Lisää veroja maksettavaksi

Klimaforum09

Ruotsalainen Global Utmaning -järjestö piti tänään Klimaforumissa seminaarin “unohdetusta” hiilidioksidiverosta. Päästökaupan rinnalle, tai jopa sen korvaajaksi, tulisi rakentaa uudenlainen hiileen ja polttoaineen fossiilisuuteen perustuva verotusjärjestelmä. Verojen kasvattamat energiahinnat vähentäisivät energiankäyttöä, ja ennen kaikkea ajaisivat alas fossiilisen polttoaineen käytön. Verotusjärjestelmän rakentamisessa kannattaisi lähteä kansallisista ratkaisuista, jolloin myös verorahat jäisivät paikalliselle hallinnolle. Globaalien sopimusten puuttuessa on tietysti pelko kilpailukyvyn heikentymisestä, mutta esimerkiksi tuloverohelpotukset saattaisivat auttaa. Puhujien mielestä monenkaan yrityksen kohdalla hiilidioksidiverotus ei kuitenkaan muodostaisi niin suurta osaa kokonaismenoista, että yrityksen tuotantoa kannattaisi sen takia siirtää hiilidioksidiverottomiin maihin. Toki verotuksen pitäisi tuntua sen verran, että se vaikuttaisi yritysten ja yksittäisten ihmisten energiapäätöksiin. Esitelmässä annettiin esimerkkejä muutamien maiden (Brazilia, Kiina, UK ja USA) hyvinkin erilaisista veroratkaisuista. Seminaarin jälkeen puhujat lähtivät esittelemään tuloksiaan Bella Centeriin.

Järjestön kotisivut (josta löytyy myös seminaariin liittyvä raportti):  http://www.globalutmaning.se/

Post a Comment

Your email is never shared. Required fields are marked *

*
*