Planktonia polttoainetankkiin

Photo credit: Seija Hällfors @ itameriportaali.fiViime aikojen biopolttoainebuumissa on perinteisten puupohjaisten ratkaisujen lisäksi ollut nousussa myös levädiesel, eli vedessä kasvavista mikro- tai makrolevistä jalostetut polttoaineet. Periaate on sama kuin minkä tahansa biopolttoaineen tuotannossa: yhteyttävien kasvien tuottama biomassa jalostetaan yhteiskuntamme tarpeita vastaaviksi polttoaineiksi, kuten dieselöljyksi tai etanoliksi. Aihe on merentutkijallekin mielenkiintoinen, varsinkin kun läheskään kaikkia tuotantoon liittyviä haasteita ei ole ratkaistu.

Idea ei ole uusi, Yhdysvalloissa kansallinen uusiutuvan energian laboratorio aloitti kokeet jo 70-luvun lopulla [PDF]. Kaupallista menestystä ei kuitenkaan saatu aikaan, eikä maan öljymahdit varmaankaan asiaa ainakaan edistäneet. Isoista pelureista Shell ryhtyi kuitenkin puuhaan 2007 ja investoi isosti Havaijille rakennettuun koelaitokseen. Exxon seurasi viime vuonna perässä lyömällä hynttyyt yhteen geenitutkijoiden kanssa löytääkseen parhaiten massatuotantoon soveltuvia leviä.

Yritystä maailmalla tosiaan riittää: Michiganissa mikroleviä kuumennetaan 300-asteisessa painekattilassa öljyn erottamiseksi, Missourissa leväpönttöinä toimivat hylätyt kaivoskuilut ja Skotlannissa vuorovesirannoille on perustettu vedenalaisia pilottifarmeja makrolevien kasvatukseen.

Mutta: jos leväntuotanto nojautuu samoihin keinolannoitteisiin kuin peltoviljelykin, on se erään tutkimuksen mukaan elinkaarensa aikana vähemmän tehokasta kuin pelloilla kasvatettava maissi tai soija. Ehkä tulevaisuuden polttoainetuotantomme nojaakin ravinteiden kierrättämiseen, jätevesillä ja lannalla ruokittuihin leviin.

Kommentteja: 2

  1. Antti
    26.5.2010 12:23 | #

    Miten Eero ottaisit kantaa siihen että esimerkiksi Neste Oil tutkii parhaillaan Bio polttoaineiden tuottamista puusta sekä edelleen bio jätteiden uusiokäytön laajentamista. Onko metsien viljely sitten kestävää kehitystä jos jo nyt palmuöljy plantaasien alta katoaa hehtaareittain sademetsää päivittäin. Tokkopa kitukasvuinen Suomalainen havu tai lehtipuu on se paras vaihtoehto kun kilpailijana on esim. eukalyptus?

  2. 28.5.2010 15:28 | #

    Terve Antti!

    Metsä- ja peltobiomassasta jalostettavista polttoaineista näin merentutkijana on aika paha mennä mitään kovin vakuuttavaa mennä sanomaan… Varsinkin kun (bio)polttoaineiden tuotannossa yhdistyy niin moni tieteellinen ja sosiaalinen aspekti, että konsensus näyttäisi olevan aika kaukana. Mainitsit kestävän kehityksen; sille ollaan paraikaa luomassa kriteeristöä biopolttoaineiden suhteen, mutta ilmeisen vaikeaa se on (ks. VTT). Syvemmälle aiheeseen päässee tutustumalla SYKE:n pari vuotta vanhaan raporttiin, jossa pureudutaan biopolttoaineiden vertailussa käytettävään menetelmään, elinkaariarviointiin.

    Hesarikin on näköjään nostanut aiheemme tänään pinnalle.