‘Adalmina’ ja ‘Illusia’ ehtivät jo kauppoihin

By Anu Väinölä 16.10.2011 – 19:10 in Atsalea

Ensimmäiset Helsingin yliopistossa jalostamani puistoatsalealajikkeet ehtivät vähittäismyyntiin jo tänä syksynä. En osannut tiedotussuunnitelmassani ottaa tätä huomioon, siksi lehtijuttuja on suunniteltu vasta ensi kevääksi. Hyvin varustetuista taimimyymälöistä saa siis nyt jo ‘Adalminaa’ ja ‘Illusiaa’. Ainakin kahdessa paikassa olen niitä nähnyt. Olen tehnyt molemmille lajikkeille oman kotisivun tähän blogin yhteyteen, päivitän niitä tarkemmaksi ennen kevään taimisesonkia. Sitä odotellessa voitte ihailla kuvia, linkit tuossa oikealla. Sorbifoliaan olisi tarkoitus kirjoittaa kunnolliset lajikekuvaukset.

Kuvassa ‘Adalmina’

Jatkokasvatustaimia taimistoille myy MTT Laukaa. Keväällä taimistoille saataneen tarjolle näiden kahden ensimmäisen lajikkeen lisäksi myös ‘Onnimanni’ ja ‘Tarleena’.

Comments (0)

Lajikevalintaa toden teolla

By Anu Väinölä 22.2.2010 – 20:10 in Atsalea

Uusi rahoitus mahdollisti aineiston perusteellisen läpikäynnin koekentillä vuosina 2006-2008. Kahtena ensimmäisenä kesänä valitsin satakunta pensasta kumpanakin, kolmantena ja vielä viime kesänäkin hyväksyin joukkoon vielä muutamia. Kesäkuussa tehdyt valinnat perustuivat lähes yksinomaan kukintaan: väriin, monivärisyyteen, runsauteen.
Yllätyksen aiheutti mm. se, että leudonkin talven jälkeen nuput saattoivat jäädä avautumatta joillakin satunnaisilla pensailla. Ja nämä sattumat tuntuivat koskevan juuri niitä, jotka edellisenä kesänä oli valittu parhaimmistoon. Hämillämme pohdimme tutkimusteknikko Terttu Parkkarin kanssa, voiko sellaisen pensaan ottaa mukaan kloonikokeisiin.

Tai sellaisen, johon tulee härmää kesken kasvukauden. Tuleeko härmää näihin pensaisiin juuri kyseisellä kasvupaikalla vai mahdollisesti missä tahansa? Härmä on meillä atsaleoissa uusi ilmiö. Vielä vuonna 2001 kasvipatologian asiantuntija Sari Peltosen kanssa kirjoittamassani artikkelissa ja sen myötä Alppiruusut-kirjassa (Väinölä & Jussila 2002) mainitaan, että atsaleanhärmää ei Suomessa esiinny – ainakaan vielä.

Härmä tavallaan helpotti runsauden pulaa. Silloin kun samantapaisia vaihtoehtoisia pensaita on useita, härmäiset karsiutuvat pois. Mutta mitä sitten, kun se kaikkein paras punainen on härmäinen, tai koko ryhmä punaisia? Näitä olemme sittenkin valinneet kloonattaviksi.

Kloonikokeiden merkitys
Kloonikokeet ovat oleellinen osa yliopistossa tehtävää jalostustyötä. Kenttäkokeita perustetaan muutamalle paikkakunnalle eri puolille maata. Niissä seurataan talvenkestävyyttä, kukintaa, ruskaa, terveyttä yms. Niiden perusteella voidaan valita vaihtoehtoisista klooneista lajikkeeksi sopivin ja osataan jo kauppaan laskettaessa kertoa lajikkeen menestymismahdollisuuksista. Lajikkeen menestymistä, kukintavarmuutta ja ruskaa on seurattu useita vuosia ennen kuin lajike päästetään taimistoille. Valitettavasti raha ja käytettävissä oleva kasvatustila eivät anna myöten kloonata kaikkia viime vuosina valittuja noin 220 pensasta.

Kukintakaudella yhden pensaan arviointiin ei ole kovin monta minuuttia käytettävissä. Myöhemmin valitsijan muistin tukena ovat usean vuoden rinnakkaiset muistiinpanot ja valokuvat, joiden tuella tehdään lopulliset päätökset kloonikokeisiin otettavista.
Kustakin väriryhmästä kloonataan muutama pensas, joista yksi tai kaksi saatetaan nimetä lajikkeeksi. Esimerkiksi punaisista pyrin valitsemaan väriltään parhaan tai kukinnaltaan runsaimman. Välillä valitsen mahdollisimman suuria kukkia, joidenkin arvo taas on siroudessa. Etenkin keltakukkaisissa on runsaudenpulaa eikä kovin monta ole tarkoituksenmukaista nimetä, mutta paikkansa löytänevät sekä keski- että suurikokoiset pensaat ja parille eri värisävyllekin löytynee kysyntää. Joidenkin tie päättyy siihen, että niiden lisääminen ei onnistu.

Satukirjojen sankarittaria

Uusia lajikkeita on jo nimetty siitä joukosta, joka oli ensimmäisissä kloonikokeissa. Punakeltainen ’Adalmina’ nimettiin 2008 ja sen ensimmäiset, kuluttajille tarkoitetut taimet ovat jo taimistoilla kasvamassa. Valkokeltaista ’Illusiaa’ on voinut tilata jatkokasvatettavaksi ensimmäisen kerran tänä vuonna. Näistä kirjoitan myöhemmin tarkemmin. Lajikkeita lisää ja myy MTT:n kasvituotannon tutkimusyksikkö Laukaassa. Taimen hintaan sisältyy rojaltimaksu, joka edesauttaa lajiketestausten jatkamista yliopistolla.

Lähivuosina keskitymme uusien kloonikokeiden perustamiseen, niiden havainnointiin ja uusien lajikkeiden valintaan. Myös jo testatuista nimetään lisää lajikkeita. Haasteellista on myös keksiä riittävä määrä sopivia nimiä valitsemallani tiellä eli suomalaisista lastenkirjoista. Vinkkejä otetaan vastaan!

Kolmas ja viimeinen jakso Puutarha&kauppa -lehdessä 20/2009  julkaistusta kirjoituksestani  Ajatuksesta jalosteeksi.

Comments (0)

Vastoinkäymisiä ja välivuosia

By Anu Väinölä 16.2.2010 – 21:59 in Atsalea

Ensimmäinen atsaleavuosikerta piti laittaa ulos talvehtimaan yhden kasvukauden jälkeen, sillä kasvihuoneet tarvittiin kevättalvella uusia kylvöjä varten. Osa taimista oli ulos siirrettäessä varsin heikkojuurisia. Toisena vuonna saatoimme jättää taimet talvehtimaan viileään kasvihuoneeseen, jossa ne saivat kehittää kunnollisen juuriston ennen ulos istutusta. Koekentät perustettiin tässä vaiheessa Itä- ja Pohjois-Helsinkiin ja Mustilan arboretumiin.

Suurin odotuksin aloimme käydä kasvustoja läpi muutaman vuoden kuluttua. Pensaat pärjäsivät huomattavasti paremmin, kuin oli osattu odottaa. Taimet oli istutettu tiheään siinä luulossa, että puolet kuitenkin kituu tai kuolee. Mutta eivät ne kylmään kuolleet. Ongelmia sen sijaan aiheuttivat rikkaruohot, vääränlainen maaperä ja kuivuus sekä osalla taimista juuriston pienuus – ja pikkupojat, jotka irrottivat etikettejä. Monin paikoin taimet kasvoivat hyvin ja niitä piti harventaa. Harvennuksista syntyivät Kotkan Fuksinpuisto ja muista pelastustoimista Laajasuonpuiston laajennus Haagassa.

Atsalean kukintaa Kotkan Fuksinpuistossa kesäkuussa 2009.

Parhaita pensaita alettiin lisätä solukkoviljelyksellä jo 1990-luvun lopulla. Vaikka lisäysaloitukset näyttivät aluksi onnistuvan, viljelmät eivät jatkaneet kasvuaan. Laukaan valiotaimiasemalta saatujen neuvojen avulla yritimme puhdistaa bakteereita pois. Kun muu ei auttanut, juurrutimme pistokkaita ja otimme niistä puhtaita silmuja solukkolisäykseen.  Koska atsalea ei ole helpoimpia juurrutettavia, vain osasta saatiin lopulta taimia. Ensimmäiset kloonikokeet perustettiin muutamalla kloonilla Helsinkiin, Kotkaan, Kuopioon ja Ouluun. Kaikki koekentät on saatu käyttöön korvauksetta. Muutamina vuosina tein vielä joitakin risteytyksiä omien taimien kesken.

Vuonna 2000 jalostusohjelmat käynnistänyt professori Peter Tigerstedt jäi eläkkeelle. Minä sain väitöstyöni valmiiksi ja siirryin muihin töihin yliopistolla. Kun vielä perheeseeni syntyi pari lasta, atsaleat jäivät useaksi vuodeksi. Vuonna 2005 Viikissä haluttiin päättää projektin kohtalosta. Päätimme jatkaa työtä yliopiston projektina ja saimme rahoitusta Ljudmila ja Nikolai Borisoffin puutarhasäätiöltä.

- Toinen jakso Puutarha&kauppa -lehdessä 20/2009  julkaistusta kirjoituksestani  Ajatuksesta jalosteeksi.

Comments (0)

Miten atsaleanjalostusohjelma sai alkunsa

By Anu Väinölä 4.10.2009 – 19:20 in Atsalea

Kesällä 1986 potkiskelin tieltäni vadelman versoja ja muuta aluskasvustoa eteläsuomalaisessa puistometsässä. Muutaman metrin välein piti löytymän alppiruusun tai atsalean taimi. Alppiruusut erottuivat selvästi, mutta pienet atsaleat muistuttivat milloin horsmaa, milloin metsätähteä. Niitä oli niin hankala havaita, että tämän ensitapaamisen jälkeen päätin inhota koko kasvia. – Olin kesätöissä tutkimusavustajana Helsingin yliopiston alppiruusun jalostusohjelmassa inventoimassa koetaimia.

Jatkaessani toimessa toisenakin kesänä laitoksella alettiin puhua atsaleanjalostuksesta. Minulla oli aika miettiä gradun aihetta, mutta en aluksi lämmennyt atsaleoille lainkaan edellisvuoden kokemuksen vuoksi. Lisäksi olisin halunnut mieluummin jalostaa jotain hyödyllistä – eli syötävää – esimerkiksi karhunvattuja tai ruusukvitteniä, joiden parissa laitoksella myös työskenneltiin. Atsaleat olivat tuolloin Suomessa jokseenkin harvinaisia, joskin taimia tuotiin Hollanista.

Kun atsaleanjalostukseen saatiin rahoitusta kolmelle vuodelle Maa- ja metsätalousministeriöstä, otin haasteen vastaan ja jatkoin samassa kesätyössä usean vuoden ajan opiskelujen ohella. Pääsin näkemään täysikasvuisia atsaleoita ja ihastuin niihin. Minusta tuli atsaleanjalostaja ja atsaleasta nimikkokasvini, jonka kanssa olen jakanut elämäni jo 20 vuoden ajan. Totesin, että puutarhaa kaunistavat kukat ovat vähintäänkin yhtä hyödyllisiä kuin karhunvatut tai edes mansikat. Molempia ilman tullaan toimeen, mutta molemmilla on lisäarvonsa perustarpeiden täydentäjänä.

Risteyttäminen aloitettiin kesällä 1988. Helsingin kaupunginpuutarhuri Pekka Jyränkö lupasi puistoalueita koekentiksi ja kaupunki myös palkkasi apulaisen risteytysten tekoon. Ensimmäisenä vuonna risteytettiin keskenään lähes kaikkea vähänkään kestävää, mitä Suomesta löytyi. Takana olivat ankarat pakkastalvet 1984-85 ja 1986-87, joten ihan aran materiaalin kanssa ei toimittu. Vuosikymmenien ikäisiä pensaita löytyi Helsingin puistoista, yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta Kaisaniemestä, Arboretum Mustilasta ja muutamasta yksityispuutarhasta. Läheskään kaikki risteytykset eivät tuottaneet siementä eivätkä kaikki siemenerät itäneet. Taimia tuli silti valtavasti. Seuraavat kesät menivät kouliessa.

atsalearinne mustilaMustilan atsalearinne 1998.

Kesällä 1989 tehtiin lisää risteytyksiä. Siitepölyä haettiin myös Ruotsista, sillä Suomen valikoima oli hyvin suppea. On hedelmällisempää risteyttää keskenään lajikkeita (tai hybridejä ylipäätään) tai lajikkeita lajien kanssa kuin vain lajeja keskenään. Lajiristeymät tuottavat varsin yhtenäistä jälkeläistöä, eikä sellaisesta saa valittua monta uutta lajiketta.

Kuulimme myös USA:n Minnesotassa käynnissä olevasta Lights-atsaleoiden jalostusohjelmasta ja pyysimme sieltä siitepölyä postitse. Ja välillä taas koulittiin. Taimia oli kerrallaan kymmeniä tuhansia, turvetta kului ja laatikoita lainattiin kaupungilta. Rakennettiinpa Viikkiin yksi uusi muovihuonekin atsaleoiden kasvatusta varten!

- Alkuosa Puutarha&kauppa -lehdessä 20/2009  julkaistusta kirjoituksestani  Ajatuksesta jalosteeksi.

Comments (0)

Suomalaisen puistoatsalean jalostuksen alkuvaiheita

By Anu Väinölä 13.4.2009 – 21:36 in Atsalea
Tagged , ,

Puistoatsalean jalostus Suomessa aloitettiin vuonna 1988 Helsingin yliopiston kasvibiologian laitoksella. Tavoitteena oli luoda monipuolinen lajikkeisto, joka menestyy Suomen ilmasto-olosuhteissa.

Jalostuksen alkuvaiheessa, vuosina 1988-89, teimme risteytyksiä Suomessa menestyneiden pensaiden kesken. Lisävaihtelua aineistoon saatiin keräämällä siitepölyä Ruotsista ja Minnesotasta, jossa myös jalostetaan atsaleoita. Eräänlaisina kantaäiteinä voidaan pitää japaninatsaleaa (Rhododendron molle ssp. japonicum) ja kelta-atsaleaa (R. luteum) sekä Meilahden sairaalan edustan mollis-hybridejä ja Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan gentinatsaleoita. Pölyttäjinä käytettiin lukuisten hybridien ja edellä mainittujen lajien lisäksi joitakin muitakin luonnonlajeja. Näistä kolme, R. calendulaceum, R. occidentale ja R. prinophyllum tuottivat jälkeläisiä. Risteytyksistä ja niiden onnistumisesta kirjoitin graduni ”Lajikkeiden väliset risteytykset kesävihannilla atsaleoilla” (1991) sekä artikkelin Sorbifoliaan (1992).

Jo näistä ensimmäisistä risteytyksistä syntyi kymmeniä tuhansia hybriditaimia, joita istutettiin kenttäkokeisiin lähinnä Helsingin kaupungin puistoihin Siltamäkeen, Roihuvuoreen, Puotilaan ja Kulosaareen sekä Mustilan arboretumiin Elimäelle.

Seuraavan kerran tein risteytyksiä vuonna 1992 USA:ssa, Morton Arboretumissa Chicagon lähellä ja saimme risteymäsiemeniä myös Minnesota Landscape Arboretumista. Syntyneet lähes 2800 tainta jaettiin jälleen Helsingin kaupungin ja Mustilan kesken. Vuonna 1996 risteytettiin omia hybridejä keskenään ja taimet istutettiin Kotkaan ja Helsingin Haagan Laajasuonpuistoon.

Aineisto karsiutuu

Jalostusohjelman puitteissa istutetuista reilusta 21000 taimesta noin puolet oli jäljellä kykmmenen vuoden kuluttua. Aineisto on karsiutunut lähinnä kesäisin, ei niinkään talvisin. Osa alueista oli turhan hätäisesti perustettuja, jolloin monivuotiset rikkaruohot voittivat kilpailun elintilasta. Ensimmäiset taimet olivat myös kovin pieniä, ja toisaalta meillä on ollut monta helteistä ja kuivaa jaksoa kesäisin. Amerikkalaisista risteytyksistä peräisin olevista kasveista suurin osa tuleentuu myöhään etenkin Mustilassa. Niistä, samoin kuin vanhemmasta aineistosta, huonoimmat on karsittu pois. Syystä tai toisesta ongelmalliseksi osoittautuneilta alueilta taimia on siirretty Haagaan, missä pensaat viihtyvät hyvin mäntyjen katveessa. Mustilan tiheiksi kasvaneita alueita piti harventaa ja näistä harvennustaimista syntyivät Kotkan Fuksinpuiston atsalearyhmät.

Comments (0)

Tervetuloa Anun atsaleablogiin!

By Anu Väinölä 16.3.2009 – 9:35 in Atsalea
Tagged ,

ALPPIRUUSUJEN SUKUA

Atsaleat kuuluvat alppiruusujen kanssa kanervakasviheimon (Ericaceae) Rhododendron-sukuun, joka on kasvikunnan suurimpia sukuja. Atsaleoihin kuuluu sekä kaikkien tuntemia, ruukkukasveina käytettyjä ainavihantia lajeja että pihakasveina kasvatettuja lajeja, joista osa on kesävihantia, osa ainavihantia. Lisäksi on vielä ns. puoli-ikivihantia lajeja, joilla osa lehdistä säilyy pensaassa läpi talven. Monet kesävihannat atsaleat ovat kotoisin Pohjois-Amerikasta, ainavihannat taas Aasiasta, minkä takia niistä käytetään myös nimitystä “ns. japanilaiset atsaleat”. Kaikki atsaleat ei siis ole kesävihantia, mutta eivät myöskään kaikki kesävihannat Rhododendron-lajit ole atsaleoita.

Meillä käyttökelpoisia ovat vain kesävihannat atsaleat, joista voidaan käyttää yhteisnimeä puistoatsaleat. Niiden kukat ovat useimmiten varsin suuria ja kirkasvärisiä. Pensaat kukkivat ennen lehtimistään – tai samanaikaisesti lehtien puhjetessa – ja koko pensas peittyy kukkiin. Näyttävä kukinta onkin atsaleoiden tärkein koristeominaisuus. Kesällä ne eivät niinkään erotu muusta kasvillisuudesta, mutta syksy voi tuoda mukanaan upean ruskan.

ruskaa-ohut.jpg

ISTUTUS JA HOITO

Atsaleoiden kasvupaikkavaatimukset muistuttavat alppiruusujen vaatimuksia maaperän suhteen. Maan on oltava ilmavaa, enimmäkseen eloperäistä ja hapanta (pH 4-6), kosteaa, muttei liian märkää. Maan tulisi olla möyheä, sillä kasvien hieno juuristo ei jaksa kasvaa tiiviiseen maahan. Atsaleat ja alppiruusut istutetaan aina vanhaan syvyyteensä, juuren niska maanrajaan. Istutus viimeistellään esim. kuorikkeella niin, että syntyy hienoinen kumpu. Maata ei saa tiivistää jaloin polkemalla, kädet riittävät. Rhododendronien kompakti juuripaakku mahdollistaa kasvien siirron. Näin ollen istutukset voidaan tehdään suhteellisen tiheiksi. Alkuperäinen istutusetäisyys voi olla 60-80 cm, jos taimet harvennetaan myöhemmin.

Lehtensä varistavat atsaleat viihtyvät aurinkoisemmassa paikassa kuin ainavihannat alppiruusut. Ne myös vaativat enemmän valoa kukkiakseen kunnolla. Valoa ja aukeita paikkoja tarvitaan myös kunnollisen ruskan kehittymiseen sekä varmempaan tuleentuminen. Niitä voi kuitenkin istuttaa myös harvaan mäntymetsään. Lannoitteeksi riittää eloperäinen kate eli lehdet ja neulaset tai kuorike. Jos keinolannoitteita halutaan käyttää, on syytä valita klooriton rhodo- tai perunalannos.

KESÄKUUN KUKKIJAT

Suuri osa kesävihannista atsalealajeista on kotoisin Pohjois-Amerikan vuoristoalueilta, osa Kauko-Idästä. Suomessa puistoatsaleat ovat kasvatettavissa lähinnä vain Etelä-Suomessa. Poikkeuksen muodostavat kanadanatsalea ja kevätatsalea, jotka menestyvät ainakin Keski-Suomessa asti ja joita lisätään meillä Mustilan arboretumin yksilöistä. Ne ovat aikaisia kukkijoita ja saattavat kukkia jo toukokuun lopulla, kun atsaleoiden valtaenemmistö kukkii kesäkuussa.

Kanadanatsalea R. canadense kasvaa noin 0.5-1 -metriseksi, runsashaaraiseksi pikkupensaaksi. Sen kukat ovat perhosmaisia, vaaleansinipunaisia ja vain 1.5-2 cm pitkiä. Niitä on kukinnossa 3-7. Lehdet ovat sinivihreitä, alle 4 cm.

Kevätatsalea R. x fraserii muistuttaa kanadanatsaleaa, mutta on suurempi, sen lehdet ovat isommat ja vihreämmät ja kukat punaisemmat.

rh-molle-ssp-japonicum-pieni.jpg

Japaninatsalea R. molle ssp. japonicum on vaihtanut nimeään moneen kertaan, ja taimimyymälästä sen saa useimmiten nimellä Azalea mollis. Pensas kasvaa 1-1.5 m korkeaksi, lehdet ovat kirkkaanvihreitä, hieman uurteisia. Kukat ovat erilaisia punaisia – oransseja, joskus keltaisia. Laji ja siitä syntyneet lajikkeet (Mollis-hybridit) ovat suosittuja etenkin suurten, jopa 6 cm kukkiensa takia. Yhdessä kukinnossa voi olla yli 20 kukkaa.

Kelta-atsalea R. luteum on ainoa eurooppalainen atsalealaji. Sen levinneisyysalue ulottuu Kaukasukselta Puolaan. Se kasvaa meillä 1-2 metriä korkeaksi, ja voi levitä juurivesojen avulla laajallekin alueelle. Lehdet ovat pitkiä, sinivihreitä ja ne saavat upean syysvärin. Kukat ovat 7-12 kukan terttuina. Kukka on 5 cm leveä, kapeatorvinen, tuoksuva ja tahmea. Saatavana todennäköisesti vain harrastajilta.

Luonnonlajeista myös kuningasatsalea R. schlippenbachii on riittävän kestävä Etelä-Suomeen. Muita mahdollisesti meillä menestyviä lajeja ovat: perhosatsalea R. vaseyi, tuoksuatsalea R. viscosum, keisariatsalea R. albrechtii, liekkiatsalea R. calendulaceum ja rusoatsalea R. prinophyllum.

Luonnonlajeja yleisemmin taimimyymälöissä myydään erilaisia jalostettuja lajikkeita. Näistä gentinatsaleat (Gandavense-lajikeryhmä) ovat keastävimpiä ja soveltuvat käytettäväksi Etelä-Suomessa. Lajikkeista mainittakoon ‘Coccinea Speciosa’, ‘Fanny’, ‘Nancy Waterer’ ja ‘Unique’. Hieman arempia ovat kuitenkin jo Ruotsissa kestävät Knap Hill -lajikkeet, mm. ‘Persil’, ‘Balzac’, Cecile’, ‘Gibraltar’, ‘Klondyke’ ja ‘Sylphides’. Molemmat lajikeryhmät juontuvat jo 1800-luvulta. Uusimpana ryhmänä meille ovat tulleet minnesotalaiset revontuliatsaleat (Lights-ryhmä) USA:sta. Ne ovat varsin kestäviä myös Suomessa. Nämä lajikkeet tunnistaa kaksiosaisen nimen “Lights”-sanasta: ‘Rosy Lights’, ‘Golden Lights’ jne.

Tämä kirjoitus on julkaistu Hortonomien yhdistyksen talvipäivien 2009 monisteessa.

Comments (0)