Huolestuttavaa kehitystä

Kuuntelin tällä viikolla puolivahingossa Eppu Normaalia ja järkytyksekseni pidin siitä vähäsen. Yleensä tappavan tylsä kitarasoundi, monotoninen lauluääni ja ihan erityisesti sanoitusten raivostuttavat sutkautukset saavat minut pysymään kaukana koko yhtyeestä.* Eniten vastustan sitä ummehtunutta Suomi-kuvaa, jota koko bändi minulle edustaa. Mutta ehkä Urheiluhullun sanoitukset sitten ovat sen verran ajankohtaiset tämänhetkisessä kuplassani, että tällä kertaa huomasin niiden osuvuuden ja naurahdin. Vähän kuitenkin huolestuin, toivottavasti tila ei ole pysyvä. Jos seuraavaksi alan kuunnella Dingoa, hälyttäkää apua.

Tällä viikolla luin kyllä ihan oikeastikin huolestuttavasta asiasta. Tieteentekijöiden liitto nimittäin julkaisi tiistaina jäsenkyselynsä tulokset uhkaavalla otsikolla ”Kauas urat karkaavat” (YLE:kin tarttui aiheeseen) ja maalaili synkän kuvan akateemisessa maailmassa työskentelevän nykyhetkestä ja tulevaisuudesta. Raportista käy ilmi muun muassa, että pysyvien työsuhteiden määrä on tutkijoilla laskemaan päin, ja että jopa pysyvissä työsuhteissa työskentelevät ovat huolissaan työpaikkojensa puolesta. Lue loppuun

Popedaa latinaksi

Tänään minulla on vapaapäivä kesätöistä. Se eroaa eilisestä ja toissapäiväisestä työpäivästä siten, että tänään en yritä edes näennäisesti tehdä töitä. Sen sijaan pitäisi palauttaa jo pari päivää myöhässä oleva latinan jatkokurssin oppimispäiväkirja.

Oikeastaan en haluaisi ajatella koko asiaa. Olin koko kurssin ajan henkisesti kesälomalla ja hoidin tehtävät puolivillaisesti. Lisäksi olen opiskellut latinaa edellisen kerran yli kolme vuotta sitten. Tämän kaiken seurauksena luennoilla oli mahdotonta pysyä kärryillä, ja niiltä tarttui mukaan lähinnä turhautuminen. Lopulta oikeiden hommien välttely oli siinä pisteessä, että käänsin mieluummin Popedaa kuin Augustinusta:

Lue loppuun

Kun maailmankaikkeus ei kiinnosta

Nukahdin äskettäin Heurekan planetaarioon. Maasta maailmankaikkeuteen -elokuva oli ehtinyt vasta Jupiteriin asti, kun lähes makuuasentoon asetettujen penkkien pehmeys ja salin pimeys veivät voiton. Mustien aukkojen kohdalla olin taas hereillä, mutta tapauksessa oli jotain tavattoman symbolista; maailmankaikkeus nimittäin kiinnostaa minua paljon vähemmän kuin ehkä pitäisi.

Lue loppuun

Esihistoriallista syyllisyydentuntoa

Omatunto voi näköjään kolkuttaa kymmeniätuhansiakin vuosia sitten tapahtuneista asioista. Ehkä kyse on enemmän epätoivosta, mutta on siihen syyllisyyttäkin sekoittunut. Syyllisyyttä koko Homo sapiens -lajin puolesta.

Luen parhaillaan Yuval Noah Hararin kirjaa Sapiens. Ihmisen lyhyt historia. Takakansitekstin mukaan se on rohkea ja provokatiivinen teos. Toistaiseksi se on minusta ollut lähinnä masentava. Harari käy läpi ihmislajimme historiaa ja pohtii, miksi juuri se päätyi hallitsemaan maailmaa. Kun Homo sapiens levittäytyi Itä-Afrikasta muihin maailmankolkkiin 70 000 vuotta sitten, se kohtasi muita ihmislajeja. Ja kuinkas sitten kävikään:*

Lue loppuun

Hyvistä hetkistä

Sähköposti pompahti kännykän ruutuun kesken YouTube-maratonin.

Toissapäivänä, torstaina 1. kesäkuuta sain viiden jälkeen iltapäivällä tietää, että jatko-opintohakemukseni on hyväksytty. Soitin Nonnalle kertoakseni uutiset, päivitin valmiiksi luonnostellun tekstin someen ja lähdin seurakunnan kesäpiknikille. Siinä hetkessä hyväksytty hakemus ei tuntunut ihmeelliseltä tai hienolta tai vapauttavalta. Tosiasiassa olin ajatellut tuota hetkeä niin pitkään ja niin paljon etukäteen, ettei siinä ollut enää suurta latausta jäljellä.

Lue loppuun