Pääsin tässä kuussa käymään Italiassa konferenssissa, jossa kurkattiin yliopistojen tulevaisuuteen. Yksi esitelmistä käsitteli x-, y- ja z-sukupolvien eroja. 2000-luvun zetat ovat kasvaneet älypuhelimien, striimauksen, Wikipedian ja Googlen kanssa ja ovat aina ”linjoilla” lukuisine (osin puettavine) laitteineen.

Z-sukupolvi yliopistossa tuntui minusta kaukaiselta scifiltä, kunnes tajusin, että ensimmäiset 2000-luvulla syntyneet istuvat orientoivissa opinnoissa jo vuonna 2019, siis neljän vuoden kuluttua.

Oikeastaan he eivät välttämättä istu. Tässä muutamia Italiasta poimittuja trendejä, jotka kuvaavat opiskelun muuttumista:

• Ajan ja paikan merkitys vähenee. Fyysiset tapaamiset saattavat jopa loppua. Onneksi Helsingin yliopistossakin tutkitaan jo tunteiden välitystä digitaalisessa vuorovaikutuksessa, jotta tunteet eivät kuole kokonaan.
• Etäopiskelu yleistyy. Jes! Tuntuu vain järkevältä, että oppimiseen voi osallistua ja suorituksen tehdä omasta kulloisestakin olinpaikasta käsin. Tähän liittyy vahvasti ilmastonmuutos ja todennäköinen lentomatkailun kallistuminen ja väheneminen. Nyt meillä on MOOCit (massive open online courses), jatkossa myös ehkä SPOCit (small private online courses). Biometriikan avulla esimerkiksi etätenttijän henkilöllisyys voidaan vahvistaa entistä varmemmin.
• Opiskelu pelillistyy. Tämä on minusta osittain tyhjä mantra, mutta kaksi eri esitelmöitsijää nosti sanan esille. Pelien keskellä kasvaneille pelimäinen kisailu on tärkeä motivaattori ja mekanismi oppimiseen.
• Opiskelijat suunnittelevat omat opintonsa. Joustavuus lisääntyy kaikissa asioissa, ja tulevaisuudessa opintojen pieniä palikoita voi yhdistellä villistikin. Putkesta tulee mosaiikki. Modulaarinen koulutus auttaa muovaamaan omasta tutkinnosta työmarkkinoiden kannalta houkuttelevan. Jo y-sukupolvi on työurallaan liikkuva, ja z on sitä vielä enemmän.