Tieteellistä julkaisemista norsunluutornissa

Center for History and New Median johtajan, professori Dan Cohenin Hacking the Academy -kirjaprojektin yhteydessä kirjoittama blogiteksti “Open Access Publishing and Scholarly Values” on herättänyt mielenkiintoista keskustelua tieteellisen julkaisemisen käytännöistä.

Cohen pohtii kirjoituksessaan tutkijoiden toiminnan ja tutkimustulosten julkaisemisen taustalla olevia perimmäisiä motiiveja ja argumentoi tältä pohjalta open access -julkaisemisen ja uusien julkaisukanavien hyödyntämisen puolesta.

Cohen viittaa Ithakan amerikkalaisille akateemisille tutkijoille tekemään kyselyyn (“Faculty survey 2009“), jonka tulokset julkistettiin jokin aika sitten. Kyselyn tulosten perusteella verkkoaineistojen käyttö akateemisen yhteisön sisällä on lisääntynyt, ja tutkijat aloittavat yhä useammin tutkimusmateriaalinsa keräämisen kirjaston sijasta esim. Google Books -palvelusta.

Toisaalta samat tutkijat ovat edelleen erittäin konservatiivisia sen suhteen missä he julkaisevat omat tutkimustuloksensa. Cohen kiinnittää huomiota siihen, että ainakin Ithakan tekemien kyselyjen perusteella julkaisun avoimen saatavuuden merkitys julkaisufoorumin valinnassa on itse asiassa vähentynyt vuoden 2003 jälkeen. Lisäksi vain pieni osa tutkijoista on tallentanut julkaisujaan – uusia tai vanhoja – avoimeen julkaisuarkistoon.

Cohen pitää tutkijoiden asennetta tekopyhänä. Toisaalta nämä ovat valmiita hyödyntämään verkossa saatavilla olevia lähteitä, mutta eivät kuitenkaan tuo omia julkaisujaan vapaasti saataville. Omalta osaltaan hän toteaa, että jotkut hänen blogikirjoituksistaan olisi voinut muokata myös perinteisiin julkaisuihin soveltuvaan muotoon, jolloin niistä olisi saanut akateemisia tulospisteitä, mutta toisaalta niiden yleisö olisi tällöin jäänyt merkittävästi pienemmäksi. Hän kertoo blogillaan olevan yli 2000 tilaajaa, eli enemmän kuin monilla tieteellisillä lehdillä.

Cohenin tekstin jatkoksi kirjoittamassaan vastauspuheenvuorossa Stephen Ramsay tarjoaa perusteluita Cohenin havaitsemalle ilmiölle. Hän väittää, ettei edes viranhakujen ja vakinaistamisten yhteydessä tehtävässä arvioinnissa ole yleensä aikaa kollegoiden teosten lukemiseen, vaan niiden laadun arvioiminen on ulkoistettu kustantajien ja vertaisarvioijien tehtäväksi: Jos julkaisut on hyväksytty arvostetuille julkaisufoorumeille, niiden täytyy olla laadukkaita. Tämä on myös psykologisesti helpompaa, sillä päätöksentekijät voivat hyödyntää valmiita, ainakin näennäisen objektiivisia julkaisutietoja sen sijaan että joutuisivat itsenäisesti tekemään päätelmiä julkaisujen laadukkuudesta ja asettamaan tämän perusteella hakijoita järjestykseen.

Lisäksi digitaalisten julkaisujen laadukkuuden arvioimista pidetään edelleen erityisen hankalana eikä siihen toistaiseksi ole selkeitä kriteereitä – etenkin jos ne poikkeavat perinteisten julkaisujen formaateista. Niinpä akateemisen meritoitumisen kannalta on Ramsayn mukaan edelleen perusteltua suosia perinteisiä julkaisukanavia. Hän myöntää, että avoimeen saatavuuteen pohjautuva julkaisusysteemi olisi eettisestä näkökulmasta parempi, mutta muistuttaa kuitenkin siitä, että uuden järjestelmän pitäisi pystyä julkaisujen levittämisen lisäksi pystyä korvaamaan tähänastisen järjestelmän muutkin funktiot.

Kathleen Fitzpatrick korostaa omassa kommentissaan julkaisujen impaktin merkitystä pelkän määrällisen tai julkaisufoorumeihin perustuvan arvioinnin rinnalla. Luonnontieteiden ja lääketieteen puolella impaktifaktorien ja sitaattitietojen analysoinnilla on jo pitkät perinteet, mutta Fitzpatrick esittää samankaltaisen järjestelmän nykyistä laajempaa omaksumista myös humanistis-yhteiskuntatieteellisellä alalla. Toisaalta hän ei kuitenkaan pohdi sitä, olisiko myös julkaisujen impaktia tiedeyhteisön ulkopuolella (se kuuluisa “kolmas tehtävä”) mahdollista mitata jollakin mielekkäällä tavalla.

Onko tieteellisen julkaisemisen perimmäinen tarkoitus siis akateemisen uran rakentaminen ja tutkimushallinnon asettamien tuotantotavoitteiden tyydyttäminen vai onko sillä muita, kenties jopa tärkeämpiä päämääriä? Ja toisaalta, käydäänkö tieteellistä keskustelua vain elitistisesti akateemisen ankkalammikon sisällä vai onko sillä myös laajempaa yhteiskunnallista merkitystä?

Cohenin esittämiä argumentteja voi toki pitää jossain määrin idealistisina, mutta se ei tarkoita sitä etteikö hän olisi pohjimmiltaan oikeassa. Hänen kanssaan on vaikea olla eri mieltä siitä, että tieteellisen julkaisemisen tärkein päämäärä on tieteellisen tiedon levittäminen ja tieteellisen keskustelun edistäminen. Huolimatta monenlaisista akateemisen maailman institutionaalisista ja rituaalisista paineista, tieteellisen julkaisemisen käytäntöjen täytyy pystyä ajan myötä mukautumaan myös uusien teknisten välineiden ja tiedonvälityskanavien tarjoamien mahdollisuuksien olemassaoloon.

 

(PS. Suomessa vastaavanlaisia näkemyksiä on esittänyt poliittisen historian tutkija Markku Jokisipilä, ks. blogimerkinnät “Tutkimusrahoitusta Wikipedia-artikkeleihin?” ja “Kerro kerro kuvastin“. Huvittavinta asiassa on se, että Jokisipilä on lisäksi kirjoittanut aiheesta myös ihan oikean tieteellisen artikkelin “Consuming the Nation: Popular national histories in modern Europe” -nimiseen kokoomateokseen (2009) – jota ei ainakaan Linda-tietokannan mukaan löydy yhdestäkään suomalaisesta yliopistokirjastosta!)

Linkit:

2 thoughts on “Tieteellistä julkaisemista norsunluutornissa

  1. Pingback: Tweets that mention Tieteellistä julkaisemista norsunluutornissa – Digitaalinen kirjasto -- Topsy.com

  2. Pingback: Tekopyhyys avointen oppimateriaalien käytössä – Signaali

Comments are closed.