Tittelini työpaikalla vaihtui hiljattain. Uusi asiantuntija-nimike on ajassa kiinni ja mieluinen, mutta herättää pohdinnan asiantuntijuuden olemuksesta ja titteleiden merkityksestä.

Varsin usein työnhaussa katsotaan kertyneitä titteleitä ja etenkin sitä viimeistä. Eräässä suuren hallintoelimen kokouksessa laskettiin mekaanisesti päätoimittajaksi aikovan aiempia päätoimittajapestejä – ei väliä, vaikka kyseessä olisi käsin monistettavan paperilappusen päätoimittajuus.

Toisessa työhaastattelussa minulta kysyttiin, olinko ollut missään päätoimittajana. Selitin, että olin useassa tehtävässä suunnitellut jutut, tilannut ne, editoinut ja vastannut kokonaisuudesta, vaikka tittelini oli vaatimattomampi.

Sama organisaatio oli itse alentamassa tehtävän nimikettä päälliköstä asiantuntijaksi työntekijän vaihtuessa.

Tittelit eivät ole yhteismitallisia eivätkä suoraan kerro vastuun laajuudesta. Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry otti viime viikolla kantaa, että juuri viestinnän alaa vaivaa alitituleeraaminen. ”Monen talon koko viestintää pyörittää viestintäsihteeri tai tiedottaja, kun oikea nimike pitäisi olla viestintäpäällikkö. Työnhaussa ovat yleistyneet erilaiset humoristiset nimikkeet: töihin haetaan niin some-eläintä kuin digivelhoakin. Jos etsin asianajajaa, en halua lakivelhoa tai asianajoeläintä”, kirjoittaa järjestön toiminnanjohtaja Siina Repo.

Nimikkeillä on väliä, ja ihmiset ovat niiden vietävissä. Asiantuntijuutta koskeva akateeminen tutkimus osoittaa, että moni nimeää ansioituneita asiantuntijoita perustuen henkilöiden korkeaan muodolliseen asemaan organisaation hierarkiassa. Empiirisiin tutkimuksiin viitaten Turun yliopiston tutkijat Erno Lehtinen ja Tuire Palonen toteavat kuitenkin, ettei saavutettu asema tai arvo itse asiassa ennusta kovin hyvin todellista asiantuntijuutta alan ydintehtävässä. Heidän mukaansa ”tutkinnot tai asemat organisaatiossa yleensä kasautuvat eikä myöhemmin mahdollisesti heikentynyt suorituskyky näy vastaavana muodollisen statuksen laskuna”.

Muutaman vuoden takaisessa artikkelissaan Lehtinen ja Palonen kuvaavat, että luotettavammin todelliseen asiantuntijuuteen pääsee kiinni, kun nimeäminen yhdistetään konkreettisiin toimintatilanteisiin. Kysymys on silloin yksinkertainen: kenen puoleen sinä käännyt, kun tarvitset apua vaikeassa tehtävässä?