Tag Archives: Royal Armouries

Millainen miekka

|

Harrastuskäyttöön on saatavilla paljon miekkoja, jotka on nimetty jonkin kamppailukirjallisen lähteen mukaan. Esimerkkinä mainittakoon Albionin “The Liechtenauer“. Ote tuotekuvauksesta:

This sword exhibits the handling characteristics of the swords used in the Liechtenauer’s manual of Armoured Fencing (Kampffechten or Harnischfechten) as recorded in the Codex 1449 manuscript compiled by Peter von Danzig in 1452, Danzig’s fechtbuch.

(Koskien Peter von Danzigin roolia kyseisessä kirjassa ks. “Tekijyydestä“.)

Mainittu lähde ei kuitenkaan selosta käytettävän miekan ominaisuuksia. Sikäli kuin kyseisen harjoitusmiekan ominaisuudet määräytyvät lähteen sisällön perusteella, ne perustuvat jo valmiiksi jonkun tekemään tulkintaan lähteen sisällöstä. On täysin mahdollista, että tarkka tieto varustuksesta, jota varten kyseinen oppi on kirjoitettu, voi muuttaa tulkintaa joiltakin osin. Joka tapauksessa tiedon siitä, millaisilla välineillä oppia on tarkoitus toteuttaa, pitäisi ainakin jossain määrin olla riippumaton kyseisestä opista ilman tällaisia välineitä tehdyistä tulkinnoista.

Ilmeinen toimintatapa on valmistaa historiallisten esineiden kopioita. Kamppailulähteeseen liittyvänä tapauksena mainittakoon Albionin “Royal Armouries I.33 Sword“. Tuotekuvauksesta:

Based on Oakeshott-type XII swords from the Royal Armouries collection, the I.33 Sword exhibits the look and handling characteristics of the swords used in the manuscript and at the time it was created.

Jos miekka on tarkka kopio säilyneistä aikalaismiekoista, voidaan varovasti otaksua, että sen avulla on mahdollista saada jonkinlaista uutta ymmärrystä itse lähteestä, jonka sisältämää kamppailuoppia sen avulla yritetään hahmottaa. Teräasekuraattori Bob Woosnam-Savage esittää kuitenkin seuraaavan varauksen:

Although there is of course no such thing as ‘the sword used in I.33’ in existence we feel that we have successfully recreated something that is akin to some of the swords depicted in this marvellous and fascinating work.

Kaikki edellä sanottu on oikeastaan vain hieman turvonnut johdatus siihen, että miekan ominaisuuksilla voi olla merkitystä miekkailuopin kannalta. Varsinainen aihe on Fiore dei Liberin (fl. n. 1410) Getty Museumin käsikirjoituksen haarniskamiekkailuosion lopussa olevat kuvat ja selostukset kahdesta miekasta.

Ensimmäinen miekka (225):

J. Paul Getty Museum, MS Ludwig XV 13, f. 35r.

Questa spada se ·usa per spada e per azza e non dè tagliare del elço in fin uno somesso apresso la punta; e de ·llì inanze vol tagliare e aver fina punta; e ·lo taglio vol esser di lungheza un somesso e ·lla rodeletta ch’·è sotto lo elzo vol posser corere in fin uno somesso apresso la punta, e non più. E ·llo elzo vol esser ben temperado e aver bona punta, e ·llo pomo vol esser grave, e quelle punte volen esser ben temperade e ben agude, e ·la spada vole esser grave di dredo e ·lizera denanzi, e vole esser di peso de V a VI libre; e segondo che l’·omo è ·grande e ·forte segondo quello vole armare.

‘Tämä miekka toimii miekkana ja kirveenä, ja sen ei tule olla terävä väistimestä vaaksan päähän kärjestä asti; ja siitä eteenpäin sen tulee leikata ja sillä tulee olla terävä kärki; ja leikkaavan terän tulee olla vaaksan mittainen ja rodelettan, joka on väistimen alla, tulee voida liikkua vaaksan päähän kärjestä eikä pidemmälle. Ja väistimen tulee olla hyvin karkaistu ja siinä on oltava hyvä kärki, ja ponnen on oltava painava, ja näiden kärkien on oltava hyvin karkaistuja ja hyvin teräviä, ja miekan on oltava painava takaa ja kevyt edestä, ja sen on painettava viidestä kuuteen naulaa; ja sen mukaan miten iso ja vahva mies on, sen mukaan hänen on varustauduttava.’

Miekassa on siis terävä kärki ja vaaksan verran terän pisto-ominaisuuksia tukevaa leikkaavaa terää, mikä näkyy kuvassa levennyksellä alkavana kolmiomaisena kärki- eli latvaosana. Levennys myös ilmeisesti estää terän tylsää osaa pitkin liikkuvan vasemman käden suojuksen lipeämistä kärkiosan yli. Kyseinen suojus on kuvassa lähellä väistintä, eli heti sen “alla”. (Miekan kärjen suunnan sanotaan olevan “alaspäin”.) Miekka siis selvästi soveltuu haarniskamiekkailun tarpeisiin: sitä voidaan käyttää keihäänä tai kirveenä tarttuen molemmilla käsillä teräosaan ja lyöden kahvalla, mistä Fioren kuvat eivät tosin anna yhtä varoasentoa (ks. alempana) lukuun ottamatta käyttöesimerkkejä, toisin kuin Jörg Wilhalmin kirja sata vuotta myöhemmin:

UB Augsburg, Oettingen-Wallersteinsche Bibliothek Cod.I.6.4.5, f. 6v.

Yllä olevassa kuvassa vasemman käden etupuolella hieman heikosti erottuva suojus erottuu paremmin f. 14v kuvassa, mutta puuttuu kirjan kopioista (vrt. UB Augsburg, Oettingen-Wallersteinsche Bibliothek Cod.I.6.2.3, f. 13v ja BSB, cgm 3711, f. 72v ym.).

Vastaava miekka näkyy Fiorella myös esipuheen koristeissa (J. Paul Getty Museum, MS Ludwig XV 13, f. 1r ja New York, Morgan Library, MS M.383 f. 1r), joissa on tämän miekan lisäksi tikari, varsikirves ja keihäs. Kaikkia neljää asetta käytetään haarniskataistelussa.

Toinen miekka on vähemmän monimutkainen (226):

J. Paul Getty Museum, MS Ludwig XV 13, f. 35r.

Questa altra spada si vole tagliar per tutto, salvo che dello elzo in fin ala punta ale doe parte in mezo la terza dela punta non dè tagliar niente a tanto spazio che una mane cum uno guanto largamente gli possa in trare e similemente vole esser fina di taglio e de punta; e ·llo elzo vol esser forte e ·aguzzo e ·ben temperado e ·llo pomo vole esser cum bona punta e vole esser grave.

‘Tämän toisen miekan on oltava terävä koko pituudelta, paitsi että väistimestä kärkeen, kahdessa osassa keskellä, kolmas kärjestä ei ole lainkaan terävä niin pitkältä matkalta, että hansikoitu käsi mahtuu siihen täysin, ja sen on samoin on oltava terävä terältä ja kärjeltä; ja väistimen on oltava vahva ja terävä ja hyvin karkaistu, ja ponnessa on oltava hyvä piikki, ja sen on oltava painava.’

Erona edelliseen leikkaava terä puuttuu ainoastaan teräosan keskellä olevasta kädensijasta. Leikkaavan terän merkitys on haarniskamiekkailussa vähäisempi, ja teräosaan tarttumisesta vasemmalla kädellä on esimerkki myös paljasmiekkailussa (f. 27v). Ponnessa oleva piikki voisi tulla käyttöön myös paljasmiekkailussa, mistä Fiorella löytyy esimerkkejäkin (f. 28r).

Wienin Hofjagd- und Rüstkammerista löytyy kaksi vastaavaa miekkaa, tosin ilman piikkiä ponnessa. Näistä yhdessä (A 168) on teräosassa paikat vasemmalle kädelle sekä heti kahvan vieressä terän tyviosassa että keskemmällä, toisessa (jonka esinenumeroa en tiedä) on kädensija vain keskellä terää, mutta tyvessä on pienimuotoinen levennys  (Parierlappen). Tähän yksilöön perustuu Regenyei Armoryn tuottama “Longsword Wien“.

A 168 on katalogissa Fechtschwert, kuvauksen mukaan ‘sportliches Fechtschwert’, jonka käyttötavan osalta viitataan Talhofferiin. Seitzin mukaan (I, 172) molemmissa on kyse miekkatyypistä nimeltä Bohrschwert ja Panzerstecher, joka on hänen mukaansa ratsumiehen apuase rengaspanssarin läpi pistämiseen.

Joachim Meyerilta (1570) löytyy esimerkkejä otteista, joita teräosan sekä tyvessä että keskellä olevat tylsät kohdat tukisivat mainiosti:

Joachim Meyer, Gründtliche Beschreibung (1570), kuva M (1.43v).

Joachim Meyer, Gründtliche Beschreibung (1570), kuva O (1.49r).

Meyerin tapauksessa kyse ei ole missään nimessä haarniskamiekkailusta. Käytetyt miekat ovat eittämättä Fechtschule-harrastukseen sopivaa turvallista tyyppiä (ks. esim. Worcester Art Museum, 2015.13.)

Molemmat Fioren kuvailemat miekat ovat haarniskamiekkailuosion lopussa, mikä tietysti viittaisi siihen, että ne liittyvät molemmat siihen, mutta toisaalta niiden voi ajatella olevan koko miekkaosion lopussa. Lisäksi niiden kuvaileminen vierekkäin korostaen niiden eroja saattaisi viitata juuri siihen, että kyseessä on kaksi eri käyttöyhteyteen soveltuvaa miekkaa: pistämiseen ja moukarointiin sopiva panssarimiekka sekä paljasmiekkailuun paremmin soveltuva kärkevä ja terävä miekka. Tällöin jälkimmäisen miekan yhteydessä mainitun hansikkaan (guanto) pitäisi olla Fioren esipuheessa mainitsema paljasmiekkailussa käytettävä guanto de camoça (ed. Malipiero s. 427, 49) eli säämiskähansikas. Olisi kuitenkin luontevampaa, että erikseen mainittuun tilatarpeeseen olisi syynä jonkinlainen guanto d’arme. Voi myös olla, että oleellinen ero miekkojen välillä on vain siinä, kuinka vahva ja iso niiden käyttäjä on.

Fioren kuvissa muuten näkyvät miekat eivät edusta kumpaakaan tyyppiä, mikä ei välttämättä tarkoita muuta kuin että hahmoille ei ole syystä tai toisesta haluttu piirtää geneeristä miekkaa kummempia aseita. Fioren hahmojen kruunut, sukkanauhat ja muut, ei-funktionaaliset yksityiskohdatkaan eivät välttämättä kuvaa kamppailijoille ajateltua varustusta. Tikariosiossa ei nähdä haarniskoja, mutta silti monien temppujen sanotaan olevan soveltuvan haarniskamiekkailuun. Vastaavasti kahden käden miekan ensimmäisessä varoasentoluettelossa nähdään nimetön asento, jonka sanotaan olevan hyvä ‘in arme e senza’; seuraavalla sivulla (f. 22v) on kaksi asentoa, joiden sanotaan olevan hyviä nimenomaan haarniskassa sekä ainoa kuva, jossa hahmolle on piirretty erikoismiekka:

Posta di donna la soprana. Los Angeles, J. Paul Getty Museum, MS Ludwig XV 13, f. 22v.

Kuten myöhemmin, myös tässä miekan sanotaan olevan ‘spada & azza’, sekä miekka että kirves. Tämäkään hahmo ei ole haarniskassa, eikä tekstissä mainita haarniskaa. On kuitenkin huomattava, että myöskään Wienin “urheilumiekan” kohdalla mainitun Talhofferin kirjoissa hahmojen asusteet eivät välttämättä vastaa tositilanteessa ajateltua varustusta. Kööpenhaminan käsikirjoituksessa (KB, Thott 290 2º) varusteet jopa vaihtuvat kesken kuvasarjan: haarniskassa käytävän kaksintaistelun alussa (f. 85r–86v) molemmat taistelijat ovat haarniskassa, mutta kun molemmat ovat heittäneet keihäänsä, päällekäynti (‘das anlouffen nach dem schuß’) murhalyönnillä (lyönti kahvalla pitäen kiinni teräosasta) suoritetaan yhtäkkiä ilman haarniskaa ja paljain käsin haarniskoitua vastustajaa vastaan (f. 87r):

Kööpenhamina, KB, Thott 290 2º, f. 87r.

Seuraavassa kuvassa tätä vastaan puolustautuva vastustajakin on ilman haarniskaa (f. 87v). On tuskin kuviteltavissa, että varustusta vähennettäisiin lyönnin ja sen torjunnan välissä. BSB:n käsikirjoituksessa (cod. icon. 393a, f. 36r–38r), joka on ilmeisesti tehty Württenbergin kreiville (myöhemmin herttua) Eberhard Parrakkaalle (1459–1496), vastaava kuvasarja nähdään täydessä haarniskassa, mutta vaikka kuvat kuvaavat samoja liikkeitä (keihään heitto, murhalyönti ja sen torjunta), ne ovat selvästi eri kuvia asentojen ja liikkeiden vaiheiden perusteella. Voi siis olla, että kyse on henkilökohtaisen mallikirjan ja asiakkaalle tehdyn valmiin tuotteen erosta.

Talhofferia myöhempi mutta Fiorea kulttuurillisesti lähempi Filippo Vadi sisällyttää Fioren tapaan kirjaansa (Biblioteca Nazionale di Roma, ms. Vitt. Em. 1324, f. 26r–27v) kuvauksen haarniskamiekkailussa käytettävästä miekasta, joka vastaa Fioren raskaampaa tyyppiä ja löytyy myös haarniskassa miekkailevien hahmojen käsistä (ed. Rubboli & Cesari, s. 69):

La spada da conbatere in arme vole avere la sotoscrita forma cioè la sua longeza vole arivare el pomo sotto el bracio, tagliare quatro dita in punta, el suo manico vol esere de una spana. L’elzo vol esere longo qua(n)to è il manico de la spada: e vol esere aguzo da ogni lato, e similmente vol esere aguzo il pomo per possere ferire con ognuno de questi.

‘Haarniskataistelun miekan on oltava seuraavan muotoinen, nimittäin sen pituuden on ulotuttava ponsi kainaloon, sen on oltava terävä neljä sormenleveyttä kärjestä, sen kouraimen on oltava vaaksan mittainen. Väistimen on oltava yhtä pitkä kuin miekan kouraimen, ja sen on oltava terävä joka puolelta, ja samoin ponnen on oltava terävä, jotta kaikilla näillä voidaan lyödä.’

Merkittävin ero Fioren miekkaan on liikkuvan väistinkiekon puute, ja tietysti leikkaavan terän pituus, joka on vielä lyhyempi.

Joka tapauksessa edellä sanotun perusteella näyttäisi olevan perusteltua otaksua, että molemmat Fioren kuvailemat miekat ovat haarniskamiekkailua varten, vaikka jälkimmäinen tyyppi ominaisuuksiensa puolesta tuntuisi soveltuvan myös paljasmiekkailuun.

IMC 2019 (konferenssiraportti)

|

Kesäkuun viimeisenä päivänä suuntasin jälleen Leedsiin, tällä kertaa keskiaikakonferenssin (International Medieval Congress) merkeissä. Lentoni oli ylibuukattu, joten jouduin odottamaan puoli päivää seuraavaa lentoa. Onneksi mukana oli kirja, vaikka sunnuntaiksi suunnittelemani käynti Royal Armouriesissa ei sitten onnistunutkaan.

Tarjonta on aina niin laaja, että muodostuu oikeaksi ongelmaksi valita, mitä sessioita menee kuuntelemaan. Omalta osaltani valinnat menivät muutaman kerran hieman pieleen, kun esitelmien sisältö ei ihan vastannutkaan odotuksiani, vaikka aihe sinänsä oli lähtökohtaisesti mielenkiintoinen ja otsikko periaatteessa lupaava.

Tiistaina valinta oli kuitenkin helppo, sillä päivällä oli peräti kaksi historiallisen kamppailun tutkimukseen keskittyvää sessiota, ja illalla oli vielä samasta aiheesta paneelikeskustelu. Ensimmäinen sessio oli otsikoltaan ‘Martial Cultures before the Age of Fight Books’. Kaksi kolmesta esitelmöitsijöistä oli peruuttanut osallistumisensa: Cornel-Peter Rodenbusch puhui Katalonian kamppailukulttuurista 1000-luvulla, ja toisen esitelmän piti viime hetken muutoksena Sixt Wetzler, joka puhui väitöskirjansa aiheesta eli kamppailukohtauksista saagakirjallisuudessa.

Toinen sessio oli otsikoltaan ‘Martial Cultures after the Middle Ages’. Iason-Eleftherios Tzouriadis puhui historiallisiin eurooppalaisiin kamppailutaitoihin liittyvien viimeaikaisten julkaisujen trendeistä ja Jacob Deacon englantilaisista miekkamestareista. Daniel Jaquet puhui muun muassa Minskissä Euroopan kisojen yhteydessä hiljattain järjestetystä näyttelystä.

Illan paneelikeskustelussa käsiteltiin historiallisten kamppailutaitojen ja akateemisen tutkimuksen suhdetta kerraten tutkimuksen lähihistoriaa sekä todeten historiallisten taitojen henkiinherättämisen periaatteelinen mahdottomuus.

Esitelmäni meneillään. (Kuva: Dean Davidson.)

Oma esitelmäni, joka oli käytännössä englanninkielinen käännös Dies Medievales -konferenssissa pitämästäni, oli vasta keskiviikkona, joten saatoin stressata siitä ensimmäiset kaksi kongressipäivää. Olin myös jälleen kerran lähettänyt esitelmäehdotukseni yksin, joten päädyin samaan sessioon sotahistoriallisten esitelmien kanssa. Yleisö näytti koostuvan lähinnä ihmisistä, joita kiinnostivat erilaiset linnoituslaitteet, vaikka ainakin kaksi henkilöä oli paikalla minun takiani. Jos ei muuta, niin karttuipahan ainakin kokemuspisteitä kansainvälisestä konferenssiesiintymisestä ja tulipahan ehkä tehtyä alaani tunnetuksi.

Keskiviikkona osallistuin myös Royal Armouries -ekskursioon, johon sisältyi omaehtoista kiertelyä museossa ja, museon sulkeuduttua, esineiden käsittelytuokio. Kahdestakymmenestäkahdeksasta esineestä entuudestaan tuttuja olivat sotavasara, tikarit ja miekat lukuun ottamatta 1800-luvulta peräisin olevaa kaskaraa (XXVIS.210) ja erästä 1300-luvun lopun tikaria (X.4). Uusia tuttavuuksia olivat myös pari kypärää, pari rengaspanssaria sekä erinäiset levyhaarniskan osat.

Keskiviikkoyö venähty myöhäiseksi diskossa muiden historiallisen kamppailun tutkijoiden kanssa. Torstain sessio ‘Title The Bits Between: Swords, Armour, Riding Tack, and Household Goods as Material Intermediaries’ ja erityisesti Eric Burkartin esitelmä oli kuitenkin itselleni konferenssin kohokohta syistä, joihin palaan toisella kerralla. Iltapäivällä katsoin tuttujeni taistelunäytöksiä osana “Making Leeds Medieval” -tapahtumaa.

Perjantaina perinteiseen tapaan vietin aamupäivän kirjastossa lukemassa turnajaiskirjoja ja sapelioppaita, kävin katsomassa taistelunäytöksen museossa ja lähdin junalla lentokentälle.

Konferenssiraportti

|

Kuten blogini säännölliset lukijat muistavat, olen ollut toukokuussa Leedsissä Royal Armouriesissa luennoimassa I.33:sta sekä viime että sitä edellisenä vuonna. Tänä vuonna vastaavan tapahtuman yhteydessä järjestettiin kuitenkin konferenssi, jonka esitelmäkutsun julkaisin aiemmin. Raportoin tapahtumasta kiireen ja muiden tekosyiden vuoksi vähän jälkijunassa.

Keynote-luennon piti I.33-tutkimuksen pioneeri Jeffrey L. Forgeng. Forgeng käsitteli I.33:n tutkimushistoriaa omasta erityisestä näkökulmastaan tuoden kiinnostavalla tavalla esille olosuhteet, joissa I.33 tuli laajempaan tietoisuuteen 1990-luvulla.

Seuraavana oli oma esitelmäni otsikolla ‘Liber vetustissimus: Reception history of MS I.33’. Otsikko saattaa tuoda mieleen Turussa toissa syksynä pitämäni esitelmän, mutta sisältö oli käytännössä täysin eri. Kolmantena Stuart Peers esitti, että I.33 käsittelee oikeudelliseen kaksintaisteluun valmistautumista viitaten Sachsenspiegeliin. Yhtenä lähtökohtanaan hän käytti kirjallisuudessa viitattua Alphons Lhotskyn kirjoittamaa lappua, jonka mukaan I.33 on peräisin 1200-luvun lopun Würzburgista. (Parhaan tietoni mukaan tällaista lappua ei ole olemassa, kyse on rikkinäisestä puhelimesta.)

Jeffrey puhuu.

Lounastauon jälkeisessä sessiosa Herbert Schmidt puhui siitä, mihin tarkoitukseen I.33 on hänen mielestään kirjoitettu. Tämän jälkeen Cornelius Berthold ja Ingo Petri esittivät varsin perustellun ja oikeana pitämäni näkemyksen siitä, että kuvituksissa näkyvät terien risteämiset eivät merkitse sitä, että kärjet osoittavat kohti maata, vaan tarjoavat vain mahdollisuuden nähdä, miten päin miekat ovat ristissä. Lopuksi kollegani Rolf Warming puhui (vaihteeksi) viikinkikilvistä kiinnittäen erityistä huomiota skandinaaviseen kupurakilven käyttöön.

Kahvitauon jälkeen kuultiin päivän lopuksi vielä kaksi esitystä. Ensimmäisessä Dieter Bachmann esitti omalaatuisen näkemyksensä I.33:n didaktisen runouden olemuksesta, minkä jälkeen miekkailuopettaja David Rawlings kertoi, millaista jalkatyötä hän tykkää käyttää miekan ja kupuran kanssa.

Konferenssia seurasi viikonlopun mittainen käytännönläheisempi osuus. Itse pidin molempina päivinä työpajan Heinrich von Günteroden tulkinnoista I.33:n teknisestä sisällöstä. Pidin myös tästä aiheesta  lauantaina lyhyen esitelmän. Muuten olin mukana, kun osallistujat vierailivat kirjastossa ihastelemassa alkuperäistä käsikirjoitusta.

Ohjelmaan kuului myös tuttuun tapaan tutustuminen museon esineistöön. Vanhoja tuttuja esineitä olivat kolmetuhatta vuotta vanha pronssimiekka (IX.7887), muutama muu miekka (IX.5614, IX.13, IX.1083, IX.915, IX.1106), messer-tyyppinen miekka (IX.5608), flaamilainen sapeli (IX.634), korikahvamiekka (IX.4427) sekä joukko kupurakilpiä (V.21, V.110, V.47, V.94).

Uusia tuttavuuksia olivat englantilainen munuaistikari 1400-luvulta (X.1743), mannereurooppalainen puolentoista käden miekka 1400-luvun alusta (ainakin terän osalta, IX.32), englantilainen, piikkiporan näköinen kiekkotikari 1400-luvulta (X.1708), sveitsiläinen (tai sksalainen) baselardi 1400- ja 1500-lukujen vaihteesta (IX.3482), italialainen väistötikari 1600-luvun puolivälistä (X.367), eksoottisempi sudanilainen kaskara 1800-luvulta (XXVIS.63) ja espanjalainen kuppikahvarapiiri 1600-luvulta (IX.884).

Kuvatodiste työnteosta.

Maanantaina ennätin vielä viettää aikaa kirjastossa ennen lähtöä kohti Manchesterin lentokenttää.

Call for Papers: Exploring medieval manuscript I.33

|

Royal Armouries järjestää 10.5.2019 konferenssin otsikolla “The heart of the art of combat: Exploring medieval manuscript I.33”, jonka jälkeen (11.-12.5.2019) on tarjolla myös käytännön työpajoja historiallisiin lähteisiin perustuvassa miekkailussa:

Keynote-puhuja on Jeffrey Forgeng. Alla yllä linkitettyyn mainoslehtisen kolmannelta sivulta löytyvä esitelmäkutsu:

The conference aims to provide a multidisciplinary understanding of I.33 and welcomes submissions from scholars from various fields of study.

Submissions of original research papers that consider I.33 from a range of perspectives and disciplines are encouraged, as well as those that consider I.33 in a wider context. Delivery of papers should not exceed 30-minutes.

Topics might include:

  • I.33 perspectives – the codicology, language, art history, arms and armour or fighting techniques of the manuscript
  • I.33 in context – other sword and buckler traditions, art in medieval fight books, women and clerics in fencing

Contributions should be previously unpublished and speakers should be willing to offer their work as a 6,000 – 10,000 word article for peer review and publication in a Royal Armouries conference proceedings volume, edited by Jeffrey Forgeng.

Paper proposals Please email a 300-word abstract and 100-word biography to henry.yallop@armouries.org.uk by 18 January 2019.

Matkakertomus

|

Vietin molemmista päistä pidennetyn viikonlopun Leedsissä. Lensin perjantaina Manchesteriin, mistä matka jatkui junalla ja lopulta taksilla päättyen tuttuun hotelliin Royal Armouriesin vieressä. Muuten perjantai kului lähinnä sosiaalisissa merkeissä. Ehdin tosin iltapäivällä nähdä myös museon elävöitystiimin näkemyksen I.33:n ensimmäisten sivujen sisällöstä.

Lauantaina oli KDF Internationalin yhteistyössä Society for Combat Archaeologyn ja Royal Armouriesin kanssa järjestämän miekka ja kupura -seminaarin ensimmäinen päivä. Osallistuin Herbert Schmidtin I.33-teemaiseen työpajaan, pidin oman työpajani sekä kävin koskettelemassa meitä varten esille asetettua esineistöä, joista kuusi yksilöä olivat ennestään tuttuja.

Luentomme museon ohjelmalehtisessä.

Vanhinta kantaa edustivat suunnilleen I.33:n aikoihin valmistetut perinteisen keskiaikaiset yhden käden miekat (IX.5614 ja IX.1083) sekä yksi puolentoista käden miekka (IX.2155). Astetta myöhemmäksi 1300-luvulle ajoitettuja olivat kolme muuta miekkaa (IX.13, IX.915 ja IX.1106). Vanha tuttu oli kullalla koristeltu saksalaismiekka (IX.949) 1400-luvun lopulta. Italialaisen miekkaestetiikan ystäville oli tarjolla puolentoista käden miekka (IX.763), ja olipa edustettuna englantilainen korikahvamiekkakin (IX.4427). Teeman mukaisesti paikalla oli myös neljä kupurakilpeä, joiden ajoitukset ovat välillä 1530 – 1600: yksi oli piikillä varustettu (V.21), toinen suorakulmainen (V.110), kolmas vain nyrkin peittävä (V.47) ja neljäs muodoltaan ja kooltaan perinteisin (V.93). Lisäksi nähtävillä oli pyhän Barbaran ja Katariinan kuvilla varustettu sapeli (IX.634), leveäteräinen siirtymärapiiri (IX.1225) ja turhankin pitkä varsinainen rapiiri (IX.2121), jonka terässä oli teksti ‘Johannes me fecit’. Pöydän päässä oli ainakin muutamien wingtsun-harrastajien iloksi näytteillä oli myös pari kiinalaisia perhosveitsiä (XXVIS.70), jotka todellakin ovat sileitä sisäpuoliltaan ja sopivat siten vastakkain. Sivulla telineessä oli salkokirves (VII.876) ja kahden käden miekka (IX.991).

Sunnuntaina ohjelmassa oli aamupäivän työpajojen jälkeen kolmen luennon sarja, jotka olivat avoimia muullekin museoyleisölle. Ensimmäisenä puhui Rolf Warming viikinkiaikaisista kilvistä, sitten Herbert Schmidt kupurakilvistä ja lopuksi minä I.33:sta. Luentojen jälkeen olivat vuorossa vielä viimeiset työpajat (mukaan lukien omani uusinta) ja tapahtuman lopetus. Kiitokset Dean Davidsonille järjestelyistä!

Maanantaina suuntasin kirjastoon. Kirjastonhoitaja Stuart Ivinsonin suosiollisella avulla aloitin aamupäivän tarkastelemalla vaihtelun vuoksi käsikirjoituksia I.34 ja I.35, nykyisiltä virallisilta numeroiltaan tietenkin RAR.0034 ja RAR.0035. Ensiksi mainittu eli I.34 on saksankielinen paperille kirjoitettu kuvitettu Feuerwerkbuch, joka käsittelee polttotaisteluaseita ja erilaisia piirityskoneita. I.35 on puolestaan kolme yhteensidottua ranskankielistä turnajaiskirjaa, joista kaksi on kirjoitettu pergamentille, yksi paperille; kahden ensiksi mainitun välissä on yksittäinen englanninkielinen paperilehti. Käsikirjoitukset edustavat kamppailukirjojen lähigenrejä ja ovat siksikin mielenkiintoisia tutkimukseni kannalta.

Tykkimerstari tarkastamassa työn laatua. Leeds, RA MS. I.34, fol. 88r.

Lounaan jälkeen tarkastelin kirjaston kokoelmiin kuuluvaa kappaletta Girard Thibault’n teoksesta L’academie de l’espée (1630). Huomasin myös ilmeisesti ensimmäisenä, että kirjaston kappaleesta puuttui jostain syystä kuva 24, jonka tilalla oli kuva 23 uudestaan. (Hieman vastaava painovirhe on Kansalliskirjaston Auerswald-niteessä, kuten totesin aiemmin.)

Vietin vielä tiistaiaamupäivänkin museossa, tällä kertaa konservointihuoneessa tarkastellen I.33:sta mikroskoopin alla. Sain nähtyä sen mitä halusinkin, minkä lisäksi vilkaisin Walpurgiksen päähän lisättyä kruunua (fol. 32) Herbert Schmidtin kanssa käydyn keskustelun innoittamana, ja vietin vielä pitkähkön hetken tarkastellen jotain, mistä en tullut hullua hurskaammaksi.

Huomenna suuntaan viikonlopuksi Hämeenlinnaan, mistä raportoin sitten ensi viikolla.

Dies Mediaevales (konferenssiraportti)

|

Saavuin viime torstaina Tampereelle osallistuakseni Tampereen yliopistolla järjestettävään Dies Mediaevales 2017 -konferenssiin. Torstaina olimme tosin yliopiston sijaan Vapriikissa, jossa tervetuliaissanojen jälkeen oli ensimmäinen sessio ja Visa Immosen keynote-luento.

Varsinaisen ohjelman jälkeen tutustuimme Birckala 1017 -näyttelyyn arkeologi Sami Ranisen johdolla. Olin vieraillut näyttelyssä jo aiemmin, joten oli mukava saada opastuksen kautta syventävää näkemystä. Näyttelyssä oli vapaasti käsiteltäviä jäljennöksiä, salkoaseiden ja panssarin ohella JT Pälikön tekemä viikinkiaikainen miekka sekä Joona Peltosen valmistama ristiretkiaikainen miekka. Olin taannoisen Ylen uutisessa olleen kuvan perusteella siinä käsityksessä, että viikinkimiekan on tarkoitus olla juuri Janakkalan miekan kopio, mutta se muistuttaa enemmän Vesilahdesta löytynyttä miekkaa KM2886:11, josta Pälikkö on aiemminkin tehnyt kopion. Raninen mainitsi, että viikinkimiekkoja pidettiin kättely- tai peukalo-ottteessa, kun taas ristiretkiajan miekkoja pidettiin vasaraotteessa. (Tätä oteaihetta on sivuttu aiemman kirjoitukseni kommenttikentässä.)

Vapriikista siirryimme Plevnaan illanviettoon. Ruoka oli hyvää, ja sitä oli riittävästi.

Esitelmä viritettynä valmiiksi.

Perjantaina aamupäivällä osallistuin kahdesta yhdenaikaisesta sessiosta (melko odotetusti) “kieli ja tekstit” -teemaisiin sessiohin. Päällimmäisenä mieleen jäi, mitä Mikko Kauko puhui keskiaikaisten ruotsinkielisten tekstien suomentamiseen liittyvistä haasteista ja Suomessa luettujen ruotsinkielisten tekstien tunnetuksi tekemisen tärkeydestä.

Iltapäivällä oli kolme yhdenaikaista sessiota, joten osallistujamäärä kussakin oli pienempi kuin aamupäiväisissä. Oma paperini käsitteli I.33:n didaktista runoutta tai tarkemmin siitä, miten säkeet eivät eivät vaikuta lainkaan olevan teoksen proosatekstin tekijän luomuksia. Tämän johtopäätöksen on esittänyt Heinrich Niewöhner jo vuonna 1910, mutta tietääkseni perustamatta ajatusta varsinaiseen tutkimukseen. Fechtbuch-tradition valossa asiassa ei luonnollisesti ole mitään odottamatonta.

Esitelmäni ei herättänyt suunnatonta keskustelua lukuun ottamatta puheenjohtajana toiminutta Susanna Niirasta, minkä ainakin toivon johtuneen vakuuttavasta argumentoinnista enkä siitä, että aihe on liian outo herättääkseen mitään ajatuksia. Kysymys siitä, miksi tekstissä tapahtuu koodinvaihtoa saksaksi, oli mielenkiintoinen, ja saatan palatakin tähän piakkoin. Jälkeeni esiintyivät Olli-Pekka Kasurinen, joka puhui Ruotsissa ja Suomessa säilyneistä käsikirjoitusfragmenteista, ja Reima Välimäki, jonka aiheena oli tietokoneavusteinen tekijäntunnistus.

Janakkalan miekkamiehen miekat Vapriikissa.

Tapio Salminen puhui keynote-luennossaan keskiajantutkumuksesta ennen ja nyt. Kaiken muun ohella hän mainitsi, että tutkimusta ei tapahtu pelkästään akateemisissa ympyröissä, ja että erilaisilta elävöitysryhmillä on myös tarjottavaa tutkimukselle. Myös Royal Armouries tuli mainituksi ja se, että Suomessakin on kansainvälisesti merkittäviä toimijoita. Lopuksi Salminen korosti, että keskiajan tutkimuksen monipuolisuutta on tuettava ja hiljaisen tiedon välittyminen on turvattava.

Paneelikeskustelu keskiajantutkimuksen nykytilasta innosti puheenvuoroja liittyen yliopistoissa tapahtuneiden muutosten ongelmiin, arkeologian huonoon rahoitukseen ja tulevien tutkijoiden kielitaidon puutteeseen.

Illalla jaettiin Valoisa keskiaika -kunniamaininta Ravattulan Ristimäki -hankkeelle. Kokonaisuudessaan ilta venähti melko myöhäiseksi, ja päädyinkin jättämään lauantaina aamiaisen väliin saapuen suoraan kuuntelemaan harvenevan mutta silti lukuisan yleisön joukossa Susanna Niirasen keynote-luennon edellistä jatkavasta keskiajan tutkimuksesta nyt ja tulevaisuudessa. Elävöitys tuli jälleen mainituksi, kuten myös Leedsin-tuttujeni esiintymistoiminta IMC:ssä. Viimeisenä ohjelmassa oli työpaperisessio, jonka jälkeen kävin kollegoiden kanssa syömässä ja jäin odottelemaan junaa.

Miekan ja kupuran englantilaisuudesta

|

Koska I.33:n nykyinen kotipaikka on Leedsissä, on toisinaan tarpeen jostain syystä erikseen muistuttaa, että kyseessä ei ole englantilainen vaan saksalainen käsikirjoitus. Joka tapauksessa käsikirjoituksen aiheella eli miekalla ja kupurakilvellä on ollut jonkinlainen kansallisaseen asema Englannissa vielä pitkälle 1500-luvulle.

George Silver muistetaan vihamielisestä suhtautumisestaan aikansa muodikkaita italialaisia miekkailuoppeja kohtaan. Tiettyä rapiiria edeltävän ajan nostaligisointia on havaittavissa seuraavassa sitaatissa hänen vuonna 1599 ilmestyneestä teoksestaan Paradoxes of Defence (sig. D):

[…] in old times, when blows only were vſed with ſhort Swords & Bucklers […] they thought him to be a coward, that wold make a thruſt or ſtrike a blow beneath the girdle.

William Camden kirjoittaa kuningatar Elisabethin ajan historiassaan Rerum Anglicarum et Hibernicarum Annales regnante Elisabetha seuraavasti (1616, s. 494):

[…] cum Angli hactenus peltis armati, gladijs latioribus cæſim depugnarent, & vel punctim, vel infra cingulum ferire minime virile exiſtimarēt.

On mahdollisuuksien rajoissa, että Camden poimi nämä huomiot Silveriltä, mutta pitäisin tätä jotenkin epätodennäköisenä. Vaikuttaisi siltä, että miekka ja kupurakilpi (Camdenilla pelta) koettiin tietyissä piireissä miehekkäämpänä aseena kuin ulkomainen rapiiri. Asiaan vaikutti varmasti sekin, että espanjalaisten puolelle 1587 loikanneen Rowland Yorken (johon Camdenilta siteerattu ote liittyy) sanotaan ensimmäisenä tuoneen Englantiin tavan taistella rapiirilla pelkästään pistämällä.

Caspar Rutzin teoksessa Omne pene gentium imagines (1557) on alla näkyvä kuva ajalle tyypillisestä englantilaisnuorukaisesta, joka kantaa miekkaa ja kupurakilpeä (‘Plebii adolescentis in Anglia habitus’). Vielä tuolloin englantilaisnuorukaiset olivat “swashbucklereita” sanan perimmäisessä merkityksessä.

Egerton Castlen jäljennös Caspar Rutzin teoksesta.

(Egerton Castle siteeraa vuonna 1885 ilmestyneessä teoksessaan Schools and Masters of Fence: From the Middle Ages to the Eighteenth Century molempia yllä mainittuja tekstikohtia, muttei erityisesti kommentoi niiden yhtäläisyyksiä, ks. s. 21 ja 93.)

Rapiiria olivat saksankielisellä alueella ehtineet käsitellä Paulus Hector Mair 1500-luvun puolivälissä tuotetuissa käsikirjoituksissa, Joachim Meyer 1570 ilmestyneessä kirjassaan sekä Heinrich von Günterode vuonna 1579. Mair ja Meyer käsittelevät myös saksalaisten “kansallisasetta” tussakkaa ja kahden käden miekkaa, jotka molemmat Günterode mainitsee ohimennen. Mielenkiintoista kyllä, Günterode ei tunnu I.33:a lukiessaan nähneen mitään ongelmaa klassisen “keskiaikamiekan” periaatteiden siirtämisessä rapiiriin, vaikka eipä hän erityisen orjallisesti historiallista lähdettään seuraakaan.

Valitettavasti englanninkieliset, British Librarysta löytyvät käsikirjoituslähteet (Cotton Titus A XXV, Harley 3542 ja Add 39564) eivät käsittele miekan ja kupurakilven käyttöä. Myös ikonografista evidenssiä miekasta ja kupurakilvestä toki löytyy, ja Egerton Castle mainitseekin muutamia esimerkkejä miekkailuhistoriikissaan, joka nimestään huolimatta käsittelee muuten vain painettuja lähteitä. Hänen kuvaesimerkkinsä ovat miniatyyreja ranskankielisistä käsikirjoituksista Royal 14 E III (fol. 140r) ja Royal 20 D IV (fol. 1r, kuvatekstissä alla virheellisesti “20. D. vi”.)

I.33:sta tutut seksti ja priimi.

Englantilaisen ja saksalaisen miekka ja kupurakilpi -perinteen yhteys on oma, laaja ja kiinnostava aiheensa. I.33:n liittyen on kuitenkin mainittava vielä eräs kiinnostava yksityiskohta.

14.3.1950 päivätyssä kirjeessään valtionvarainministeriölle Royal Armouriesin johtaja James Gow Mann pyysi rahoitusapua hankkiakseen Armouriesin kokoelmiin tämän lajissaan harvinaisen käsikirjoituksen Sothebyn huutokaupasta. Kirjeessään hän perusteli käsikirjoituksen hankintaa paitsi sillä, että kyseessä on vanhin tunnettu kamppailuopas (‘treatise on the use of arms’), myös esittämällä hieman kyseenalaisen väitteen, että piirrokset ovat hyvin “englantilaisen näköisiä”. En osaa sanoa, oliko tämä ratkaiseva seikka, mutta joka tapauksessa Armouriesin puolesta toimivalla Henry Clifford Maggsilla oli maaliskuun lopulla ilo ilmoittaa hankkineensa kyseisen koodeksin – vieläpä reilusti alle alustavan hinta-arvion!

Matkakertomus

|

Vietin reilu viikko sitten pidennetyn viikonlopun Leedsissä. Tarkoitukseni oli olla perillä jo torstai-iltana, mutta koneen viivästymisen takia minulle varattiin uusi lento seuraavalle päivälle, ja saavuin perille vuorokausi alkuperäistä suunnitelmaa myöhemmin, mikä tietysti tuhosi suunnitellun ohjelman kahden ensimmäisen päivän osalta.

Lauantaina ja sunnuntaina osallistuin Royal Armouriesissä järjestettyyn historiallisten aseiden käyttöön keskittyvään JRL17-tapahtumaan. Ensimmäisen päivän aikana harjoittelin varsikirveellä (poleaxe), pitkällä miekalla (Langschwert) ja väkipuukolla (Messer). Pidin itse työpajan miekan ja kupuran käytöstä, johon osallistui myös tämän vuoden toukokuussa Royal Armouriesin kokoelmien johtajana aloittanut Stefan Mäder, johon tutustun jo kesällä IMC2017:n yhteydessä.

Työn touhussa.

Sunnuntaiaamuna pääsin jälleen käsittelemään kokoelmaan kuuluvaaa esineistöä. Paikalle tuoduista esineistä osa oli vanhoja tuttuja, osa uusia. Suojavarusteita edustivat goottilaiset käsineet ja rintapanssari 1400-luvulta (III.2563, III.2564 ja III.2565), espanjalainen kypärä 1400-luvun lopulta (IV.500) ja eteläsaksalainen kypärä 1400-luvun puolivälistä (IV.492). Näiden lisäksi paikalla oli vanha tuttu kupurakilpi 1600-luvulta (V.94).

Salkoaseita edustivat itävaltalainen piikki (VII.1490) ja saksalainen tai sveitsiläinen hilpari (VII.1497) 1400-luvun lopulta. Ainoa projektiili paikalla oli varsijousen vasama (kärki XI.41 ja varsi XI.265), sekin 1400-luvulta.

Muita teräaseita olivat pohjoisitalialainen miekka 1500-luvun alkupuolelta (IX.3479), eteläsaksalainen sapeli 1500-luvun lopulta (IX.161), italialainen schiavona (IX.934) 1700-luvun alkupuolelta, italialainen puolentoista käden miekka 1500-luvun alusta (IX.763a) ja saksalainen kahden käden miekka n. vuodelta 1400 (IX.1).

Kiinnostavin kolmikko muodostui kolmesta vanhimmasta esineestä, jotka olivat suomalaista puukonterää muistuttava pohjoiseurooppalainen saksi 900-1000 luvulta (X.1603), pohjoiseurooppalainen spatha 500-700-luvulta (IX.5646) ja Pompeiji-tyypin gladius ensimmäisen vuosisadan loppupuolelta (IX.5583). Paikalla oli myös viimeksi mainitun pohjalta tehty replika kahvoineen (XXI.104).

Gladiuksen kärki.

Edellisen jälkeen osallistuin kahteen työpajaan, joissa käsiteltiin pitkää miekkaa ensin aloitteen ylläpitämisen, sitten sidonnasta jatkamisen kannalta (binden & winden). Sunnuntain viimeisen työpajan jätin väliin ehtiäkseni katsomaan hieman museon omaa ohjelmaa.

Illanvietto jatkui omalta osaltani neljään asti aamuyöllä alettuani jälleen kerran keskustella jostain aivan muusta paikalla olleen “alan miehen” kanssa. Kirjallisuudesta ja tunnetuista harjoittajista käyty keskustelu sai käytännöllisemmän käänteen päädyttyämme takaisin hotellille ja kaivettuamme korttipakan esiin. Sain monia arvokkaita neuvoja myös tällä saralla.

Maanantaiaamuna suuntasin Royal Armouriesin kirjastoon, jossa uppouduin paitsi arkistomateriaaliin ja kirjallisuuteen, myös itse käsikirjoitukseen. Olin nimittäin huomannut edellisellä kerralla tekemissäni muistiinpanoissa (jälleen kerran) harmittavan puutteen. Laajojen muistiinpanojen tekeminen sai aivan uuden merkityksen, sillä keskittyneestä lukemisesta ei meinannut oikein tulla mitään johtuen paitsi yleisestä informaatioähkystä, myös vähäisistä yöunista.

Matkakertomus

|

Osallistuin kuun alussa kuunteluoppilaana Leedsin yliopistossa järjestettyyn International Medieval Congressiin. Käsittelen tässä muutamia blogin teeman kannalta relevantteja seikkoja.

Sunnuntaina olin Sara Mackin pitämässä kalligrafiatyöpajassa. Kun opiskelin paleografiaa, kopioin usein tekstiotteita ihan harjoitusmielessä, mutta oikean tekniikan oppiminen kädestä pitäen kieltämättä helpottaa jatkossa tätäkin harrastusta. (Samaan aikaan kollegani pitivät miekkailutyöpajaa, johon en katsonut mielekkääksi osallistua.)

Maanantain ensimmäinen sessio otsikolla “The Clergy and Violence in the Late Middle Ages” oli erittäin mielenkiintoinen. Gerhard Jaritz puhui tapauksista, joissa pappismies oli puolustautunut humalaista maallikkoa vastaan, mikä oli päättynyt kyseisen maallikon kuolemaan ja papin vakuutukseen siitä, että hän ei ollut syyllinen tappoon. Lawrence Duggan käsitteli sääntökuntalaisten oikeutta kantaa aseita, mikä on tietysti äärimmäisen kiinnostava aihe I.33:a ympäröivien olosuhteiden osalta. Mukaan tarttui kirjaviite Armsbearing and the Clergy in the History and Canon Law of Western Christianity (2013).

Maanantai-iltana menin Royal Armouriesiin esittelemään muutamia I.33-tulkintojani paikalliselle miekkailuseuralle (KDF Leeds). Sisällöksi olin päättänyt ottaa “kuvittamattomat” tekniikat, vaikka jälkikäteen tulin ajatelleeksi, olisiko jokin käytännöllisempi aihe ollut sittenkin mielekkäämpi. Ensimmäinen kappale oli Liegnitzerin kuudennen kappaleen kaltainen kilvenriisto, jonka kuvitus puuttuu koodeksin lehtien 16 ja 17 väliltä, vaikka tekniikka pääpiirteissään selitetään itse tekstissä (‘si scolaris dat plagam capiti, protectionem duc gladio connexoque scuto quod habetur in sinistra manu & sic frangis scutum de manibus tui aduersarij vt patet infra proximo exemplo.’). Toinen kappale oli toisen varoasennon yhteydestä sivulta 9v: sidonnasta annetaan yhteensä kolme jatkomahdollisuutta, joista vain yksi on kuvitettu (durchtrit), ja kaksi selitetään puolustuksineen itse tekstissä (‘Secundo [scolaris] potest recipere [plagam] latere dextro, tertio potest recipere plagam latere sinistro […] Contrarium illarum duarum viarum erit sacerdotis euntis cum gladio sub brach qui tunc attingit manus nudas ducentis plagas supradictas’).

Tiistaina osallistuin aamupäivän sessioiden ja lounaan jälkeen ekskursiolle Royal Armouriesiin, mikä olikin ainoa mahdollisuuteni vierailla museossa tämänkertaisen matkani aikana. Ekskursio alkoi bussikuljetuksella yliopistolta museoon, minkä jälkeen osallistujilla oli pari tuntia aikaa omaehtoiseen kiertelyyn näyttelyissä. Sulkemisaikaan tapasimme itämaisen osaston kuraattorin Natasha Bennettin, joka johdatti meidät itämaiseen galleriaan pystytetylle käsittelypisteelle. Paikalla olivat myös Bob Savage, Mark Murray-Flutter ja Stefan Mäder.

Monet näytteillä olevista aseista olivat tuttuja entuudestaan. Tikareista tuttu oli englantilainen kivestikari 1400-luvulta (X.1705), uusia saksalainen kiekkotikari 1400-luvun loppupuolelta (X.1807) ja flaamilainen kivestikari 1400-luvun lopulta (X.283).  Kiinnostava oli myös saksalainen sotavasara 1500-luvun alkupuolelta (VIII.78). Miekoista esillä oli tuttu yhden käden jokilöytö (IX.1083) 1300-luvun taitteesta. Stefan kiinnitti huomioni siihen, että veriura ei jatku kahvaan saakka ja että noin puoli senttiä juuresta on teroittamaton. Oakeshott (Records of the Medieval Sword, s. 149) mainitsee väistimen olevan taivutettu hieman taaksepäin, mihin en kiinnittänyt itse lainkaan huomiota. Toinen vanha tuttu oli suurehko messer, joka esiteltiin metsästysmiekaksi (IX.5608). Pidin tämän käyttötarkoituksen valossa hieman outona nagel-tyyppistä kädensuojusta, mutta toisaalta kärki oli messereille epätyypillistä keihäänkärkimallia. Tuttuja olivat myös saksalaismiekka kullattuine kahvoineen 1400-luvun lopulta (IX.949) ja Edvard IV omistamana pidetty salkokirves (VII.1542). Uusi tuttavuus oli kahden käden miekka satavuotisen sodan ajoilta (IX.1106). Muita uusia tuttavuuksia olivat käsikanuuna 1400-luvun lopulta (XII.10721) sekä itämaiset aseet, rengaspanssari ja kypärät. Nähtävillä oli myös krokotiilinnahkaisella kouraimella varustettu miekka (XXVIS.63), johon ei tosin saanut koskea.

Eräässä esitelmässä mainittiin ohimennen, että ratsuväkirynnäkkö kuvaillaan samalla tavalla sekä Vegetiuksen että Rabanus Mauruksen oppaissa. Koska Rabanus Mauruksen kontribuutio on, että hän kirjoitti lyhennelmän osasta Vegetiusta (joka puolestaan oli aikanaan kirjoittanut koosteen vanhemmasta kirjallisuudesta), kysyin, sanooko Rabanus Maurus asiasta jotain sellaista joka ei ole peräisin Vegetiukselta. Esitelmöitsijä vastasi, että kiinnostavaa on ensisijaisesti se, mitä Rabanus Maurus on pitänyt oleellisena nostaa esiin Vegetiuksesta: Vegetius keskittyy jalkaväkeen, Rabanus Maurus ratsuväkeen. Vaikka olen samaa mieltä siitä, että Rabanus Mauruksen lyhennelmä on juuri tästä syystä kiinnostava lähde Vegetiuksen karolingiseen reseptioon, olin tästä vastauksesta hieman hämmentynyt, sillä kyseinen lyhennelmä ei nähdäkseni käsittele ratsuväkirynnäkköä lainkaan: ainoa kohta, jossa suoraan käsittellään mitään hevosiin liittyvää, koskee puuhevosten käyttöä selkäännousun harjoittelussa. (Toisaalta ei Vegetiuskaan taida erityisemmin kuvailla ratsuväkirynnäkköä, sillä hänhän toteaa aselajin kehittyneen niin paljon, että ohjeita ei kannata etsiä vanhasta kirjallisuudesta.)

En keksi muuta syytä edellä mainittuun kuin sen, että tutkimuksessa ei ollut käytetty tämän yksityiskohdan osalta alkuperäislähteitä vaan jonkinlaista tutkimuskirjallisuuden rikkinäistä puhelinta.

Akateemisten sessioiden välillä ja jälkeen ehdin tutustua kirjamessuihin (kirjaten ahkerasti ylös kiinnostavan näköisiä kirjoja), seuraamaan historiallisia taistelunäytöksiä ja nauttimaan kongressioluesta. Tätä kirjoittaessani sain myös raapustettua esitelmäehdotukseni ensi vuotta varten, koska ajattelin kerrankin olla liikkeellä hyvissä ajoin.

Matkakertomus

|

Tauon pitämisen sijaan lensin pitkänäperjantaina Manchesteriin ja jatkoin sieltä täpötäydessä junassa Leedsiin. Royal Armouriesin kirjasto oli pyhäpäivän vuoksi kiinni, joten vietin päivän museossa. Iltapäivän turnajaisesitys oli loppuunmyyty, mutta hotellihuoneeni ikkunasta oli sattumalta täydellinen näkymä areenalle.

Lauantaina osallistuin Royal Armouriesin, Society for Combat Archaeologyn ja KDF Internationalin järjestämään miekka ja kupurakilpi -seminaariin. Ensimmäiseksi osallistuin väkipuukkotyöpajaan. Väkipuukko eli messer on perinteinen talonpoikaisase, joka muotonsa puolesta muistuttaa veistä, mutta kokonsa ja käyttötapansa puolesta miekkaa. Keskeinen saksankielinen messer-lähde Hans Lecküchner vaikuttaakin muotoilleen oppinsa pitkälti Liechtenauerin pitkänmiekan perusteella. (Forgengin laatima Lecküchnerin englanninkielinen käännös löytyy Kansalliskirjastosta.)

Ohjattua tekstinlukua.

Ennen lounastaukoa pidin luennon käsin kirjoitettujen primäärilähteiden tutkimisen eri osa-alueista käyttäen esimerkkitapauksena yhtä I.33:ssa esiintyvää lausetta, joka on käännetty väärin englanniksi (Forgeng 2003/2013), ranskaksi (Cinato & Surprenant 2009) ja italiaksi (Morini et al. 2016). Valitsin kyseisen tekstikohdan siksi, että sen kautta oli mukava osoittaa paleografisen ja korpuslingivistisen tutkimuksen merkitys tekstin sisällön tulkinnassa. Mikä huvittavinta, puutteelliset tai väärät käännökset eivät tässä nimenomaisessa tapauksessa muuta tulkintaa kyseisestä kohdasta kokonaisuutena.

Lounaan jälkeen pidin I.33-teemaisen työpajan, jossa esittelin tämänhetkisiä näkemyksiäni siitä, miten custodiae ja obsessiones käytännössä liittyvät toisiinsa. Lopuksi osallistuin toiseen, Andre Liegnitzerin miekka- ja kupurakilpitekniikoita käsittelevään työpajaan.

Kirjastossa.

Kaiken muun lisäksi tutkin itse käsikirjoitusta Royal Armouriesin kirjastossa. Sunnuntaina käsiteltiin lisää väkipuukkoa sekä Rolf Warmingin esinekulttuuriin perustuvia johtopäätöksiä viikinkikilven käytöstä. Rolf oli edellisenä päivänä pitänyt samasta aiheesta luennon ennen omaani sekä työpajan samaan aikaan omani kanssa.

Maanantaina vietin aamupäivän museossa, iltapäivällä matkustin jälleen tupaten täynnä olevassa junassa Manchesteriin ja edelleen lentäen takaisin Helsinkiin.