Tunnistatko nämä 4+6 ryhmätyöroolia?

rubik

Aloititko verkkokurssin tuntemattomien kanssa, ja nyt puserratte kasaan yhteistä ryhmätyötä? Wyomingin yliopiston tutkijat analysoivat viestittelyä kuudella verkkokurssilla, joilla opiskelijat tekivät ryhmätöitä kolmen-neljän hengen ryhmissä. He löysivät ryhmien muotoutumisessa neljä herkullista teemaa. Alla olevat lainaukset on vapaasti mukailtu suomeksi.

1. Kepillä jäätä. Ryhmien työskentely alkaa usein tunnustelulla ennen sitoutumista prosessin kulkuun ja rooleihin.

Hei, ryhmäläiset! Mistä kirjoittaisimme paperin? Jaetaanko kirjan kappaleet yksi kullekin vai katsotaanko laveampia kokonaisuuksia? Mitä olette mielipuolta? Heitellään ideoita.

2. Sympatian kerjääminen. Tunnistatte nämä kaksi:

Pahoittelut, etten ole ehtinyt vielä paneutua tähän. Missä kohtaa olemmekaan menossa ja mitä voisin tehdä? Muistelen, että joku laittoi meiliä asiasta, mutta en lue yliopiston sähköpostitiliäni.

Sain halvan äkkilähdön Karibialle ja olen siellä kuun viimeiseen päivään asti. Ilmoitelkaa, jos voin tehdä jotain ennen sitä. Kiitos ymmärryksestä!

3. Tsadaa, olet johtaja! Tutkijoiden mukaan ensimmäisenä aloitteen tehnyt saa usein tahattomasti johtajan roolin, havitteli sitä tai ei. Muut jäävät odottamaan ”ykkösen” organisointia ja aikataulutusta.

4. Roolit hukassa. Jos ryhmälle ei ole muodostunut johtajaa eikä keskustelua rooleista ole käyty, hanskat tippuvat joskus kokonaan.

Siis mitä palautammekaan tähän iltaan mennessä? Onko se tuo GoogleDocsissa oleva dokumentti? Missä on Liisan osuus? Olen offline klo 16 alkaen. Kommentoikaa vielä, olen hieman sekaisin.

Ryhmätöiden edetessä samat tutkijat puolestaan tunnistivat nämä kuusi roolia:

  1. Johtaja. Fasilitoi ryhmän työtä ja pitää sen kiinni tehtävänannossa.
  2. Wannabe-johtaja. Yrittää ohjailla ryhmän työtä ottamatta vastuuta.
  3. Spoileri. Osallistuu silloin tällöin ja tekee aloitteita, jotka eivät huomioi aiempaa työskentelyä ja työnjakoa.
  4. Mukaileva mahdollistaja. Suostuu kaikkiin ehdotuksiin, vaikka tehtävät vaihtuisivat. Suojelee siipeilijöitä ottamalla vastuun heidän osuudestaan.
  5. Siipeilijä. Tekeytyy aktiiviseksi mutta tekee vähän tai ei mitään.
  6. Rakentava työskentelijä. Näitähän me kaikki ollaan? Ymmärrämme tehtävän, saamme ryhmädynamiikan toimimaan, pidämme lupaukset ja olemme aloitteellisia, kun tarve vaatii.

Kun rooleja ei ole ennalta määrätty, ne muotoutuvat verkkotyöskentelyssä jopa sattumanvaraisesti. Huomionarvoista on, että varsinaisista kuudesta ryhmäroolista puolet on kielteisiä (siipeilijät, wannabet ja spoilerit). Wyomingin yliopiston tutkijat päätyvät suosittelemaan opettajan vahvempaa panosta roolien jakamisessa ja niiden ohjailussa.

Yllä olevat kategoriat perustuvat Karen Williamsin, Kari Morganin ja Bruce A. Cameronin artikkeliin How do students define their roles and resposibilities in online learning group projects?. Artikkeli on julkaistu Distance Education -lehdessä toukokuussa 2011.

Kuva: Sonny Abesamis, Flickr

Lue myös: Avoimen yliopiston opiskelija, katso mihin opiskelijatyyppiin kuulut

Lentävä opiskelija

boarding

Lapsi on vesirokossa, ja minulla alkaa luento kello 12.15. Puoliso pääsee lähtemään töistä ja olemaan kotona kello 11.30.

Loistava homma – paitsi jos matkaa luennolle on 600 kilometriä. Lentokoneeni nousee kello 9.00, joten lentokenttäbussille on lähdettävä kotiovesta kello 7.20. Nyt tarvitaan soitto lapsenvahdille.

Tämä on kreisiä arkeani tänä syksynä, jolloin suoritan vielä opintojani Helsingissä mutta uusi kotimme on Oulussa. Jos opintoja on vaikkapa tiistaista torstaihin, matkustan Helsinkiin tiistaiaamuna ja palaan torstai-iltana – aina kunkin viikon aikataulun mukaan. Järjen rajat ylittävä opiskelumatka kysyy motivaatiota, kekseliäisyyttä ja jonkin verran rahaakin.

Matkojen takaa opintielle lähteminen vie ajatukset niihin entisaikojen sankareihin, joilla koulutus oli kivisten taipaleiden takana. Mikael Agricolan aikaan 1500-luvulla Suomessa ei ollut yliopistoja, joten hän luki maisteriksi Saksassa. Uudenkaarlepyyn poika Sakari Topelius – sittemmin jopa Helsingin yliopiston rehtori – opiskeli Oulussa ja Helsingissä. Monet tuntemattomammat miehet ja naiset ovat saaneet tuntea matkustamisen rasitukset takalistossaan. Mikäpä tässä on lennellessä!

Nopeat siirtymät kaupungista toiseen aiheuttavat välillä epätodellisen tunteen. Luentopenkissä tekee todella mieli skarpata, kun on nähnyt paikalle pääsemiseen niin paljon vaivaa. Samalla sitä kiirehtii mielessään etämahdollisuuksien käyttöönottoa. Olisiko tuo nyt kummoinenkaan vaiva nakata luennoitsijan eteen nettikamera, joka välittäisi juttelut suoraan vaikka Ouluun? En silti haluaisi opiskella vain yksin kotisohvalla tietokonetta tuijotellen.

PS. Uteliaille voin paljastaa, että kampanjatarjousten avulla sekä lento- että junamatkan Helsingistä Ouluun saa tänä syksynä edullisimmillaan 25–30 eurolla per suunta (junassa huomioitu opiskelija-alennus). Excel raksuttaa, mihin nousee kaikkien matkalippujen summa joulukuuhun mennessä.

Ookkonää Espoosta?

Miltä jännitys ja epävarmuus tulevasta tuntuu? Ison muuton ratkeaminen on odotusta mahassa ja takaraivossa. Se aiheuttaa stressipiikkejä, lähiajan suunnitelmien pysähtymistä ja salailua, kun keskeneräisestä prosessista ei voi kertoa juuri kellekään.

Mahdollisuus muuttaa Ouluun ilmeni meille huhtikuun alussa, kun mieheni sai ensimmäisen tiedon työtarjouksesta. En sanonut ”haa” enkä ”hyi”, vaan ”hui”. Kutkuttavan innostavaa, mutta myös hurjaa! Olemme muuttaneet töidemme perässä ennenkin, jopa eri mantereille, ja jokainen kerta on tuonut jotain uutta mielenkiintoista koko perheelle.

Ensimmäiset soitot lasten päiväkoti- ja koulupaikkojen järjestämiseksi paljastivat ikävän uutisen: Toisin kuin Espoo ja Helsinki, Oulu on ottanut käyttöön päivähoito-oikeuden rajauksen. Myös tokaluokkalaisten iltapäivähoidon kanssa tekee tiukkaa. Välitön vaikutelma: olemme matkalla köyhään takapajulaan, jonka paikallispoliitikot eivät ole hereillä.

Antropologin ja etnografin asenne huutaa kuitenkin uusia kokemuksia. Miltä tuntuisi pohjoinen ulottuvuus Perämeren rannalla? Pohjolan valo? Reilusti edullisemmat asumiskustannukset? Kun esikoisemme osoitti samaa ennakkoluulotonta uteliaisuutta muuttoa kohtaan, sanoimme seikkailulle KYLLÄ.

Tittelillä taivaaseen

Tittelini työpaikalla vaihtui hiljattain. Uusi asiantuntija-nimike on ajassa kiinni ja mieluinen, mutta herättää pohdinnan asiantuntijuuden olemuksesta ja titteleiden merkityksestä.

Varsin usein työnhaussa katsotaan kertyneitä titteleitä ja etenkin sitä viimeistä. Eräässä suuren hallintoelimen kokouksessa laskettiin mekaanisesti päätoimittajaksi aikovan aiempia päätoimittajapestejä – ei väliä, vaikka kyseessä olisi käsin monistettavan paperilappusen päätoimittajuus.

Toisessa työhaastattelussa minulta kysyttiin, olinko ollut missään päätoimittajana. Selitin, että olin useassa tehtävässä suunnitellut jutut, tilannut ne, editoinut ja vastannut kokonaisuudesta, vaikka tittelini oli vaatimattomampi.

Sama organisaatio oli itse alentamassa tehtävän nimikettä päälliköstä asiantuntijaksi työntekijän vaihtuessa.

Tittelit eivät ole yhteismitallisia eivätkä suoraan kerro vastuun laajuudesta. Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry otti viime viikolla kantaa, että juuri viestinnän alaa vaivaa alitituleeraaminen. ”Monen talon koko viestintää pyörittää viestintäsihteeri tai tiedottaja, kun oikea nimike pitäisi olla viestintäpäällikkö. Työnhaussa ovat yleistyneet erilaiset humoristiset nimikkeet: töihin haetaan niin some-eläintä kuin digivelhoakin. Jos etsin asianajajaa, en halua lakivelhoa tai asianajoeläintä”, kirjoittaa järjestön toiminnanjohtaja Siina Repo.

Nimikkeillä on väliä, ja ihmiset ovat niiden vietävissä. Asiantuntijuutta koskeva akateeminen tutkimus osoittaa, että moni nimeää ansioituneita asiantuntijoita perustuen henkilöiden korkeaan muodolliseen asemaan organisaation hierarkiassa. Empiirisiin tutkimuksiin viitaten Turun yliopiston tutkijat Erno Lehtinen ja Tuire Palonen toteavat kuitenkin, ettei saavutettu asema tai arvo itse asiassa ennusta kovin hyvin todellista asiantuntijuutta alan ydintehtävässä. Heidän mukaansa ”tutkinnot tai asemat organisaatiossa yleensä kasautuvat eikä myöhemmin mahdollisesti heikentynyt suorituskyky näy vastaavana muodollisen statuksen laskuna”.

Muutaman vuoden takaisessa artikkelissaan Lehtinen ja Palonen kuvaavat, että luotettavammin todelliseen asiantuntijuuteen pääsee kiinni, kun nimeäminen yhdistetään konkreettisiin toimintatilanteisiin. Kysymys on silloin yksinkertainen: kenen puoleen sinä käännyt, kun tarvitset apua vaikeassa tehtävässä?

Kuva vanhemmista menestyshaukkoina on väärä

fudis

Tiistaina alkoi Ylen tosi-tv-sarja Futisvanhemmat. Samaan syssyyn Yle julkaisi tutkija Mikko Salasuolta tilaamansa tekstin, jossa tämä kehottaa vanhempia ”pysymään mahdollisimman kaukana” lapsen harrastuksesta. Salasuon mukaan liian varhainen pyrkiminen erinomaisuuteen johtaa harvoin huipulle.

Kirjoitus sai hiukseni nousemaan pystyyn, koska futis- ja yleisurheiluäitinä en tunnista sen maalaamaa kuvaa vanhemmista harrastamisen moottoreina ja lasten suorituskyvyn parantajina. Meillä harrastetaan, koska lapsi nauttii uusista taidoista, mielekkäästä ajanvietteestä ja laajentuvasta kaveripiiristä. Itse olin pikemminkin vastahakoinen antautumaan harrastusrumbaan ja luopumaan monista omista menoistani. Kuinka monelle vanhemmalle lapsen ammattilaismenestys on minkäänlainen tavoite?

Salasuo kieltää vanhempia osallistumasta, mutta kuitenkin kaipailee peliporukoita, joita veti “kaverin faija”.

Olen Salasuon kanssa yhtä mieltä, että seuramuotoinen harrastaminen on viritetty usein liian tiiviiksi ja vakavaksi. Vanhemmat eivät kuitenkaan ole tämän kehityksen tilaajia, vaan pikemminkin kärsivät sen vaihtoehdottomuudesta.

Alun perusteella Futisvanhemmat vaikuttaa kiinnostavalta sarjalta, joka tuo hyvin esiin intensiivisen urheiluharjoittelun ristiriitaisuuksia. Sarjassa vanhempien suusta kuuluu useita repliikkejä, jotka voisivat olla omiani:

”Tulee välillä se mittari täyteen, että onko tässä mitään järkeä.”

”Tämmöinen harrastus on kuin avaruuden musta aukko. Sinne menee kaikki rahat, mitä sinne halutaan antaa.”

Ensi tiistain jaksossa päästään jo syvälle perheiden sosioekonomisiin tilanteisiin ja erilaisiin mahdollisuuksiin tukea harrastamista. Yritysjohtajan poika saa vempeleitä ja oman tekonurmen, isänsä menettänyt siivoojaäidin poika tekee treenien lomassa itse lumityöt ja lihapullat.

Perheessämme äkillisesti laajentunut seuraharrastaminen ei ole minulle pitkäaikainen haave tai minkäänlainen pätemisen kenttä. Pikemminkin se on tehnyt minusta vanhempana hölmistyneen, köyhän ja kiireisen.

Sinä pienten lasten vanhempi, josta ”ei koskaan tule kentän reunalla seisojaa”. Oletko varma, että sinulta kysytään?

Kuva: Václav Janeček / Flickr

Avoimen yliopiston opiskelija, katso mihin opiskelijatyyppiin kuulut

Opiskeletko oppimisen ilosta vai keräilläksesi opintopisteitä? Tutustu neljään opiskelijaprofiiliin ja katso, sopiiko jokin kuvauksista sinuun.

Urasuuntautunut. Sinulla on tarkat koulutus- ja uratavoitteet ja suunnittelet tulevaisuuttasi. Olet työssäsi kunnianhimoinen, ja koulutus on sinulle investointi ja tapa hankkia parempi asema työmarkkinoilla. Tähän ryhmään kuuluvilla on usein vain pieni perhe tai ei lainkaan lapsia. Opinnot sujuvat sinulta rutiinilla ja ehkä melko pintapuolisesti. Miehet sijoittuvat tähän opiskelijatyyppiin muita tyyppejä useammin.

Tutkintotavoitteinen. Oletko opintopisteiden keräilijä, joka haluaa opiskelupaikan varsinaisesta yliopistosta? Moni viettää lukion jälkeen preppausvuoden avoimessa ja kerää suorituksia tulevaan tutkintoon. Sinulla on selkeä tähtäin, mille alalle haluat, ja olet valmis näkemään vaivaa opintojen eteen. Saatat myös olla yliopiston perustutkinto-opiskelija, joka suorittaa joitain kursseja avoimessa. Tiesitkö, että vielä parikymmentä vuotta sitten avoimessa yliopistossa oli 25 vuoden alaikäraja?

Muutoshakuinen. Tämä on heterogeeninen ryhmä, jolla on taustallaan esimerkiksi kriisejä tai tyytymättömyyttä omaan työhön. Osa etsii omaa paikkaansa yhteiskunnassa tai toteuttaa pitkäaikaista haavetta, joka on aiemmissa elämänvaiheissa jäänyt syrjään. Opiskelu voi olla terapiaa tai vastapainoa rasittavalle työlle.

Elämäntapaopiskelija. Innostutko opinnoissa niiden sisällöstä? Koetko opiskelun mukavana ja rentouttavana tapana viettää vapaa-aikaa? Elämäntapaopiskelija on usein yli 40-vuotias nainen. Monet ovat osallistuneet myös ammattikursseille tai käden taitoja kehittäville kursseille.

Yllä olevat opiskelijaprofiilit ovat peräisin Arto Jauhiaisen, Hanna Tuomiston ja Marika Alho-Malmelinin tutkimusartikkelista Aikuisopiskelun monet merkitykset muutosten yhteiskunnassa – Avoimen yliopiston opiskelija 2000-luvun alussa. Se on julkaistu Pekka Sallilan toimittamassa teoksessa Elämänlaajuinen oppiminen ja aikuiskasvatus (2003). Profiilit on tyypitelty yli sadan opiskelijan kirjoittamista lyhyistä koulutuselämäkerroista.

Säästövinkkejä aikuiselle opiskelijalle

piggybank

Joulu lähestyy, ja myös varttuneen opiskelijan kassa kaipaa silloin täytettä. Tässä muutama säästövinkki.

  1. Lapsen päivähoito. Opinto-ohjelman keventyessä joulukuussa lyhensin viisivuotiaani hoitoviikon kolmipäiväiseksi. Samalla voin Grahn-Laasosen hengessä tarkkailla, miten osaviikkoiseksi typistetty varhaiskasvatus vaikuttaa lapsen kehitykseen.
  2. Ei uusia vaatteita. Farkkuja ja pitkähihaisia trikoopaitojahan minulla riittää, enkä ole opinnoissani joutunut vielä kertaakaan minkäänlaisen yleisön eteen.
  3. Kulujen vertailu. Yhden kurssikirjan myöhästymismaksu on vain 70 senttiä vuorokaudelta, kun taas kirjojen palautusreissu maksaa matkakortin seutulipulla 7,76 euroa (meno-paluu). Tätä vertailua en tietenkään voi virallisesti suositella.
  4. Arkiruokailu. Nyt se sushin syöminen vähemmäksi!

Kuva: Philip Brewer / Flickr

Kiitos 2000-luvun mahdollisuuksille

Yhdessä asiassa synnyin oikeaan aikakauteen. Alepa mainosti kesäkuussa, että se alkaa kokeilla ruokien tilauslaatikoita ihmisten kotipihoilla. Olen entistä vakuuttuneempi, että minun ei kohta tarvitse enää käydä kaupassa. Ruoan kotiinkuljetusta olemme käyttäneet satunnaisesti jo pari vuotta.

Myös alkava opiskelu-urakkani on saanut minut miettimään elinaikani onnekkuutta. Olen aivan eri tilanteessa kuin se ihminen, joka eli vuosisadat sidottuna pellolle ja savupirttiin. Hän ehkä kaipasi jotain laajempaa, ehkä ei, mutta mahdollisuuksia muuhun ei juuri ollut.

Ihmisen liitokset yhteiskuntaan ovat vahvistuneet ja samalla monimutkaistuneet. Tämä kävi hyvin ilmi kasvatustieteen perusopintojen jaksolla P4 (Oppiminen työssä, organisaatioissa ja verkostoissa), jota olen suoritellut nyt heinäkuussa Avoimessa yliopistossa.  Pelkkään hengissä pysymiseen tähtäävät teot ovat vaihtuneet monimutkaiseen vaihdon ja arvonmuodostuksen vyyhtiin, joka lisäksi muuttuu koko ajan.

Suhteessani yhteiskuntaan olen jälleen vahvasti saamapuolella. Saan tutustua ajatuksiin ja teorioihin, jotka nostavat arkipäivän suosta ja jalostuvat uudenlaiseksi ymmärrykseksi.