Eroosion vaikutus maaperään

Tällä harjoitustyöllä voidaan demonstroida erilaisten maaperien vaikutusta eroosion nopeuteen.

Välineet:

  • sakset
  • mittalasi

Aineet:

  • kolme muovipulloa
  • kolme purkkia
  • multaa
  • kariketta
  • narua
  • ruohon siemeniä, esim. rairuoho kasvaa nopeasti

Kolmesta pullosta leikataan irti osa reunasta, niin että pullot voidaan asettaa lappeelleen (kts. kuva) ja niissä voidaan kasvattaa kasveja. Pullot pitää asetella niin, että ne pysyvät paikallaan, esimerkiksi liimata alustaansa. Pullojen pitää tulla sen verran alustalta ulospäin, että niiden suuaukon alle saadaan ripustettua purkki, johon voidaan kerätä valuva vesi. Purkki voidaan kiinnittää narulla roikkumaan. Soveltuvia purkkeja ovat esimerkiksi pullojen alaosat tai jogurttipurkit.

Pullot täytetään identtisillä määrillä multaa niin, että multa on painettu tiukaksi. Mullan tason pitää jäädä pullon suiden alapuolelle. Lisää ensimmäiseen pulloon siemenet, toiseen karike äläkä lisää kolmanteen pulloon mullan lisäksi mitään. (Jos laitat pulloon, jossa on siemenet poisleikatun osan takaisin kanneksi, siemenet itävät ja kasvavat nopeammin.)

Kun siemenet ovat itäneet ja pullossa on tarpeeksi kasvustoa, koe voidaan aloittaa. Tähän asti pulloissa voi pitää korkkeja, mutta nyt ne pitää ottaa pois. Kaatakaa jokaiseen pulloon saman verran vettä päivittäin (esimerkiksi 0,5- 1 dl – voi arvioida sen mukaan kuinka paljon aurinko paistaa – eli vettä haihtuu – ja kuinka paljon päivittäin pullon läpi virtaa vettä).

Lapappadolcen kuva tuloksista (http://www.lapappadolce.net/en/science-experiment-on-soil-erosion-2/)

Lapappadolcen kuva tuloksista (http://www.lapappadolce.net/en/science-experiment-on-soil-erosion-2/)

Kun vettä on kertynyt kuhunkin purkkiin noin desin verran, kertyneen veden väriä voi vertailla. Odotusten mukaisesti kasvusto vähentää eroosiota, ja tässä purkissa pitäisi olla kirkkain vesi. Karike vähentää myös eroosiota, joten tässäkin pullossa sen pitäisi olla pienempää kuin suojaamattomalla mullalla.

Koetta voidaan vielä jatkaa tämän jälkeen, esimerkiksi mittaamalla läpitulleen veden pH:ta tai määrittämällä siitä aineita.