Mitä meistä generalisteista tulee?

Tiedottaja, tiedottaja, tiedottaja.

Public relations, Internal communications, Corporate communications.

Nämä ovat kolme viimeisintä titteliäni CV:ssäni ja kolme eniten merkintöjä saanutta vahvuuttani LinkedInissä.

Miten tähän osaamiseen liitetään uudet kasvatustieteen opinnot? Uuden rakentaminen tähänastisen uran päälle ei aina näytä helpolta. Rekrytointikäytännöt vaikuttavat ankean putkimaisilta sikäli, että monesti kysellään juuri tiettyä kokemusta.

Rohkaisevan esimerkin tarjoaa kylläkin jyväskyläläinen Jaana Nyström, jonka Helsingin Sanomat nosti viime kuussa esille menestyneenä uranvaihtajana. Viisikymppinen entinen matkatoimistovirkailija ryhtyi sosiaalisen median asiantuntijaksi, ja nykyään hänellä on somessa peräti 1,3 miljoonaa seuraajaa.

Uudelle alalle kiinnittymiseen vaikuttaa, kuinka avoin tai suljettu ala on. Rohkeudella ja sinnikkyydellä voi puskea läpi vaikka ilman tutkintoja, mutta moneen uraloikkaan tarvitaan myös sertifikaatteja ja pätevyyksiä. Esimerkiksi korkean statuksen ammatit, kuten lääkäri ja juristi, suojelevat itseään tiukoilla alalle pääsyn vaatimuksilla, mikä osaltaan turvaa niiden nauttimaa arvostusta ja hyvää palkkatasoa.

Kun valitsin opintoalani ensimmäisen kerran, koulutus oli huomattavan spesifi – toimittajakoulutus Tampereen yliopistossa. Tarkkarajainen opintolinja johdatti kuitenkin avoimelle alalle, jolle pääsy oli huomattavan rajoituksetonta. Tiedotusopin YTM:t kilpailevat toimitusalan paikoista muiden pääaineiden valmistujien ja jopa opintoja suorittamattomien kanssa, vaikka koulutustaso on toki noussut.

Kasvatustieteen koulutus on generalistinen, siis yleinen, eikä anna suoraa ammatillista pätevyyttä. Opintoja suorittava joutuu etsimään tarttumapintaa myös luentosalien ulkopuolelta: millä järjestötoiminnalla, työkokemuksella tai muulla aktiivisuudella suuntaisin osaamistani?

Onneksi opiskelijajärjestö Aikuiskasvatuksen Kilta on aktivoitunut perustamalla Duunisafarit, joissa arpomalla valittu kasvatustieteen opiskelija pääsee tutustumaan alan firmaan tai organisaatioon päiväksi tai pariksi. Kilta järjestää myös rekrytointitilaisuuksia, joissa opiskelijoilla on mahdollisuus erottautua massarekrytointeja rauhallisemmassa tunnelmassa. Selville on käynyt jo sekin, että kasvatustieteen perus- ja aineopinnot ovat nimenomaisia kynnysvaatimuksia ainakin joissain opinto- ja työhauissa.

PS. Onnistunut kampanja generalistialan profiloimiseksi on ollut humanistisen tiedekunnan tämän vuoden 375 humanistia. Tunnettujen ja hyvin erilaisten esimerkkien kautta piirtyy kuva, mihin kaikkialle humanistisilla opinnoilla on ponnistettu.