UKSG Annual Conference and Exhibition: Glasgow 26.-28.3.2012

UK Serials Group järjesti Glasgow’ssa Skotlannissa maaliskuun lopulla jo 35. kerran kustannus- ja kirjastoalan konferenssin. Konferenssin yhteydessä oli mainio tilaisuus tavata kustantajia eri puolilta maailmaa ja mukana oli monta FinELibillekin tuttua yhteistyökumppania. Konferenssin osallistujamäärä ylitti jopa viime vuoden ennätyksen. Tänä vuonna 860 vierasta osallistui konferenssiin 27 eri maasta. Glasgow’n sää oli iloksemme poikkeuksellisen lämmin, parina päivänä saavutettiin kaikkien aikojen maaliskuun lämpöennätys, 24 plusastetta.

UKSGn puheenjohtaja Tony Kidd Glasgown yliopistosta avasi konferenssin. Tilaisuus oli historiallinen, sillä Tony toimi viimeistä kertaa puheenjohtajana luovuttaen tehtävän seuraajalleen Ross MacIntyrelle Manchesterin yliopistosta. Ross on FinELibille tuttu yhteistyöstä SUSHI-standardin käyttöönoton parissa.

Tänä vuonna ohjelmassa oli esityksiä tutkimusdatasta ja sen hallinnasta sekä tutkijoiden työskentelytapojen muutoksesta. ”Vihaiset nuoret akateemiset” ihmettelivät miksi heillä ei ole pääsyä tuottamaansa tutkimustietoon. Lehtiartikkelia kritisoitiin vanhentuneena tieteellisen tiedon välittämisen muotona. Yhteistyön välttämättömyyttä tuotiin esiin useissa esityksissä ja yleisölle esiteltiin käynnissä olevia yhteistyön muotoja, joilla pyritään mm. prosessien sujuvuuteen, laadun parantamiseen ja päällekkäisen työn vähentämiseen (mm. JISCin Journal Usage Statistics Portal = JUSP, Journal Usage Factor = JUSP, The Transfer Code of Practice).

Pari esitystä oli FinELib-konsortion ja sen e-kirjaprojektien näkökulmasta erityisen kiinnostavia. Anna Grigson (Royal Holloway, University of London) piti esityksen e-kirjojen käyttäjälähtöisestä (PDA) hinnoittelusta ”Patron-Driven EBooks: The promise and the (potential pitfalls)” (sivun oikea yläkulma, ”presentations”) . Annan esitys sisälsi selkeän yhteenvedon hankinnan problematiikasta ja analyysin siitä miten eri hinnoittelumallit toimivat. Kirjastoissa mietitään nyt onko kirjastojen tehtävä valita ja hankkia aineistoa pysyvästi asiakkaiden käyttöön vai voiko osa hankinnasta tapahtua sillä hetkellä kun asiakas aineistoa tarvitsee (just-in-case vs. just-in-time). Anna jakoi PDA-mallit neljään eri luokkaan: 1) osto (purchase), 2) vuokraus/lainaus (rental/loan), 3) rajoitettu hinta per käyttökerta (capped pay-per-view) ja 4) käytön perusteella valittava kokoelma (evidence based selection). Hän analysoi esityksessään eri mallien eroja ja kokonaiskustannuksia ottaen myös huomioon miten mallit käytännössä toimivat. Kun kirjasto miettii eri vaihtoehtojen kokonaiskustannuksia on hinnoittelumallin valinnan lisäksi otettava huomioon se, miten mallissa eri parametrit hinnoitellaan. Joku malli voi kirjaston näkökulmasta olla hyvä, mutta esim. käyttökerran hinta on liian korkea.

Hugh Look (Banding manager, JISC Collections) piti esityksen JISCin hinnoittelukategorioiden uusimisesta ”JISC Collections Banding review Or: Zen and the art of banding maintenance”  (sivun oikea yläkulma, ”presentations”) . JISCin nykyinen rahoitusmalli perustuu siihen, että organisaatiot sijoitetaan yhteen kymmenestä luokasta sen mukaan mikä on organisaation julkisen rahoituksen määrä. Sijoittelu luokkiin vaikuttaa mm. siihen miten organisaation maksuosuus isoista lehtipaketeista määräytyy. Kustantaja kuitenkin hinnoittelee omat tuotteensa. Britanniassa tutkimusorganisaatioiden rahoituksessa on tapahtumassa muutoksia mm. opiskelumaksujen osalta, mikä edellyttää JISCin luokkien muuttamista vastaamaan uutta tilannetta. Koska muutokset voivat joidenkin organisaatioiden osalta olla isoja, muutokset toteutetaan asteittain. Hugh Look korosti esityksessään, että JISCin malli ei ota luokittelussa huomioon organisaation tutkijoiden ja opiskelijoiden määrää. Konsortioilla on erilaisia kustannustenjakomalleja käytössään ja on mielenkiintoista nähdä miten JISC malliaan muuttaa.

Lopuksi haluan nostaa vielä yhden esityksen, joka liittyy FinELibiin siinä mielessä että FinELibin strategiakauden 2012-2015 yhtenä päämääränä on konsortion roolin vahvistaminen tutkimuksen arvioinnin tukena. Jenny Delasalle Warwickin yliopistosta kertoi esityksessään (”Role of the library in research evaluation”) siitä, miten Warwickin yliopistossa on organisoitu tutkimuksen tuki. Tutkimuksen rahoitusta ollaan Britanniassa uudistamassa ja julkaisujen määrä tulee olemaan merkittävä rahoituskriteeri (http://www.hefce.ac.uk/research/ref/). Warwickin yliopistossa kirjasto on mukana tutkimuksen tuki –tiimissä ja auttaa tutkijoita arvioimaan omien julkaisujensa vaikuttavuutta. Kirjaston on tunnettava eri metriikat, jotta se voi auttaa tutkijoita ymmärtämään viittauksia ja niiden merkitystä. Kirjasto auttaa mikäli tutkija tarvitsee apua julkaisucv:n tekemisessä tai tutkimusrahoituslähteiden kartoittamisessa. Tutkimuksen arvioinnin tuen merkitys on kasvanut ja tulee vielä kasvamaan. Osa kirjastoista on ottanut hyvin aktiivisen roolin oman organisaationsa tutkimuksen arvioinnin tukena, osassa organisaatioita kirjastojen rooli tutkimuksen arvioinnissa on vähäisempi.

Ja ihan lopuksi vielä kahden kirjastonhoitajan Matin ja Emilyn tarina, tapahtumapaikkana Helsinki.

Konferenssin verkkosivut
Esityksiä
Blogi
Videotallenteita