Osallistuin toissaviikolla Tromssassa järjestettyyn pohjoismaiseen open access -kokoukseen ja sitä seuranneeseen tieteellistä julkaisemista käsitelleeseen konferenssiin (The 7th Munin Conference on Scientific Publishing 2012 – New Trends), jonka esiintyjälistalla oli sekä Tromssan yliopiston omaa väkeä että kansainvälisiä guruja. Esitysten taso oli pääasiassa erinomainen ja ne antoivat monipuolisen käsityksen tieteellisen kustantamisen ja open access -julkaisemisen ajankohtaisista haasteista.
Suurimman ahaa-elämyksen koin kuitenkin vähän yllättäen kuunnellessani Damian Pattinsonin esitystä Public Library of Sciencesta. Aihe sinänsä oli toki jo ennestään tuttu, ja tiesin myös, että etenkin PLoS One -lehti on ollut menestys, mutta vasta Pattinsonin esittämien lukujen perusteella ymmärsin toden teolla, että kyseessä on enemmän kuin menestystarina: tapahtumassa on paradigman muutos.
Maailman suurin tieteellinen “lehti”
Loppuvuodesta 2006 perustettu PLoS One pongahti maailman suurimmaksi tieteelliseksi lehdeksi jo pari-kolme vuotta sitten, mutta kasvu on jatkunut kiivaana myös sen jälkeen: vuoden 2012 ykköskvartaalin aikana lehti julkaisi nelisentuhatta artikkelia, mutta saman vuoden kolmoskvartaalin aikana uusien määrä oli kasvanut jo yli 6.000 artikkeliin ja koko vuoden tasolla tänä vuonna päästään jo todennäköisesti reilusti yli 20.000 artikkelin. Nämä ovat huikeita määriä, ja Tromssassa kyseltiinkin, onko tällaisia massiivisia yksittäisiä julkaisukanavia, jotka saattavat lähitulevaisuudessa kattaa jopa prosentteja koko maailman julkaisuvolyymista enää mielekästä kutsua perinteiseen tapaan “lehdiksi”.
Mikä on ollut PLoS Onen menestyksen salaisuus? Kyseessä on kirjoittajamaksuilla toimiva open access -julkaisu, joka poikkeaa perinteisistä tiedejulkaisuista mm. siinä, ettei sen vertaisarviointiprosessissa oteta kantaa artikkelien tieteelliseen merkittävyyteen: tavoitteena on vain varmistaa, että julkaistava teksti on metodeiltaan ja muodoltaan tieteellisten käytäntöjen mukainen. Tästä syystä PLoS One julkaisee mm. tieteellisen tutkimuksen periaatteiden kannalta tärkeitä negatiivisia tuloksia, joita perinteisissä lehdissä on ollut vaikea saada julki. Samoin se tarjoaa laajana monia tieteenaloja kattavana yleisjulkaisuna soveltuvan kanavan uusien tieteellisten avausten ja marginaalisina pidettyjen tutkimusaiheiden käsittelyyn.
Plos Onen avoin saatavuus takaa sen, että lehden artikkelit ovat helposti löydettävissä muutenkin kuin kustantajan oman verkkopalvelun tai aggregaattorien tarjoamien maksullisten hakupalveluiden kautta. Lisäksi Pattinson nosti toisessa esityksessään esiin sen, että PLoS on satsannut paljon aineistojensa verkkonäkyvyyden kehittämiseen ja myös artikkelien saaman huomion mittaamiseen: perinteisten sitaatiotietojen lisäksi lehti kerää artikkelien yhteyteen runsaasti altmetrics-tyyppistä tietoa mm. artikkelilatauksista, twiiteistä, blogi-maininnoista ja muista siihen sosiaalisessa mediassa kohdistuneista huomionosoituksista.
Moniin perinteisiin tiedelehtiin verrattuna PLoS Onen vertaisarviointiprosessi on suhteellisen nopea, ja sen perimät kirjoittajamaksut (1350 dollaria / artikkeli) ovat merkittävästi edullisempia kuin monissa muissa korkean profiilin open access -lehdissä tai perinteisten tiedekustantajien ns. hybridilehdissä, joissa yksittäisen julkaisun voi saada open access -levitykseen artikkelikohtaisella maksulla. PLoS Onen menestys ei suinkaan ole jäänyt vaille huomiota, ja sen vanavedessä muut kustantajat ovat perustaneet useita muita vastaavilla periaatteilla operoivia julkaisukanavia, joiden kirjoittajamaksutkin sijoittuvat tyypillisesti samaan hintaluokkaan (ks. G3, BMJ Open, Scientific Reports, AIP Advances, Biology Open, Springer Plus, TheScientificWorldJOURNAL, QScience Connect ja Sage Open)
Muutenkin näyttää siltä, että myös perinteiset tiedekustantajat ovat kovaa vauhtia mukautumassa siihen, että tieteellisen julkaisemisen tulevaisuus on avoimessa saatavuudessa – esim. maailman suurin tieteellinen kustantaja Elsevier on ryhtynyt perustamaan vanhojen julkaisujensa rinnalle myös kokonaan uusia open access -periaatteella toimivia lehtiä. Tämä ei silti tarkoita sitä, että suunnanmuutos olisi täydellinen tai ristiriidaton: Elsevier käyttää monissa yhteyksissä edelleen “open access”-termin sijaan omaa käsitettään “universal access”, jolla on varsin erilainen sisältö. Lisäksi sillä on ollut oma erikoislaatuinen tapansa suhtautua julkaisemissaan lehdissä ilmestyneiden artikkelien rinnakkaistallennukseen: Elsevierin mielestä tämä on OK niin kauan kuin se on vapaaehtoista eikä perustu ylhäältä päin annettuun mandaattiin! Toisaalta Elsevier ja muutkin Tromssassa edustettuina olleet tieteelliset kustantajat sanoutuivat yksi toisensa jälkeen irti ns. double dippingistä, ts. siitä että ne rahastavat samoista sisällöistä kahteen kertaan sekä kirjoittaja- että tilausmaksuina. Tämä olisi tietysti mukavaa todentaa myös käytännön tasolla sopimusneuvotteluissa.
Megalehdet Suomessa – ja muilla tieteenaloilla?
Miten tämä muutos näkyy Suomessa? Avoimen tieteellisen julkaisemisen saama huomio on meillä jäänyt parin-kolmen viime vuoden ajan suhteellisen vaisuksi, eikä megalehtien läpimurrosta tai monista muistakaan ajankohtaisista teemoista ole käyty ainakaan kovin näkyvää keskustelua. Käytännön tasolla uusien julkaisukanavien omaksuminen on kuitenkin edennyt kohtuullisen hyvää vauhtia. Esim. OKM:n suomalaisilta yliopistoilta keräämien vuoden 2011 julkaisutietojen mukaan yliopistojen tutkijat julkaisivat PLoS One -lehdessä yhteensä 155 artikkelia, usein toki monen organisaation yhteisjulkaisuina koti- ja ulkomaisten tutkijoiden kesken. Lisäksi OKM:n datasta löytyy yhteensä kolmisenkymmentä artikkelia, jotka ovat ilmestyneet muissa Public Library of Sciencen lehdissä.
PLoS Onen osuus kaikista suomalaisten yliopistojen referee-julkaisuista (vähän vaille 20.000 kpl) oli vuonna 2011 vajaa prosentti, mutta jos suomalaisten kirjoittajien osuus on pysynyt vakiona vuonna 2012, tämän yhden julkaisukanavan osuus kaikista referee-julkaisuista lienee noussut tämän vuoden puolella jo yksinään puoleentoista prosenttiin. Osuus olisi suurempikin, jos vertailuun otetaan vain tieteellisissä lehdissä julkaistut alkuperäisartikkelit (OKM:n julkaisutyyppiluokituksen luokka A1) ja näistä Julkaisufoorumin tasoille 2 ja 3 nostamat julkaisukanavat (PLoS Onen jufo-luokitus on 2). Tämän “eliittiryhmän” julkaisuista PLoS Onessa ilmestyi jo vuonna 2011 noin 2,5 prosenttia, ja vuonna 2012 saatetaan siis päästä jo lähelle viiden prosentin tasoa.
OKM:n datan tieteenalatiedot eivät ole valitettavasti kovin luotettavia, mutta näyttää siltä, että PLoS One on ollut Suomessa erityisen suosittu julkaisukanava mm. biolääketieteen, ekologian ja evoluutiobiologian sekä biokemian aloilla. Olisi mielenkiintoista tietää, onko näiden julkaisujen kirjoittajamaksut maksettu tutkimushankkeiden budjeteista vai onko kirjastoilla kenties ollut tässä jonkinlaista roolia. Esim. Britanniassa on valtiovallan suosituksesta ryhdytty keräämään eri alojen tutkimushankkeiden rahoituksesta yhteisiä yliopistotason rahastoja, joita käytetään kirjoittajamaksujen kattamiseen keskitetysti. Suomessa tällaisesta mallista ei tietääkseni ole käyty keskustelua.
Megalehdet ovat toistaiseksi lyöneet läpi lähinnä luonnontieteissä, humanistisilla ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla niiden vetovoimaa ei sen sijaan ole vielä päästy testaamaan. Saattaa olla, että näiden alojen julkaisukulttuurien muuttaminen on monista eri syistä huomattavasti haastavampaa – Tromssassa esiteltiin myös näille tieteenaloille suunnattua lehti-ideaa, jonka ensi askeleet ovat kuitenkin toistaiseksi edenneet varsin kankeasti. Tämä saattaa tarkoittaa sitä, että eri tieteenalojen julkaisukulttuurit eriytyvät yhä kauemmas toisistaan, mikä on hyvä pitää mielessä myös silloin kun julkaisutietojen vertailua tehdään tieteenalarajojen yli. Tämä ongelma konkretisoituu esim. Julkaisufoorumin kaltaisissa arviointihankkeissa: siinä missä luonnontieteissä yksi PLoS Onen kaltainen megalehti saattaa julkaista tuhansia tai jopa kymmeniä tuhansia vertaisarvioituja artikkeleita vuodessa, tyypillisten humanistilehtien kohdalla puhutaan edelleen vain kymmenistä.