Aikaa edellisestä kirjoittelustani on vierähtänyt jo pitkä tovi. En suinkaan ole ollut toimetonna, vaan valmistellut tulevaa.
Loka-marraskuun aikana ovat hankkeen yhteistyökumppanit tuottaneet kurssisuunnitelmia Luonnonhoito-osaajan kurssitarjottimelle. Olen osaltani lukenut ja kommentoinut tehtyjä suunnitelmia luonto- ja ympäristöalan lehtorin silmin. Olen mm. pohtinut ovatko asiakokonaisuudet ja oppimistavoitteet oikeassa suhteessa kurssien laajuuteen ja suunniteltuun ajankuluun, toteutuuko suunnitelmissa tavoite työelämälähtöisyydestä ja töiden tekemiseen painottamisesta. Marraskuussa neuvottelin vielä yhden kurssin tuotantoon vähän jälkijunassa. Näin tarjottimella on oppilaitosten valittavana jo tusina varsinaisia LUMAKO -kursseja ensi vuoden ohjelmaan ja sen lisäksi voi varautua muutamiin uusiinkin tulokkaisiin kevään mittaan. Kurkkaa kurssitarjottimelle: http://www.luontoyrittaja.net/476.html
Yhteistyöoppilaitokset ovat toteuttaneet erilaisia pilottikursseja syksyn mittaan ja lisää järjestetään kevään kuluessa. Pilottikursseista saaduilla kokemuksilla voidaan rakentaa varsinaisia kursseja, kunhan resurssit antavat myöten. Kokemuksia on syksyn mittaan kerrytetty aiheista: ”Kosteikot”, ”Esteetön luontorakentaminen”, ”Vesiensuojelu ja hoitotyöt” sekä ”Lehtomaisten metsien kunnostus- ja hoitotyöt”. Osa näistä kursseista jatkuu vielä myöhemmin. Lukuvuoden aikana alkaa uusia pilottikoulutuksia mm.: ”Rannikon pienvesistöjen ennallistaminen / Kurs om restaurering av kustnära småvattendrag” joulukuussa, ”Maisema- ja luonnonkivirakentaminen” tammikuussa ja perinteisestä puurakentamisestakin on suunnitteilla kurssi tai kaksi. Ilmoittautumisesta & lisätietoja tulevista kursseista: http://www.luontoyrittaja.net/465.html
Aivan uusiakin kurssi-ideoita otetaan edelleen vastaan – voidaan yhdessä miettiä, onko jokin tarpeellinen työtapa tai -kohde luonnon- ja maisemanhoitoalalla vailla mahdollisuutta taitojen tietojen eteenpäin viemiseen. Voit arvioida koulutusten tarvetta ja esittää lennokkaita ideoita helposti e-lomakkeen kautta: https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/28022/lomake.html
Vapaa-ajallanikin olen pyöritellyt luonnon- ja maisemanhoitoa mielessäni. Toimin harrastuksekseni ja ilokseni vapaaehtoistyössä yhdistyksessä, joka aikoo ryhtyä tarjoamaan maisemanhoitopalvelua ottamalla hoitaakseen Valtakunnallisessa perinnemaisemainventoinnissa 1994, sekä päivittäen 2011 inventoidun paikallisesti arvokkaan perinnebiotoopin. Alue sijaitsee kulttuurimaisema-alueella aivan liki arvokasta vaara-asutusaluetta. Paikan kasvillisuuden perusteella tämä entinen maakunnallisesti arvokas kohde on hoidon puutteessa pudonnut arvoluokkaa alemmaksi. Toiveissa on palauttaa paikka vähitellen aiempaan loistoonsa viiden vuoden hoitojakson aikana.
Alueella on pieni hakamainen kuvio, vanhaa puutarhaa, umpeenkasvun uhkaama pihapiiri ja erityyppisiä avoimia alueita, niittyä ja ketoa. Lisäksi alueen reunoilta löytyy lähes näkymättömiin unohtunut kiviaita ja jäänteet romahtaneesta riukuaidasta. Maisemapuuksi soveltuu niityn reunassa kasvava komea koivu, kunhan se otetaan esiin ympäröivästä vesakosta. Poistettavina rikkoina rehottavat vieraslaji lupiini sekä kotimaiset maitohorsmat, vadelmat ja nokkoset. Töitä aiotaan tehdä sekä talkoilla että opiskelijavoimin ja työllistämällä paikallista nuorisoa. Pieni rahallinen korvaus tehdyistä töistä saadaan maatalouden ympäristötuen erityistukena, jokainen euro on kotiinpäin näissä hommissa. Pienessä paikallisessa kohteessa suuri hyöty on kuitenkin myös alueen ilmeen muuttumisessa – vähän rempallaan olevasta unohtuneesta pöheiköstä takaisin kulttuurimaiseman kauniiksi eläväksi osaseksi.