Antiikin vihaiset miehet

Nykypäivän kirkkopoliittista keskustelua seuratessa tulee väistämättä mieleen, että kahdentuhannen vuoden aikana ei ole kauheasti opittu. Onneksi ajallinen etäisyys tekee varhaisten kristittyjen kinastelusta siedettävämpää. Välillä se jopa huvittaa.

300-luvulla jälkeen ajanlaskun alun kristinuskoa muovattiin kovalla kädellä yhtenäisempään muottiin, jonka se uuden virallisen asemansa vuoksi tarvitsi. Kirkolliskokouksissa julistettiin oikeaa oppia muun muassa Jeesuksen kahdesta luonnosta sekä Pyhästä kolminaisuudesta, joskus ilmeisesti kiivaankin väännön päätteeksi. Lue loppuun

”Helsingin koulukunta” – erään tutkimustradition synty

Gnostilaisuuden tutkimuksen professorin paikalta heinäkuussa eläkkeelle jäänyt Antti Marjanen piti eilen jäähyväisluentonsa yliopistolla. Varhaiskristillisyyden toiset kasvot: toisen ja kolmannen vuosisadan vaihtoehtoisia kristillisiä ajattelijoita ja suuntauksia -nimeä kantaneella luennolla Marjanen käsitteli gnostilaisuutta, markionilaisuutta ja montanolaisuutta – liikkeitä, jotka kristinuskon historiassa päätyivät häviäjien puolelle ja julistettiin harhaoppisiksi. Twiittasin luennon pääajatuksia tähän ketjuun. Lue loppuun

Viikkokatsaus 3: Skarppaa, Augustinus!

Ajan juoksu on julmaa, miten ihmeessä elokuu on jo lopuillaan?

Tällä viikolla olen muun muassa syventynyt Augustinuksen Tunnustuksiin, erityisesti sen seitsemänteen kirjaan, jonka käyn tenttimässä ensi kuussa. Tunnustukset on varhaisen kristinuskon tunnetuimpia tekstejä, mestariteokseksikin sitä on luonnehdittu. Kirkkoisän kiemurainen myöhäislatina on haastavaa, erityisesti kun lauseet tuppaavat venymään useammalle riville. Kevään ja kesään tuskailuissa oli kuitenkin se hyvä puoli, että kielen rakenteet tuntuvat avautuvan tällä kertaa vähän paremmin. Hyvä niin, koska 40 sivun käännösalue ei salli kovin paljoa pysähtelyä. Lue loppuun

Marginaalissa

”Jos voisin ymmärtää näitä tekstejä, ymmärtäisin myös, mikä minussa on vikana”.

Näillä sanoilla kuvaili Harvardissa työskentelevä professori Karen L. King kiinnostuksensa syttymistä tutkimusaihettaan kohtaan. Alakoulusta asti kiusattu King ei yliopistossakaan kokenut kuuluvansa joukkoon, mutta kurssi marginaaliin joutuneista kristillisistä teksteistä puhutteli häntä syvästi. Kingin palkittu tutkimustyö onkin keskittynyt juuri Uuden testamentin kaanonin ulkopuolisiin teksteihin ja varhaisen kristinuskon valtavirrasta poikkeaviin teemoihin. Lue loppuun