Taas alkaa olla uusi rankka viikko takana. Viikon lukuisista kokouksista mielenkiintoisin oli torstainen yliopistolaisten yleiskokous , jonka Opiskelijatoiminta-ryhmittymä järjesti välittääkseen kriittistä näkökulmaa ensi vuoden alusta voimaantulevaan yliopistolain uudistukseen. Yleiskeskusteluineen päivineen yli neljä tuntia kestänyt kokous veti Porthanian 600-paikkaisen ykkössalin täyteen, joskaan ei ääriään myöten. Kokouksen anti oli kiintoisa ja kiihkeä, ja sai minut pohtimaan sen järjestäneen liikkeen tulevaisuutta kuin myös yliopistolakiuudistusta itseään.
Kokous koostui puheenjohtajien ja liikkeen aktiivien (Helsingin yliopiston opiskelijoita, opettajia ja tutkijoita) alustuksista, lukuisista vieraiden puheenvuoroista lyhyillä yleisön välikommenteilla höystettynä sekä kokoavasta yleiskeskustelusta, jossa laadittiin jatkotoimenpiteitä reagoimiseksi yliopistouudistukseen. Vierailevina puhujina oli Helsingin yliopiston dosentteja, professoreja ja konsistorin jäsen, Jyväskylän yliopiston tutkija sekä, ulkomaisista esimerkeistä valistamassa, australialainen professori Christopher Lloyd ja pari italialaista opiskelijaa. Poliittisista vaikuttajista äänessä oli oikeustieteellisen tiedekunnan varadekaani, entinen Helsingin kaupunginvaltuutettu Kai Kalima (sd.), joka sai karismaattisella puheellaan raikuvat aplodit ehkä pikemminkin tieteen kuin politiikan edustajana.
Opiskelijatoiminta on henkevässä mielessä onnistunut nostamaan kissan pöydälle hallituksen ajaman, helmikuussa eduskunnan käsittelyyn tulevan yliopistolakiuudistuksen epäkohdista. Kokous avasi lukuisten arvovaltaisten tieteen edustajien suulla lakiuudistukseen liittyviä seikkoja, jotka ovat opiskelijoille – ja mahdollisesti henkilökunnallekin – pidetyissä tiedotustilaisuuksissa jääneet vähälle huomiolle tai vaille mainintaa. Hymynkare nousi suupieleen taitavien, innostuneiden puhujien nostaessa volyymiä: kuin vuoden 1968 henki olisi hetkeksi vallannut tyynen, värittömän Porthanian. Kulmakarvoja ei onneksi juuri tarvinnut kohotella: kokous pysyi alusta loppuun asiallisena, argumentit hillittyinä ja perusteet vaatimuksille rationaalisina ja hyvin ruodittuina. Opiskelijatoimintaliikkeen vaatimus ja kokouksen tavoite taisi olla ennalta päätetty: ei mitään sen vaatimattomampaa kuin uuden yliopistolain kumoaminen.
Uuden yliopistolain mukanaantuomia uhkia eriteltiin lukuisia, enkä niitä kaikkia lähde kertaamaan, vaan mainitsen tässä omasta mielestäni tärkeimmät. Uuden yliopistolain mukaanaantuoma elinkeinoelämän henki on pulmallinen asia paitsi yliopistojen päätöksentekojärjestelmän kannalta, myös tieteen ja tutkimuksen autonomian kannalta, sillä erottaessaan yliopistot valtiosta uusi laki sysää suuren vastuun varainhankinnasta yliopistoille itselleen, sellaisten avainhenkilöiden vastuulle, joille se ei ole aikaisemmin kuulunut. Niin ikään rehtorin- ja dekaanien vallan kasvaminen uudistuksen myötä ja järjestelmän ylhäältä alas viety yritysmäinen johtaminen voivat johtaa ikäviin seurauksiin, mikäli – aikaisempien esimerkkien valossa – valta kasaantuu heikoille, rooliodotuksiaan suoritusmaisesti täyttäville johtajille.
Yliopistojen hallitusten – Helsingin yliopiston tapauksessa konsistorin – asema ja kolmikantainen järjestelmä tulee oikeistohallituksen väitteistä huolimatta olemaan uudessa järjestelmässä uhattuna. Tällä hetkellä kolmeen samansuuruiseen edustajaryhmään (opiskelijat, professorit sekä keskiryhmät eli henkilökunnan ei-professorinarvoa omaavat edustajat) jaetun päättäjistön sijasta yliopistojen hallituksissa tulee istumaan edustajajoukko, josta puolet eli kolmen mainitun lohkon yhteinen koko koostuu yliopiston ulkopuolisista elinkeinoelämän edustajista. Opiskelijaryhmän äänenkuuluvuutta ei vanhan lain tavoin tulisi kuitenkaan turvaamaan käytännössä mikään asetus. On myös mielenkiintoinen kysymys, josko yliopiston hallitukselle jäisi yhä useammissa asioissa rehtoraatin, dekaanien ja mahdollisten suurlaitosten johtajien vallan kasvaessa juuri kumileimasinta kummempi rooli.
Uuden lain lukuisat tulkinnanvaraisuudet jättävät myös soveltamiseen pelivaraa, tuoden yliopistoille käytännössä myös mahdollisuuden varainhankintaan opiskelijoiden kustannuksella. Ensimmäiseksi lukukausimaksut otettaneen oikeistohallituksen ehdotuksen mukaisesti käyttöön EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta. Mitähän mahtaa tulla seuraavaksi?
En voi syyttää Opiskelijatoiminnan aktiiveja tai yleiskokouksen arvovaltaisia vieraita heidän toistamastaan maininnasta, että monet näistä seikoista on yliopiston rehtorin ja tiedekuntien infotilaisuuksissa käytännössä sivuutettu olankohautuksella. Kokemuksesta tiedän sanoa, että ”ei tämä opiskelijan elämään mitenkään vaikuta” -todistelu on näitä tilaisuuksia pitkälti hallinnut, vaikkakin kyseessä lienee suomalaisen korkea-asteen koulutuksen suurin mullistus sitten Turun Akatemian perustamisen. Tätä heijastelee toki se, että esim. Helsingin yliopiston rehtori Thomas Wilhelmsson ja monet tiedekuntien dekaanit kuuluvat siihen vähälukuiseen mutta arvovaltaiseen joukkoon, joka toimii yliopistouudistuksen moottoroivana lobbausryhmänä yliopiston piirissä. Samoin on valitettavan totta, että tiedostavan yliopistoyhteisön enemmistön kanta on pitkälti jätetty kuulematta uutta yliopistolakia valmisteltaessa.
Opiskelijatoiminnan vaatimukset ovat sinänsä kohtuullisia ja oikeudenmukaisia, joskin aiheellisesti esiin nousi myös pelkoa toiminnan muuttumisesta yksiselitteiseksi ei-liikkeeksi. Sitä kai se pähkinänkuoressa tulee olemaan, mutta toivoisin jo esiin nouseen iskulauseen ”Yliopistoa kehitettävä yliopistolaisten ehdoilla” kiteytyvän liikehdinnän päätavoitteeksi. Oli myönteistä kuultavaa, että aktivismin yhtenä osana on myös eräänlaisen varjolain laatiminen asiantuntijavoimin yliopistoyhteisön yhteiseksi, kehittäväksi vastaehdotukseksi uudelle yliopistolaille.
Pienenä särönä yleiskokouksen ilmapiirissä voisin mainita tunteen siitä, että ”jotakin puuttui”. Tämä jokin on äänestäjien vallan huomioiminen valtakunnallisissa vaaleissa: uurnaan tiputettujen lappusten huomattavaa valtaa ei voi ulkoistaa vääryyksiä korjaaville, sinänsä pyytettömille kansalaisliikkeille. Uusi laki on maassamme vallassa olevan oikeistohallituksen (jolle myös Vihreät ovat mukana suomassa siunaustaan) kyseenalaisen vauhdikkaasti ja viimeistelemättä eteenpäin runnoma ”taidonnäyte”. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa lienee jo myöhäistä saada tehtyä tekemättömäksi, mutta kannattaisko virheistä ottaa oppia ja miettiä ensikerralla tarkemmin sitä, mitä äänestyslappuunsa raapustaa?
Opposition korttipakkaa avatakseni voin toki mainita, että myös edellisen hallituksen opetusministeri Antti Kalliomäki (sd.) ehti viimeisinä virkapäivinään teettää selvityksen seuraavan hallituksen käsiteltäväksi tulevan yliopistouudistuksen ideaksi. Hän ehti luoda peruskivet ns. Innovaatioyliopisto-hankkeelle (nyk. Aalto-yliopisto), joka uudessa laissa nähdään eräänlaisena uranuurtajana tulevalle yliopistomallille. Helmikuussa eduskuntaan tulevan lakiesityksen sisältöön ei Kalliomäki tosin ehtinyt kajota. Myös Aalto-yliopiston tapaus jätettiin Opiskelijatoiminnan järjestämässä yleiskokouksessa tyystin käsittelemättä, ikään kuin omaksi erilliseksi maailmakseen. Miksiköhän, sillä se on mielenkiintoinen kysymys? Ehkäpä ei-säätiömallisissa yliopistoissa ensi vuoden alussa arkiaskareitaan jatkava yliopistoyhteisön enemmistö sivuutti asian teekkareiden ja kauppatieteilijöiden omana asiana, ajatellen, että ”itsepä ovat alansa valinneet”.
Jään innolla odottamaan Opiskelijatoiminta-liikkeen tulevaa kampanjaa, yliopistolain käsittelyä eduskunnassa ja asian ympärille kehkeytyneen verbaalisen myllyn pyörimistä. On valitettavan epätodennäköistä, että uusi kansalaisliike pääsisi lähellekään tavoitettaan, mutta sen pyrkimys on oikea ja mikäli metodit pysyvät järkevinä ja rauhanomaisina, toivotan sille onnea. Suomessa on varsin vaisu rauhanomaisen kansalaisaktivismin kulttuuri, ja mikäli liikkeen keskeiset aktiivit väsähtävät, saattaa liikettä odottaa pikainen kokoonkuivuminen. Silti saattaa olla niin, että ensimmäistä kertaa elämässäni osallistun mielenosoitukseen tulevien viikkojen aikana, saapa nähdä miten käy!
Opiskelijatoiminta.net
Yliopistolaisten yleiskokous 29.1. – kuunneltavana Opiskelijatoiminnan sivuilla
Kommentteja: 2
Hei Mikael,
Tässä muutama kommenttia. Opiskelijatoiminnan tavoitteena ei ole yliopistolain kumoaminen (se kokouksessa mainittu “ei-liike”, johon sinäkin viittasit, ei siis ole ideana), vaan nykyisen lakimuutosesityksen huomattava hidastaminen ja muuttaminen niin, että se vastaa yliopistoyhteisön tarpeita. Olemme pyrkineet tuomaan tämän esiin mahdollisimman selkeästi, mutta varsinkin media tykkää sensaationhakuisuudessaan pelkistää OT:n pelkäksi ei-liikkeeksi.
Toinen asia on demokratia, tai pikemminkin parlamentarismi. On selkeää, että tätä lakia on tosiaankin viety läpi elinkeinoelämän ehdoilla ja aloitteesta, eikä äänestävien suomalaisten tarpeista. Edustuksellisen demokratian toimivuus on aina epävarmaa, joten en sanoisi, että nykyisen yliopistolain muutosesityksen läpiajaminen seuraisi suoraan kansalaisten äänestyskuvioista. Opiskelijatoiminta ei pyri ohittamaan demokratiaa, vaan nimenomaan herättämään demokratian perustan eli populaation vaikuttamaan itse. OT ei siis ole populaatiosta tai yliopistolaisista erillinen taho, vaan perustuu juuri näiden omaan aktivoitumiseen Opiskelijatoiminnassa tai rinnakkain sen kanssa etujärjestöjen ja liittojen kautta.
Aalto-yliopisto jätettiin mainitsematta pääosin siitä syystä, että kokouksessa keskityttiin lähinnä a) yliopistolakimuutokseen valtakunnallisesti ja b) Helsingin yliopiston johtosääntöuudistukseen. On asiallista kritiikkiä, että Aalto-yliopistoa käsiteltiin hyvin vähän. Alkupuheenvuorojen pitäjistä yksikään ei sattunut olemaan tulevan Aalto-yliopiston edustaja, ja suurin osa opiskelijatoimijoistamme on myös Helsingin yliopiston opiskelijoita. Resurssimme ovat olleet hyvin rajalliset, ja Aalto-yliopiston käsittelemisessä olisi auttanut, jos kokousta suunnitellessa mukana olisi ollut tulevan Aalto-yliopiston opiskelijoita tai henkilökunnan edustajia.
Tulkitsen, että kirjoituksesi perusteella näkemyksesi ja tavoitteesi ovat hyvin samoja kuin Opiskelijatoiminnalla. Kirjoituksestasi kävi silti ilmi, että et näe itsesi ja Opiskelijatoiminnan välillä yhteyttä, ja epäilet OT:n tavoitteiden toteutumista. Toivotan sinut siis lämpimästi tervetulleeksi mukaan toimintaamme auttamaan tavoitteemme saavuttamisessa – se olikin yksi yleiskokouksen päämääristä.
Mitä useampia ihmisiä meillä on toimimassa asian puolesta, sitä todennäköisempää on, että saamme aikaan muutosta. Voit siis itse olla mukana pitämässä huolta siitä, että OT:n metodit pysyvät mielestäsi järkevinä ja rauhanomaisina; kansalaisliikkeiden toimintahan määrittyy aina niissä toimivien ihmisten mukaan. Ja mikäli tulet mukaan, on myös vähemmän todennäköistä että liike kuivuu kokoon. Tämä on kaiken kansalaisaktivismin perusta.
Toivottavasti siis näemme sinut tapaamisissamme, työryhmissämme ja kokouksissamme myös ennen mielenosoitusta!
Kirjoituksessani mainitsin (itse kokouksessa läsnäolleena), että yleisön joukossa nousi epäilyjä Opiskelijatoiminnan leimautumisesta Ei-liikkeeksi, tähän viittasi useampikin puheenvuoro. Olen erittäin tyytyväinen, mikäli tämä ei ole tavoite, ja mikäli vastaus yliopistolakiuudistukselle tulee olemaan kehittävä ja yliopistoyhteisön lähtökohdista kumpuava.
Mainintani parlamentarismista ja vaaleista ei suinkaan tarkoita, että jättäisin suorat vaikutuskanavat ja kansalaisliikkeiden tarjoamat vaikutusmahdollisuudet omaan arvoonsa, tai sitä, että yliopistolakiuudistuksen kaltainen asia olisi suoraa seurausta kansalaisten äänestyskuviosta. Sen sijaan peräänkuuluttaisin mainitsemiesi etujärjestöjen roolia edustuksellisessa demokratiassa: tällaisia intressiryhmiä ovat viime kädessä kaikki liitot, yhteenliittymät ja puolueet, ja edustuksellisessa järjestelmässä äänestäjän on tärkeää tuntea olennaiset ideologiset- ja eturyhmiin liittyvät kuviot, jotka eri toimijoiden agendaan vaikuttavat.
Kiitos Mikko toivotuksestasi – Opiskelijatoiminnan vaikuttamiseen aion toki myös itse osallistua, siinä määrin kuin aikaa ja mahdollisuuksia järjestyy. Pidän erittäin toivottavana, että liike nimen omaan ei kuivuisi kokoon, ja kuten mainitsin, toivotan parasta mahdollista onnea. Kuten sanoin, suomalaisen kansalaisaktivismin historia on laimeanpuoleinen, mutta mikäli tähän on tulossa muutos rauhanomaisissa ja kehittävissä merkeissä, on tuo muutos toki ehdottoman tervetullut.
Yksi Trackback
[...] Isoaho: Kansalaisliike kvartaaliyliopistoa vastaan [...]