Tietolinja 1/2007 ilmestynyt

Kansalliskirjaston verkkolehden Tietolinjan uusin numero sisältää muiden kiinnostavien artikkelien ohessa myös useita digijulkaisuihin ja digitaalisen kirjaston järjestelmiin liittyviä juttuja.

Samu Viita kertoo matkaraportissaan tammikuussa San Antoniossa pidetystä Open Repositories 2007 -seminaarista, jossa mm. julkistettiin virallisesti Manakin-käyttöliittymäohjelmiston versio 1.0 ja kuultiin mielenkiintoisia uutisia DSpace-ohjelmiston tulevaisuudennäkymistä.

Esa-Pekka Keskitalo esittelee URN-tunnisteiden taustalla olevia ideoita ja tunnisteiden käytön nykytilannetta.

Ari Rouvari pohtii Nelli-portaalin vastauksia viimeaikaisten Kirjasto 2.0 -visioiden esittämiin haasteisiin.

Juha Hakala käy läpi kirjastoautomaation kehitystä parin viime vuosikymmenen ajalta artikkelissaan, joka käsittelee erikseen palvelinten, tallennusvälineiden ja ohjelmistojen kehitystä ja hahmottelee kirjastojen tietoteknisten järjestelmien tulevaisuudennäkymiä.

Lisäksi lehden artikkeleissa esitellään äskettäin julkistettua Yleistä suomalaista ontologiaa (YSO), kansallisen ONIX-keskuksen perustamiseen tähtäävää Kirjan tie -hanketta ja MARC21-formaattiin siirtymisen tämänhetkistä tilannetta.