Ei pelkkä vitsi, mutta vähän kuitenkin

Ensimmäinen kesän kolmesta rippikoulusta on nyt takana päin. ”Hauska tyyppi, joka saa muut nauramaan”, kuten monessa leiriläisen palautteessa tällä kertaa luki, ei ole minulle arkielämässä millään tapaa tyypillinen rooli, mutta nuorten parissa työskennellessä itseironia ja huonot jutut tuntuvat toimivan. Ryhmän koheesiota voi edistää ja jänniteitä purkaa vaikkapa juuri tekemällä itsestään porukan yhteisen vitsin.

Miten tämä liittyy jatko-opiskeluun millään tavalla? Ainakin siten, että nuorisotyö on opettanut minulle yleisemminkin olemaan ottamatta itseäni liian vakavasti. Olen aina ollut varsin itsekriittinen, ja vaikka sen avulla pystynkin ajoittain piiskaamaan itsestäni parempia tuloksia, kovat suorituspaineet ja armottomuus ovat pitkällä aikavälillä pikemminkin lamauttavia kuin voimauttavia asioita. Nuorten suora palaute ja välittömyys palauttavat maan pinnalle ja muistuttavat, että muutakin elämää on.

Lue loppuun