Kuvittamatonta

Viimeksi mainitsin, että kilvenriiston kuvitus puuttuu folion 16 jälkeen, vaikka “seuraavaan kuvaan” viitataan tekstissä. Kadonneiden lehtien lisäksi I.33:ssa on myös toisenlaisia puuttuvia kuvituksia eli liikkeitä, jotka mainitaan tekstissä mutta joita ei ole syystä tai toisesta kuvitettu. Mainitsin jo viimeksi yhden tällaisen tapauksen (fol. 4v puolustus painiotetta vastaan, kuvitettu fol. 18v eri otetta vastaan). Tässä kirjoituksessa käsittelen muita vastaavia tapauksia.

(Painiotteista on vielä sanottava, että kilpi- eli vasemman käden käyttö vastustajan käsien sitomiseen kuvataan seurauksena tilanteesta, jossa vastustaja on sitonut miekan [foll. 4v ja 12rv], mutta runosäkeen mukaan ote suoritettaisiin päinvastaisessa tilanteessa eli oman sidonnan jatkona [fol 2v]. Käsittelen tätä toisella kertaa.)

Ensimmäinen tapaus löytyy kirjan ainoasta alemman kuvan alle kirjoitetusta tekstikappaleesta (fol. 2r):

Nota quod prima custodia videlicet sub brach potest obsederi se ipsa, ita videlicet quod obsidens cum eadem custodia potest regentem primam custodiam obsidere. Nichilominus tamen regens custodiam primam e contrario possessorem obsidere potest obsessione quadam que quodammodo concordat cum possessione que vocatur halpshilt, differt tamen in eo quod gladius sub brach extenditur supra scutum taliter quod manus regens scutum includitur in manu regente gladium

Runosäkeissä mainittujen halbschiltin ja langortin sekä ensimmäisessä vihkossa käsitellyn krücken lisäksi priimiä vastaan voidaan siis toimia myös priimistä itsestään, mitä vastaan voidaan toimia “ojentamalla miekka käden alta kilven päälle niin, että kilpeä pitelevä käsi jää miekkaa pitelevään käden sisäpuolelle”. Priimi lienee ymmärrettävä metonyymisesti priimistä tehtäväksi lyönniksi, joka olisi siis oletettavasti vasen alalyönti, ja joka (halbschiltin tapaan) tukkisi vastustajan priimistä tekemän vastaavan lyönnin. Alkuperäiselle priimissä olijalle annetaan vielä toinen vaihtoehto edellistä vastaan eli käytännössä vielä yksi tapa toimia priimiä vastaan, eli edellä mainitun alalyönnin (?) sijaan tehdään jotain, joka vastaa halbschiltiä.

Minulle on epäselvää, mitä ‘manus regens scutum includitur in manu regente gladium’ oikeastaan tarkoittaa: ennemminkin miekkakäsi (joka on alla) jäisi jumiin (includitur ‘sisältyy, jää jumiin’ tms.) kilpikäteen (joka on päällä) kuin toisinpäin. Lausetta tuskin on ymmärrettävä niin, että kilpikättä jotenkin pidetään miekkakädessä, vaikka in manu includere sitäkin voisi sananmukaisesti tarkoittaa. Onko tekstissä virhe, vai viitataanko tässä kuitenkin myöhemmin (fol. 12rv) terssiä vastaan käytettävään alalyöntiin, joka katsoa alkavan priimiasemasta ja jossa miekkakäsi tosiaan on kilpikäden päällä?

Pappi (vas.) suorittaa priimistä (ylh.) vastatekniikan (alh.) oppilaan (oik.) halbschiltiä vastaan. Leeds, RA MS I.33, fol. 2r.

Seuraavat kaksi tapausta liittyvät molemmat tilanteisiin, joissa on kolme eri vaihtoehtoa.

Ensimmäinen tällainen tapaus edellä käsitellyn lehden kääntöpuolelta. Suoritettuaan yllä olevassa kuvassa näkyvän vastatekniikan (‘cade sub gladium quoque scutum’) ja päädyttyään oppilaan miekan ulkopuolelle papilla on kolme vaihtoehtoa, jotka ovat durchtrit, mutacio gladij tai ottaa kiinni oppilaan molemmista käsivarsista oikealla kädellään. Kaksi viimeksi mainittua tekniikkaa löytyvät teoksesta (foll. 3v ja 18v), mutta durchtrit nähdään kuvitettuna vain sisäpuolelta (fol. 9v), mitä olen jo käsitellyt aiemmin. Koska kaksi muuta esitettyä vaihtoehtoa edellyttävät jonkinlaista myötäämistä vasemmalle, tapahtunee durchtrit silloin, kun oppilaan ulkolinja ei ole suljettu.

Pappi (vas.) suorittaa sekondista (ylh.) vastatekniikan (alh.) oppilaan (oik.) tekniikkaa vastaan. Leeds, RA MS I.33, fol. 9r.

Sekondista suoritettu durchtit on sekin yksi kolmesta vaihtoehdosta, tällä kertaa yllä olevassa kuvassa näkyvästä tilanteesta. Kaksi muuta vaihtoehtoa kuvataan vain tekstissä (fol. 9v):

[Scolaris] posset tamen recepisse plagam tam sinistram, que ducitur ex parte dimicatorum generalium, quam dexteram, que consueuit duci ex parte sacerdotis & suorum iuuenum. Contrarium illarum duarum viarum erit sacerdotis euntis cum gladio sub brach, qui tunc attingit manus nudas ducentis plagas supradictas.

Jos oppilas ei vaan voi painaa papin miekkaa alas ja suorittaa durchtritiä, hän voi lyödä pappia joko vasemmalta tai oikealta puolelta. Vasen on se, mitä “tavalliset miekkailijat” tekevät, oikea taas on papin ja hänen oppilaidensa erikoisuus.

Vasen lyönti viittaa varmasti siihen, että oppilas kiertää papin miekan toiselle puolelle (vrt. Liechtenauerin abnehmen, eräänlainen kärjenheitto). Oikea lyönti tuskin tapahtuu papin miekan sisä- eli vasemmalta puolelta, eli samalta puolelta, missä oppilaan miekka jo on, sillä oletettavasti kyseinen linja on suljettu, kuten edellisessä tapauksessa.

Molempien lyöntien puolustus on se, että pappi siirtää miekkansa priimiä muistuttavaan asentoon viiltääkseen oppilaan käsiä (vrt. Liechtenauerin abschneiden tai unterschnitt vs. durchlaufen). Vasemman lyönnin osalta tämä on käytännössä mahdollista vain, jos sekin suoritetaan vaihtamalla puolta (ja nostamalla käsi lyöntiä varten sekondiin). Näin ollen sekä vasen että oikea lyönti näyttäisivät tapahtuvan papin oikean käden ulkopuolelta.

Edellisessä tapauksessa tekstissä viitattiin ainakin lyöntien puolustuksen osalta, että ‘istud non [est] depictum in exemplum ymaginum’. Kuvien puutteeseen viitataan myös seuraavassa tapauksessa (fol. 23r):

☩ NOta quod iterum hic resumitur vltima custodia videlicet Langort. Circa quod notandum est quod illa fixura ducetur hic mediante qua regens custodiam fingitur super ventrem siue penetratur gladio & nota quod non est plus depictum de illo frusto quam ille due ymagines quod fuit vicium pictoris.

Kyseessä on siis eräänlainen liukupisto langortia vastaan (ks. kuva alla), eikä kappaleesta puutu oikeastaan muuta kuin alkuasetelma, jossa oppilas seisoisi septimissä (langort, ultima custodia), pappi mahdollisesti sekondissa tai jo sidonnan suorittaneena.

Leeds, RA MS I.33, fol. 23r.

Lopuksi mainittakoon rajatapaus eli kvintistä tehtävä halbschilt “erittäin hyvää ja harvinaista” asentoa vastaan, joka on käytännössä priimin variaatio (ks. kuva alla).

Leeds, RA MS I.33, fol. 29r.

Yllä näkyvää alkuasetelmaa seuraavassa kuvasarjassa näytetään pisto pistoa vastaan, jota käsittelin jo aikaisemmin, mutta tekstissä mainitaan myös, että oppilas voisi tehdä halbschiltin ja pappi vastata siihen putoamalla miekan ja kilven alle, kuten priimin tapauksessa. Tekniikat sinänsä on siis kuvitettu ja käsitelty jo priimin yhteydessä: ‘tunc superueniunt ea que prius visa sunt in custodia prima’.

Painiotteita

Mainitsin edellisessä kirjoituksessa, että I.33:ssa on nähtävissä painitekniikoita neljässä kuvassa (foll. 4v, 12v ja 18v). Näiden lisäksi kolmessa kuvassa tartutaan vastustajan miekkaan (foll. 4r, 16v ja 22r), minkä voitaneen katsoa kuuluvan painitekniikoiden piiriin. Lisäksi tekstissä viitataan puuttuvaan lehteen, jossa riistetään vastustajan kilpi (folion 16 jälkeen).

Otteiden vähäisestä määrästä huolimatta ne voidaan jakaa kolmeen tyyppiin, jotka ovat aseellinen tekniikka (foll 4v, 12v ja 18v), aseeton tekniikka (fol. 18v) ja, kuten todettu, tarttuminen vastustajan aseeseen (foll. 4r, 16v ja 22r).

Leeds, RA MS I.33, fol. 4v.

Aseellisia tekniikoita on kaksi erilaista, joissa ensimmäisessä sidotaan vastustajan käsivarret omalla kilpikädellä (foll. 4v ja 12v; kuvat ovat identtiset), toisessa omalla miekkakädellä kääntäen samalla selkä vastustajan suuntaan (foll. 18v, ks. alempana).

Tekstissä näistä tekniikoista käytetään nimitystä ‘recipere gladium et scutum’, kerran tarkennettuna ‘circumdatis brachijs aduersarij’ (fol. 4v). Runosäkeissä kilpikädellä tehtävään sidontaan viitataan muotoilulla ‘circumda[re] brachia’, miekkakädellä tehtävään ‘deprehendere gla[dium], scu[tum]’ (fol. 2v), mutta käsivarsien ja aseiden korostamiseen viittaavat sanamuodot ovat oletettavasti vain runomuodon motivoimia.

Leeds, RA MS I.33, fol. 18v.

Kumpaankin otteeseen näytetään puolustus, joista ensimmäinen on ennaltaehkäisevä lyönti kilvellä (fol. 5r ja tietysti myös 18r), jälkimmäinen on vapautuminen, joka luonnollisesti suoritetaan vasta vastustajan saatua otteen (fol. 18v).

Leeds, RA MS I.33, fol. 18v.

Viimeksi mainittu puolustus (‘derelinquere gladium & scutum’) johtaa ainoaan koodeksissa esiintyvään aseettomaan tekniikkaan: papin sidottua oppilaan kädet miekkakädellään oppilas pudottaa omat aseensa vapautuakseen otteesta, minkä jälkeen hän on vapaa tarttumaan pappiin takaapäin ‘volens luctare cum sacerdote’ (fol. 18v), jolloin pappi on ‘deprehensus … per scolarem in modum luctationis’ (fol. 19r). Liikkeen lienee tarkoitus jatkua maahanvientinä tai uhrautumisheittona. Samantyyppinen puolustus mainitaan tekstissä mahdollisena myös silloin, kun vastustaja on käyttänyt sitomiseen kilpikättään: ‘sacerdos non potest absolui a tali deprehensione sine amissione gladij & scuti’ (fol. 4v).

Miekkaan tarttumisista ensimmäisestä käytetään nimistystä luctatio (‘actus quidam qui vocatur luctatio’, fol. 4r), jossa papin hidastelun vuoksi hänen miekkansa jää jumiin oppilaan käsivarsien väliin. Oletettavasti tämänkään liikkeen ei ole tarkoitus päättyä tähän vaan jatkua jonkinlaisena miekanriistona, jota ei kuitenkaan ole kuvattu sen tarkemmin tekstissä tai kuvissa.

Leeds, RA MS I.33, fol. 4r

Toisessa tapauksessa pappi siirtää miekkansa vasempaan käteen ja tarttuu oppilaan terään (‘deprehend[ere] gladium’), mistä oppilas vapautuu lyömällä pappia käteen kilvellään ja vetämällä miekkansa pois (fol. 16v). Tätä tilannetta seuraisi puuttuva kilvenryöstöä (‘frang[ere] scutum’) esittävä kuva.

Leeds, RA MS I.33, fol. 16v.

Kolmas tapaus on vidilpoge-asennosta tehtävä miekanryöstö (‘recip[ere] gladium’, fol. 22r).

Leeds, RA MS I.33, fol. 22r.

Kielellisesti kiinnostavaa on, että tarttumiseen eli sitomiseen tai ryöstämiseen viitataan paitsi värittömällä verbillä deprehendere, myös sotilaallisemmalla termillä recipere ja värikkäämmällä ilmaisulla frangere. Suoraan painiin viittaava substantiivi luctatio esiintyy kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla se opetetaan ikään kuin erikoisalaterminä (‘actus quidam qui vocatur luctatio’, fol. 4r). Syy tähän lienee se, että opettaja on halunnut jotenkin korostaa painin (ringen) roolia aseellisen kamppailutaidon osa-alueena, mikä on sitten välittynyt tekstiin hieman oudolla tavalla ikään kuin luctatio olisi jonkin yksittäisen liikkeen nimi.

Vastaavia otteita tavataan muissakin lähteissä. Esimerkiksi kuvittamaton kilvenryöstö löytyy Andre Liegnitzeriltä (esim.  Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C. 487fol. 55v) ja Paulus Kalilta (München, Bayerische Staatsbibliothek, Cgm 1507, foll. 55v – 56r). Kilpikäden käyttö vastustajan miekkakäden sitomiseen löytyy myös Paulus Kalilta (id. fol. 56v) ja mm. Hans Talhofferilta (München, BSB, cod. icon. 394 a, fol. 118r), molempien vastustajan käsien sitomiseen (tosin ilman kilpiä) Fiore dei Liberiltä (Los Angeles, J. Paul Getty Museum, Ms. Ludwig XV 13, fol. 29r). Uhrautumisheitto edestäpäin tehtynä aseetonta vastustajaa vastaan löytyy Wallerstein-koodeksista (fol. 41r, Albrecht Dürerin kopiossa nro 21). Edestäpäin olisi mahdollista myös potkaista vastustajan polvi rikki, mikäli vastustajan jalka on ojennettu suoraksi, kuten ohjeistetaan Fabian von Auerswaldin painetussa kirjassa (1539, sig. F3v).

Meyer ja Günterode

Joachim Meyerin teos Gründtliche Beschreibung der freyen Ritterlichen und Adelichen kunst des Fechtens ilmestyi Strassburgissa vuonna 1570, uusintapainoksena Augsburgissa vuonna 1600. Teoksesta ottivat vaikutteita 1600-luvulla ainakin Jacob Sutor ja Theodor Ferolini. Kirja jakaantuu viiteen osaan, joista ensimmäinen käsittelee kahden käden miekkaa (Schwerdt), toinen dussack-sapelia (Dusack), kolmas rapiiria (Rappier), neljäs tikaria ja painia, ja viides sauvaa, hilparia ja piikkiä. Kirja on kuvitettu puupiirroksin.

Vanhin tunnettu maininta Meyerin teoksesta on Heinrich von Günteroden teoksesta De veris principiis artis dimicatoriae tractatus brevis, joka ilmestyi Wittembergissä 1579. Kerrottuaan miekkailutaidon nykyisestä alennustilasta Günterode viittaa muutamia vuosia aiemmin ilmestyneeseen aihetta käsittelevään teokseen ja toteaa, että vaikka sen tekijä näyttää ymmärtäneen jotakin, ei hän kuitenkaan osoita hallitsevansa miekkailun todellisia perusteita (sig. C3v):

Repertus est ante annos aliquot Argentinensis quidam Joachimus Meier, qui conatus est firmas regulas demonstrare, & volumen etiam magnum hac ipsa de arte edidit germanico Idiomate, & licet aliquid intellexisse videatur, vsum tamen istorum fundamentorum non commonstrauit.

Tätä seuraa usein siteerattu kohta, jossa Günterode kertoo päättäneensä kirjoittaa oman kirjansa ja olevansa kykenevä tähän erityisesti siksi, että on saanut haltuunsa käsikirjoituksen, jonka tunnemme nimellä I.33. Koska Günteroden painettu kirja on vain kuvittamaton lyhennelmä hänen käsikirjoituksestaan (Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C. 15), viittaan jatkossa vain jälkimmäiseen.

Günterode luettelee teoksessaan kaikki Meyerinkin käsittelemät aseet, mutta teknisiä yksityiskohtia hän ei käsittele muuten kuin yhden käden miekan osalta, josta hän käyttää latinan sanaa framea ja marginaalissa saksan sanaa Rappier. Tästä hän luettelee aseen osat ja varoasennot sekä käsittelee lyöntien ja pistojen väistöjä ja toimintaa sidonnasta (ks. foliot 41r–50r, 63r–67v). (Sivuhuomautuksena todettakoon, että I.33 ei käsittele rapiiria vaan miekkaa ja kupurakilpeä.)

Kiinnostava kysymys on, miltä osin Günteroden voidaan sanoa näkemyksiltään eroavan Meyerista, ja ovatko nämä seikat miltään osin johdettavissa I.33:sta. Tässä kirjoituksessa käsittelen ensimmäistä kysymystä.

Asia, josta Günteroden mukaan voidaan johtaa ‘solidissimum fundamentum’, on aseen jako osiinsa. Tämä on aihe, jota myös Meyer käsittelee, joten tästä saadaan helppo vertailukohta näiden kahden auktorin välillä.

Joachim Meyer: Gründtliche Beschreibung (1570), sig. A3. (fig. A).

Meyer toteaa, että rapiiri jakaantuu samalla tavalla kuin miekka (‘Die Wehr aber wirt hie nich anders getheilt / dann hievor im Schwerdt auch beschehen / nemblich in vier glaiche theil’, fol. 3.52r). Miekan hän jakaa osiin nimeämällä ponnen, kärjen, väistimen, kahvan, kouraimen ja terän (fol. 1.4v):

Des Schwerdtes teil / was seine form und Firgur antrifft / sein Knopff / Ort / Creutz oder Gefeß / Hefft oder Bindt und die Klinge /

Terän hän jakaa kahteen puoliskoon, kahvaa lähellä olevaan vahvaan tyviosaan ja kärjenpuoleiseen heikkoon latvaosaan:

Die Sterck des Schwerdts nennet man den theil vom Kreutz oder hefft / biß mitten in die klinge / die Schweche von der mitten biß and das ort oder endt derselben /

Lisäksi Meyer selittää, mikä on etu- eli pitkä terä (Langeschneid) ja mikä on taka- eli lyhyt tai puoliterä (die Kurtze oder halbe schneide).

Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C. 15, fol. 30v (fig. o).

Günteroden jako on käytännössä sama, paitsi että se on latinaksi (fol. 30r):

Arma uero diuiduntur primo: in manubrium siue capulum, cuspidem, et verutum. Quod rursum in palmam siue superficiem et acies duas diuersas. Nec non in partes duas præcipuas firmam et debilem, inter quas medium veruti est.

Tähän asti varsinaista eroa ei näy, paitsi että Günterode mainitsee myös lappeen.

Meyer jatkaa omaa jakoaan jakamalla miekan vielä neljään osaan eli kahvaan, tyviosaan, keskiosaan ja latvaosaan (fol. 1.5r):

Der erst wirt genant / das Bindt oder Hefft begreifft in sich Knopff und Kreutz / […]

Der ander die Sterck […]

Der dritte theil ist das Mittel / wirt auß der sterck unnd schwech umb den halben theil zugleich genomen […]

Der vierte ist die Schweche […]

Tässä kohden Günteroden jako poikkeaa Meyerista, sillä hän jakaa terän neljään osaan (italialaiseen tapaan) sen keskikohdan sekä tyvi- ja latvaosien keskikohtien avulla (fol. 30 r-31r):

Quæ partes [firma et debilis] iterum subdistinguuntur suis medijs. Ex quo sequitur positis tribus medijs, necessario poni quatuor extrema. Nec non in partes duas præcipuas firmam et debilem, inter quas medium veruti est.

Näistä neljästä “ääripäästä” ja kolmesta “keskikohdasta” Günterode johtaa ylempänä mainitun miekkailun perustan ja toteaa I.33:n langortia koskevaa sanamuotoa mukaillen, että ‘totus fere nucleus artis in hoc consistit’.

Vaikka miekan jako näyttää kuvissa samalta (kolme jakoviivaa terässä), on tekstissä selitettävä jako erilainen. Käsittelen toisella kertaa sitä, mikä käytännön merkitys tällä käsitteistön erolla on.

Vasemmalla vai oikealla

Mainitsin aiemmin, että I.33 ei käsittele jalkatyötä muuta kuin yhdessä kohdassa (liikkumiseen ylipäänsä viitataan jonkin verran kyllä muutenkin). Tämä kohta löytyy kappaleesta, jonka alkuasetelma näkyy alla olevasta kuvasta. Oppilas seisoo vasemmalla kvintissä (quinta custodia), pappi oikealla asennossa, joka esiintyy vain tässä ja sitä seuraavassa kuvassa:

Leeds, RA MS I.33 fol. 29r.

Kuvatekstissä mainitaan seuraavaa:

Hic iterum resumitur quinta custodia, de qua superius dictum est sepius, & est notandum quod sacerdos obsedit scolarem obsessione quadam rara & valde bona in exemplum suorum disciplorum & sciatur quod si scolaris ducet fixuram, que duci consueuit de consuetudine, sacerdos debet etiam ducere fixuram contra fixuram scolaris, quia sua magis valet intrando cum sinistro pede; si autem intrare nequiuerit, cedat cum dextro pede. nichilhominus non obmittatur quin etiam ipsa fixura perficiatur.

Ilmaisu ‘de qua superius dictum est sepius’ viittaa siihen, että käsikirjoituksen edelliset kolme kappaletta käsittelevät kvinttiä, joista kahdessa siitä suoritetaan pisto (foll. 27r-28v). Sekä oppilaan suorittama “tavanmukainen pisto” (ilman papin suorittamaa vastatekniikkaa; ylempi kuva) että papin vastapisto (alempi kuva) näytetään seuraavalla sivulla:

Leeds, RA MS I.33, fol. 29v.

Koska tekstissä mainitaan, että pappi voi suorittaa alemmassa kuvassa näkyvän pistonsa joko astumalla vasemmalla jalalla eteen (‘intrando cum sinistro pede’) tai oikealla jalalla taakse (‘cedat cum dextro pede’), voidaan olettaa, että alkuasennossa (ylempi kuva) oikea jalka on edessä, sillä vasen jalka voidaan muuttaa etujalaksi joko astumalla sillä eteenpäin oikean ohi tai astumalla oikealla jalalla taaksepäin vasemman jalan ohi: lopputulos olisi siis sama askeleen suunnasta huolimatta.

Käytännön kysymys kuuuu, miksi tässä nähdään tarpeelliseksi mainita, että papin pisto toimii oppilaan pistoa paremmin (‘sua magis valet’) siksi, että pappi astuu vasemmalla jalalla. Yllä näkyvässä kuvassa oppilaan ja papin pistot näyttävät olevan käytännössä symmetrisiä. Nähdäkseni riittävä selitys on, että oppilaan tekemä  pisto tapahtuu astumalla oikealla jalalla, mahdollisesti jopa ristiin vasemmalle, mikä kyllä helpottaa piston perille saamista, mutta tekee kieltämättä asennosta vähemmän voimakkaan ja siten kokonaisuudesta epäsymmetrisen, tässä tapauksessa papin eduksi.

Tässä kohden tulee mieleen Sydney Anglon mainitsema ‘visual repertoire of standardized postures […] reproduced almost as if from templates’ (2000: 45), ja millaisia ongelmia kohdataan, jos yritetään päätellä jalkatyöstä jotain I.33:n kuvituksen perusteella.