Mielenkiintoisia korkeakoulu-uutisia på svenska

Ylen ruotsinkielisissä uutisissa on viime päivinä käsitelty korkeakoulutuksen ongelmia. http://svenska.yle.fi/fixa-hogskolan on osoite, jota kautta pääset ruotsinkielen taitosi salliessa lukemaan kaikkea jännittävää. Tässä jotain poimintoja:

Ruotsinkielisillä juristiopiskelijoilla on ongelmia termistön kanssa, koska kirjallisuutta on vain suomeksi. Itse olen välillä kokenut lievästi samansukuista epätoivoa englanninkielisen kirjallisuuden kanssa. Lopulta sitten löytyi vahingossa oikea termi tietylle aivojen alueelle (“ventraalitegmentaalitumake”).

Luennoitsijoiden pedagoginen pätevyys tai pätemättömyys herättää keskustelua myös ruotsinkielisellä puolella. Esimerkiksi teitä mahdollisesti sivuainemielessä kiinnostava Svenska social- och kommunalhögskolan kertoo jutussa, millaista pätevyyttä vaatii opetushenkilökunnaltaan.

Korkeakouluopiskelijoista vain joka kolmas pääsee suositeltuun 55 opintopisteeseen vuodessa (mitä minun ei ehkä pitäisi mainita fukseille suunnatussa blogissa…).  Toisaalta maailmassa on toivoa, sillä ainakin ÅA:n psykologian opiskelijat kehuvat hyvän opinto-ohjauksen auttaneen tahkoamaan noppia. Oma rehtorimme näkyy tarjoavan pikkutäkynä haalarimerkin 55 opintopisteeseen per vuosi yltäville. Kaikki ongelmat opintotahdissa eivät ole opiskelijoista lähtöisin: ainakin ÅA:ssa myönnetään, että kurssien opintopistemääriä ei ole aina laskettu oikein.

Lopuksi törmäytän teidät lukijani perimmäiseen kysymykseen. Unelma-ala vai järkivalinta? Tällä kertaa vastakkainasetelluiksi ovat päässeet journalistiikka ja muovitekniikka. Jutun toimittajakin ilmeisesti pääsi lopulta kunnolliseen työpaikkaan. Kommenteissa on herkullista vääntöä filosofien tarpeellisuudesta. Esimerkkifilosofi kertoo hyötyneensä opinnoistaan, vaikka hänen työnsä ei aivan suoraan niihin liitykään.

—-

Menkää ja seuratkaa Ylen ruotsinkielistä tarjontaa! Aina välillä sieltä löytyy kaikkea jännää, jota ei ole saatavilla suomeksi. Palaan asiaan,  jos löydän sieltä jatkossakin muuta mielenkiintoista ja blogin teemaan ainakin melkein sopivaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *