Vastavalmistuneet mukaan

Sain juuri hetki sitten listan kaikista lukuvuoden 2009-2010 valmistuneista eli tuoreista alumneista. Listassa oli yli 1800 nimeä. Tunnetusti näistähän vain harva lähtee tällä hetkellä mukaan alumnitoimintaan. Ehkäpä valmistumisvaiheessa on niin paljon uutta, että ajatukset suuntaavat pikemminkin pois yliopistolta kuin siihen että mikäs se oma asema yliopistoyhteisössä onkaan.

No, joka tapauksessa, aina täytyy yrittää, joten lähetin tänään jokaiselle alla olevan viestin:

Sender: Helsingin yliopisto

 Subject: Onnittelut valmistuneelle!

 Onnittelut hienon urakan loppuunsaattamisesta!

 Toivottavasti pidät yhteyttä yliopistoon, vaikka et enää jatkaisikaan opintojasi. Alumnina pysyt ajan hermolla, mitä tulee alati päivittyvään tutkimustietoon ja voit säilyttää kontaktit vanhoihin opiskelutovereihin.

 Kaikkein parhaiten pidät yhteyden elossa alumnisähköpostiosoitteen kautta. Tutkintotodistuksen lisäksi saat yliopistolta myös ikuisen sähköpostiosoitteen etunimi.sukunimi@alumni.helsinki.fi. Riippumatta siitä, missä olet töissä tai minkä palveluntarjoajan internetyhteyttä käytät, sinulla on yksi ja pysyvä osoite, jonka kautta kaverisi löytävät sinut ja jota voit käyttää esimerkiksi työnhaussa.

 Alumneille järjestetään jatkuvasti tapahtumia ja tilaisuuksia kaikilla neljällä kampuksella, sekä rennoissa että hillitymmissä merkeissä. Verkossa toimiva maksuton Alumnikampus on kehittyvä verkkoalusta, joka tulevaisuudessa tarjoaa yhä enenevissä määrin mm. verkostoitumis- ja urapalveluita sekä tapoja seurata tieteen tapahtumia.

 Liity samalla myös Alumniyhdistyksen jäseneksi ja avarra osaamistasi, osallistu ja vaikuta tieteen ja käytännön kohdatessa. Luvassa myös merkittäviä jäsenetuja jäsenmaksun vastineeksi.

 Käy siis kirjautumassa Helsingin yliopiston Alumnikampukselle. Alumneja ovat kaikki yliopistossa opiskelleet, mutta parhaiten pysyt alumnikelkassa kirjautumalla Alumnikampukselle ja liittymällä Alumniyhdistykseen.

 Kirjaudu Alumnikampukselle: www.helsinki.fi/alumni

Lue lisää Alumniyhdistyksestä: http://www.helsinki.fi/alumniyhdistys/

 Ystävällisin alumniterveisin ja onnea ja menestystä toivottaen,

Anni Siitonen, Alumnikoordinaattori

Toivottavasti saamme paljon uusia alumneja mukaan näin. Jos ei, niin osoitteet ovat voimassa 30.9. asti joten siihen mennessä otetaan vastaan hyviä ideoita siitä miten heitä vielä houkutella mukaan.

Samaan aikaan olisi hyvä miettiä miten saamme alumniviestiä kaikille niille, joiden yhteys yliopistoon on jo ehtinyt katketa, mutta jotka saattaisivat olla vastavalmistuneita kiinnostuneempia alumniasioista.

Terv, Anni Siitonen

Avara-palaveri 3.8.2010

AVARA-PALAVERI

3.8.2010 KLO 12.00–13.30

AGENDA

1. HENKILÖSTÖASIOITA

  • VTK Riikka Mäntyniemi valittu avara-tiimiin kampanjasihteeriksi ajalle 16.8.2010–31.1.2011
  • Toimenkuvassa mm. varainhankintaan liittyvät asiakaspalvelutehtävät, asiakkuuden hallinta, lahjoittajasuhteiden hoitaminen, viestintä ja markkinointi
  • Riikka sijoittuu avara-tiimin työtilaan, mistä johtuen Marika Poutiainen muuttaa verkkoviestintätiimin tiloihin 2. kerrokseen, jossa vapaa työpiste
  • Muuton tulee tapahtua 9.8. mennessä, sillä tällöin puusepät tulevat tekemään viimeiset avara-työtilaan tehtävät kalustemuutokset. Marika jatkaa kokopäiväisenä alumniyhdistyksen työntekijänä elokuun loppuun ja sitten 1-2 päivää viikossa syksyn ajan
  • Kikka Lehmusto Taivaasta jatkaa avara-toiminnan konsultointia keskimäärin 1 päivä viikossa. Yhteistyöstä sovitaan kuitenkin aina tapauskohtaisesti
  • Vararehtorin sihteeri Maija Roiton toimenkuvaa on myös kesän aikana täydennetty avara-asioilla. Maija tulee tukemaan erityisesti lahjoittajatapaamisten sopimista sekä osallistuu Kirahviklubin tilaisuuksien järjestelyihin

 

2. AJANKOHTAISTA JUURI NYT

  • Kesäkuulumisia: uusia alumneja heinäkuussa 113, kampuksella nyt 7440, yhdistyksessä 2800, tavoitetaan yhteensä 9338. Muutama Kirahviklubin suuruinen lahjoitus tullut kesällä, yksi testamenttilahjoitus vireille
  • Alumnitoiminta
    • NE/5 (uusi kampuksen platformi) etenee suunnitellusti. Testaus elokuussa (tähän erityistä huomiota), käyttöönotto syyskuussa, kieliversiot tämän jälkeen. Anni täydentää teknisen toteutuksen suunnitelmaa käyttöönotto/sisältösuunnittelun aikataululla ja viesintäsuunnitelmalla
    • Yhdistyksen syksyn suunnittelu: syyskuun Yliopisto-lehden välissä postitetaan jäsenille tapahtumakalenteri, Pia Ö tiedottaa tarkemmin deadlinet
    • Alumnisopimus: palaveri torstaina 5.8., avoimet asiat keskusteluun Susanna Miekk-ojan kanssa
  • Varainhankinta
    • Kirahviklubi Tvärminneen
    • Sisäinen markkinointi, erityisesti johto
    • Alumnikampanjan toteutus
    • Markkinointimateriaalien massakustomointi
    • Apurahahallinnon uudistaminen etenee suotuisasti, päätöskokous 30.8.
    • Rahastojen sääntöjen uudistamisen ja hoitokuntien nimeämisen prosessi toteutetaan elo-syyskuun aikana
  • Yhteiset
    • Avara-seminaari: Anni ja Pia D. valmistelevat tällä viikolla ohjelman loppuun, maanantaina 9.8. lähetetään ohjelma avara-verkostolaisille
    • Alma-sivut: päivitetään elokuussa
    • Helsinki Insight sivustolle tehdään käytettävyystestaus elokuussa verkkoviestintäyksikön oragnisoimana

3. AVARA-PALAVERIT SYKSYLLÄ

  • Sovittiin, että joka toinen viikko avara-palaveri, joka toinen viikko alumnit ja varainhankintaihmiset kokoontuvat  keskenään.
  • Seuraavat palaverit: avara-palaveri 9.8. klo 13, avara-palaveri 16.8. klo 10
  • Sovitaan seuraavat kun kaikki paikalla