Internet, nationalismin kohtalo ja kansalliset stereotypiat

Jussi Pakkasvirta

Internet-aineistoihin ja sosiaaliseen mediaan liittyy laaja yhteiskuntateoreettinen kysymys: elämmekö parhaillaan aikakautta, joka muistetaan myöhemmin uuden ajan alkuna?

Historioitsija Reinhart Koselleck on luonut käsitteen nimeltä ”Sattelzeit”, eli satula-aika. Sen mukaan on olemassa historiallisia kausia, jolloin käsitteet muuttuvat toisenlaisiksi. Yksi tyypillinen tällainen kausi on 1700-luvun loppu ja siitä syntynyt uusi modernin aikakausi, jolloin muodostui kansakunnan tapaisia uusia käsitteitä.

Nationalismin teoriaan Benedict Andersonin tuoma termi anonyymi yhteisöllisyys kuvastaa sitä, miten tiedotusvälineiden ja koulutusjärjestelmien kautta maailman ja ajan ymmärrys 1800-luvulta alkaen muuttui kansakunnissa ja kansallisvaltioissa. Niistä tuli uudenlaisia poliittisia yhteisöjä. Muutos tuotti samanaikaisuuden ja ajan uuden nopeuden – eräänlaisen monikkojen maailman.

Internetin aikana, viimeiset 20 vuotta, on tapahtunut tai tapahtumassa jotain vastaavaa – ja monikkojen maailma on tuhat-kertaistunut äärimmäisen nopeasti. Perinteisestä kollektiivisesta ja kommunikatiivisesta toiminnasta on tullut nyt myös uudenlaista konnektiivista toimintaa, joka mahdollistaa identiteettien nopeita muutoksia ja useita samanaikaisia identiteettejä. Vaihtoehtona nationalismille on lisäksi nähty paikallisuuden ja etenkin urbaanien verkostojen nousu.

Historiankirjoittajat kertovat ehkä myöhemmin, että 2000-luvun alku oli satula-aika, jolloin käsitteet muuttuivat: nationalismin 200-vuotisesta aikakaudesta tuli jotain muuta, ja ihmiskunta siirtyi huomaamattamme verkon ja uuden kommunikaation luomaan aikakauteen.

***

Toisaalta nationalismi tuntuu elävä ja kukoistavan hyvin myös internet-ajassa. Edellä esitetyn vasta-argumenttina voikin esittää, että esimerkiksi verkkokeskustelut ylläpitävät ja vahvistavat nationalismia uudella intensiteetillä.  Ylikansallinen virtuaalinen verkko on mahdollistanut aiemmin erillään olleiden ryhmien välisen uudenlaisen viestinnän. Esimerkiksi muukalaisvihamielinen uusnationalismi voidaan ymmärtää ahtaasti dialogina, jossa luodaan stereotyyppisiä vihollis- ja omakuvia. Samalla perinteinen nationalismi on yhä vahvin poliittisen yhteisön resepti, joka on kameleonttimaisesti pystynyt sopeutumaan myös globalisaation vauhtiin.

Nationalismiin liittyy usein stereotypian käsite. Inhimillisessä vuorovaikutuksessa syntyvä poliittinen yhteisö sisältää aina jonkinlaisia ennakkokäsityksiä toisista. Stereotypiat ovat ennakkokäsityksiä, jotka rakentuvat erilaisista havainnoista tai ominaisuuksista. Niiden avulla tuotetaan yksinkertaistettu mielikuva esimerkiksi ihmistyypistä, yleisesti tunnetusta käyttäytymismallista tai luonnetyypistä. Tosimaailman ihmisiä samastetaan johonkin heitä (arvioijan mielestä) erityisen lähellä olevaan stereotypiaan, tai heidän ajatuksiaan tulkitaan stereotypian kautta. Stereotypiat kertovat kohteensa lisäksi myös meistä itsestämme. Niitä viljellään jatkuvasti esimerkiksi naapurikansoja koskevissa vitseissä ja mediassa.

Sosiaalisen median pitkän aikavälin kattavien, laajojen tekstiaineistojen automaattisella analyysilla voi lähestyä uudella tavalla kansallisten stereotypioiden käyttöä ja muutosta. Verkkokeskusteluiden kautta on mahdollista päästään kiinni niihin syvärakenteisiin ja pinttyneisiin käsityksiin, jotka vaikuttavat kansalaisten mielikuviin muista. Laajat kieliaineistot myös täydentävät perinteisten tutkimuskyselyjen ja haastatteluiden tuottamia tietoja, sillä ne sisältävät suuren otannan vapaata keskustelua, jota ei ole rajattu esimerkiksi tutkijan kysymyksillä, ja jossa voi nimimerkin taakse piiloutuen ilmaista voimakkaitakin mielipiteitä. Tällainen aineistolähtöinen lähestymistapa vaatii nykyaikaisia ja helposti suuriin aineistoihin soveltuvia tutkimusmenetelmiä: esimerkiksi Venäjä ja venäläiset mainitaan pelkästään Suomi24-keskustelupalstalla yli 600 000 kertaa.

Työstämmekin nyt Filip Ginterin (Turun yliopisto) ryhmän kanssa Citizen Mindscapes alahanketta, jossa käytämme Suomi24 sosiaalista ”big dataa” kartoittamaan suomalaisten käsityksiä muista maista. Suuren mittakaavan tietokoneanalyysilla voimme ymmärtää ja kuvailla uudella tavalla niitä stereotypioita ja mielipiteitä, joita suomalaisilla on ”maista ja kansoista”. Voimme myös luonnehtia, millä tavoilla näkemykset eri naapurimaista eroavat, tai toisaalta miten ne ovat samanlaisia.

Tai voimme tutkia, miten suomalaisten käsitykset oliivien, fetan ja turistisaarten Kreikasta muuttuvat talouskriisin (2008) ja pakolaiskriisin (2015) hetkillä – tai sitä, miksi suomaiset edelleen ajattelevat stereotyyppisesti, että latinalaisamerikkalaiset ovat laiskoja, iloisia ja aina myöhässä…

Lisälukemista:

J.Pakkasvirta (2016) ”Mitä kulttuurilla voi selittää”, Tieteessä tapahtuu 5/2016 http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/59305

Verkkoon laitettu vapaasti luettavaksi myös J.Pakkasvirta & P.Saukkonen, toim. (2005), Nationalismit, WSOY: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/166631

Kielipankki ja Suomi24 Tiedekulmassa 8.11.

Kielipankki

Kuva: Kielipankki

Mitä voin lainata Kielipankista? -tapahtumassa Tiedekulmassa (Aleksanterinkatu 7, Helsinki) 8. marraskuuta klo 16.30-18.00 tutkijat kertovat, miten he hyödyntävät Kielipankkia. Esillä myös Suomi24-aineisto ja Marjoriikka Ylisiurua, joka työstää väitöskirjaansa aineistoa käyttäen.

Kielipankki koostuu kattavasta joukosta aineistoja sekä niiden tutkimiseen soveltuvista ohjelmistoista tehokkaassa laiteympäristössä. Suomi24-aineisto tai kielitieteellisin termein korpus on osa Kielipankin tarjontaa.

  • Marjoriikka Ylisiurua: Keskusteluaiheiden mallinnus suurissa online-aineistoissa
  • Antti Kanner: Sanan vaivainen merkityksen muuttuminen historiallisessa sanomalehtikorpuksessa
  • Heidi Jauhiainen: Semanttiset kentät Akkadinkielisissä teksteissä
  • Hanna Westerlund: Havaintoja säädöskielen sanojen yhteisesiintymistä Kielipankin aineistossa

Kielipankin palveluista vastaa kansallinen FIN-CLARIN-konsortio, jonka muodostavat suomalaiset yliopistot ja tutkimusorganisaatio: yliopistot, Tieteen tietotekniikan keskus CSC ja Kotimaisten kielten keskus.

Suora verkkolähetys tilaisuudesta tämän linkin takana.

Tilaisuus on osa Helsingin yliopistolla 5.10.–2.12.2016 järjestettävää Digital Humanities -tiedeteemaa.

Suomi24 – julkinen tori ja yksityinen nurkkaus

Muistatko käyneesi turistina jossain tunnetussa mutta täpötäydessä nähtävyydessä? Kenties se oli Firenzen Duomo-kirkon edusta, Venetsian Pyhän Markuksen tori tai Lontoon Trafalgar Square. Tai kenties se oli Helsingin Senaatintori loppukesästä, kun torin ovat vallanneet kymmeniä vieraita kansallisuuksia edustavat kesälomalaiset opaskirjoineen ja selfietikkuineen.

Muistatko pettymyksen, kun laadukkaalta näyttävä torinlaidan kahvila-ravintola onkin ollut ylihinnoiteltu, keskinkertainen kuppila yllättävine ”kymmenen euron pöydänsiivousmaksu”-laskuineen? Tai muistatko miten reagoit, kun myyjän laatuvakuutteluista huolimatta matkamuistokojusta ostamasi teepaita reikiintyikin heti ensimmäisen pesun jälkeen?

Ja muistatko sen löytämisen ilon, kun torin turistilaumat vihaisena jättäessäsi oletkin vahingossa kääntynyt kadunkulmasta väärään suuntaan ja tavannut joukon italialaisia pikkupoikia pelaamassa jalkapalloa kirkon portailla, lontoolaisia esikoululaisia matkalla päiväkotiin vanhempiensa saattamana, turkkilaisia vanhoja herroja juomassa teetä tammipelinsä ääressä, tai bulgarialaisrouvia tukkimassa kioskin ovensuuta naurunrähäkän höystämällä juoruilullaan? Turistitorin vilinältä katveessa pysähdyit kenties hetken mielijohteesta uudestaan kahville, ja lounastaukolaisten jäljessä kärsivällisesti jonotettuasi sait elämäsi parhaan espresson. Sitä hörppiessä turistitorinkin kauneus muistui ehkä jälleen mieleen.

Varsin moni suosittu ja vilkas paikka vaikuttaa ulkopaikkakuntalaisesta hiukan epämääräiseltä ja likaiselta. On monenlaista ohikulkijaa ja hulinaa, ja taskuvarkaita pelkäävällä turistilla voi olla turvaton olo. Etenkään illalla ja yöllä torit eivät aina ole mitenkään rauhallisia paikkoja. Hiukan syrjemmältä voi kuitenkin löytyä hiljainen kaunis puistikko, tai sitten paikallinen korttelipubi kantapeikkoineen.

Tälläinen on myös Suomi24. Se on suomalaisten virtuaalinen kokoontumispaikka, jonka laitamilta löytyy niin aurinkoisia paikkoja kuin varjojakin. Vahingossa satunnaiseen suuntaan kääntymällä on kuitenkin mahdollista törmätä odottamattomiin ihmisjoukkoihin, kuten vaikkapa vilkkaaseen matematiikkakeskusteluun. Analysoimalla keskusteluja algoritmien avulla niistä löytyy suomalaisten ilonaiheita lemmikeistä rakkauden kautta uskon riemuun, mutta myös yksinäisyyttä ja pelkoja. Hulina on todellista Suomi24-kulttuuria, mutta sitä on myös vakavamielisempi maailman pohdinta.

Suomi24 ja kansalaisten mielenliikkeet Tiedekulmassa 1.11.

Mitä uutta suomalaisten mielentilasta? Tiedekulmassa tänään 1. marraskuuta esillä Suomi24-tutkimusta useasta eri näkökulmasta. Tilaisuus on osa Helsingin yliopistolla 5.10.–2.12.2016 järjestettävää Digital Humanities -tiedeteemaa.

Suomi24-aineiston avulla tutkitaan kansalaisten mielenliikkeitä, keskusteluja kannattelevia tunneaaltoja ja sanaston käyttöä. Aineiston voi ajatella sijaitsevan kielellisten ja numeeristen aineistojen ja menetelmällisten lähestymistapojen leikkauskohdassa: eri alojen tutkijoiden kokoontuminen saman aineiston ääreen murtaa tieteenalojen välisiä raja-aitoja.

Ohjelmassa:

  • Krista Lagus: Mistä aiheista ihmiset haluavat lukea ja mistä kirjoittaa?
  • Jussi Pakkasvirta: Miten nationalismia voi tutkia uusilla aineistoilla: kansalliset stereotypiat Suomi24-aineistossa
  • Mika Pantzar: Tunteiden rytmiliike
  • Minna Ruckenstein: Suoli24: keskustelua keskustelusta

Tervetuloa paikan päälle tai seuraamaan suoraa verkkolähetystä täällä.