja paksu luu, jonka se aina asettaa takaa-ajajansa keihästä vastaan, sillä se käyttää tuota luuta kilpenä suojatakseen itseään.’

On luultavaa, että Fioren ja Manciolinon viittaukset villisian sivuttaisuuteen ovat peräisin jostain tämäntyyppisestä ajatuksesta. Toinen kysymys on se, onko tämä todellinen historiallinen selitys varoasennon nimitykselle. On muistettava, että opin harjoittajat eivät välttämättä ole opin historian asiantuntijoita. (Tämän voi todeta kysymällä miekkailijalta selitystä vasemman käden klassisellle asennolle tai tiedustelemalla äidinkielenopettajalta, miksi menneen aikamuodon nimi on “imperfekti”.) Toisaalta on täysin mahdollista, että käsitys nimityksen merkityksestä on vaikuttanut tekniikan muotoon, jolloin tietyssä kontekstissa selitys voi olla oikea, vaikka se olisikin historiallisesti väärä.

Myrkkyoppia

|

Fiore dei Liberin kamppailukirjasta 1400-luvun alusta löytyy azza- eli varsikirvesosion lopusta resepti sokaisevalle jauheelle, joka voidaan piilottaa kirveen sisään ja heittää sieltä vastustajan silmille (Los Angeles, J. Paul Getty Museum, MS Ludwig XV 13, f. 37v, ed. Malipiero, 243):

Piglia la latte delo titimallo e seccalo al sole overo in forno caldo e fane polvere e piglia di questa polvere unçe II e una unza de polvere de fior de preda e mescola insembre

‘Ota tyräkin maitiaisnestettä ja kuivaa se auringossa tai kuumassa uunissa ja tee siitä jauhetta ja ota tästä jauheesta kaksi unssia ja yksi unssi alunajauhetta ja sekoita ne yhteen.’

Käsittelen tässä kirjoituksessa lyhyesti mainittuja ainesosia.

Kuningashahmo (oik.) sokaisee vastustajansa (vas.). Los Angeles, J. Paul Getty Museum, Ludwig XV 13, f. 37v.

Ainekset ovat alkukielellä titimallo ja fior de preda. Titimallo, latinaksi titimallus tai tithymallus, tarkoittaa tyräkkiä. Tyräkkilajien lääkinnällisestä käytöstä löytyy runsaasti tietoa antiikin ja keskiajan kirjallisuudesta. Plinius vanhempi mainitsee, että maitiaisnestettä kerättäessä on varottava, ettei se joudu silmiin (Naturalis historia 26,39). Isidorus luonnollisesti antaa nimitykselle titimallus etymologisen selityksen muttei käsittele sen polttovaikutusta (17,9). Vincent Beauvais’lainen kertoo, että maitiaisneste puhdistaa vihreän sapen (Speculum doctrinale 12,87). Hieman obskyyrimpi keskiaikainen teksti, joka tunnetaan nimellä tractatus de herbis, löytyy käsikirjoituksesta British Library, Egerton 747. Tyräkkiä käsittelevästä kappaleesta löytyy seuraava kohta (f. 101r):

lac eius in uere colligitur. caute est colligendum ex infusione enim eius facile manus excoriantur, quod si contingat fricetur pars lesa cum suco solatri, siue ex alio suco frigido.

‘Sen maitiaisneste kerätään keväällä. Se on kerättävä varovasti, sillä joutuessaan käsille se polttaa välittömästi. Jos näin tapahtuu, vammaan hierotaan koison maitiaisnestettä tai jotain muuta kylmää maitiaisnestettä.’

Tässä “kylmä” on ymmärrettävä humoraaliopin terminä: tyräkki – kuten aluna (f. 3r) – on tekstin mukaan “kuumaa” ja “kuivaa”.

C. Lagomarsini, ‘Un manuale d’armi d’inizio sec. XV’, Studi di filologia italiana 69 (2011), 257–291 selittää ilmaisun fior de preda seuraavasti:

fior de preda 243 designa l’allume potassico naturale, anche detto lume di piuma, e rimanderei alla forma metatetica dell’emiliano e del veronese preda

Fior de preda on siis kaliumaluna (allume potassico), joka tunnetaan myös nimellä lume di piuma. (Preda on kiinnostava metateesi, kun sanan pohjalla on latinan petra, josta myös standardi-italian pietra). Kyseessä on siis sananmukaisesti ‘kalliokukka’ eli ‘sulka-aluna’. Jälkimmäisen nimityksen alaviitteessä viitataan Venetsiassa vuonna 1555 ilmestyneeseen parfyymikirjaan Notandissimi secreti de l’arte profumatoria, jonka reseptit sisältävät myös samaista ainetta.

Titimallus. British Library, MS Egerton 747, f. 101r.

Dizionario universale critico enciclopedico della lingua italiana kertoo alunasta seuraavaa (1797, 1. nide, s. 82):

Allume di piuma, altre volte detto anche Scissile, È un allume naturale, composto di molte fila bianche, diritte, belle, e lucenti come cristallo, le quali formano di quà, e di là certe frange, quasi consimili agli spennacchi, o barbe delle piume. Alcuni, per la somiglianza, lo confondono coll’ Amianto.

Allume (kaiketi oikeampi kuin lume) di piuma eli scissile (‘lohkeava’) vastaa kuvauksen perusteella kaliumalunaa, josta todella lähtee luonnontilassa valkoisia töyhtöjä. Tässä yhteydessä kiinnostava on maininta, että jotkut sekoittavat sen samannäköiseen asbestiin (amianto). Hieman vanhempi lääkereseptiteos Ricettario Fiorentino (1626, s. 14) kertoo lohkeavasta alunasta (alume scissile) seuraavaa:

Adulterasi con la pietra Amianto detta volgarmente allume di piuma, ò fiore di pietra; conoscesi al gusto, che ella non è astringente come l’allume.

Tämän mukaan siis alume scissile sekoitetaan asbestiin (la pietra Amianto), joka tunnetaan myös nimillä allume di piuma ja fiore di pietra. Onneksi asbestin erottaa alunasta maun (!) perusteella, koska asbesti ei maistu karvaalta kuten aluna.

Alumen. British Library, MS Egerton 747, f. 3r.

Yllä olevan, tietenkin hyvin kapean katsauksen perusteella siis:

  1. (allume di piuma = allume scissile) ≠ amianto
  2. allume scissile ≠ (amianto = allume di piuma = fiore di pietra)

Selvää vaikuttaa olevan ainakin se, että aluna ja asbesti menevät sekaisin. Joka tapauksessa aluna vaikuttaa todennäköisemmältä ainesosalta sokaisupulveriin kun asbesti.

Bonus et verus modus dimicandi

|

Muun muassa lakiasioita sisältävän käsikirjoituksen Thüringer Universitäts- und Landesbibliothek Jena, Ms. G. B. f. 18a sivulta 123v löytyy runomuotoinen miekkailuoppi. Käsikirjoituksen kuvaus löytyy vuonna 2009 ilmestyneestä katalogista. Vesileimojen perusteella kirjan paperi voidaan ajoittaa 1400-luvun alkupuoliskolle.

Säeparit jakautuvat viiteen kappaleeseen. Ensimmäinen alkaa tutulla kehoituksella rakastaa Jumalaa ja kunnioittaa naisia: ‘Jung ritter lere / god lieb haben frauwen jo ere’. Toisen otsikko on ‘der krig’ (kamppailu teräkontaktissa), ja se alkaa raivolyönnin säkeillä ‘wer obir dich hawed / zcorn hawe ort deme drawed’. Kolmannen kappaleen otsikko on ‘hee sunt cautele’, ja se alkaa säkeillä ‘Erschrigkestu gern / kain fechten saltu nymmer ge lerne’. Neljäs kappale on otsikoitu ‘den hengen’ ja alkaa ‘Czwei hengen nyder / von beyden handen uf von der erdin’. Viides kappale alkaa ‘Nach reysen lere / trid vorbas vnd snid in dy were’.

Järjestys on erikoinen, mutta sisältö on tuttua Liechtenaueria. Irina Denissenko toteaa kyseessä olevan ‘eine unbekannte Bearbeitung von dessen Fechtbuch’ (ks. ‘A. 4. 10. Beschwörungen und Segen’, teoksessa Christoph Fasbender (toim.), bescheidenheit. Deutsche Literatur des Mittelalters in Eisenach und Erfurt. Katalog zur Ausstellung der Universitäts- und Forschungsbibliothek Erfurt/Gotha in der Universitätsbibliothek Erfurt vom 22. August bis 13. Oktober 2006, Gotha 2006, s. 72).

Thüringer Universitäts- und Landesbibliothek Jena, Ms. G. B. f. 18a, fol. 123v.

Varsinainen teksti on saksaa, mutta parateksteistä löytyy myös lisää latinaa. Explicit-lauseke on mitäänsanomaton ‘et sic est finis huius artis’. Incipit (ks. myös kuva yllä) on sen sijaan kiinnostavampi:

Sequitur bonus et verus modus dimicandi magistri h Beringois pie memorie

‘Seuraa hyvä ja oikea tapa miekkailla mestari H[ugo] B:n pyhäksi muistoksi’. Yhtä hyvä vaihtoehto olisi lukea sanalla magistri alkava genetiivilauseke koskemaan otsikkona olevaa ilmaisua modus dimicandi, jolloin lopussa oleva pie memorie olisi mestaria määrittävä genetiivi. Jälkimmäinen tapa yksiselitteisesti askriboisi tekstin mainitulle mestarille Liechtenauerin sijaan. Sinänsä tässä ei olisi mitään erityisen outoa: Lecküchner tarjoaa Liechtenauer-mukaelmansa puhtaasti omana tuotoksenaan, ja myös Talhofferin Kööpenhaminan-käsikirjoituksessa Liechtenauerin säkeet laitetaan hänen nimiinsä.

Oma kysymyksensä on mainitun mestarin nimi. Lyhenne .h. tarkoittaa mitä todennäköisimmin nimeä Hugo. Beringois on välttämättä genetiivi kuten magistri, mutta mistä nimestä?

Joseph Theele antaa nimen vuonna 1920 ilmestyneessä katalogissaan ylikirjastonhoitaja Willkommin lukemassa muodossa Beringaris (ks. Die Handschriften des Benediktinerklosters S. Petri zu Erfurt, ein bibliotheksgeschichtlicher Rekonstruktionsversuch, s. 157). Jos kyseessä olisi nimen Berengar (DMNES) latinankielinen muoto, sen odottaisi olevan jotain sellaista kuin Berengarius tai Beringerus, joiden genetiivi olisi i-loppuinen. On tietysti mahdollista, että latinaksi ar-loppuisessa muodossa käytetty nimi taipuisi kolmannen deklinaation mukaan. Tekstissä ei kuitenkaan näytä lukevan näin.

Pääte –is olisi myös mahdollinen, jos nimen muoto olisi odottamaton Beringo, mutta tällöin genetiivi olisi Beringonis eikä Beringois. Vielä kauempaa haettu olisi Averroes-tyyppinen muoto Beringoes, jonka genetiivi olisi Beringois. Irina Denissenko (ibid.) epäilee nimen olevan mahdollisesti ranskalainen, mutta (muuten tuntematon?) ranskankielinen muoto olisi taas hieman odottamaton latinankielisen tekstin seassa. Epätodennäköinen kirjoitusvirheenä käsin kirjoitettaessa olisi myös se, että tarkoitus olisi ollut kirjoittaa Beringosi. Berengosus olisi ainakin Trierin Pyhän Maximinin luostarin apotin (1105–1125) Beringozin nimen latinankielinen muoto.

Joka tapauksessa Hugo B. on ollut kuollut tekstiä kirjoitettaessa. Miksi se on syytä mainita? Halutaanko incipitillä tuoda hänen muistonsa osaksi kollektiivista julkista muistia? Ehkä syy on käytännöllisempi: jos aihe kiinnostaa, lukija ei voi enää hakeutua hänen oppiinsa.

Kyseistä tekstiä edeltää välittömästi toinen teksti, joka käsittelee varsijousella ampumista: alussa on kaksi rukousta aseille, joiden perässä on latinankielinen incipit ‘modus verus et perfectus sagittandi cum balistis’ (‘oikea ja täydellinen tapa ampua varsijousilla’). Tätä seuraa yhdeksän (tai oikeastaan kahdeksan, sillä ‘den nachtschuß scal man an slan als den wildenschuß’) eri tapaa ampua varsijousella sekä joukko erinäisiä ohjeita otsikon ‘Nota’ alla. ‘Verus ja perfectus’ on melko voimakas ilmaisu, jolla yleensä viitataan lähinnä Jumalaan. Miekkailutekstin ‘bonus et verus’ on kuitenkin samantyylinen, vaikkakin vähemmän voimakas, joten on syytä olettaa, että sanamuodot ovat peräisin samalta henkilöltä. Askriptiota varsijousitekstillä ei ole.

‘Der krig.’ Thüringer Universitäts- und Landesbibliothek Jena, Ms. G. B. f. 18a, fol. 123v.

Palatakseni miekkailutekstiin kiinnostava kysymys on, mistä välitotsikot ovat peräisin, ja mikä niiden funktio on. Latinankielinen väliotsikko eroaa kahdesta muusta sikäli, että siinä ei esiinny vernakulaarisia teknisiä termejä, mikä lienee juuri syy siihen, että se on kirjoitettu latinaksi eli paratekstien oletuskielellä. Ensimmäinen väliotsikko, ‘der krig’ on kirjoitettu erehdyksessä suoraan ensimmäisen kappaleen perään eikä keskelle palstaa sen jälkeen, mikä on korjattu neliöimällä se (ks. kuva yllä.). Tämä voisi viitata siihen, että otsikko on ollut eksemplaarissa, mutta se ei ole eronnut asettelultaan muusta tekstistä: kopisti on huomannut erehdyksensä lukiessaan sitä seuraavia sanoja ja tehnyt tarvittavat muutokset.

Otsikon ‘die krig’ alta löytyvät viisi mestarilyöntiä, mikä vastaa prologiosan päättävää luetteloa (‘zcorn hawe krump twer / had schiler mid schiteler’). Tämän jälkeen siirrytään yleiseen oppiin (‘hee sunt cautele’), joka tavallisesti tulee ennen mestarilyöntejä. Kolmannen otsikon (‘von hengen’) jälkeen tulevasta tekstistä vain kaksi ensimmäistä säettä koskevat suoranaisesti hengeniä; loppu on kokoelma säepareja, jotka myöhemmissä lähteissä löytyvät yleisestä opista sekä mestarilyöntien ja muiden temppujen alta.

‘von hengen.’ Thüringer Universitäts- und Landesbibliothek Jena, Ms. G. B. f. 18a, fol. 123v.

Viimeisellä kappaleella ei ole otsikkoa, mutta kappalerajan kohdalla päätttyy verrattain kokonainen joukko versetzeniä koskevia säkeitä; vastaavasti rajan jälkeen alkaa kolmen nach reysenia koskevan säeparin ketju.

Voi olla, että otsikointi ja kappalejako edustavat kahta eri tason yritystä tehdä selkoa sisällön dispositiosta. Se, että liechtenaueriaanisten säkeiden järjestys ei ole pysyvä, ja että säeparit ikään kuin elävät omaa elämäänsä, näkyy myös siinä, miten niitä on kulkeutunut Paurnfeyndtin (ja Egenolffin) julkaisemaan kahteentoista sääntöön. Voi toki myös olla, että Liechtenauer on ammentanut itseään vanhemmasta materiaalista, jonka hän on Homeroksen hengessä toimittanut sittemmin hänelle attribuoidun Zettelin muotoon.

Corona

|

Latinan kruunua tarkoittava sana corona on päätynyt historialliseen miekkailuterminologiaan ainakin kahdessa yhteydessä, saksaksi ja italiaksi. Käsittelen tässä kirjoituksessa molempia.

Fiore dei Liberillä (fl. n. 1410) corona on paitsi kuvituksen mestarihahmojen (magistri) tunnus, myös erään varoasennon nimitys. Molemmat näkyvät alla olevissa kuvissa:

‘Posta frontale ditta corona’. Los Angeles, J. Paul Getty Museum, Ms. Ludwig XV 13, fol. 24v; Pisani-Dossi 18B.

Fioren mukaan tämän pistoja vastaan erinomaisen asennon varsinainen nimi on posta frontale, mutta jotkut mestarit kutsuvat sitä nimellä posta di corona. Fiore vertaa tähän asentoon asentoa posta di bicorno (‘kaksisarvisasento’), jossa kärki osoittaa enemmän eteenpäin ja johon hän vertaa myös asentoja posta de fenestra (‘ikkuna-asento’) ja posta longa (‘pitkä asento’), joissa molemmissa kärki osoittaa eteenpäin.

Fioren esipuheen viittaus saksalaisiin opettajiin ja edellä mainittujen nimitysten mahdolliset vastineet saksankielisessä sanastossa (Einhorn ‘yksisarvinen’, Sprechfenster ‘keskusteluikkuna’, Langort ‘pitkäkärki’) antavat aiheen kysyä, selittyykö viittaus muiden mestarien käyttämään nimitykseen corona mahdollisesti saksankielisen sanaston kautta.

Liechtenauerin säkeissä, joiden vanhin käsikirjoituslähde on ajoitettu n. 1389, sanotaan pystysuorasta mestarilyönnistä (schaittelhaw) seuraavaa (ed. Wierschin, hieman muokaten):

…waß von im kumpt
die krone daß abnympt
schnyde durch die krone
so brichst du sy hart schone

‘…mitä siitä tulee, kruunu ottaa sen pois; leikkaa kruunun läpi, niin murrat sen voimakkaasti.’ Kiinnostavaa on, että krone voi teoriassa viitata myös päähän tai päälakeen ylipäänsä (DWB krone III 7), ja pystysuora lyönti, jota vastaan sitä käytetään, on nähtävästi nimetty kohteensa eli päälaen mukaan (Scheitel).

Mutta minkälainen liike krone on? Ringeckin kommentaarin mukaan kyseessä on ylälyönnin väistö, jossa kahva on korkealla pään yläpuolella (‘versetzt er mit dem gehultze hoch ab ob sinem haupt: der versatzung hayst die kron’ 535–6). Rooman-koodeksin anonyymin  kommentaarin mukaan tässä asennossa sekä kärki että kahva ovat ylhäällä (‘Vor seczt der denn haw das sein ort vnd das [s]ain gehulcz paide übersich stenn das selb haist die kron’, 25r).

Wierschinin sanastossa (1965) asento selitetään niin, että oikea käsi pitää kahvasta, vasen terästä, mikä käy ilmi esimerkiksi alla olevasta Jörg Wilhalm Hutterin kirjan kuvasta vuodelta 1523 (cgm 3711):

‘Das ist die krone der sein schwert gewappent heltt in der hand.’ BSB, cgm 3711, fol. 41r.

Vastaava liike esiintyy myös haarniskamiekkailussa terästä molemmin käsin tarttuen kahvalla tehtäviä “murhalyöntejä” (mortschlag) vastaan. Liechtenauerin säkeiden schneiden ja brechen, viilto ja murto, on ymmärretty Hutterin kuvituksessa kahdeksi erilliseksi vastaliikkeeksi, jotka löytyvät seuraavilta sivuilta:

‘der schnidt durch die kron’ ja ‘der bruch auff die kron’. BSB, cgm 3711, fol. 41v–42r.

(Vastaavat kuvat löytyvät käsikirjoituksesta cgm 3712 fol. 135r–136r.)

Kuten Fioren romper di punta, tässäkin yleisempi vastustajan liikkeen murtamista merkitsevä sana (vrt. brechen) on saanut kapeamman merkityksen tietynlaisena liikkeenä erotuksena toisenlaisesta liikkeestä.

Paurenfeindtin painetussa kirjassa (Wien 1516) otsikolla Kron kuvataan kuitenkin lyönti tai oikeastaan lyöntiyhdistelmä: etuterällä ylälyönti vastustajan vasempaan korvaan, sitten takaterällä oikean korvan alle, kolmas lyönti etuterällä “taaksepäin” (?alaspäin, sig. A4). Puolustuksen perusteella tulee mieleen kaksi peräkkäistä zwerchhauta, joista jälkimmäinen torjutaan lyömällä oma zwerchhau sen alle. Ainoa mieleeni tuleva yhteys “kruunuun” on se, että tämä yhdistelmä muistuttaa Andre Lignitzerin miekan ja kupurakilven neljättä temppua, jossa myös tehdään ensin poikittaiset lyönnit molemmille puolille ja lopuksi pystysuora scheitelhau eli päälakilyönti.

Paulus Hector Mairilta 1500-luvun puolivälistä löytyy paitsi kopiot Hutterin kuvista (SLUB, mscr. dresd. C. 93, fol. 76r–77r, BSB cod. icon. 393-1 fol. 72r–73r), myös samanhenkinen ja -niminen ote tussakasta (SLUB, mscr. dresd. C. 93 fol. 121v, cod. icon. 393-1 fol. 105v), jota vastassa ei kuitenkaan ole ylälyönti vaan -pisto, ja kontaktikin otetaan eri suuntaan:

‘Contra habitum coronae impulsus seu acinacis iniectio’. BSB, cod. icon. 393-1, fol. 105v.

Joachim Meyerin (1570) kronhauw eli ‘kruunulyönti’ alkaa alavaroasennosta, ja kun vastustaja lyö ylälyönnin, se otetaan vastaan käännetyllä väistötangolla (‘mit uberzwerchem kreutz’), minkä jälkeen vastustajaa lyödään päähän takaterällä (1.14r); toisaalla Meyer mainitsee, että tässä puolustus ja osuma tapahtuvat yhtaikaa (1.16r). (Toisenlaista käyttöä löytyy kohdista 1.21v–22r, 1.35v ja 1.62r.) Meyer tarkentaa myöhemmin, että tätä liikettä, joka suoritetaan käännetyllä väistötangolla oman pään yläpuolella (‘wann du mit uberzwerchem kreutz hoch uber deinem Haupt versetzest / das heist die Kron’), ei pitäisi käyttää liikaa, ja jos vastustaja tekee sen lyöntiä vastaan, voidaan tehdä lyönti, joka vastaa ylempänä nähtyä viiltoa kruunun läpi (1.60v).

Meyer ei viittaa edellisten kohdalla kuvitukseen, mutta kuvitusten joukossa löytyy kuva Hutterin kruunun kaltaisesta otteesta (E, vasemmalla takana), johon Meyer ei viittaa tekstissä lainkaan. (Hieman vastaavassa asetelmassa kuvassa H oikealla takana nähdään tähän liittymätön miekanriisto, ks. 1.41r.) “Puhvelia” vastaan tehtävää kruunua (1.21v) vastaa toisaalla (1.51v, kuva N) nimeämätön liike, jossa Meyer erikseen sanoo, että vasemmalla tartutaan terään (vrt. myös 1.61v).

Yksityiskohdat Meyerin kuvituksista E ja N. (BSB.)

Meyerin kron vaikuttaisi siis olevan oleellisilta osin sama kuin Hutterin, vaikka hän on epäselvempi otteen suhteen.

Onko näiden perusteella mahdollista rekonstruoida historiallis-vertailevaa menetelmää soveltaen “kantakruunu”, josta attestoidut kruunun ilmentymät voidaan johtaa?

On syytä palata vielä 1400-luvun lopulle. Monipuolisin selostus kruunusta löytyy nimittäin Sveitsin Sankt Gallenin alueelta peräisin olevan yhteissidoksen cgm 558 lehdeltä 125r alkavasta anonyymista, Liechtenaueriin liittymättömästä kamppailukirjasta.

Miekkaa koskevassa osiossa kruunuun tullaan alalyönnin jälkeen “pistämällä” tai “vetämällä ylöspäin” (‘stich vf so kumpt du in die kron’, ‘züch vf in die kron’ 127r); jälkimmäiseen liittyy kahvan kääntäminen pään eteen, ja kyseessä on jonkinlainen ylävaroasento (‘wend das gehilcz wol vf für din hopt vnd züch ab in die ober huot in die kron’, 127v). Tekstin mukaan on olemassa sekä schlechte kron, johon tullaan pistämällä ylöspäin, että windische kron, johon astutaan wechselistä (127v). Tekstistä löytyy myös jonkinlainen kron how (128v).

Schlecht ja windisch voidaan ymmärtää ‘suoraksi’ ja ‘käyräksi’ (Idiotikon, windisch II 1. b,  DWB windig 1. b), mikä on tuttu vastakkainasettelu yhden käden aseiden sanastosta (suora käsi on peukalo ylöspäin, käyrä peukalo alaspäin). Lisäksi tekstissä sanotaan, että “käyrän kruunun askel” (‘der windeschen krön tritt’) on ain horn eli yksisarvinen (129r); sattumalta ainakin Meyerin einhorn on edellä mainitulla tavalla “käyrä” sekä korkealla pään suojana (kuva E, oikealla edessä).

Tästä olisi jo mahdollista johtaa sekä Fioren “suora” corona että “käyrä” krone, joka nähdään yllä viitatuissa saksalaisissa lähteissä, piti vasen käsi kiinni kahvasta tai terästä. “Kruunun” merkitys voisi olla viittaus kohteeseen (päähän tai päälakeen), jota kyseisen asennon on tarkoitus suojata, kuten Marozzon (1536) guardia de testa, joka on yhtenevä Fioren posta frontalen kanssa. Epäsuora lisävahvistus löytyy Filippo Vadilta, jolla esiintyy Fioren posta frontalea vastaava “suora” corona (f. 17r) että “käyrä” posta frontal (f. 17r).

Vastatempuista

|

Otsikossa oleva sana “temppu” viittaa liikkeeseen tai liikkeiden yhdistelmään ekplisiittisen kamppailutiedon kohteena, jollaisena se voidaan saattaa kielellis-kuvalliseen muotoon kamppailukirjassa. Historiallisessa kamppailukirjallisuudessa temput eli kappaleet tyypillisesti erotetaan niitä vastaan tehtävistä asioista. Saksankielisissä lähteissä temppu tai kappale on Stück, ja sen vastatemppu eli “murto” on Bruch, jota vastaava verbi on brechen. Vastustajan suorittamaa murtoa voi seurata vastamurto, ja tällaisia pitempiä polymorfisia liikesarjoja (jopa neljänteen vastamurtoon asti) löytyy erityisesti Baumannin painikirjasta (KdiH 38.9.1).

“Murtaminen” viittaa myös vastustajan varoasennon murtamiseen tähän tarkoitukseen sopivalla mestarilyönnillä. Liechtenauerin miekkailussa varoasentojen murtamista käsittelevän pääkappaleen nimi on Versetzen. Verbiä versetzen ja substantiivia Versatzung käytetään tämän lisäksi myös suunnilleen väistön merkityksessä, ja esimerkiksi Ringeckin kommentaarissa Versetzen-kappaleessa käsitellään niin varoasentojen murtaminen kuin toiminta vastustajan saatua työnnettyä ase sivuun. Lisäksi sanoilla viitataan myös aivan konkreettisesti painiotteella tapahtuvaan käden rikkomiseen (Armbruch).

‘anchora è meglor da disferar una lanza.’ Los Angeles, J. Paul Getty Museum, Ms. Ludwig XV 13, fol. 38v.

Fiore dei Liberin voidaan katsoa käyttävän saksan sanojen brechen ja Bruch vastineina verbiä rompere ja siitä johdettua substantiivia rotura. Murtaa voidaan ainakin pisto tai painiote (‘romper di punta’, Getty 26v-c–27r-a; ‘romper la tua presa’, Getty 6r-b), ja varoasentoja murtavat muun muassa ylälyönnit (‘rompemo le guardie’, Getty 23r-a) ja posta de donna destreza (‘rompe le altre guardie per grandi colpi’, Getty 23v-b). Lisäksi painissa on osattava “tehdä murrot eli murtaa (vääntää sijoiltaan) kädet ja jalat” (‘savere far roture çoè romper braçi e gambe’, Getty 2r).

Saksan brechen ja Bruch eivät viittaa mihinkään tiettyyn tapaan torjua vastustajan aikeita, vaan torjumiseen ylipäänsä; yllä mainittu romper de punta ‘piston murtaminen’ voidaan kuitenkin hyvällä syyllä tulkita niin, että se viittaa tapaan torjua pisto lyömällä (rebater) se maahan erotuksena tempusta nimeltä scambiar de punta ‘piston vaihto’, jossa vastustajan pisto torjutaan omalla pistolla.

Edellä mainittujen murtamisten lisäksi Fioren runollisemmassa Pisani-Dossi-versiossa murretaan eli rikotaan (tai ainakin taivutetaan) vastustajan miekka astumalla sen päälle, mutta tämä vaikuttaa olevan oleellisempaa runokielen kuin tekniikan kannalta, sillä asiaan ei viitata vastaavien kohtien proosamuotoisissa selityksissä, ja muotoilu on molemmissa tapauksissa kaavamainen (Pisani-Dossi 14b-d ja 21a-c vrt. Getty 21v-b ja 27r-a). (Lennokkaalla ilmaisulla selittynee myös Pisani-Dossissa esiintyvä vastustajan pään murtaminen maata vasten, ‘farò che la testa in terra te serà rota’, Pisani-Dossi 4b-e, vrt. Getty 7r-a.) Puolustauduttaessa kauluksesta tarttunutta tikarimiestä vastaan mainitaan kuitenkin Getty-versiossakin, että sama liike toimii myös keihään terän irrottamiseen (ks. kuva ylempänä, Getty 38v-b, vrt. Pisani-Dossi 16b-c).

Fiore ei kuitenkaan käytä näitä sanoja samalla tavalla tekstin jakamisen välineinä kuten vaikkapa Juutalais-Ott, sillä hän järjestelee temppunsa ja niiden vastatemput visuaalisen mallin mukaan käyttäen funktionaalisia hahmoja. Näitä ovat varoasentoja esittävät ensimmäiset mestarit (magistri), tilanteiden lähtökohtia markeeraavat toiset mestarit (rimedi), varsinaiset liikkeet suorittavat oppilaat (scolari) ja näiden vastatemput suorittavat kolmannet mestarit (contrari).  (Viimeksi mainitun saattaa vielä päihittää neljäs mestari, contra contrario.) Hahmot erottuvat toisistaan kruunuilla ja sukkanauhoilla. Yksittäisistä liikkeistä (käytännössä kuvasta teksteineen) käytetään nimitystä zogho, joka tosin jaollisessa tai ei-laskettavassa mielessä viittaa myös miekkailutoimintaan sinänsä (zogho largo ja stretto). Muutaman kerran esiintyy myös partido (Malipieron sanastossa ‘soluzione, tecnica’), joka on tietyllä tapaa lähellä saksan sanaa Stück, vaikka sen voi tulkita ainakin joissain tapauksissa toisinkin.

Kahden käden miekan zogho largo -osion explicitissä Fiore käyttää sekaisin sekä kirjan jakoon että varsinaiseen tekniseen sisältöön viittaavaa kieltä (Getty 27v):

Qui finisse zogho largo de la spada a ·doy mani che sono zoghi vinti, gli quali ano zoghi zoè rimedi e ·contrari da parte dritta e de parte riversa e contra ·punte e contra ·tagli de zaschuna rasone, cum roture, coverte, ferite e ligature chè tutte queste chose liçerissimamente se pono intendere.

‘Tässä päättyi kahden käden miekan zogho largo, jossa on kaksikymmentä temppua, joissa on sellaisia temppuja kuin ratkaisuja (rimedi) ja vastaliikkeitä (contrari) oikealta ja vasemmalta puolelta kaikenlaisia pistoja ja lyöntejä vastaan, murtojen, suojausten, iskujen ja sidontojen kanssa, jotka kaikki ovat tässä mitä helpoimmiten ymmärrettävissä.’ (Fioren sidonta eli ligadura viittaa painiotteeseen.)

I.33 ei asetu selvästi myöhempiin muotteihin. Sisältö jakaantuu seitsemään osaan varoasentojen kautta, jotka esitellään ensimmäisellä lehdellä. Nämä seitsemän osaa ovat partes, ja ne käsitellään suunnilleen järjestyksessä. Suhteellisen selkeä vastakkainasettelu on käsitteillä custodia eli varoasento ja obsessio eli piiritys, joka viittaa varoasentoa vastaan tehtävään hyökkäykseen: varoasentoa ei siis “murreta”, vaan se “piiritetään”. Latinan verbin obsidere voisi nähdä liittyvän funktion kannalta sopivaan saksan verbiin versetzen ainakin siltä osin, että latinan johdoksen pohjalla on verbi sedere ‘istua’, ja saksan johdoksen pohjalla on saksan vastaavan verbin sitzen kausatiivijohdos setzen. Preverbien ob- ja ver- yhteys ei ole niin ilmeinen.

‘sacerdos hic defendit quia ducit contrarium’. Leeds, RA I.33 fol. 19v.

Obsession tilalla käytetään myös substantiivia contrarium (28r), mutta tätä ei pidä mieltää välttämättä sen synonyymiksi. Contrarium esiintyy myös yleisemmässä merkityksessä alaviillosta ylälyöntiä vastaan (9v), vastustajan terän sidonnasta (12r, 14r, 19r) ja vastustajan lyönnin terällä torjumisesta (19v). Viimeksi mainitussa tapauksessa käytetään myös verbiä defendere. Kyseistä verbiä käytetään myös mitä teknisesti mitä erilaisimmista suorituksista: sidonnan kiertämistä seuraavasta pistosta (20r), lyönnin terällä torjumisesta (9v, 17v, 21r, 25v, 28v), kilpilyönnistä (5r, 29r), vastalyönnistä (31r) ja jonkinlaisesta puolustuksesta kaatoa vastaan (19r). Verbin lisäksi esiintyy pari kertaa vastaava substantiivi defensio (11v, 28v). Tarkemmin määrittelemättömään tekniikkaan viittaa sanapari ‘defendendo schutzet’ (28r).

Edellisestä päästäänkin kiinnostavampaan tapaukseen, joka on saksankielinen termi schutzen (schützen), jonka esiintyy ensimmäistä kertaa alla olevassa kohdassa, jossa piiritetään toista varoasento (oikealla olkapäällä, 9r):

obsessessor ducit obsessionem que uocatur schutzen quia quelibet custodia tenet unam proteccionem id est schutzen

‘Piirittäjä suorittaa piirityksen, jota kutsutaan schutzeniksi, koska jokaisella varoasennolla on suojaus eli schutzen.’

Alkuosa näyttää tarkoittavan, että kyseessä on eräs piiritys, jonka nimitys on schutzen (erotuksena piirityksestä, jolla on kummallinen nimi halbschilt). Toisaalla samanlainen muotoilu viittaa tietyn liikkeen tai ehkä liiketyypin eli piston nimitykseen (‘per illum actum qui vocatur sthich’, 20r), toisaalla selvästi yleisemmällä tasolla painiin tarkoittamatta erityisesti kuvassa näkyvää otetta (‘actus quidam qui vocatur luctatio’, 4r).

Loppuosa kuitenkin selvästi viestii, että protectio merkitsee samaa kuin schutzen, ja että kyseessä on yleinen asia: varoasentoa vastaan hyökätessä on samalla suojattava itseään kyseisen varoasennon edellyttämällä tavalla, joka on jokin tietty protectio. Tätä tukisi sekin, että kirjasta löytyy esimerkkejä väärästä suojauksesta (eli piirityksestä) ratkaisuehdotuksineen (11r ja 28r).

Protectio voidaan suorittaa myös vasemmassa kädessä olevalla miekalla ja kilvellä lyöntiä vastaan (16v) tai nostamalla kahvaa ja kilpeä vastustajan yläsidontaa vastaan (18r), missä merkityksessä esiintyy myös schutzen (26v, ilmeisesti myös 3v).

Yleisinä sääntöinä todetaan, että varoasentoa vastaan hyökkäävän piirittäjän on suojattava (schutzen) ennen omaa hyökkäystään (‘sacerdos defendendo schutzet et recipit plagam, hec est generalis regula in arte sacerdotis’ 28r, ‘unde [obsessor] ducat primo schuzin demum fixuram non obmittat’ 30r; ‘obsessessor ducit quod suum est, videlicet primo schuzin, ut hic, et infra exemplo fixuram’ 31v). Viimeisellä lehdellä viimeisessä kuvasarjassa molemmat osapuolet aloittavat varoasennosta, Walpurgis toisesta, pappi ensimmäisestä; papin tulee nulla mora interposita suorittaa schuzin ennen kuin Walpurgis ehtii aloittaa oman liikkeensä (ks. kuva alla).

Vasemmalla alkuasetelma, jossa molemmat ovat varoasennossa; oikealla ylhäällä pappi aloittaa liikkeen, alhaalla hänen vastustajansa. RA I.33, fol. 32r & 8v.

Edellä sanotun perusteella protectio eli schutzen eli suojaus näyttäisi olevan oleellinen osa piiritystä eli varoasennossa olevaa vastustajaa vastaan hyökkäämistä: suojauksen tekniikka määräytyy ensisijaisesti sen perusteella, missä varoasennossa vastustaja on.

Suomenkielisiä sapelisanoja

|

Oskari Väänänen kertoo vuonna 1923 ilmestyneen lyömämiekkailukirjansa esipuheessa joutuneensa luomaan paljon uutta suomalaista miekkailusanastoa saksankielisen sanaston pohjalta. Sotilassapelista oli kirjoitettu suomeksi ennen Väänästä venäjän kielestä käännetyissä ohjesäännöissä. Koska tämä vanhempi suomenkielinen sanasto saattaa kiinnostaa muitakin, käyn tässä sunnuntaikirjoituksessa läpi autonomian aikana käytössä ollutta suomenkielisiä sotilassapelimiekkailun (sapelitaistelu, miekkailu) sanastoa käsittelemättä lähtökohtaisesti varsinaista tekniikkaa tai sen eroja Henry Angelon tai John Taylorin opetuksiin. Nykyaikaisemmat vastineet seuraavat epäsäännöllisesti sulkeissa merkityksen selventämiseksi.

Hyökkäys (1881).

Mitä tulee itse lyömämiekan nimitykseen, on syytä huomata, että itsenäisessä Suomessa on johdonmukaisesti vierastettu sanaa sapeli. Tämä näkyy siinä, että Suomen armeijassa ratsuväen käyriä aseitakin on kutsuttu yksinkertaisesti “miekoiksi”, ja urheilumiekkailussa lyömämiekkailun aselajista käytetään kansanrunoudesta kirjakieleen siirtynyttä, miekkaa tai sen terää tarkoittanutta (ja arkeologiassa edelleen tarkoittavaa) sanaa säilä. Väänänen puhuu kirjassaan vain “miekasta” tai “aseesta”. Asiantila liittyy eittämättä “sapelin” koettuun itämaisuuteen ja sen vastakkainasetteluun länsimaisen “miekan” kanssa, mikä ilmenee myös Karjalan ja Suomen vaakunoissa.

Ohjesääntöjen kuvissa esiintyvät sekä sapeli vuosimallia 1881 että miekkailuharjoituksissa käytettävä suojakopalla varustettu miekkailusapeli. Komennoissa (esim. шашки – КЪ БОЮ) esiintyvä ensisijainen venäjänkielinen nimitys on шашка eli šaška, joka ainakin nykyään yhdistetään ensisijaisesti tietynlaiseen väistimettömään kasakkasapeliin. Tämän nimityksen rinnalla esiintyvät сабля eli sablja eli rautatuppinen sapeli ja палаш eli palaš eli suora “palassi”.

Perinteiseen tapaan aloitan aseen osista. Sapeli eli iskumiekka koostuu kahvasta ja säilästä. Kahva jakautuu kädensijaan ja (suoja)kaareen; kädensijalla on lisäksi selkä ja sille vastakkainen sisäpuoli. Selkää ja sisäpuolta vastaavat säilän osat ovat hamara ja terä (ts. leikkaava terä); säilän päässä on puolestaan kärki. Säilän iskupiste jakaa säilän kärjen puoleiseen taistelupäähän ja kahvan puoleiseen keskusosaan; vaihtoehtoisesti säilä voidaan jakaa suunnilleen keskeltä säilän heikompaan ja vahvempaan osaan.

Miekkailua varten asetutaan puolustus– eli taisteluasentoon (varoasentoon). Taisteluasennosta iskun (lyönnin) tai piston suorittamiseksi on tehtävä hyökkäys (syöksy). Hyökkäysasennosta palataan välittömästi taisteluasentoon. Likentymiseksi ja taantumiseksi voidaan suorittaa askel tai kaksois-askel eteen tai taakse (kaksoisaskel on kävelyaskel, jossa tulosuunnan puoleinen jalka astuu ensin menosuuntaan toisen jalan ohi). Taaksepäin voidaan tehdä myös hyppäys.

Puollustus (1886).

Vastustajan iskua tai pistoa vastaan tehdään puollustus [sic] eli torjunta (väistö). Torjunnasta tehtään vastaisku tai –pisto (riposti). Vastustajan hyökkäystä vastaan tehtävät hyökkäykset ovat ennakko-isku ja -pisto. Omaa hyökkäystä voidaan jatkaa toistamisiskulla tai -pistolla. Vastustajan hämäämiseksi tehtävä liike on petos (valehyökkäys). Vapaamiekkailu on vapaataistelua eli vapaata taistelua.

Tähän sanastoon on tietysti kiinnostava verrata Väänäsen sanastoa. Hänen käsitteistönsä on hienojakoisempi kuin edellinen, mutta käyn seuraavassa lyhyesti läpi vain edellä käsiteltyjen nimitysten vastineet.

Väänänen jakaa aseen kahvaan ja terään. Kahvan muodostavat kädensija ja kädensuojus. Terässä on hamara ja teränsuu sekä kärki. Muuten terä jakautuu tyveen, keskiosaan ja latvaan. Miekkailija on varoasennossa, josta hän voi suorittaa lyönnin tai piston, joiden kanssa tehtävä askel on syöksy. Muuta liikkumista Väänänen kutsuu tasoittamiseksi, joka suoritetaan tasoitusmarssin, marssin tai hypyn avulla. Tasoitusmarssi vastaa yksinkertaisia askelia eteen ja taakse, marssi on puolestaan vanha kaksoisaskel. Miekalla tehtävä torjumisliike on väistö. Väistön jälkeen tehtävä riposti on vastahyökkäys; vastustajan hyökkäystä vastaan tehtäviä hyökkäyksiä ovat katkaisupisto ja välilyönti. Jatkettu hyökkäys on jälkihyökkäys, hämäyksiä ovat valelyönti ja -pisto.

Floriuksesta ja latinasta

|

Hyvää alkanutta vuotta! Oikea vastaus edellisessä kirjoituksessa esittämääni visaiseen kysymykseen on Isack Elzevierin Leidenissa 1619 ilmestynyt saksankielinen käännös Salvator Fabrisin teoksesta Des Kunstreichen und weirberühmeten Fechtmeisters Salvatoris Fabri Italiänische Fechtkunst, joka on omistettu Ruotsin kuninkaalle Kustaa II Aadolfille eli…

Von Gottes gnaden der Sweden, Goten, vnd Wandelen Könige, Grofürsten in Finneland, Hertzogen in Esten vnd Karellen, &c.

(Korostus minun.)

*****

Kuriiri toi eilen Benjamin Winnickin kääntämän ja Richard Marsdenin tulkitseman teoksen The Flower of Battle MS Latin 11269 (2018), joka on nimensä mukaisesti englanninkielinen käännös Floriuksesta eli latinankielisestä Fiore-laitoksesta.

En lukenut vielä teosta kokonaisuudessaan, mutta kiinnitin heti huomioni muutamaan kiinnostavaan seikkaan. Ote kääntäjän esipuheesta sivulta 4:

The text itself is written, somewhat clumsily, in dactylic hexameter.

Aikaisempien kokemusten valossa suhtaudun aina pienellä varauksella, kun joku miekkailija kritisoi alkuperäislähteiden latinaa tai runomittaa. Teos ei valitettavasti sisällä latinankielistä alkutekstiä lainkaan, mutta englanninkielinen käännös annetaan peräti kaksi (!) kertaa, sekä alkuperäistekstin tilalle aseteltuna että vastakkaisella kommentaarisivulla. Winnick kuitenkin ilmoittaa käyttäneensä apuna Charlélie Berthautin verkosta löytyvää transkriptiota ja käännöstä, joka vaikuttaa osittain olevan seuraavaksi käsittelemieni ongelmien lähde.

Toki Floriuksen heksametri voi vaikuttaa kömpelöltä, jos heti ensimmäisellä sivulla luetaan (kuten Lodà!) mensuraris eikä mensurans sekä sana vincunt väärälle riville.  Kieltämättä ensiksi mainitussa tapauksessa käsikirjoituksen n voisi olla yhtä hyvin ri (kirjainmuodoilla ꝛı), mutta mielestäni hälytyskellojen pitäisi soida siinä vaiheessa, kun tulkinta ei sovi merkityksen puolesta, eikä muoto sovi runomittaan (kohta edellyttää ¯ ¯ ¯ tai ¯ ˇ ˇ ¯ tai jopa ˇ ¯ ¯ tai ˇ ¯ ¯, jos edellinen sana luetaan vincǒ, mutta mensuraris tuottaisi ¯ ¯ ¯ ¯ ). Alla oma lukutapani:

Omnia nata oculis ego linx cernendo sub axe
vinco, mensurans quicquid tentare placeb[it]

Suunnilleen: ‘Minä, ilves, voitan silmillä näkemällä kaikki olennot taivaan alla, mitaten mitä vaan tulee yritettyä.’ Sana mensurans ‘mitaten’ luettuna mensuraris ‘sinut mitataan’ ei siis oikein toimi lauseyhteydessä. Alla Winnickin englanninkielinen käännös:

I, the lynx surpass in perception all creatures born under the sky with eyes. It will be right to test everything with measurements.

(Korostus minun.) Tämän perusteella Winnick on tulkinnut (Berthautinkin lukeman) sanamuodon mensuraris monikon ablatiiviksi sanasta mensura, joka olisi kuitenkin mensuris.

Esipuheessa on myös seuraava aiheeseen liittyvä kohta:

Classical Latin verse had strict rules about what made a syllable long or short. The author of this text occasionally played loose with those rules but there is not mistaking that this text was written in dactylic-hexameter.

Vääristä lukutavoista syntyneistä näennäiskömmähdyksistä huolimatta on totta, että Florius poikkeaa klassisimmista kvantiteeteista skandeeratessaan gerundin tai ensimmäisen persoonan loppu-o:n lyhyenä (kuten cernendǒ yllä); samoin tekstissä esiintyy lyhyt tavu ennen viisipuolikaskesuuraa. Nämä eivät kuitenkaan ole mitenkään erityisen poikkeavia tai muuten ihmeellisiä piirteitä.

Winnick kommentoi myös Floriuksen kielellisiä virheitä. Eräässä kohdassa alkutekstissä lukee ‘quamuis me teneas manibus, quid proderit?’ eli ‘vaikka pidät minusta kiinni, mitä se hyödyttää?’ (Fol. 15r, ks. kuva alla.) Winnick kuitenkin kääntää kohdan seuraavasti: ‘If you should hold me however you like with your hands, which has come before’. Alaviitteessä hän selittää kirjoittajan käyttäneen virheellisesti interrogatiivipronominia quid relatiivipronominin quod sijaan; ilmaisun ‘quod proderitur’ (sic) pitäisi siis viitata edelliseen kuvaan. Tämä lukutapa on kuitenkin hieman ongelmallinen, sillä siinä ei ole sisällöllisesti järkeä, se ei sovi mittaan, proderitur ei ole latinan kielen sana, ja ylipäänsä se perustuu siihen, että Winnick on lukenut kysymysmerkin ur-lyhenteeksi.

‘Quid proderit?’ Pariisi, BNF, Ms. lat. 11269, fol. 15r.

Alla vielä kuvaava esimerkki kirjan ongelmista. Eräs latinankielinen kuvateksti kuuluu seuraavasti (fol. 35v):

Hanc nunc tecturam facio, quo tollere dagam
possim, sed multis possum te ledere ludis.

‘Teen nyt tämän torjunnan, jotta voisin ottaa pois tikarin, mutta voin haavoittaa sinua monilla tempuilla.’ Winnick kääntää tämän seuraavasti:

Now I make this defense by means of which I may be able to take away your dagger, but I can hurt you with many plays.

(Korostus minun.) Ilmaisuun by means of which liittyy seuraava alahuomautus:

The word ‘quo’ should probably be qua since its antecedent, ‘tecturam’ is a feminine noun. Berthaut points out that the words ‘pro ut’ (as, just as), is written above ‘quo’ (by means of which).

Tuntemattoman lukijan merkintä pro ut tarkoittaa tietenkin ‘[sanan] ut sijasta’, eli kyseessä ei ole relatiivipronomini (joka olisi, kuten Winnick aivan oikein huomauttaa, väärässä suvussa) vaan hieman runollinen konjunktio quo ‘jotta’. Vastaavalla selvennyksellä varustettuja tapauksia on kaksi muutakin (fol. 14v ja 38v), joihin Winnick ei kiinnitä huomiota.

On kuitenkin hyvä, että Winnick ylipäänsä nostaa esille sen, että Floriuksen sanavalinnat ovat pitkälti runomitan sanelemia, ja toki Floriuksessa paljon kiinnostavaa niin kielellisesti kuin runomitallisestikin.

Bombarda

|

Ilari Aalto kirjoitti jokin aika sitten Mullan alta -blogissa otsikolla “Käsikranaatteja keskiajan Suomessa”. Kirjoitus käsittelee 1497 tapahtunutta räjähdeonnettomuutta, jossa Turun piispan Maunu Särkilahden sihteeri Paulus Scheel menetti peukalonsa: lähestyttäessä Kuusiston linnaa piispa oli käskenyt antaa merkin muutamalla “bombardalla”, jotta linnan väki ei säikähtäisi lähestyvää laivaa. Lainaus blogista:

Latinan sana bombarda saattoi viitata mihin vain tuliaseisiin, mutta tapahtumien kulku paljastaa, että kyseessä oli itse asiassa käsikranaatti. Epäonnekseen Paulus ei ollut kovin kätevä tuliaseiden kanssa: hänen sytyttäessään vasemmassa kädessään ollutta kranaattia se (“kuten Onnetar nurjasti tahtoi”*) räjähti hänen kädessään pieniksi sirpaleiksi, minkä seurauksena sihteerin peukalo silpoutui irti.

Jossakin on sittemmin keskusteltu siitä, että onko kyseessä todella käsikranaatti eli heite. Koska asia liittyy metodologisessa mielessä omiin tutkimusintresseihini, käsittelen tässä kirjoituksessa tätä kysymystä puhtaasti kielellisestä näkökulmasta.

Käsikanuuna. Wien, ÖNB, Cod. 3069, fol. 38v.

Relevantit tekstit tältä kannalta ovat blogikirjoituksen lopussa mainituissa dokumenteissa DF 4782, DF 4783 ja DF 6830. Viimeksi mainittu on lopullinen versio Scheelin anomuksesta toimittaa papinvirkaa ruumiinviasta huolimatta. Tämän ilmaisultaan tiiviin tekstin mukaan hänen huolimattomasti sytyttämänsä ja rikkoutuneen (vai rikkomansa) bombardan tai sen osan tuli irroitti ja tuhosi hänen peukalonsa:

…ignis cuiusdam bombarde per eundem exponentem inconsiderate incense et confracte seu illius petie pollicem amputando et consumendo supervenit…

Kyseisessä dokumentissa onnettomuuden olosuhteita on kaunisteltu muuttamalla merkinanto kotisatamassa taisteluksi Rutenian rajalla; voi siis olla, että onnettomuudenkaan kuvaus ei ole ylipäänsä täysin luotettava.

Joka tapauksessa kahden ensiksi mainutun asiakirjan mukaan piispa käski joko ampumaan tai heittämään muutaman bombardan (‘ut bombardas aliquas emitterent’ DF 4782); sihteeri yritti “päästää” sellaisen (‘laxare ac dimittere conabatur’ DF 4782, ‘dimittere ac relaxare conabatur’ DF 4783), mutta bombarda pirstaloitui (‘in partes minvtatim confracta ac rupta’ DF 4782, ‘ex ruptura cuiusdam bombarde’ DF 4783) hänen käsissään (‘in manibus suis’ DF 4783, ‘inter manus suas’ DF 4782).

Verbi emittere on tässä yhteydessä epäselvä, sillä se voi jo klassisessa latinassakin viitata niin nuolien ampumiseen kuin heittokeihäiden heittämiseenkin. Piispan käskyn muotoilu siis jättää tulkinnan avoimeksi.

Muuten sanamuodot eivät eksplisiittisesti viittaa siihen, että bombarda olisi ollut Scheelin vasemmassa kädessä tai että hän oli parhaillaan sytyttämässä sitä, kun se räjähti. Tässä kohden palaan ensiksi siteeraamani dokumentin kohtaan ‘per eundem exponentem’. Luen tämän participium coniunctum -rakenteena, jossa exponere ilmaissee samaa asiaa kuin kahden muun dokumentin (re)laxare ja dimittere (demittere). (Viimeksi mainittu verbi voisi ilmaista myös ampumista, esimerkiksi nuoli voi olla ‘ab arcu demissa’.)

Koska exponere voi tarkoittaa muun muassa yli laidan heittämistä, (re)laxare käsistä päästämistä ja dimittere pudottamista, tuntuisi yksinkertaisin tulkinta olevan, että Scheel piti sytytettyä bombardaa kaksin käsin aikeenaan pudottaa se veteen.

Kranaatti. München, BSB, Cod.icon. 232, fol. 112r.

Jos kyse on kranaatista, olisi luontevaa otaksua, että se räjähti ennenaikaisesti. Tekstit kuitenkin antavat ymmärtää, että kyse oli jonkinlaisesta rikkoutumisesta (confracta, rupta, ruptura). Tämän perusteella vaikuttaisi siltä, että kyseessä olisi ollut ase, jonka normaaliin toimintaan ei kuulu räjähtäminen kappaleiksi. Näin ollen voitaisiin arvella, että Scheel oli käsittelemässä esimerkiksi käsikanuunaa sen yhtäkkiä räjähtäessä normaalin laukeamisen sijaan, mahdollisesti niin, että hän oli laskemassa sitä käsistään yritettyään ensin laukaista sen. Epäkuntoinen ampuma-ase selittäisi sen, miksi hänen vammansa jäivät lopulta suhteellisen vähäisiksi verrattuna siihen, mitä voisi odottaa paine- ja sirpalevaikutukseen perustuvan räjähteen lauetessa käyttäjänsä käsiin. Tämä vaikuttaa kuitenkin turhan monimutkaiselta selitykseltä, ja käsikranaatilta odotettavat vaikutustavat voivat hyvinkin olla  juuri se, mihin sanat ignis ja petia itse asiassa viittaavat.

Neljä paljasta sakaraa

|

Eräs vanhimmista miekkailun käsitteistä on “neljä paljasta” (käyttääkseni Oskari Väänäsen suomenkielistä termiä) eli neljä linjaa (sisä- ja ulko- sekä ylä- ja alalinjat), jotka kattavat mahdolliset hyökkäyssuunnat. Historiallisesti kyse on ollut vastustajan jakamisesta pystysuoralla ja vaakasuoralla suoralla neljään osaan (‘Teilung des Leibs’, ‘Theilung des Mans’), mutta miekkailutekniikan kannalta oleellista on tietenkin suhteuttaa hyökkäyslinjat vastustajan aseeseen eikä osuma-alueeseen (jos vastustajan ase siirtyy syystä tai toisesta sisäänpäin, aukeaa ulkolinja jne.). Nykyään linjojen nimeäminen sekoittuu toisinaan niiden sulkemiseen käytettyihin väistöihin, mistä seuraa, että saatetaan puhua vaikka kahdeksasta linjasta, joilla tarkoitetaan oikeastaan kahdeksaa eri väistöä: esimerkiksi yläulkolinja voidaan sulkea niin, että käsi on joko supinaatiossa (siksti) tai pronaatiossa (terssi).

Meyer, Gründtliche Beschreibung des Fechtens, 1570, kuva A (fol. 3r). Meyer kokee tarpeelliseksi jakaa myös pään erikseen neljään osaan, koska miekkailussa lyödään päähän.

I.33 ei suoranaisesti käsittele neljää paljasta: lähinnä aiheeseen liittyy maininta neljästä eri sidonnasta, jotka suoritetaan vasemmalle ja oikealle, vastustajan aseen päälle tai alle. Liechtenauer neuvoo hyökkäämään teräkontaktista yläpaljaisiin duplieren– ja alapaljaisiin mutieren-liikkeillä, ja Joachim Meyer (1570) antaa joukon erilaisia kuvioita, joilla hyökätä vastustajan paljaisiin. Heinrich von Günterode (1579) kääntää neljä paljasta latinaksi muodossa partes laesioni obnoxiae principales quatuor ‘neljä pääasiallista haavoittamiselle altista osaa’, joka on terminä paitsi kömpelö, myös hankala käyttää edes lyhennettynä, etenkin kuin pääsana on mitäänsanomaton pars.

Lecküchnerin duplieren vasemmalta vastustajan (oik.) yläpaljaaseen (Cgm. 582, fol. 11r).

Paulus Hector Mairin latinankielisessä tekstissä Blöße on käännetty suoraan sanalla nuditas. Esimerkiksi kelpaa alla oleva ote, joka on itse asiassa latinankielinen käännös Hans Lecküchnerin messer-opista (BSB Cod.icon. 393(1, fol. 126v):

Qvid ex crebris ictibus id est militia exercendum sit, contra quatuor pinnas, id est contra quatuor nuditates iam intelliges, quatuor intorsiones militia dicuntur, atque habitus ex mucrone formati contra nuditates quatuor.

Sodassa (militia) käytetään neljää vääntöä (quatuor intorsiones) neljää paljasta (quatuor nuditates) eli neljää sakaraa (quatuor pinnae) vastaan. Militia on saksankielisen termin Krieg käännösvastine ja viittaa tilanteeseen, jossa on päädytty teräkontaktiin. (Tilanteeseen tarjotaan edellä mainitut, Liechtenaueriltakin tutut liikkeet duplatio ja mutatio).

Huomio kiinnittyy ilmaisuun quatuor pinnae, joka on käsitteen quatuor nuditates synonyymi. Sana pinna on saksankielisen sanan Zinne käännösvastine, joka esiintyy paitsi Mairin saksankielisessä alkutekstissä (esim. Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C. 93, fol. 142v), myös Lecküchnerin molemmissa kirjoissa (Heidelberg, Universitätsbibliothek, Cod. Pal. 430, fol. 9r ja München, BSB, Cgm. 582, fol. 10r). Olen kääntänyt sanan Zinne yllä sanalla sakara, vaikka metaforana kyse lienee ennemminkin sakaramuurin sakaroiden välissä olevista ampuma-aukoista.

Lecküchnerin mutieren vastustajan alapaljaaseen (Cgm. 582, fol. 11v).

Sekä Krieg että Zinne liittyvät samaan tematiikkaan kuin Lecküchnerin opista tutut ylä- ja alavaroasentojen nimet Luginsland ja Bastei. Palaan tähän kiehtovaan aiheeseen toisella kertaa toivottaen lukijoille näissä merkeissä hyvää juhannusta.

(PS. Latinan pinna voidaan toki ymmärtää myös samaksi sanaksi kuin penna eli sulka, josta tulee mieleen siipi ja Jesajan kirjan kohta 11:12, jossa “maan neljästä äärestä” käytettävä heprean sana כָּנָף tarkoittaa sananmukaisesti siipeä, jota merkitsevällä sanalla se on myös käännetty Septuaginassa, ‘ἐκ τῶν τεσσάρων πτερύγων τῆς γῆς’, mutta tämä on sen verran kaukaa haettu yhteys, ettei sitä kannata edes mainita.)

Varoasennot miekkailussa, nimittäin

|

Mainitsin aiemmin erään varoasentoluettelon 1400-luvun alusta (University of Toronto, Thomas Fisher Rare Book Library MS 01020, fol. 104r). Alla teksti raakatranskriptiona:

Hec su(n)t guardie i(n) dimicatio(n)e .v(idelicet).
Si mag(iste)r i(n) cauda longa. dissipulus
i(n) cruce. Si mag(iste)r i(n) alto diss[i]p(ul)us
i(n) stoccho. Si mag(iste)r i(n) spatula si
nistra. dissipulus i(n) destra. Si
mag(iste)r i(n) guardia falco(n)is Dissi
pulus i(n) s(u)b ascella. Si mag(iste)r
ad medi[u]m pectus. dissipulus
i(n) plana. Si mag(iste)r s(u)b ascella.
dissipulus i(n) socca. Si mag(iste)r
i(n) plana. dissip(u)lus i(n) sangia
Si mag(iste)r i(n) cruce. dissipulus
i(n) spatula sinistra. Hi(n)c [?]

‘Nämä ovat varoasennot miekkailussa, nimittäin […]’ Otsikon jälkeen seuraa luettelo varoasentoja (guardie) annettuna muodossa ‘jos opettaja (magister) on asennossa x, oppilas (dissipulus) on asennossa y’. Kyseessä näyttäisi olevan ns. Zedel. Alla luetellut parit taulukkomuodossa hieman siistittyinä:

Magister Discipulus
cauda longa crux
*altum stocchus
spatula sinistra [spatula] destra
guardia falconis sub ascella
medium pectus plana
sub ascella socca
plana sangia
crux spatula sinistra

Ei ole sinänsä tavatonta kuvitetuissakaan lähteissä luetella varoasennot asetettuina toisiaan vastaan (toisin kuin I.33:ssa), mutta jos-niin-formula antaa ymmärtää, että asetelmiin on jokin miekkailutekninen syy.

Crux, spatula sinistra, sub ascella ja plana esiintyvät molemmissa sarakkeissa, joten asentopareista voidaan varovasti muodostaa seuraavat kahdesta kolmeen paria yhdistävät sarjat, jossa osapuolet vuorottelevat:

  • cauda longa – crux – spatula sinistra – [spatula] destra.
  • guardia falconis – sub ascella – socca
  • medium pectus – plana – sangia

Oletukseni on, että parit ovat epäsymmetrisiä, ts. esimerkiksi crux toimii cauda longaa vastaan, mutta cauda longa ei toimi cruxia vastaan, siis riippumatta siitä, miten nämä sisällöllisesti tulkitaan.

Asentojen varsinaisen olemuksen osalta yksinkertaisinta on lähteä liikkeelle sellaisista nimityksistä, jotka tunnetaan muualtakin. Esimerkiksi cauda longa on lienee sama kuin Fiore dei Liberin posta di coda lunga. Runomittaisessa Floriuksessa käytetään muotoa situs caudatus.

‘Posta di coda lunga’. Pisani Dossi, 19 A.

Kingdom of Heaven -elokuvasta tuttu guardia falconis ‘haukan varoasento’ tavataan myös Filippo Vadilla:

‘posta di falcon’. Rooma, Biblioteca nazionale centrale, Vitt. Em. 1324, fol. 16v.

Crux voisi viitata miekkojen risteämiseen eli teräkontaktiin, vaikka otsikon perusteella kyseessä pitäisi kaiketi olla varoasento (vrt. Fioren vera crose yms.). Varovaisena spekulaationa voisi tulkita, että yksi osapuoli ottaa kontaktin toisen terään sisäpuolella (esimerkiksi tämän oikealta alhaalta eli cauda longasta aloittamaa lyöntiä vastaan), mihin hän vastaa vaihtamalla puolta ja lyömällä “vasemmalta olkapäältä”.

Spatula sinistra ‘vasen olkapää’, [spatula] destra ‘oikea olkapää’, sub ascella ‘kainalon alla’ lienevät samat kuin I.33:sta tutut custodia tertia, secunda ja prima. Nämä esiintyvät myös 1500-luvun painetuissa lähteissä. Jos cauda longa tulkitaan vastaamaan I.33:n viidettä varoasentoa (custodia quinta) ja guardia falconis neljättä (custodia quarta), nousee tämän luettelon I.33:n kanssa yhtenevien varoasentojen määrä viiteen. Joukkoon lienee mahdollista lisätä myös medium pectus, mikäli kyseessä on I.33:n kuudes varoasento (sexta custodia), ‘que datur pectori’ (fol. 17r).

Kaksi jäljellä olevista näyttävät olevan merkitykseltään selkeitä adjektiiveja: tekstissä muoto in alto edellyttää kuitenkin subtantiivia altum (tai oletettua maskuliini- tai neutrisukuista pääsanaa, mahdollisesti ‘in [situ] alto’), kun taas plana sopii yhteen oletetun pääsanan guardia kanssa. Ensiksi mainittu lienee korkea varoasento, jolloin yllä mainittu guardia falconis saattaisi olla sen synonyymi, jälkimmäinen eli plana puolestaan voisi olla jonkinlainen vaakasuoran lyönnin lähtöasema.

Loput kolme ovat hieman hankalampia. Latinan stocchus tavataan kyllä pistoaseen merkityksessä (vrt. estoc), mutta sen voitaneen ymmärtää tässä merkitsevän kärkeä tai pistoa. Kyseessä saattaa siis olla jo I.33:sta tutun langortin (‘pitkäkärki’) vastine. Vastustajan pysäyttäminen pistolla hänen vetäessään miekkansa valmiiksi lyöntiin esiintyy vanhimmassakin kirjallisuudessa, joten pari altum – stocchus saattaa selittyä niinkin. Toisaalta stocchus saattaa viitata tikariin: ylempänä mainittu sub ascella tuntuisi edellyttävän, että vasemmassa kädessä on jonkin puolustusase.

Viimeiset kaksi sanaa ovat haastavimmat. Socca voi tarkoittaa säkkiä (= saccus), mutta mieleeni ei tältä istumalta tule verrokkia varoasennoksi tai oikein muuksikaan. Yllä mainitun sarjan (guardia falconis – sub ascella – socca) perusteella kyseessä voisi olla jotain, mikä vastaa ainakin funktioltaan I.33:n halbschiltiä. Sangiaa (langia?) en toistaiseksi uskalla yrittää yhdistää mihinkään sanaan.

Lecküchnerin säkki. (München, BSB Cgm 582, fol. 92r.)