Toissa viikolla olin sairaslomalla torstain ja perjantain. Muistin vasta alkuviikosta, että edellisen viikon perjantaipohdinta jäi. Päätin sitten kirjoittaa kahden viikon pohdinnat samalla; Sulautuvan opetuksen seminaarista kun oli tiedossa juttua joka tapauksessa. No, seminaarin ja työpajan jälkeen meillä oli kunnon debriefing pe-ip (mikä tarkoitti, että seminaari oli hyvä, kun se herätti paljon ajatuksia), ja päätin kerrankin lähteä kotiin ajoissa ja jättää keskeneräiset työt keskeneräisiksi. Työt kun ei kuitenkaan tekemällä lopu.
Perjantaipohdinnan ongelmana on sen ajoitus viikon lopulle; silloinhan olisi hyvä kirjoittaa muistiinpanoja, koska asiat ovat tuoreessa muistissa. Toisaalta kirjoittamista varten pitäisi olla rauhallista aikaa, ja usein perjantaina huhkii pois alta viimeisiä viikolla sovittuja juttuja, siltä varalta, että niitä a) on luvannut tehdä b) haluaa tehdä c) epäilee unohtavansa seuraavaan viikkoon mennessä (epäilen siis jättäväni lukematta kaikki tarralaput ja kalenterimerkinnät :). Niinpä pohdintoja kirjoittamaan alkaa joskus neljän maissa, siis tavallaan työpäivän jälkeen, ei sen lopuksi.
Viikkopohdinta on ehdottoman hyvä juttu. Ehkä hankaluuden aiheuttaja onkin, että olen yrittänyt kirjoittaa kaiken kerralla? Jos muistiinpanoja kirjoittaa pitkin viikkoa, niistä voi siistiä kokonaisuuden melko nopeasti. Milloin sitten muistiinpanoja voisi kirjoittaa pitkin viikkoa? No junassa. Varsinkin perjantai-iltaisin, kun on miettinyt viikkotekemisiään, pää on hyvä tyhjentää kotimatkalla kirjoittamalla. Toisaalta aamulla töihin alkaa joka tapauksessa orientoitua työmatkan aikana, joten miksei samalla tekisi muistiinpanoja. Junassa olen tällä viikolla jo saanut kirjoitettua blogimerkintöjen ja lisurin alilukujen drafteja, samoin nyt nämä muistiinpanot. 14 minuuttia junassa on hämmästyttävän paljon kirjoittamisaikaa – varsinkin jos juna jää seisomaan Töölönlahden kannakselle, kuten tänään :)
