Rinnakkaisjulkaisemisen vaikea alkutaival

Charles W. Bailey Jr pohtii DigitalKoans-blogiin kirjoittamassaan artikkelissa ”Institutional Repositories: DOA?” julkaisuarkistojen rakentamisen nykytilaa. Alkuinnostuksen hiivuttua on monissa tapauksissa tullut tilalle pikemminkin pettymys siihen miten tahmeasti aineistojen tallentaminen on lähtenyt liikkeelle. Onko julkaisuarkisto siis kuolleena syntynyt keksintö? Miltä julkaisuarkistojen tilanne näyttää tällä hetkellä Suomen näkökulmasta?

Julkaisuarkistot ja rinnakkaisjulkaiseminen

Suomessa julkaisuarkistoista ryhdyttiin puhumaan kansainvälisen keskustelun vanavedessä nelisen vuotta sitten. Jonkinlainen puolivirallinen lähtölaukaus oli FinnOA:n Hankenilla tammikuussa 2004 järjestämä seminaari ”Vapaa pääsy tieteelliseen tietoon”. Seminaarin yhteydessä pidettiin myös organisaatiokohtaisia julkaisuarkistoja käsitellyt workshop (ks. yhteenveto pdf-muodossa).

Monilla suomalaisilla korkeakouluilla oli toki ollut erilaisia avoimia verkkojulkaisupalveluita jo aiemmin, mutta ne olivat keskittyneet lähinnä opinnäytteisiin ja korkeakoulujen omiin sarjajulkaisuihin. Keskeisin julkaisuarkiston (engl. institutional repository) mukanaan tuoma uutuus oli rinnakkaisjulkaiseminen, eli ajatus siitä, että korkeakoulut ja tutkimuslaitokset kokoaisivat omien tutkijoidensa muualla ilmestyneet julkaisut (lähinnä tieteelliset artikkelit) organisaation omaan, avoimeen julkaisuarkistoon.

Akuuttina taustana rinnakkaisjulkaisemiselle oli tieteellisten lehtien hintojen jatkuva kallistuminen, joka koettiin ongelmaksi etenkin kirjastoihmisten keskuudessa. Open access -lehtien ohella myös yksittäisten julkaisuarkistojen muodostamasta maailmanlaajuisesta verkostosta toivottiin ilmaista ja helposti tavoitettavaa vaihtoehtoa kaupallisten kustantajien suljetuille tietokannoille. Arkistoihin tallennettujen julkaisujen metatiedot oli visioiden mukaan mahdollista haravoida OAI-PMH-protokollan avulla suurempiin kansainvälisiin hakupalveluihin, joiden kautta ne olisivat helposti laadukkaasta tieteellisestä tiedosta kiinnostuneiden tiedonhakijoiden löydettävissä.

Opetusministeriön asettaman Avoimen tieteellisen julkaisutoiminnan työryhmän muistiossa (18.3.2005) rinnakkaisjulkaiseminen oli keskeisessä roolissa perustelemassa sekä julkaisuarkistojen että yleisemmin koko avoimen julkaisemisen tarpeellisuutta.

Julkaisuarkistot: tekniikkaa vai sisältöä?

Julkaisuarkistojen perustamista on Suomessa – monien muiden maiden tavoin – hallinnut hyvin vahvasti tekninen näkökulma. Julkaisuarkisto on terminä ajoittain kaventunut tarkoittamaan vain jotain tiettyä digitaalisten aineistojen hallintaan tarkoitettua ohjelmistoa (esim. DSpace, E-Prints tai Fedora) ja sen varaan rakennettua teknistä järjestelmää. Toisaalta tiedostojen tallentamiseen ja jakeluun soveltuva tekninen järjestelmä on kuitenkin vain yksi toimivan julkaisuarkiston edellytyksistä. Julkaisuarkisto ei ole julkaisuarkisto, ellei sinne saada myös sisältöä eli julkaisuja.

Useimmat suomalaiset sähköiset julkaisupalvelut ovat toistaiseksi keskittyneet vanhaan tapaan lähinnä opinnäytteisiin ja korkeakoulujen omiin sarjajulkaisuihin, eli niiden osalta julkaisuarkisto-termin yleistyminen ei ole merkinnyt oleellista sisällöllistä muutosta. Vaikka teknisissä ratkaisuissa on tapahtunut jonkin verran yhdenmukaistumista DSpacen yleistymisen myötä, ”julkaisuarkisto” on näiden palveluiden kannalta merkinnyt pääasiassa uuden mukavan kattotermin omaksumista omalle, monissa tapauksissa jo muutenkin vakiintuneelle toiminnalle.

Opinnäytteisiin tai sarjajulkaisuihin verrattuna tieteellisten artikkelien rinnakkaisjulkaiseminen julkaisuarkistoissa on yleistynyt tuskallisen hitaasti. Suomessa rinnakkaisjulkaisemista on toistaiseksi harrastettu vähänkään merkittävissä määrin ainoastaan Helsingin yliopiston Viikin kampuksen DViikki-arkistossa ja omalla tavallaan myös Teknillisen korkeakoulun elektroniset väitöskirjat -palvelussa. Vuodesta 2004 asti toimineessa DViikissä on tähän mennessä ilmestynyt (muun materiaalin ohessa) joitakin satoja muualla julkaistuja artikkeleita. TKK:lla puolestaan on julkaistu nippuväitöskirjojen yhteydessä niihin sisältyneitä artikkeleita. Kyse on siis edelleen varsin pienistä aineistoista. Toisaalta varsinaisen rinnakkaisjulkaisemisen sijasta joissakin arkistoissa (esim. Terkko Document Space) on kokeiltu muualta haravoituja julkaisujen viitteitä sisältävien julkaisurekisterien kokoamista DSpace-järjestelmään.

Visioista käytännön ongelmiin

Bailey toteaa omassa artikkelissaan, että julkaisuarkistojen perustaminen ja ylläpito on usein vaatinut ennakko-odotuksia suurempia resursseja. Esim. tutkijoiden omin voimin tekemän artikkelien itsearkistoinnin toteuttaminen on käytännössä osoittautunut huomattavasti odotettua hankalammaksi. Kaikkein naiiveimmissa varhaisvaiheen julkaisuarkistovisioissa arkiston perustaminen tarkoitti näet yksinkertaisesti sitä, että laitetaan jokin julkaisuarkisto-ohjelmisto pystyyn ja sen jälkeen artikkelien oletettiin alkavan aivan itsestään valua arkiston täytteeksi. Käytännössä aineiston saaminen edellyttää kuitenkin sekä voimakasta markkinointia ja tutkijoiden asenteiden muokkausta että myös jonkinlaisen tallennusta opastavan (tai siitä huolehtivan) palvelun luomista. Tiedostoformaatteihin ja tallennuslomakkeiden käyttöön liittyvän opastuksen lisäksi tutkijat tarvitsevat usein apua etenkin tekijänoikeuksiin ja julkaisusopimuksiin liittyvissä asioissa.

Julkaisuarkistojen perustaminen on muutenkin jäänyt liiaksi kirjastoväen ja hallintoihmisten keskinäiseksi puuhasteluksi, eikä tietoisuus rinnakkaisjulkaisemisen siunauksellisuudesta ole levinnyt riittävissä määrin toiminnan varsinaisen kohderyhmän eli tutkijoiden keskuuteen. Julkaisujen arkistointia avoimeen arkistoon on tosin pyritty tekemään pakolliseksi vetoamalla mm. tutkimuksen rahoittajiin, mutta toistaiseksi tässä ei ole päästy löyhiä suosituksia pidemmälle. Tavallaan kyse on tyypillisestä muna vai kana -ongelmasta: niin kauan kuin jo toimivilla julkaisuarkistoilla ei ole riittävän vankkaa näyttöä toimivista käytännöistä ja toimintansa tuloksellisuudesta, niihin tallentamista on vaikea ylhäältä päin määrätä pakolliseksi.

Varhaiset julkaisuarkistovisiot olivat näin jälkeenpäin katsottuna selkeästi ylioptimistisia kansainvälisen yhteistyön tuloksellisuuden suhteen. Julkaisuarkistoihin tallennettuja aineistoja indeksoivien kansainvälisten ja tieteenalakohtaisten hakupalveluiden rakentaminen ei näet ole edennyt ollenkaan visionääriien ennakoimaa tahtia. Esim. aikoinaan suurin odotuksin avattu yleinen kaikki aineistot kattava Oaister-hakupalvelu on laajentuessaan muuttunut tiedonhakijan kannalta lähes käyttökelvottomaksi. Vaikka monien suomalaistenkin arkistojen viitetiedot on haravoitu Oaisteriin, se ei ole lisännyt merkittävästi niiden käyttöä tai löydettävyyttä.

Osittain ongelma kytkeytyy myös OAI-PMH:n ominaisuuksiin, sillä mahdollisimman helpoksi ja yksinkertaiseksi rakennettu protokolla ei tue kovinkaan hienostuneiden palveluiden rakentamista, etenkään kun arkistoihin tallennettu metadata on ollut yhteisten kansallisten tai kansainvälisten pelisääntöjen puuttuessa hyvin kirjavaa. Vaikka julkaisuarkistojen aineistoja voi Suomessa hakea myös Nelli-portaalin kautta, yleisin ja usein myös käytännöllisin väylä julkaisuarkistoihin tallennettujen materiaalien löytämiseen on edelleen Google.

Rinnakkaisjulkaisemisen tulevaisuus

Ongelmista huolimatta julkaisuarkistoja tai rinnakkaisjulkaisemista ei kuitenkaan kannata vielä tähänastisten kokemusten perusteella tuomita epäonnistuneina ideoina. Kuten Bailey toteaa, kyse on suurelta osin siitä, millaisia oletuksia meillä on ollut niiden perustamisen ja ylläpidon edellyttämästä työmäärästä. Avoimen julkaisemisen ideaaleihin ja uusiin julkaisuarkisto-ohjelmistoihin liittyneen alkuinnostuksen vähitellen haihduttua on käynyt selväksi, että julkaisuarkistojen kaltaisten tieteellistä julkaisemista mullistavien palveluiden ja käytäntöjen vakiinnuttaminen vaatii väistämättä runsaasti pitkäjänteistä työtä. Paikallisesti tehtävän työn lisäksi tarvitaan yhteistyötä kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.

Kyse on myös priorisoinnista. Bailey pitää tutkijayhteisön asenteiden muokkaamista ensisijaisena ja teknisiä ratkaisuja vasta toissijaisena ja julkaisuarkistohankkeen onnistumisen kannalta vähempiarvoisena tavoitteena. Tämän toivoisi näkyvän nykyistä enemmän myös suomalaisten julkaisuarkistohankkeiden suunnittelussa ja niiden painotusten valinnassa.

Julkaisuarkistojen ja rinnakkaisjulkaisemisen tukemiselle on edelleen vankat perusteet. Vaikka avoimet julkaisuarkistot, rinnakkaisjulkaiseminen tai open access -lehdet eivät ehkä toistaiseksi ole onnistuneet kovin vakavasti horjuttamaan kaupallisten kustantajien valta-asemaa tieteellisessä kustantamisessa, ne tarjoavat kuitenkin mahdollisuuden uudenlaisen, avoimen tieteellisen julkaisemisen kulttuurin syntymisen.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista tai luovuteta eteenpäin. Pakolliset kentät on merkitty asteriskilla (*)

*
*
*

WP-SpamFree by Pole Position Marketing