Varoasentojen terminologiaa

I.33 esittelee seitsemän varoasentoa (septem custodiae) seuraavilla sanoilla (fol. 1r):

Septem c[ust]odie sunt sub brach incipiende
humero dextrali datur altera, terna sinistro
capiti da quartam, da dextro lateri qui[nta]m
pectori da sextam, postrema sit tibi la[ngort.]

Kuten alla olevasta kuvastakin näkyy, neljässä ensimmäisessä varoasennossa miekka on joko alhaalla vasemmalla, oikealla olkapäällä, vasemmalla olkapäällä tai pään yläpuolella. Käytän näistä mielelläni järjestyslukuihin perustuvia suomenkielisiä sanoja priimi, sekondi, terssi, kvartti, kvintti, seksti ja septimi. Nämä sanat ovat muodollisesti tuttuja niin musiikista kuin urheilumiekkailustakin, mutta selkeyden vuoksi annan yleensä myös latinankielisen termin sulkeissa (esim. prima custodia).

Neljä ensimmäistä varoasentoa (priimi, sekondi, terssi ja kvartti). Leeds, RA MS I.33 fol. 1r.

Näiden lukusanojen käyttöä ei siis tule ymmärtää niin, että kyse olisi samasta asiasta kuin nykymiekkailussa asentojen itsensä tai oikeastaan edes “varoasennon” käsitteen osalta. Tarkoittamani eron on muotoillut kelvollisesti jo Egerton Castle teoksessaan Schools and Masters of Fencing vuodelta 1885 (s. 9):

Being “on guard” is a notion which has greatly changed its meaning at various times. In our days a man is said to be on guard when, holding his drawn weapon in front of him, he is in such a position as to be able to deliver every possible attack and come to every possible parry with the least expenditure of energy. In olden times, as will be seen, the guard was far less comprehensive, for the simple reason that the idea of self-defence was entirely merged in that of offence to the enemy; and it is only about two centuries ago that parries began to be considered as essentially different from attacks. The word “guard”, therefore, only applied to the preliminary action of an attack – like a position of “assault” in sword exercise – and there were often as many set guards as there were known ways of delivering hits.

Vaikka Castle ei ilmeisesti tuntenut I.33:a (tuolloin Gotha, Membr. I 115), hänen toteamuksensa sopii siinä esitettyyn erinomaisen hyvin. I.33:ssa Castlen mainitsema asia ilmaistaan ylempänä siteerattujen säkeiden jälkeen seuraavasti: ‘Notandum quod ars dimicatoria sic describitur: Dimicatio est diuisarum plagarum ordinatio & diuiditur in septem partesm vt hic.’ Miekkailutaidon määritelmä on siis erilaisten lyöntien järjestely jaettuna seitsemään osaan.

Kun otetaan huomioon, että kaikki varoasentojen eli miekan liikkeet päättyvät septimiin eli langortiin (‘omnes actus custodiarum siue gladij determinantur in ea’), löytyy varoasennoista lähtöpisteet muista lähteistä tutuille alalyönneille vasemmalta ja oikealta (priimi ja kvintti), diagonaaleille ylälyönneille vasemmalta ja oikealta (terssi ja sekondi) sekä pystysuoralle ylälyönnille (kvartti). Jäljelle jäävä seksti, jossa ainoana kärki osoittaa eteenpäin, on lähtöasema pistolle. Hieman tulkiten (ja yksinkertaistaen) voidaan sanoa, että lyöntejä määrittää niiden alkuasento (custodia) ja päätepiste (langort). (Kirjoitin aiemmin hieman siitä, mitä näiden pisteiden välissä tapahtuu.)

Myös Heinrich von Günterode näyttää hämmennyksestään huolimatta jotenkin ymmärtäneen asian ytimen kirjoittaessaan lyöntien olevan yhtaikaa väistöjä (‘plagae vehementiores, quas etiam Monachi simul protectiones, siue ut isti uocant, custodias … esse volunt’, fol. 63v – 64r) ja – I.33:a siteeraten – kaikkien liikkeiden päättyvän asentoon, jossa kärki osoittaa eteenpäin (fol. 44r & 45r = fig. μ).

Esihistoriaa Kansallismuseossa

Olin viikko sitten torstaina laajentamassa näkökulmiani Kansallismuseon uudessa esihistorianäyttelyssä, jossa viime vuonna väitellyt tutkija Mikko Moilanen esitteli siellä näytteillä olevia rautakautisia miekkoja. Esitys oli äärimmäisen kiinnostava ja asiantunteva.

Mieleeni jäi, kun Moilanen mainitsi, että rautakautisten miekkojen väistimissä on havaittu kulumia, joiden perusteella voitaisiin olettaa miekkoja pidetyn ns. peukalo-otteessa. Tämä on kiehtova tieto sen osalta, miten pitkälle väkipuukko- eli messer-tekniikoiden esihistoriallinen traditio ulottuu.

Johannes-miekan kahva. KM 31691:1.

Hieman huonosti valaistussa asehuoneessa huomioni kiinnittyi ristiretkiaikaiseen Johannes-miekkaan (KM 31692:1), joka on kuulunut esittelytekstin mukaan Johanniittain veljeskunnalle. Säilän lappeella on hopealankaupotettu kirjoitus SIOHANNES eli S(anctus) Johannes, toisella puolella MAVRITIVS (vai S MAURITIIUS?) eli Mauritius. Assosioin asioita välillä melko vapaasti, joten mieleeni tuli kaksi pyhää miestä, jotka molemmat menettivät päänsä, Johannes Kastaja ja Pyhä Mauritius, sekä kaksi muuta miekkaa, Wienin Schatzkammerissa sijaitseva valtakunnanmiekka (WS XIII 17) ja Torinon Armeria Realessa sijaitseva Mauritius-miekka (AR G 25), jotka ovat (silmämääräisen arvioni perusteella) samaa tyyppiä ja jotka ovat tulleet viimeksi mainitun pyhimyksen kunniaksi tunnetuiksi “Pyhän Mauritiuksen miekkoina”.

En osaa sanoa, onko asialla merkitystä. Ehkä kyseessä on ollut johanniitta (mistä IOHANNES), joka on halunnut muistaa kotikaupunkinsa tai ammattikuntansa suojeluspyhimystä (mistä MAVRITIUS), tai sitten joku on vain halunnut assosioida miekkansa päiden katkomiseen.

Jossain vaiheesa puheeksi tuli ns. Constantinus Rex -miekka (KM 8911:91), jonka säilässä on kaiverrukset CONSTMIITNS ja REX, ja sen mahdollisuus, että se olisi kuulunut jollekulle Bysantissa töissä olleelle varangikaartin jäsenelle. Moilanen mainitsi, että sana rex on väärä, koska Bysantissa oli keisari eikä kuningas. (Katso myös väitöskirjan sivu 149). Ottamatta kantaa asiaan muuten, mielestäni tämä sanavalinta ei ole välttämättä oleellinen seikka miekan provenienssin osalta, sillä Bysantin keisarin omankielinen titteli oli βασιλεύς, jonka tavallinen latinankielinen käännösvastine rex on, ja muinaisskandinaavisia nimityksiäkin Konstantinopolin hallitsijalle ovat girkja-konungr ja garðs-konungr. Sattumalta muuten myös sanan schisma väärin taivuttanut keisari Sigismund Luxemburgilainen totesi olevansa “rex Romanus”.

Sivuhuomiona antiikin Roomassa titteli rex oli samanlainen tabu kuin τύραννος kreikkalaisille (mistä sana tyranni), mutta keisarivallan aikana ei oikeastaan ollut titteliä, jonka merkitys olisi ollut “keisari” nykymielessä, vaan käytössä oli (arvo)nimien Caesar ja Augustus sekä ylipäällikköä merkitsevän nimityksen imperator sekamelska. Muiden kielten keisaria merkitsevät sanat ovat tietenkin peräisin sanoista Caesar (→ sa. Kaiser, ru. kejsare, su. keisari, ve. царь) ja imperator (→ it. imperatore, ra. empereur, en. emperor), mutta nykyisiä käytäntöjä tulee varoa peilaamasta menneisyyteen.

Mitä tulee itse uuteen näyttelyyn, en voi sanoa olevani näkemäni valossa erityisen tyytyväinen. Alla Johannes-miekan selitysteksti:

Johannes-miekan esittelyteksti.

Kuva on hieman huonolaatuinen, mutta oikealla ylhäällä näkyvä kartta ilmaisee löytöpaikkaa, alla oleva aikajana (välillä 9000 eaa. – 1000 jaa.) nuolineen (joka näyttäisi osoittavan jonnekin ensimmäisen vuosituhannen jaa. puoliväliin) ajoitusta.

En välttämättä ymmärrä mitään sisustusarkkitehtuurista ja skandinaavisesta minimalismista, mutta mielestäni löytöpaikan nimeäminen ja ajoitus olisivat esineen luonteen lisäksi vähimmät tiedot, mitä toivon näytteillä olevista museoesineistä saavani joutumatta selaamaan katalogia.

Durchtreten

Viittasin I.33:a koskevaa populaarikirjallisuutta käsitelleessä kirjoituksessani useiampaan otteeseen tekniikkaan, jonka nimi on saksaksi durchtreten tai durchtrit. Tekniikka esiintyy käsikirjoituksessa kahdessa kohdassa, joista kummassakin se on yksi vaihtoehto kolmesta.

Papin (vas.) miekka on oppilaan (oik.) miekan ulko- eli oikealla puolella. Leeds, RA MS I.33 fol. 2r.

Ensimmäinen tapaus liittyy tilanteeseen, jossa pappi on vastannut priimistä oppilaan hyökkäykseen (ks. kuva yllä). Kun oppilas on sitonut papin miekan, papilla on kolme vaihtoehtoa (fol. 2v):

Sacerdos autem tria habet facere videlicet mutare gladium vt fiat superior siue durchtreten vel dextra manu comprendere brachia scolaris .id est. gladium & scutum.

Sama asia ilmaistaan marginaaliin kirjoitetuilla säkeillä:

Hec tria sunt cleri durchtrit mutacio gladij.
dextra siue manu poterit deprehendere gla. schu.

Tässä yhteydessä durchtrit jää kuvittamatta.

Toinen tapaus, jossa durchtreten mainitaan, alkaa alla näkyvästä tilanteesta, jossa oppilas (oik.) on aloittanut hyökkäyksen papin sekondia vastaan (ylempi kuva), mihin pappi vastaa sitomalla oppilaan miekan (alempi kuva):

Leeds, RA MS I.33 fol. 9r.

Sekä papilla että oppilaalla on tässä lähes symmetrisessä tilanteessa kolme vaihtoehtoa, kuten tekstistä käy ilmi (fol 9r):

sciendum quod salua doctrina sacerdotis qui prius fuit obsessus potest tria facere primo potest exprimere gladium deorsum & tunc durch treten Secundo potest recipere latere dextro. tertio potest recipere plagam latere sinistro Nota quod hoc idem potest facere aduersarius. licet obsessessor [sic] ad hoc prius sit paratus.

Seuraavassa (edellisten suhteen ympäri käännetyssä) kuvassa oppilas suorittaa durchtrit-liikkeen:

Leeds, RA MS I.33 fol. 9v.

Kuvatekstissä selitetään, mitä oppilas tekee, sekä kerrataan mainitut kaksi muuta vaihtoehtoa, jotka oppilas olisi voinut toteuttaa (fol. 9v):

Hic scolaris instructus mediante consilio sacerdotis ducit actum quendam qui nuncupatur durchtrit. posset tamen recepisse plagam tam sinistram que ducitur ex parte dimicatorum generalium. quam dexteram que consueuit duci ex parte sacerdotis suorum iuuenum

En käsittele näitä kahta muuta vaihtoehtoa (tavanomainen lyönti vasemmalta, papin oppilaiden tapa lyödä oikealta), joista ei ole kuvitusta, tässä yhteydessä.

Yllä olevan valossa on kaksi sidontaa, yksi ulkopuolella, toinen sisäpuolella, joista molemmista voidaan suorittaa durchtreten. Molemmissa tapauksissa muuta mainitut vaihtoehdot edellyttävät, että vastapuoli painaa miekkaa vasten. Näin ollen lienee tulkittava, että mikäli vastustaja ei tee näin, on mahdollista mennä hänen lävitsensä. Mielenkiintoista kyllä, Günterode kuvailee tämän vaihtoehdon Sciomachiassaan (yhtenä kolmesta!) eräänlaisena liukupistona, joka suoritetaan, mikäli vastustaja ei ole onnistunut kääntämään kärkeä poispäin itsestään (Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C. 15, fol. 48r.)

‘si patitur cuspidem in corpus intentum antimachus, intrandum est.’ Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C. 15 foll. 48r – 48vv (fig. ρ).

Ainakin sekondin (secunda custodia) tapauksessa I.33:n tekniikalla on vähintään tietty “niche”-yhteys Paulus Kalin erääseen väkipuukkotekniikkaan, joka näkyy alla olevassa kuvassa:

‘zu gleichem mit hauwen zusamen’. München, BSB, Cgm 1507 foll. 72v – 73r.

Lopuksi on myös huomattava, että durchtreten ei merkitse ensisijaisesti läpi astumista (step through, tread through) vaan ennemminkin puhki tallaamista. Tässä mielessä mahdollinen latinankielinen synonyymi voisi olla värssyissä esiintyvä verbi calcare.

Zeck(ruor)e

Minulta pyydettiin tulkinta-apua sitaattiin ‘zẘ kopff zů leib / dÿe zegt nicht vermeÿd’. Kyseessä on ote Liechtenauerin muistovärssyistä, tarkemmin sanottuna prologin jälkeisestä yleisestä osuudesta. Alla kyseiset säkeet kontekstissaan (‘ain gemain lere des langen schwerts’) Wierschinin editiosta:

wer nach gät hawen
der darff [4r] sich kunst wenig fröwen
hauw nahent waß du wilt
kain wechßler kompt in dinen schilt
zů kopff zů lybe
die czecke nitt vermyde
mitt gantzem lybe
fechten waß du starck gerest tryben

Koska Liechtenauerin oppi on laadittu ‘mit verborgenen worten’, on niistä yksinään lähes mahdoton saada mitään irti, joten liechtenaueriaanisen miekkailun tutkimus nojaakin säkeille kirjoitettuihin selityksiin. Alla Wierschinin editiosta (eli käsikirjoituksesta Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C. 487) löytyvä selitys (glosa) yllä siteeratuille säkeille (s. 98):

Wenn du mitt dem zůfechten zů im kumpst, so solt du vff sein hew nicht sechen; noch warten, wie er die gegen dir trybt. Wann alle fechter, die do sechen vnd warten vff aines anderen hew vnnd wellend anderß nichten thon [13v] dann versetzen, die durffen sich söllicher kunst wenig fröwen; wann sy werden do by offt geschlagen.

Item, du solt merken: alles, das du fechten wilt, das trüb mitt gantzer störck deines lybs! Vnnd haw im do mitt nahent ein zů kopff vnd zů lyb, so mag er vor dinem ort nicht durch wechslen. Vnd mitt dem haw solt du in den anbinden des schwerts der zeckrůre nicht vermyden zů der nächsten blöß, di dir hernach in den fünff hewen vnd in anderen stucken vßgericht [14r] werden.

Relevantti kohta löytyy jälkimmäisestä puoliskosta item-sanasta alkaen. Tämän perusteella ‘zů kopff zů lybe’ on itsenäinen ohje, joka muistuttaa kohdistamaan lyönnit ja pistot vastustajan päähän tai kehoon osoittamatta kärjellä poispäin vastustajasta, jotta hän ei voisi vaihtaa miekan toiselle puolelle (durch wechslen); kun miekat kohtaavat (anbinden des schwerts), ei tule välttää tekemästä otsikoitua lyöntiä (eli zeckrůre) lähimpään paljaaseen (blöß), mikä opetetaan viiden mestarilyönnin ja muiden kappaleiden yhteydessä.

Wierschin liittää tekstikohtaan seuraavan huomautuksen (s. 88, huomautus e):

Auch die czecken oder zeckruoren beeinflussen den Kampfesverlauf, weshalb man den Gegner damit nicht verschonen soll.

Wierschinin sanastossa sana zeck, zecke selitetään ‘im Nahkampf ausgeteilter leichterer Treffer mit der Waffe’. Lisäksi hän viittaa Grimmein sanakirjaan, jossa sanan zeck merkitys annetaan muodossa ‘kurzer, leichter schlag’.

Yllä sanotun perusteella juttu vaikuttaa selvältä: miekkailijan ei tule välttää (tai ylenkatsoa?) suoraan sidonnasta suoraan tehtäviä lyhyitä jatkohyökkäyksiä.

On huomionarvoista, että säkeissä käytetään yksinkertaista sanaa zecke, kun taas selityksissä on selittävämpi yhdyssana zeckrůre. Tämä selittynee sillä, että selityksen kirjoittaja on olettanut sanan zecke olevan hämärä tässä yhteydessä, minkä vuoksi sen merkitystä on katsottu tarpeelliseksi tarkentaa. Vanhimmaksi oletetussa käsikirjoituslähteessä (Nürnberg, GNM, Hs. 3227a) vastaava selitys kuuluu ‘vnd sal keyne czeckē ader ruren nicht vormeiden’ (19v), jossa ‘ader ruren’ nähtävästi selittää sanaa zecken. Sana růre voidaan ymmärtää osumaksi, missä merkityksessä vastaava verbi esiintyy myös valehyökkäyksen (feler) yhdessä: ‘Feler, wer wol furet, von vnden nach wunsch ruret’ (Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C. 487, fol. 29r; Wierschin s. 108). Itse termi (jos se sellainen on) zeckrüre esiintyy vielä Ringeckin matalia varoasentoja käsittelevässä liitteessä Liechtenauerin säkeiden selityksiin (id., foll. 50v-51r; Wierschin s. 125):

Item, wann du vß dem streychen durchwechselst vnnd kompst [51r] zů der andern sytten oben vff sin schwert, so magst du die stuck glych alß wol tryben – alß vor vff gener sytten – mitt zeckrüren vnd mit allen dingen.

On vaikea välttyä vaikutelmalta, että ‘mitt zeckrüren vnd mit allen dingen’ tarkoittaa käytännössä “ihan mitä vaan”: puolen vaihdon jälkeen voidaan tehdä kaikki se, mitä on jo aiemmin käsitelty.

‘czeckē’. Nürnberg, GNM, Hs. 3227a fol. 19v.

Sana esiintyy myös Joachim Meyerillä, joka selittää sen seuraavasti lyöntejä koskevassa luvussaan (Gründtliche Beschreibung, 1.14v):

Schneller oder Zeckrur ist fast ein ding / welche eigentlich nit häuw seindt die gehauwen / sonder geschnelt werden / die werden volbracht in mitten oder voller arbeit / wann einer fug hat / so du nemlich von Oben oder auff beiden seiten / oder von unden gegen deinem gegenpart mit der flech oder eussern theil der klingen / das wehr last schnappen oder in einem schwung oben oder under seiner klingen hinein schnellest.

Tässä siis zeckrüre on termin schneller synonyymi. Mielestäni ei ole syytä olettaa, että Meyerin tarkoittamat napautukset lappeella, joilla lienee tarkoitus voittaa ottelu saamalla vastustaja vuotamaan verta, olisi sama asia, jota tarkoitetaan Liechtenauerin säkeessä ja niiden selityksissä. Perustelen tämän sillä, että aiemmin siteeratussa glossassa annetaan ymmärtää, että zeckruore on jotain sellaista, mikä opetetaan myöhemmin viiden lyönnin yhteydessä, mutta tekstissä ei opeteta mitään Meyerin kuvaileman tapaista, vaan yksinkertaisesti erilaisia keinoja päästä lyömään tai pistämään vastustajaa siinä vaiheessa, kun miekat ovat kohdanneet. Ehkä zeckruore on alkujaan ollut jopa jonkinlainen halveksiva nimi tällaisille lyhyille ja nopeille lyönneille, joita taitamattomat miekkailijat eivät ole osanneet arvostaa, ja juuri siksi asiasta muistutetaan säkeiden yleisessä osassa?

Määrite vai summa?

Ilmaisin aiemmin varovaisen epäilykseni siitä, että ensimmäisen varoasennon vastatekniikat (obsessioneshalpschilt ja langort eivät välttämättä ole vaihtoehtoja muuten kuin siinä mielessä, että niiden kohde (obsessus, kuvissa oikealla) voi toimia joko siinä vaiheessa, kun miekan ojentuminen on meneillään (halbschilt, ks. vasen kuva alla), tai ojentumisen jo tapahduttua (langort, ks. oikea kuva alla).

Halpschilt & langort.

Leeds, RA MS I.33 foll. 8v & 7v.

Tekstissä todetaan, että mikäli obsessus ei tee halbschiltia vastaan mitään, tulee hän lyödyksi (fol. 11v, ks. kuva alla). Tiedämme langortista, että ‘omnes actus custodiarum siue gladij determinantur in ea, id est, finem habent & non in alijs’ (fol. 1v). Voisi ajatella, että tämä pätee myös halbschiltiin, joka on eittämättä actus gladij. Näin ollen oletettu ketju halbschiltlangort voi kokonaisuudessaan päättyä joko siihen, että obsessus ottaa lyönnin vastaan, tai siihen, että obsessus (astuen taaksepäin) sitoo obsessorin miekan joko päältä tai alta (‘dum ducitur langort, statim liga sub quoque supra’).

Leeds, RA MS I.33 fol. 11v.

Mutta miten tämä liittyy kirjoituksen otsikkoon? Kyse on (ainakin jossain määrin) yhdyssanojen typologiasta. Jos yllä oleva ajatus termien keskinäisestä suhteesta on oikea, voisin kuvitella termien edustavan samaa yhdyssanatyyppiä. Koska esittämäni ajatus sitoisi sanat halbschilt ja langort tarkoittamaan saman liikkeen vaiheita, tuntuvat alkuosat halb ja lang äkkiseltään sopivan täydellisesti: custodiasta eli varoasennosta alkanut liike on puolivälissä “puolikas” ja lopussa “pitkä”. Mutta miten tämä sopii yhteen yhdyssanojen loppuosien schilt ja ort kanssa?

Langort on helppo tulkita määriteyhdyssanaksi merkityksessä ‘ort, joka on lang‘, jossa määriteosa lang määrittää edusosaa ort. Kärki on kieltämättä kuvatunlaisessa asemassa “pitkänä”. Vastaavasti tulkittuna halbschilt olisi ‘schilt, joka on halb‘. Sanan schilt ei tarvitse tulkita viittaavan konkreettisesti vasemmassa kädessä pidettävään kilpeen, sillä sana esiintyy saksankielisessä Fechtbuch-kirjallisuudessa myös torjunnan nimityksenä. Tässäkään mielessä kyseisessä asemassa ei vaikuta olevan mitään “puolikasta”. Voidaanko sanat tulkita jotenkin muuten?

Ajatusleikkinä pyörittelemäni vastaus on, että kyllä voi: ehkä sanat olisikin ymmärrettävä summayhdyssanoina, siis jotakuinkin halb-schilt ja lang-ort, eli tekniikkapari olisi yhtaikaa sekä halb ja lang että schilt ja ort. Ensimmäisessä asemassa liikkeen ominaisuudet ovat puolustaa mahdollista vastustajan toimintoa vastaan (eli tukkia hänen varoasentonsa) ja jatkaa siitä suoraan lyönniksi (tai pistoksi). Tämä vastaisi ainakin liechtenaueriaanisen tradition versetzen-tekniikoita, joissa omalla lyönnillä suoritetaan yhtaikainen torjunta vastustajan senhetkisestä varoasennosta todennäköisintä hyökkäystä vastaan. (Tämä ei sinänsä välttämättä edellytä oletusta siitä, että edellä käsitellyt yhdyssanat edustavat samaa tyyppiä.)

Yritys sovittaa tämä tulkinta yhteen muun tekstin kanssa herättää tietysti monia mielenkiintoisia kysymyksiä, joista yksi koskee obsessorin miekkakäden asentoa alemmassa ylhäällä olevista kuvista (fol. 11v), ja joilla on implikaatioita koko käsikirjoituksen synnyn kannalta.