täyttä…

Toisen neuvotteluviikon alkaessa Bella Center:in sisääntuloporttien tungos on muuttumassa täydeksi kaaokseksi. Eilen maanantaina paikalle saapuneet konferenssiosallistujat jonottivat parhaimmillaan yli kymmenen tuntia – pääsemättä silti rekisteröintitiskille. Ongelma ei koskenut pelkästään kansalaisjärjestöjä ja muita tarkkailijoita, vaan jonoissa oli myös isojen mediatalojen toimittajia, virallisten delegaatioiden virkamiehiä, kääntäjiä yms.  Tästä päivästä alkaen tarkkailija-osallistujien määrää on rajusti supistettu, mutta jonot ovat silti valtavat. Paikallisten viestintävälineiden mukaan Bella Centerin metroasema on taas suljettu, ja osallistujia neuvotaan kävelemään viereisiltä asemilta jonoihin.

2 Comments

  1. Liisa Kulmala
    Posted 15.12.2009 at 17:32 | Permalink

    Joo, olihan eilen jonossa eilen myös minä ja Michael… Tänään meille kävi parempi onni, sillä päästiin nyt ainakin sisälle asti, sillä reilun kuuden tunnin jonottamisen jälkeen järjestäjät heltyivät ja antoivat tulla tänne turvatarkastusaluaan odottelemaan. Se olikin kaivattu siirto, sillä päivän aikana on matallien lämpötilojen lisäksi kiusannut sekä kova tuuli että räntäsade.

    Rekisteröintipiste on kuitenkin jälleen kerran jumittunut, joten voi olla, että emme pääse täältä enää eteenpäin emmekä siis vielä tänäänkään saa virallisia osallistujapassejame ja mahdollisuutta osallistua itse kokoukseen ja muihin tapahtumiin. Näin ollen huomenna meitä odottaisi samanlainen jonotus kuin tänään. Surkeaa kaikille osapuolille.

  2. Janne
    Posted 15.12.2009 at 20:40 | Permalink

    Nythän siellä on pidätetty ilmastoaktivisteja mielivaltaisesti. Viimeisimmän uutisen mukaan CJA:n puhemies Tadzio Müller on pidätetty siviilipukuisten poliisien toimesta. Olisiko aihetta nostaa tämä esille myös konferenssin sisäpuolella?

Post a Comment

Your email is never shared. Required fields are marked *

*
*