Digitaalinen kirjasto -blogissa viime huhtikuussa ilmestynyt uutinen Kirjallisuuspankki-kokoelman julkaisemisesta Doriassa keräsi nopeasti toista sataa tykkäystä, suurelta osin varmaan siksi, että tekstiin viitattiin eri puolilla sosiaalisessa mediassa ja keskustelupalstoilla.

Tämä palasi mieleeni, kun kävin läpi Kansalliskirjaston ylläpitämien julkaisuarkistopalveluiden käyttölukuja. Näkyykö sosiaalisen median kautta ilmennyt tykkääminen jollain tavalla kokoelman käyttöluvuissa?

Lyhyt ja ainakin minua yllättänyt vastaus on, ettei se näy oikeastaan ollenkaan. Kokoelman käyttö on ensimmäisen vajaan vuoden ajan ollut suhteellisen vähäistä. Kirjallisuuspankki-kokoelmaan kuuluu 582 teosta, joita on vajaan vuoden aikana (helmikuu 2013 – tammikuu alku 2014) ladattu yhteensä vähän yli 12.200 kertaa, eli keskimäärin 21 kertaa per teos. Samaan aikaan koko Doriasta on ladattiin yli 3,2 miljoonaa kokotekstitiedostoa, eli Kirjallisuuspankin käyttö oli noin 0,4 prosenttia koko Dorian latauskerroista.

Ammattikorkeakoulujen Theseus-julkaisuarkisto pistää tosin vieläkin paremmaksi. Sen tällä hetkellä noin 65.000 julkaisua on ladattu samana aikana vähin äänin lähes 12,7 miljoonaa kertaa, eli keskimäärin noin 195 kertaa per julkaisu. Aineistot sijaitsevat samanlaisessa teknisessä järjestelmässä ja tilastointiin käytetään samaa ohjelmistoa samoilla asetuksilla, eli luvut ovat vertailukelpoisia.

Voimmeko siis päätellä tästä, että ammattikorkeakoulujen opinnäytteet kiinnostavat verkon käyttäjiä kymmenen kertaa enemmän kuin tekijänoikeudesta vapaa vanha kansalliskirjallisuus? Ehkä Kirjallisuuspankki-uutisesta tykänneet ovat periaatteessa kyllä mielissään siitä että kansalliskirjallisuutta saadaan verkkoon, mutta useimmilla ei kuitenkaan käytännössä riitä aikaa tai innostusta teosten lukemiseen ainakaan verkosta?

Tässä vaiheessa tekee mieli selitellä. Vähän kerrallaan toteutetun Kirjallisuuspankki-hankkeen kannalta aineistojen julkaiseminen verkossa on ollut vain välitavoite, ja varsinainen tähtäin on kauempana tulevaisuudessa. Kokoelman sisältämien teosten saatavuutta on toistaiseksi markkinoitu vain hyvin rajallisesti, vaikka ne löytyvät kyllä googlaamalla ja finnaamalla. Teokset on myös julkaistu isohkoina pdf-tiedostoina, eli niiden käytettävyys ei laadukkaasta digitointijäljestä huolimatta ole aivan huippuluokkaa sen paremmin verkosta avattuna kuin tableteilla tai e-kirjoille tarkoitetuilla lukulaitteilla selattuna.

Silti, kun katsoo hieman laajemmin verkossa julkaistujen digitaalisten aineistojen käyttölukuja, havaitsee ettei Kirjallisuuspankin käyttöluvuissa ole mitään kovin epätavallista. Historiallista sanomalehtikirjastoa ja samassa palvelussa sijaitsevia aikakauslehtiaineistoja toki käytetään paljon (näiden aineistojen käyttöluvut eivät valitettavasti ole teknisistä syistä johtuen yhteismitallisia julkaisuarkistoissa olevien aineistojen kanssa). Toisaalta sanoma- ja aikakauslehdet muodostavat laajan yhtenäisen data-aineiston, jolla on etenkin kokotekstihaun ansiosta merkittävää käyttöarvoa mm. historiantutkijoiden, kielitieteilijöiden ja sukututkijoiden kannalta, harrastajia tietysti unohtamatta.

Muuten vaikuttaa siltä, että moniin digitoituihin kulttuuriperintöaineistoihin suhtaudutaan (ainakin pienen tutkijajoukon ulkopuolella) lähinnä aarteina, joita saatetaan ihailla ja kenties hieman selata mutta joita ei varsinaisesti lueta. Tai ainakin luetaan mieluummin niistä kertovia tarinoita kuin itse teoksia, mihin saattaa tietysti olla teosten kieleen ja kirjoitusasuun liittyviä syitä. Esim. Fragmenta Membranea -kokoelman sisältämät keskiaikaiset pergamenttifragmentit ovat usein näyttäviä, mutta niiden tulkitseminen edellyttää kuitenkin varsin pitkälle meneviä erityistaitoja.

Sitten on toisenlaisia aineistoja ja palveluita, jotka saattavat olla huomattavasti vähemmän filmaattisia, mutta joilla kuitenkin on arkista käyttöarvoa. Theseuksen suuri suosio tarjoaa tästä hyvän esimerkin. Ammattikorkeakoulujen opinnäytteet olivat todennäköisesti ennen Theseuksen perustamista viitisen vuotta sitten suuren yleisön keskuudessa lähes tuntematon lajityyppi. Niiden taso vaihtelee, ja suurimmaksi osaksi ne eivät varmasti ole sen paremmin suurta kirjallisuutta kuin varsinaista tiedettäkään. Ilmeisesti ne kuitenkin tarjoavat (yleensä Googlen kautta löydettyinä) paljon sellaista käytännöllistä tietoa, joka vastaa esim. rakentamiseen, markkinointiin tai terveydenhoitoon liittyviin tiedontarpeisiin.

Edellä todettua ei toki kannata tulkita niin, etteikö myös vanhan kansalliskirjallisuuden digitoinnissa olisi mieltä. Yleensä uusille aineistoille kertyy lisää käyttöä ajan myötä, kun niihin tehdään linkkejä, niihin viitataan ja niitä kenties lisätään tutkintovaatimuksiin. Esim. Doriassa jo ennestään olleen Samuli Paulaharju -kokoelman 23 teosta ladattiin saman ajanjakson aikana yli 10.000 kertaa, eli ne ovat sentään selkeästi löytäneet yleisönsä.

Lukujen pienuudesta huolimatta myös Kirjallisuuspankin yhdentoista kuukauden käyttötilastot antavat jonkin verran osviittaa siitä, mikä kokoelmassa on kiinnostanut yleisöä ja mikä ei. Kokoelmakohtaisen käyttötilaston kärki näyttää toistaiseksi tältä – luvut ovat kokotekstitiedostojen latauksia, eli kuvailutietojen selailu tai tehdyt tiedonhaut eivät niissä näy:

Runokirjojen suosio on silmiinpistävää ja nykypäivän kirjallisuusmarkkinoiden kannalta jossain määrin myös yllättävää. Saima Harmajan teosten suosiota selittää varmasti paljolti se, että niitä on kirjailijan syntymän viimevuotisten satavuotisjuhlien yhteydessä mainostettu eri yhteyksissä, mm. Kansalliskirjaston Facebook-sivulla. Harmajan teoksiin on myös linkki Wikipedian kirjailijaa käsittelevästä artikkelista. En ryhtynyt googlaamaan, mutta olisikohan niin, ettei Harmajan teoksia ole kovin laajasti saatavilla muualla verkossa?

Sama saattaa koskea myös Volter Kilven Alastalon salissa -klassikkoa. Kirjan toisella osalla on ollut vain 31 latauskertaa, eli suurin osa ykkösosan avanneista ei ole ainakaan toistaiseksi päässyt siihen asti.

Eino Leinon Kivesjärveläisten menestyksen taustalla lienee osin sen eksploitaatiohenkinen kansikuva. Tästä kertoo sekin, ettei Kirjallisuuspankki-kokoelmaan sisältyvä toinen, kansikuvaton Kivesjärveläis-versio ole kiinnostanut juuri ketään.

Listan kymmenennelle tilanne on siis päässyt alle sadalla latauskerralla. Yksikään kokoelman kirjoista ei ole jäänyt kokonaan ilman latauksia, mutta kymmenen latauksen alle on jäänyt jo suuri joukko teoksia. Osa näistä on kirjailijoiden koottuja teoksia, osa näytelmiä, ja osa todennäköisesti jo kuollutta kirjallisuutta, joka on lähinnä vain kirjallisuushistorian tutkijoiden iloksi noussut kummittelemaan netissä. Selkeää pitkän hännän aineistoa siis. Toisaalta kaikki tunnetummatkaan teokset eivät ole yltäneet sen kummempiin lukemiin. Vai mitä sanotte esim. seuraavista:

• Arvid Järnefelt: Isänmaa (12 latauskertaa)
• Juhani Aho: Juha (18 latauskertaa)
• Volter Kilpi: Kirkolle: kuvaus saaristosta (13 latauskertaa)
• Minna Canth: Köyhää kansaa: kuvaus työväen elämästä (29 latauskertaa)
• Joel Lehtonen: Putkinotko: kuvaus laiskasta viinarokarista ja tuhmasta herrasta (30 latauskertaa)
• Juhani Aho: Rautatie (33 latauskertaa)
• Arvid Järnefelt: Vanhempieni romaani, osa 1, 2 ja 3 (36, 14 ja 17 latauskertaa)

Kokoelmaan sisältyy toki yhtä ja toista sellaista oudompaa kirjallisuutta, joka on jäänyt ainakin toistaiseksi oman yleissivistykseni ulkopuolelle. Melkein tekisi mieli koota noista vähälle huomiolle jääneistä mutta kiinnostavilta kuulostavista teoksista jonkinlainen “Mutta älä unohda näitä”-tyyppinen lista. Mutta pienen harkinnan jälkeen taidan jättää sen lukijan omaksi tehtäväksi, kokoelma löytyy siis täältä!