Klubin tapahtumat 1964-

Chartarum Amici on järjestänyt jäsenilleen yli sata erilaista tilaisuutta. Vuosittain näitä tapahtumia on yleensä ollut kahdesta neljään. Oheisessa listauksessa ovat Chartarum Amicin kokoukset, tapahtumat ja muut tilaisuudet uusimmasta vanhimpaan, vuoden 1964 perustamiskokoukseen asti.

* 9.12.2014 CAn ja SKS:n jäsenistön yhteinen pikkujoulu Tieteiden talolla Kruununhaassa. Jan Strang esitelmöi uuden kirjansa pohjalta venäläisten kartoitustöistä Suomessa. Pj. Katariina Kosonen kertoi toimintasuunnitelmista vuodelle 2015. Paikalla oli noin 25 jäsentä.

* 15.3.2014 Klubin 50-vuotisjuhla ravintola Bakersin kabinetissa. Paikalla noin 25 jäsentä. Juhlapuheet Leena Miekkavaaralta, Martti Piltziltä ja Jan Strangilta.

* 18.11.2013 Syyskokous sekä Chartarum Amicin ja Suomen Kartografisen Seuran yhteinen pikkujoulu Helsingin yliopiston Geotieteiden ja maantieteen laitoksen maantieteen osastolla. Emäntämme tutkija Katariina Kosonen ja amanuenssi Airi Töyrymäki kertoivat osaston karttakokoelmista ja niiden käytöstä. Näytteillä oli myös karttoja. Kokouksessa Amicien puheenjohtajan ja sihteerinä yhteensä liki 30 vuotta toiminut Jan Strang katsoi “asevelvollisuutensa” tulleen suoritetuksi pyysi eroa puheenjohtajan tehtävistä. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin filosofian tohtori Katariina Kosonen Helsingin yliopiston maantieteen osastolta.

* 2.10.2013 Tutustuminen Kansallisarkistossa järjestettyyn näyttelyyn “Havainnoista kartaksi  –  Kartoituksen ja maanmittauksen historia Suomessa”. Oppaana toimi näyttelyn suunnitteluun osallistunut DE Jan Strang.

* 30.6.–5.7.2013 Kartografian historian kansainvälinen konferenssi Helsingissä Marina Congres Centerissä Katajanokalla. Chartarum Amici oli yksi järjestäjistä.

* 17.5.2013 Tutustuminen Kansallismuseossa näyttelyyn “Avartuva maailma – Kartta-aarteita A.E. Nordenskiöldin kokoelmasta”. Oppaana toimi näyttelyn suunnitteluun ja sen käsikirjoituksen laadintaan osallistunut FM Leena Miekkavaara.

* 3.12.2012 John Nurmisen säätiön vieraana. Julkaisu- ja näyttelyvastaava Maria Grönroos esitteli seuran kokoelmia ja julkaisuja.

* 2.5.2012 Suomalalaisen kirjallisuuden seuran tiloissa. Kustannuspäällikkö Rauno Endén esitteli seuran julkaisemaa Ruotsin vallan aikaisten topografisten kartastojen näköispainossarjaa.

* 30.3.2010 Tutustuminen Kansalliskirjaston näyttelyyn “Paratiisista katsoen : Tähtitaivaan karttojen historiaa”. Oppaana näyttelyn suunnitellut professori Tapio Markkanen.

* 2.12.2009 Joulutapaaminen Unelman päivänä Uudenmaan maanmittaustoimistossa. Maanmittauslaitoksen uusia palveluja esitteli Ulla Mikkanen.

* 17.5.2009 Chartarum Amicit oli kutsuttu Espoon perinneyhdistys Auroran kartta-aiheisen kevätseminaarin vieraiksi. Tilaisuus pidettiin Träskändan kartanossa. Tilaisuuden avasi perinneyhdistyksen puheenjohtaja Martti Hällström. Espoon karttahistoriasta kertoivat Espoon museon intendentti Liisa Ropponen sekä aihetta tutkinut FK Simo Lahtela. Jan Strang kertoi kartoista harrastuksena. Vanhoja Espoon karttoja oli näytteillä.

* 17.12.2008 Pikkujoulu Teknillisessä korkeakoulussa, Geoinformatiikan ja kartografian tutkimusryhmän vieraana. Lehtori Paula-Ahonen-Rainio kertoi TKK:n kartografian opetuksesta ja nykyhetken kartografian tutkimuksesta. Jan Strang esitteli 1800-luvun merkittävimpiä Suomen karttoja kokoelmastaan.

* 27.5.2008 Kevätkokoontuminen Santahaminassa. Isäntänä ja oppaana toimi everstiluutnantti Jarmo Nieminen. Saaren eri nähtävyyksissä kierrettiin autoilla.

* 23.11.2007 A.E. Nordenskiöldin 175-vuotisseminaari “Se kunnon mies!” Helsingin yliopiston kirjaston auditoriossa. Tilaisuuden järjestivät yhdessä Helsingin yliopiston kirjasto ja Chartarum Amici. Ohjelma:

  • Avaussanat, ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm.
  • A.E. Nordenskiöld – peräänantamaton herkuttelija, Martti Blåfield
  • A.E. Nordenskiöld – Suomen luonnonsuojelun isä?, Seija Niemi
  • A.E. Nordenskiöld “toisin silmin”, Leena Miekkavaara
  • Kahvitauko
  • A.E. Nordenskiöld arvostuksen kohteena, Anna-Maija Pietilä
  • Mihail Reinecke (1801-1859) – Muurmannin rannikon, Vienanmren ja Suomenlahden kartoittaja, Jan Strang
  • Päätössanat, Leena Miekkavaara.

Välittömästi edellisessä kohdassa mainitun seminaarin jälkeen pidettiin Chartarum Amicin kokous, jossa klubin uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Jan Strang ja sihteeriksi Maria Grönroos.

* 19.10.2006 Tutustuminen Nurmisen säätiön karttanäyttelyyn “Pohjola piirtyy kartalle – myyteistä todellisuuteen”. Näyttelyn esitteli sen järjestelyistä vastannut John Nurmisen säätiön asiamies Erik Båsk.

* 19.4.2006 Tutustuminen Sota-arkiston toimintaan ja karttakokoelmiin Helsingin Sörnäisissä. Isäntinämme olivat arkiston karttakokoelmista vastaava tutkija Ville Vuolle ja jäsenemme, sota-arkiston ystävä Eero-Heikki Vasara. Pullakahvitarjoilu.

* 5.10.2005 Tutustuminen Suomalaisen kirjallisuuden seuran karttakokoelmiin seuran toimitalossa. Karttoja esitteli kirjastonjohtaja Cecilia af Forselles-Riska. Klubin 41-vuotisnimipäivää juhlistettiin perinteen mukaisesti mansikkatäytekakkukahveilla.

* 8.4.2005 Kartografian historian iltapäivä: “Kuin A. E. Nordenskiöld ikään…” Yleisöluentosarja järjestetty yhdessä Helsingin yliopiston kirjaston kanssa. Yliopiston kirjaston auditoriossa. Ohjelma:

  • Avaussanat, Ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm
  • Kartografian ja kartografian historian opetus maantieteessä. FT Katariina Kosonen
  • Tietokirjoja tutkimusmatkailijoista lapsille. Prof. Markku Löytönen
  • Nordenskiöldin kokoelma UNESCO:n kulttuuriperintökohteena, FM Leena Pärssinen
  • Kahvitauko
  • Nordenskiöldin kokoelman Suomeen liittyviä aarteita, FM Leena Miekkavaara
  • Suomen kartta 1800-luvulla, DE Jan Strang
  • Koillisväylä, Mare Balticum, Ultima Thule – merkittävän karttakokoelman koko kuva? KTM Juha Nurminen
  • Päätössanat, FM Leena Miekkavaara

* 17.11.2004 Syyskokoontuminen Kuninkaankartanon saaressa ja tutustuminen Tekniikan museon uuteen maanmittaustekniikan näyttelyyn.. Näyttelyn esitteli sen kokoaja diplomi-insinööri Antti Kuparinen kertoen samalla miten eri instrumentteja karttojen tekoon ennen käytettiin.

* 9.6.2004 Cecil Hagelstamin antikvariaatissa. Näytteillä oli myytävänä olevia vanhoja karttoja. Kauppias kertoi Lontoon kirja- ja karttamessuista.

* 12.3.2004 Chartarum Amicin 40-vuotistapaaminen. Tutustuminen Helsingin yliopiston kirjaston Nordenskiöld -kokoelmaan. Tilaisuuden oli järjestänyt Anna-Maija Pietilä ja oppaanamme toimi Leena Pärssinen. Illalla juhlakokous ravintola Tekniskassa. G. R. Wallgren kertoi karttaharrastuksestaan ja Jan Strang kertoi klubin historiasta. Monet jäsenistä olivat tuoneet mukanaan suosikkikarttansa, josta kertoivat läsnäolijoille. Esitellyistä kartoista vanhimmat olivat 1500-luvulta ja uusimmat 2000-luvulta. Kootkin vaihtelivat, suurimman ollessa metrin korkuinen, pienimmällä mittaa ei ollut kuin kolmisen senttiä.

* 9.12.2003 Tutustuminen Helsingin yliopiston maantieteen laitoksen uusiin tiloihin Kumpulan kaupunginosassa. Airi Töyrymäki esitteli eri alueille tyypillisistä kivilajeista tehdyn Suomen kartan. Konsultointijohtaja Eino Uikkanen kertoi karttojen koordinaatistoista. Leena Miekkavaara “pohjusti illan aiheen karttojen avulla”.

* 17.9.2003 Syysretki Mäntsälään katsomaan nukketeatteri Sininen mylly esittämää A. E. Nordenskiöld -aiheista “Koillisväylän purjehdus” nukketeatteriseikkailua. Esityksen olivat käsikirjoittaneet Tuula ja Martti Blåfield ja esityksestä vastasi charmikkaasti Tuula Blåfield.

* keväällä 2003 Chartarum Amicit oli kutsuttu seuraamaan Helsingin yliopiston kirjastolla järjestettyä vanhoja karttoja käsittelevää luentosarjaa.

* 8.5.2003 Kevätkokous paikkatietoyritys Novo Meridian Oy:n tiloissa Espoossa. Myyntijohtaja Sohvi Puro kertoi otsikolla “Uusintaa uutta kartoista ja karttatuotannosta nykyisin”. Professori Sakari Härö esitteli otteita vanhojen karttojen kokoelmastaan, joista moni oli pysyvästi esillä Novo Meridian Oy:n tiloissa.

* 4.12.2002 Tutustuminen Kansallisarkiston karttanäyttelyyn “Kuhankuonosta Riitamaahan”. Näyttelyn esitteli sen kokoaja VTL Harri Rosberg.

* 29.5.2002 Tutustuminen Maanmittauslaitoksen maanmittausmuseoon, Opastinsilta 12. Museon vanhoista maanmittausvälineistä kertoi museon hoitaja Pirkko Nurminen. Esillä oli myös vanhoja karttoja.

* 30.4.2002 Chartarum Amicin puheenjohtaja Leena Miekkavaara täytti 60 vuotta. Klubin onnittelut hänelle välittivät sihteeri Jan Strang ja maanmittausneuvos Osmo Niemelä. Leenaa muistettiin vanhalla arvoituksellisella Euraasian kartalla.

* 20.3.2002 Tutustuminen Ultima Thule -näyttelyyn Kulttuurien museossa. Näyttelyn järjesti John Nurmisen säätiö. Esillä oli pohjoisten löytöretkien historiaan liittyvää esineistöä joukossa lukuisia karttoja. Näyttelyn esitteli sen kokoamisessa keskeisesti mukana ollut Erik Båsk.

* 18.12.2001 Tutustuminen Jan Strangin karttagalleriaan, Runeberginkatu 8. Timo Reenpää oli tuonut paikalle muutaman ranskalaisen merikartan ja kertoi niistä.

* 21.11.2001 Tutustuminen “Samuelin kartat” -näyttelyyn Vantaan museon tiloissa Tikkurilassa. Esillä oli suurennoksi maanmittari Samuel Brotheruksen 1600 ja 1700 -lukujen vaihteessa tekemistä maakirjakartoista entisen Helsingin pitäjän alueelta sekä vanhoja maanmittareiden työvälineitä. Näyttelyn esitteli yksi sen kokoajista, amanuenssi Pia Lillbroända.

* 24.9.2001 Nordenskiöld tilaisuus Helsingin yliopiston kirjastossa. Toisena järjestäjänä Chartarum Amici. Neljä esitelmää: Esko Häkli: “A. E. Nordenskiöld – hankala suurmies”, Leena Miekkavaara: “A. E. Nordenskiöld – innostuksen mies”, John Westerholm “Nordenskiöld keräilijänä Japanissa”, Tapio Markkanen: “Nordenskiöld tutkimushankkeiden johtajana”. Kirjaston kahvilassa oli samaan aikaan A. E. Nordenskiöldin elämää ja toimintaa kuvaava näyttely.

* 7.4.2001 Retki Jyväskylään. Tutustuimme Eero ja Erkki Fredriksonin säätiön kokoelmiin sekä Jyväskylän yliopiston historian laitoksen karttatutkimukseen. 12 osallistujaa.

* 13.3.2001 Kevätkokous Helsingin tähtitieteellisessä observatoriossa. Dosentti Tapio Markkanen esitteli tähtitornin ja kertoi taivaan kartoituksesta. Näimme myös missä kulki suomalaisten karttojen koordinaattijärjestelmän perustana 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa toiminut Helsingin nollameridiaani. Esillä oli myös karttoja.

* 11.12.2000 Chartarum Amici oli John Nurmisen säätiön vieraana Pasilassa. Juha Nurminen ja Erik Båsk kertoivat säätiön suunnitelmista

* 25.8.–10.12.2000 Snellman-salissa eli entisessä Kruunuhaan postissa oli Nordenskiöldin karttakokoelmasta koottu karttanäyttely, Terra Cognita. Näyttelystä tiedotettiin jäsenille.

* 23.3.2000 Tutustuminen Maanmittauslaitoksen historialliseen kartta-arkistoon, jonka esitteli sen hoitaja Antti Pyylampi. Lisäksi Kari Leppäaho kertoi Maanmittauslaitoksen uudesta paikannimirekisteristä “Voi veikkonen ja miljoona muuta”. 14 osallistujaa.

* 15.12.1999 Tutustuminen Karttakeskus Oy:n karttamyymälä Aleksiin, Unioninkatu 32. Tutustuimme Karttakeskuksen julkaisemiin vanhojen karttojen näköispainoksiin.

* 7.4.1999 Suomen kartaston 100-vuotisnäyttely Tieteiden talolla, Kirkkokatu 6. Näyttelyn esitteli professori Kalevi Rikkinen. Kuuntelimme dosentti Allan Tiitan esitelmän “Suomen karttakuvan kehitys”. Tilaisuuden jälkeen 35-vuotisjuhlaillallinen viereisessä ravintola Rodolfossa. 23 osallistujaa, joista 11 osallistui illalliseen.

* 27.1.1999 Kokous Helsingin yliopiston kirjastossa. Kirjastonhoitaja Anna-Maija Pietilä esitteli kirjaston uuden, mm. karttojen tutkimiseen tarkoitetun, erikoislukusalin. Kirjastonhoitaja Leena Pärssinen kertoi vanhojen aineistojen digitoimista varten perustetusta “Muisti” -projektista. Lisäksi tutustuimme Ebstorf-maailmankartan näköispainokseen. Osallistujia 13.

* 16.12.1998 Syyskokous Helsingin yliopiston maantieteen laitoksella, Yliopistonkatu 3. Maanmittausneuvos Osmo Niemelä kertoi Suomen kartoittamisen historiasta ja esitteli vasta ilmestynyttä kirjaansa “Suomen karttojen tarina 1633–1997”. Amanuenssi Airi Töyrymäki esitteli maantieteen laitoksen karttakokoelmia. Glögitarjoilua (ilman prosentteja). Osallistujia 16.

* 26.3.1998 kävi klubimme tutustumassa Taideteollisuusmuseossa Tanskan suurlähetystön yhdessä Helsingin yliopiston kirjaston kanssa järjestämään Tanskan karttojen näyttelyyn. Näyttelyn esitteli sen koonnut fil. maisteri Cecilia af Forselles-Riska.

* syksyllä 1997 ilmestyi uuden Chartarum Amici -lehden näytenumero. Tästä eteenpäin viestitys jäsenille tapahtui lehden muodossa ja erillisiä jäsenkirjeitä lähetettiin vain poikkeustapauksissa.

* 10.12.1997 Kävimme tutustumassa Sotamuseoon, Maurinkatu 1. Museosta ja sen kokoelmista – erityisesti karttakokoelmista – kertoi museon johtaja Markku Melkko. 15 osallistujaa.

* 16.11.1997 Klubimme entinen puheenjohtaja lääkintöneuvos A.S. Härö täytti 80 vuotta. Chartarum Amici onnitteli päivän sankaria litografialla vuodelta 1855, jonka sihteeri toimitti perille.

* 13.3.1997 Tutustuimme Ranskan kulttuurikeskuksessa, Keskuskatu 2, järjestettyyn Ranskan karttojen näyttelyyn. Isäntänä ja asiantuntevana esittelijänä toimi, näyttelyn omista kartoistaan koonnut jäsenemme Timo Reenpää.

* 13.1.1997 Talvikokous Kansallisarkiston Café Hausenissa. Aiottu Juhani Kostetin esitelmä kaupunkikartografiasta peruuntui esitelmöitsijän sairastumisen vuoksi. Tilaisuudessa myytiin alennettuun hintaa Kostetin väitöskirjaa “Chartographia urbium finnicarum”. Korvikeohjelmana Jan Strang kertoi “Kadonneista suomalaisista kartastoista” ja Stig Söderström kartta-aiheisten postimerkkien keräilystä. Klubin uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Leena Miekkavaara.

* 11.–12.5.1996 Chartarum Amici oli omalla osastollaan esillä Keräilymessuilla Dipolissa. Messuja varten laati Timo Reenpää Chartarum Amici -julisteen ja Jan Strang esittelymonisteen.

* 28.4.1996 Jan Strang kävi Chartarum Amicin puolesta onnittelemassa 50 vuotta täyttänyttä John Nurminen Oy:n toimitusjohtajaa Juha Nurmista, jonka vieraanvaraisuudesta klubi on moneen otteeseen saaneet nauttia. Viemisinä oli sukeltajalinnun kuva sukeltamista harrastavalle päivän sankarille.

* 21.3.1996 Tutustuminen Mare Balticum -näyttelyyn John Nurminen Oy:n tiloissa Pasilassa, minkä jälkeen kokoonnuttiin kompassikabinettiin syventävään keskusteluun pienen suolapalan ja kahvin kera. 26 osallistujaa.

* 28.11.1995 Jan Strang vei klubin onnitteluna perustajajäsenen, merikarttojen harrastajan, lääkintöneuvos G.R. Wallgrenin 75-vuotispäiville merikotkan-kuvan runomittaan laatimiensa saatesanojen kera.

* 6.3.1995 Tutustuminen Sota-arkistoon, Siltavuorenranta 16. Sota-arkiston hoitaja Veli-Matti Syrjö esitteli arkistonsa karttakokoelmia.

* 24.11.1994 Syyskokous ravintola Tekniskassa. Museoviraston konservaattori Thomas Ehrström kertoi vanhojen karttojen paperista ja karttojen säilyttämisestä.

* 30.3.1994 Kevätkokous, joka samalla oli 30-vuotisjuhlakokous ravintola Tekniskassa. A. S. Härö kertoi Napoleonin sotakartoista, Viktor Procopé pakinoi Chartarum Amicin alkuvaiheista ja Erik Vihtol esitti kuvia Kustaa III:n sodan venäläisistä karoista. Läsnä 17 henkeä.

* 19.–21.11.1993 Chartarum Amicit oli kutsuttu Antikvaarisille kirjamessuille Galleria Dianaan, jossa mm. oli esillä ranskalaisia Suomea esittäviä sotakarttoja 1800-luvun alusta (professori A. S. Härön kokoelmista) ja niihin liittyvän esitelmän piti A. S. Härön tytär, maisteri Sohvi Härö.

* 4.11.1993 Syyskokous pidettiin Akateemisen kirjakaupan henkilökunnan kahviossa. Erkki Fredrikson esitteli juuri ilmestyneen kirjansa “Suomi 500-vuotta Euroopan kartalla” ja Leena Miekkavaara esitteli niinikään juuri ilmestyneen Olaus Magnuksen Charta Marinan faksimilepainoksen.

* 21.4.1993 Kevätkokous pidettiin ravintola Tekniskassa. Erik Vihtol kertoi aiheesta “Vakoilukarttoja 1700-luvulta eräistä Suomen ja muiden maiden linnoituksista – arkistolöydöksiä Kööpenhaminasta, Tukholmasta ja Pietarista”. Läsnä 14 henkeä.

* 20.2.1993 Chartarum Amicin puheenjohtaja ja sihteeri kävivät onnittelemassa 75-vuotta täyttänyttä klubin perustajajäsentä ja perustamisaloitteen allekirjoittajaa kunnallisneuvos Victor Procopétä ojentaen hänelle Amicien lahjana pienen Ptolemaios-kartan.

* 17.10.1992 John Nurmisen säätiö oli kutsunut Chartarum Amicit tutustumaan Suurkirkon kryptassa esillä olleeseen Koillisväylä-näyttelyyn. 18 osallistujaa.

* 7.10.1992 Meillä oli tilaisuus tutustua ennakolta Valtion arkistossa avattavaan karttanäyttelyyn “Suomi 500-vuotta Euroopan kartalla”. Näyttelyn esitteli, sen toteuttaja FM Erkki Fredrikson.

* 24.3.1992 kokoonnuimme John Nurminen Oy:n tiloihin Pasilassa. FM Erkki Fredrikson piti esitelmän aiheesta “Minne Suomi katsoi Skandinavian kartoista”. Klubin uudeksi puheenjohtajaksi valittiin kommodori Erik Vihtol. Osallistujia 17.

* 3.6.1991 Kävimme Valtionarkistossa, jossa arkiston karttakokoelmista vastaava VTL Harri Rosberg kertoi kokoelmasta esitellen valittuja kohteita. 12 osallistujaa.

* vuonna 1991 puuhasimme yhteismatkaa Tukholmassa kesällä pidettyyn Kartografian historian kansainväliseen konferenssiin, mutta matka ei sitten osallistujien vähyyden vuoksi toteutunut (5 henkilöä ilmoittautui).

* 4.12.1990 Klubin syyskokous pidettiin Helsingin yliopiston kirjaston kahvilassa. Tilaisuuden jälkeen siirryimme Monrepos-saliin, jossa ylikirjastonhoitaja Esko Häkli kertoi kirjaston eri karttakokoelmista ja kirjastonhoitaja Cecilia Riska ministeri Carl Enckellin karttakokoelmasta ja ko. kokoelman luetteloinnista videolevylle. 20 osallistujaa.

* 21.3.1990 Kokoonnuimme John Nurminen oy:n tiloissa. A.S. Härö kertoi “Venäjän mustekalakartoista ja Jan Strang kertoi paikkakuntakarttojen keräilystä käyttäen esimerkkinä tilaisuuteen tuomiaan Helsingin karttoja. Toimitusjohtaja Juha Nurminen ja johtaja Nils-Erik Raurala esittelivät John Nurminen Oy:n karttakokoelmaa. 30 osallistujaa.

* 27.10.1989 Tutustuminen Puolustusvoimain topografikunnan toimintaan Pasilassa. Kuulimme eversti Matti Koskimaan ja eversti Jyri Paulaharjun esitelmät Suomen sotilaskartoituksesta. 14 osallistujaa.

* 18.4.1989 Chartarum Amicit oli kutsuttu “Vanhoja Suomen karttoja” -myyntinäyttelyn avajaisiin Hagelstamin galleriaan.

* 10.12.1988 Suomen Antikvariaattiyhdistys oli kutsunut kerhon jäsenet kirjamessujen avajaisiin. Esillä oli myös karttoja.

* 30.11.1988 Tutustuminen Helsingin kaupunginarkiston karttakokoelmaan. Kokoelmaa esitteli amanuenssi Martti Helminen. 20 osallistujaa.

* 20.–21.5.1988 meidät oli kutsuttu tutustumaan Maantieteen päivien karttanäyttelyyn Säätytalolle.

* 4.6.1988 Klubi oli kutsuttu tutustumaan Hankonimen kristillisellä opistolla järjestettyyn vanhojen Hangon karttojen näyttelyyn. Näyttelyn kartoista kertoi Ulla Ehrensvärd Ruotsin sota-arkistosta.

* 11.3.1988 John Nurminen Oy oli kutsunut kerhon jäsenet merikartta-aiheisen meritie näyttelynsä avajaisiin Huolintatalolle.

* 8.12.1987 Kävimme Kansallismuseossa, jossa meille kerrottiin Museoviraston karttakokoelmasta. Esillä oli myös näytteitä kartoista. 15 osallistujaa.

* 26.5.1987 Tutustuimme Merenkulkuhallituksen karttakokoelmaan geodeetti Jaakko Ollarannan johdolla, joka myös kertoi kokoelman luettelointihankkeesta. Kokoelma oli tuolloin sijoitettuna Tähtitorninmäen alle pommisuojaan. 17 osallistujaa.

* 27.10.1986 Tutustuminen karttojen konservointiin Uudenmaanläänin maanmittauskonttorissa. Konservaattori Pirkko Nurminen kertoi konservoinnista ja konservoinnin periaatteista. Tilaisuuden jälkeen jäsenille monistettiin ja myytiin omakustannushintaan 15 kpl Maanmittauslaitoksen kartan konservointiohjeita. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin, 12.9.1986 kuolleen Aarno Piltzin tilalle, lääkintöneuvos A. S. Härö. Ohjelmatyöryhmään valittiin entisten Miekkavaaran, Strangin (siht.) ja Söderströmin lisäksi kirjakauppias Timo Reenpää. 24 osallistujaa.

* 20.5.1986 Kerhon jäsenet oli kutsuttu Eero Fredrikssonin karttakokoelman näyttelyn avajaisiin Savonlinnaan.

* 7.5.1986 Tutustuminen OKO:n karttakokoelmaan OKO:n pääkonttorissa Helsingissä. Leena Miekkavaara kertoi kokoelman luetteloinnista ja Jan Strang International Map Collectors Societystä. 26 osallistujaa.

* 26.9.–30.9.1985 järjestettiin Kansainvälinen karttasymposium yhdessä International Map Collectors Societyn kanssa. Seminaari pidettiin Hotelli Helkassa, jossa kuultiin seuraavat esitelmät:

  • Professori Matti Klinge, Helsingin yliopisto: Outline of the History of Finland
  • Taisto Saarentaus, Maanmittaushallitus: Maupertius at the Polar Circle in 1736
  • Professori Stig Jaatinen, maantieteilijä: Birth of the Finnish National Atlas
  • Leena Miekkavaara, kirjastonhoitaja: The RRR Maps in the Nordenskiöld Collection – his greatest rarities signed by himself
  • Lääketieteen tohtori Sakari Härö, keräilijä: Thematic map collecting – some worthwhile examples
  • Aarno Piltz, keräilijä : Suddenly into focus – maps of Carelia and areas mad important by historic events

Alan Bartlett FRGS, keräilijä: Some British Views of Finland through map

Muu ohjelma:

  • Tervetuliaisvastaanotto ja tutustuminen tj. Osmo Kiikan karttoihin Teknos-Maalit Oy:n tiloissa
  • Käynti Maanmittaushallituksessa (tri Lauri Kantee kertoi laitoksen toiminnasta, maisteri Jussi Keinänen esitteli Suomen kartasto hanketta, näytteillä oli 1600-luvun maakirjakarttoja ja 1870-luvun “senaatin karttoja”)
  • Tutustuminen Helsingin yliopiston kirjaston Nordenskiöld -kokoelmaan, jonka esitteli ylikirjastonhoitaja Esko Häkli
  • Vastaanotto Galleria Duetossa ja tutustuminen sen karttanäyttelyyn
  • Retki Porvooseen ja Mäntsälään tutustumisineen vanhaan kaupunkiin, Porvoon lyseon kirjastoon (esitteli Folke Nyberg) ja Nordenskiöldin kotitaloon Frugårdiin

* 13.3.1984 Klubin 20-vuotiskokous Teknos Maalit Oy:n tiloissa Pitäjänmäellä. Professori Matti Klinge esitelmöi vanhoista kartoista historian tutkijan lähteinä. Tutustuttiin Osmo Kiikan kokoelman karttoihin. Valittiin puheenjohtajaksi edelleen Aarno Piltz, Sihteeriksi antikvaari Jan Strang sekä ohjelmatoimikuntaan heidän lisäkseen FM Leena Miekkavaara ja DE Stig Söderström.

* 7.9.1983 Galleria Duetton vanhojen karttojen myyntinäyttelyn avajaiset, minne klubin jäsenet olivat saaneet kutsun.

* 9.6.1983 Suomenlinnassa avattiin Museoviraston vaihtonäyttelynä jyväskyläläisen tri Eero Fredriksonin karttakokoelman näyttely “Suomen kuvan synty”. Kokoelman oli näyttelyksi laatinut Jyväskylän museossa FM Erkki Fredriksson. Klubimme oli kutsuttu avajaisiin, minkä jälkeen Fredriksonit esittelivät näyttelyn meille.

* 18.5.1983 Mäntsälässä A.E. Nordenskiöldin lapsuudenkodin, Alikartanon eli Frugårdin avajaiset museoksi. Klubin lahjana ojensivat Piltz ja Somer Frugårdissa piirretyn Gaimard-sarjan taulun kehystettynä ja laattoineen. Sille oli Frugårdissa varattu paikka ja se sijoitettiin välittömästi museon seinälle.

* 9.3.1983 Klubin jäsenet oli kutsuttu galleria Dueton (omistajat Pertti Koistinen & Minnami Herlin) avajaisiin.

* 18.11.1982 A. E. Nordenskiöldin 150-vuotispäivän johdosta Nordenskiöld-samfundetin esitelmätilaisuus Helsingin yliopiston pienessä juhlasalissa. Aulassa näyttely. Esitelmäsarjassa Aarno Piltz puhui karttojen keräilystä ennen ja nyt. Tilaisuuteen liittyi illallinen.

* 1.10.1982 Bibliotekarie Ulla Ehrensvärd luennoi Helsingin yliopiston maantieteen laitoksella vanhojen karttojen värityksestä. Klubi oli saanut kutsun tilaisuuteen.

* 21.10.1982 Vierailu Tekniikan Museossa Vanhassa kaupungissa, jossa tärkeimpänä tutustumiskohteena oli maanmittausvälineiden ja menetelmien osasto.

* talvella 1981–1982 Puheenjohtaja hoiti yhteyttä jäsenistöön kirjeitse. mutta osallistui Nordenskiöld-valtuuskunnan kokouksiin ja toimiin.

* 28.4.1981 Nordenskiöld-valtuuskunnan naistoimikunnan tilaisuus, jossa tri Marshall kertoi karttojen keräämisestä ja kerääjien yhdistystoiminnasta USA:ssa. Jäsenemme oli kutsuttu tilaisuuteen.

* keväällä 1981 Dr. Douglas W. Marshall luennoi Helsingin yliopiston maantieteen laitoksen seminaariesitelmäsarjassa mm. vanhasta kartografiasta.

* 4.12.1980 Klubi vieraili prof. Jarl Gallénin kotona Svinössä. Inspiroivassa ympäristössä illan isäntä kertoi Suomenlahden vanhoista kartoista sekä esitteli atlas- ja karttavalikoimaansa, josta hän totesi, että se on syntynyt tutkijan tarpeiden mukaan eikä karttakokoelmaksi.

* vuonna 1980 Nordenskiöld-seminaarin esitelmistä ilmestyi englanninkielinen kirja, johon sisällytettiin myös meidän iltamme esitelmät. Nordenskiöld-valtuuskunta ja sen naistoimikunta, joihin kuului jäseniämme ja heidän puolisoitaan, järjesti kokouksia, konsertteja. karttajäljennösten ja postikorttien myyntiä ym.

* 6.11.1979 Suomi-Seura perusti Nordenskiöld-valtuuskunnan A. E. Nordenskiöld-patsaan ja instituutin aikaansaamiseksi Helsinkiin. Klubimme oli kutsuttu allekirjoittamaan peruskirja ja on siitä pitäen osallistunut valtuuskunnan toimintaan.

* 15.–21.10.1979 Maanmittauslaitos oli kutsunut meidät kansainvälisen arkistoviikon johdosta järjestettyyn näyttelyyn kartanmyyntiosaston tiloihin Eteläesplanadi 10.

* 1.10.1979 Klubin kokous Nordenskiöld-näyttelyssä Helsingin kaupungintalolla. Näyttelyä esittelivät meille kaupunginjohtaja Wälikangas ja ylikirjastonhoitaja Häkli.

* 12.9.1979 Klubimme järjesti em. seminaarin jäsenille esitelmä- ja näyttelyillan, jossa puhuivat Jarl Gallén, A.S. Härö, Herman Parland, Henry Tuderman ja Aarno Piltz. Näyttelyn muodosti n. 50 Piltzin Karjalaa esittävää karttaa.

* 12.–15.9.1979 Koillisväylän purjehduksen 100 vuotismuiston johdosta Matinkylässä Maantieteellisen seuran, Kartografisen seuran ja Nordenskiöld Samfundetin yhdessä järjestämä Kansainvälinen historiallisen kartografian ja kartografisen arkistoinnin seminaari, johon osallistui joukko jäseniämme.

* 10.–27.4.1978 Goethe-instituutissa reproduktionäyttely vanhoista 1978 kartoista ja kaupunkikuvista. Kokouksemme näyttelyssä 10.4.

* 23.1.1978 Galerie Finnforumissa pääkonsuli Juurannon Islannin karttojen näyttely. Kokouksessamme näyttely esiteltiin klubin jäsenille, minkä lisäksi Aarno Piltz alusti keskustelun karttakokoelman rakentamisesta.

* 22.11.1976 Suomen Yhdyspankin Senaatintorin konttorissa kokous, jossa Ulla Ehrensvärd ja joht. C. E. Lindh selostivat saman konttorin tiloissa näytteille pantua kokoelmaa “Maailma kartalla”(nk. SAS:n “World encompassed”-kokoelma, joka kiersi maailman eri kaupungeissa, jonne SAS lentää). Klubi oli kutsuttu näyttelyn avajaisiin, jossa avaajana toimi LT Eero Manner ja puhujana Aarno Piltz. Näyttely oli avoinna pankkiaikaan joulukuun 10. päivään asti. Kävijöille jaettiin kaunis, painettu luettelo, Piltzin puhe suomeksi ja ruotsiksi sekä klubiamme esittelevä kortti.

* 10.6.1975 Kokous Suomenlinnassa, Armfelt-museon yhteyteen järjestetyssä “Speculum nauticum” näyttelyssä, jossa oli merikarttoja 500 vuoden ajalta. Näyttelyn järjestäjä oli Museoviraston merihistoriallinen toimisto. Näyttelyn esitteli meille maist. Christoffer Ericsson.

* 20.5.1974 10-vuotiskokous iltapalan ääressä ravintola Marskissa. Maanmittausneuvos Helmer Wallenius kertoi uusimpia kokemuksia karttojen säilyttämisestä, käsittelystä ja korjaamisesta.

* 5.16.11.1973 Goethe Institut, Helsinki: Ausstellung “Alte Landkarten”. In Zusammenarbeit mit dem Club Chartarum Amici. Montag 5. November 19 Uhr: Ausstellungseröffnung. Referat: “Frühe Kartographie in Deutschland”, Werner Fritze. Näyttelyn kartat olivat pääosin jäseniltämme, osa Nordenskiöld-kokoelmasta ja osa joht. Fritzen omia. Cocktails.

* 4.6.1973 Retki Suomenlinnaan Armfelt ja Ehrensvärd museoihin tutkija Elias Härön johdolla. Pidetyssä kokouksessa valittiin puheenjohtajaksi Aarno Piltz ja sihteeriksi Kalevi Somer. Tukiryhmäksi Kiikka ja A.S. Härö.

* 14.3.1972 Vierailimme Maanmittaushallituksen karttakokoelmassa. DI Osmo Niemelä esitteli Gyld6nin “Korko-kartan” vuodelta 1853. DI Taisto Saarentaus selosti Maanmittaushallituksen historiallista kartta-arkistoa.

* 10.3.1972 Klubi oli kutsuttu kuuntelemaan yliopiston pieneen juhlasaliin bibliotekarie Ulla Ehrensvärdin esitelmää “Dekorativa element på 1600 talets kartor”. Tilaisuuden järjesti Nordenskiöld-Samfundet.

* 17.2.1971 Nordenskiöld-kokoelman tiloissa Helsingin yliopiston kirjastossa. Maist. Ann Mari Mickwitz oli kutsunut klubin “Matkalle maailman tunnetuille saarille” eli oli järjestänyt näyttelyn isolaarioista ja muista saaria esittelevistä kartoista.

* 10.12.1970 Teknos-Maalit Oy:ssä. Prof. Pentti Aalto kertoi aiheesta “Suomalaisia Aasian kartoittajina”. Tutustuttiin ins. Kiikan karttakokoelmaan.

* 24.11.1969 Taloustieto ry:ssä. Lääk. neuvos A.S. Härö esitteli v. 1747 tehdyn manuskriptikartan Suomesta, jonka yliopiston kirjasto osti Klinkowströmin kokoelmasta v. 1966. Karttaa nimitettäneen von Rosénin kartaksi. Esiteltiin vastailmestynyt, Pro Helsingfors -säätiön julkaisema Helsingin asemakaavahistoriallinen arkistokirja.

* 25.4.1969 Osallistuimme kutsuttuina Suomen Kartografisen Seuran esitelmätilaisuuteen Maanmittaushallituksen kartanmyyntihuoneistossa. Lääk. neuvos A.S. Härö esitelmöi Suomen vanhimmista kartoista ja karttojen luetteloimisesta.

* 21.4.1969 Vierailimme Helsingin yliopiston kirjaston kotimaisella osastolla. FM Veikko Lehtiranta esitteli osaston mittavan karttakokoelman ja sen rekisteröinnin.

* 25.11.1968 Vierailimme Kansallismuseon historiallisen osaston kuva-arkistossa. Maist. Marta Hirn ja vapaaherratar Martina Standertskjöld-Nordenstam esittelivät museon karttoja.

* 13.3.1968 Tekniska Föreningen i Finland yhdistyksen huoneistossa tilaisuus, jossa bibliotekarie Ulla Ehrensvärd Tukholmasta esitelmöi vanhoista pallokartoista. Tilaisuuteen oli kutsuttu vieraita muista maanmittaukseen ja kartografiaan liittyvistä järjestöistä. Esitelmän jälkeen yhteinen päivällinen, jossa Ulla Ehrensvärd oli vieraanamme.

* 4.–15.11.1967 Antikvariaatti Gordinilla jälleen näyttely Pinxissä.

* 6.11.1967 Väriteollisuusyhdistyksen toimistossa. Yhdistyksen asiamies, tuomari Winckelmann, oli asetellut huoneiston seinille omia karttojaan. DE Stig Söderström esitelmöi Sir Robert Dudleystä.

* 13.3.1967 Taloustieto ry:ssä. Lääkintöneuvos A. S. Härö piti hauskan esitelmän aiheesta Jonas Hahn ja Suomen rannikon kartoitukset 1740–1750 luvuilla. Kokouksessa. valittiin toimikunta Kiikka–Härö–Piltz tutkimaan Nordenskiöld-kokoelman luetteloinnin mahdollisuuksia.

* syksyllä 1966 Antikvariaatti Gordinilla myyntinäyttely Galleria Pinxin tiloissa. Klubi oli kutsuttu tutustumaan näyttelyyn.

* 21.11.1966 Taloustieto ry:n toimistossa. Aarno Piltz puhui Karjalan karttakuvan ongelmista. Havaintomateriaalina puhujan omia karttoja.

* 27.4.1966 Pohjoismainen Antikvaarinen Kirjakaupassa. DI Nita Grönvik esitelmöi aiheesta: “Om vattenstämplar i papper”.

* 18.11.1965 Kemian teollisuusyhdistyksen huoneistossa, Prof. Jarl Gallén esitelmöi aiheesta “Vinland och Vinland-kartorna”. Vinland-kysymyksestä käytiin vilkas keskustelu ja esitettiin lehdistössä olleita kirjoituksia ja kuvia Vinland-kartoista.

* 26.4.1965 Kemian teollisuusyhdistyksen huoneistossa yli-insinööri. Rafael Rehn esitelmöi karttaprojektioista.

* 8.2.1965 Primulassa. Maist. Aarno Rinnemaa uusi meille TV-esitelmänsä “Kartta maailmankuvan ilmentäjänä”, jossa hän osoitti aika-akselilla, miten käytännön kartta ja maailmankuvaa esittävä kartta ovat vuosituhansien mittaan lähentyneet toisiaan. Jaettiin Piltzin artikkeli Karjala-lehdestä aiheena suomalaiset kartat eräissä Ruotsin arkistoissa.

* 23.11.1964 Pohjoismaisen Antikvaarisen Kirjakaupan tiloissa koolla 17 jäsentä. Läänininsinööri Helmer Wallenius kertoi karttojen korjaamisesta, käsittelystä ja säilyttämisestä sekä Aarno Piltz karttanäyttein ja piirroksin Suomen karttakuvan kehityksestä.

* 5.11.1964 Suomen televisio oli kutsunut meidät seuraamaan filmiltä Björn Landströmin TV-ohjelmaa: “Klot eller pannkaka”.

* 5.10.1964 Primulassa. Ylioppilas Leena Huttunen, (myöh. Miekkavaara) kertoi Gerardus Mercatorista proseminaari esitelmänsä pohjalta. Jäsenillä mukana Mercator-karttojaan, mm. tri Nybergillä irtolehtinä lähes koko Mercatorin atlas. Klubi ristittiin Chartarum Amici nimellä.

* 27.4.1964 Nordenskiöld-kokoelman tiloissa Helsingin yliopiston kirjastossa. Kokoelman esittely ja historia: maist. Ann-Mari Mickwitz. Mr. Käpy USA:sta kertoi etelänapamanterelle syntyneestä The Havola Escarpment nimestä. 15 osanottajaa.

* 13.3.1964 Perustamiskokous Primulassa Kalevankadulla. 13 osanottajaa. Kiikka esitteli karttoja ja maailman karttakuvan kehitystä.