Eettiset valinnat vaikuttavat ratkaisevasti myös päätöksentekoa ohjaaviin taloudellisiin laskelmiin.
Simo Kyllösen Vieraskynä julkaistiin Helsingin Sanomissa 1.12.2014
Ilmastopolitiikka on kauaskantoisten yhteiskunnallisten päätösten tekemistä. Yksi hyvän päätöksenteon tärkeä tavoite on pitää kustannukset kurissa ja maksimoida yhteiskunnalle koituva hyöty. Tavaksi on tullut etsiä taloustieteistä tukea myös ilmastopolitiikan yhteiskunnallisiin valintoihin.
Taloustiede voi kertoa meille, milloin päästöjen vähentäminen on yhteiskunnan kannalta taloudellisesti järkevää. Taloustieteen avulla voidaan myös etsiä keinoja ohjata päästöjen vähentämistä sinne, missä se voidaan toteuttaa kustannustehokkaimmin.
Pelkkä taloudellinen tarkastelu ei kuitenkaan anna vastauksia kysymyksiin, jotka ovat pohjimmiltaan eettisiä. Asia on pikemminkin päinvastoin: eettiset valinnat vaikuttavat ratkaisevasti myös päätöksentekoa ohjaaviin taloudellisiin laskelmiin.
Hyvä esimerkki tästä on kiista Sternin raportista. Brittiekonomisti Nicholas Sternin vuonna 2006 julkaistu laaja arvio ilmastonmuutoksen kustannuksista patisti yhteiskuntia tekemään heti merkittäviä päästövähennyksiä. Ripeä ja voimakas panostus laskettiin taloudellisesti kannattavaksi, koska näin voitiin välttää vielä suuremmat kustannukset tulevaisuudessa.
Sterniä arvostelleet taloustieteilijät pitivät esitettyjä toimia liian kalliina. He suosittivat aloittamaan halvemmilla päästövähennyskeinoilla ja kiristämään tahtia pikkuhiljaa.
Ristiriitaisten suositusten taustalla ovat erilaiset laskentakorot, joilla tuleville sukupolville koituvien kustannusten nykyarvo arvioidaan. Erot laskentakoroissa heijastavat erilaisia käsityksiä siitä, miten ilmastonmuutoksen kustannukset on oikeudenmukaista jakaa sukupolvien välillä.
Taloustieteen näkökulma keskittyy ihmisten hyvinvoinnin tehokkaaseen edistämiseen yli sukupolvien. Huomioon on kuitenkin otettava myös varallisuus- ja hyvinvointierot sukupolvien sisällä ja välillä. Ei ole oikeudenmukaista, että nykyiset varakkaat laskuttavat päästöjensä kustannukset tulevien sukupolvien köyhillä. Yhtä epäreilua on vaatia nykyisiä köyhiä maksamaan siitä, että tulevien sukupolvien varakkaat saavat nauttia puhtaammasta ilmastosta.
Taloudellisen tehokkuuden nimissä päästövähennykset voi olla kannattavampaa suunnata kehitysmaiden riisipelloille kuin kiristää isojen henkilöautojen päästörajoja teollisuusmaissa.
Tehokkuutta korostava näkökulma ohittaa kuitenkin helposti sen tosiasian, että riisipelloille suunnatut päästövähennykset vaikuttavat riisintuotannosta riippuvaisten ihmisten elinehtoihin, kun taas autojen päästörajojen kiristäminen laskisi pääosin hyvin toimeentulevien elämänlaatua.
Päästövähennysten oikeudenmukaisessa jaossa tuleekin ottaa huomioon se, miten päästöjen vähentäminen vaikuttaa ihmisten välttämättömiin perustarpeisiin.
Ilmastonmuutoksen aiheuttamien vahinkojen lisääntyessä joudumme pohtimaan myös korvausvastuita. Vakiintunut eettinen periaate on, että vahingon aiheuttaja maksaa vahingosta koituneet kulut, vaikka tämä ei olisi kustannustehokkain tapa edistää hyvinvointia.
Ilmastopolitiikka on eettisten arvovalintojen tekemistä, eivätkä talouslaskelmat tarjoa oikotietä päätöksiin.
Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n tuore arviointiraportti painottaa, että eettiset arvovalinnat kuuluvat lähes kaikkeen ilmastoon liittyvään päätöksentekoon, taloustieteen metodologisista valinnoista aina kansainvälisiin neuvotteluihin.
Kysymykset oikeudenmukaisuudesta, vastuusta ja vahingonteosta ovat poliittisesti arkaluonteisia ja herättävät usein voimakkaita tunteita. On houkuttelevaa naamioida niitä koskeva keskustelu puheeksi taloudellisesta tehokkuudesta, josta on helpompi olla yhtä mieltä.
IPCC:n raportti muistuttaa myös siitä, että reilu prosessi ja oikeudenmukainen lopputulos vaikuttavat usein ratkaisevasti siihen, kuinka halukkaita osapuolet ovat toteuttamaan velvoitteitaan.
Sopua ilmastonmuutoksen vaatimista toimista ei voi saavuttaa ilman avointa poliittista keskustelua eettisistä arvoista ja periaatteista.