Open Repositories 2014 Helsingissä – muistikuvia kesäkuulta

or2014-3030Kesäkuun toisella viikolla järjestetyn Open Repositories -konferenssin päättymisestä on yli kaksi kuukautta, joten nyt lienee korkea aika yrittää muistella edes lyhyesti kaikkea sitä mitä viiden konferenssipäivän aikana tapahtui.

Järjestäjän näkökulmaa

Ison kansainvälisen konferenssin järjestäminen oli minulle uusi kokemus. Olen tietysti kovasti puolueellinen, mutta osallistujille tehdyn kyselyn tulosten perusteella uskaltaa varmaan jo viimeistään sanoa ääneen, että konferenssi onnistui kokonaisuutena erinomaisesti. Oikeastaan ainoat isommat ongelmat liittyivät konferenssipaikan langattomaan verkkoon, jonka kapasiteetti ei oikein riittänyt 400+ ahkerasti twiittaavan osallistujan tarpeisiin. Tästä huolimatta konferenssiin liittyviä twiittejä kertyi viikon aikana lähes 6000, ja niitä seurattiin aktiivisesti myös konferenssipaikan ulkopuolella:

Muuten saimme lähes kautta linjan erinomaiset arvosanat sekä käytännön järjestelyistä että konferenssin ohjelmasta, jonka osalta päävastuu oli toki kansainvälisellä organisaatiolla. Helsinki konferenssikaupunkina sai runsaasti kiitosta, samoin suomalainen ruoka. Tove Jansson ja muumit saivat myös runsaasti uusia ystäviä.

Konferenssin järjestelyt aiheuttivat tietysti etukäteen paljon työtä, joka pääsi toden teolla vauhtiin vajaa vuosi sitten. Tapahtumaa ja sen ohjelmaa suunniteltiin yhdessä Open Repositories -konferenssien ohjausryhmän ja konferenssin ohjelmakomitean kanssa. program-chairsPäävastuu ohjelmasta oli kolmen program chairin – Mike Giarlo (Penn State), Simeon Warner (Cornell) ja Tom Cramer (Stanford) – muodostamalla triumviraatilla. Puhelinkokouksia Atlantin yli oli parhaimmillaan useina iltoina viikossa. Ohjelmaehdotusten keräämiseen ja niiden vertaisarviointiin käytettyä ConfToolia hallinnoitiin yhteistyönä program chairien kanssa.

Täällä Helsingin päässä järjestelyistä huolehti Kansalliskirjaston ja Helsingin yliopiston kirjaston henkilökunnasta koostunut työryhmä (Jyrki Ilva, Annu Jauhiainen, Esa-Pekka Keskitalo, Joonas Kesäniemi, Mia Mansaré, Jussi Piipponen, Päivi Rosenström ja Samu Viita), joka täydentyi loppusuoralla muutamalla lisähenkilöllä (Nina Hyvönen, Teemu Kokkonen ja Jukka Pennanen) ja suurella joukolla käytännön järjestelyissä avustaneita vapaaehtoisia. Lisäksi meillä oli tukena konferenssitoimisto, joka huolehti mm. konferenssin ilmoittautumisista.

Yksi meitä eniten työllistäneistä osaprojekteista oli sponsorien hankkiminen, josta meillä ei ollut tässä mittakaavassa kovin kummoisia aiempia kokemuksia. Taloushallintoon ja arvonlisäveroihin liittyvät kysymykset aiheuttivat sen verran viivästyksiä, että pääsimme kunnolla vauhtiin vasta maalis-huhtikuun tietämissä, mutta ihan hyvin tämäkin meni. Sponsoreita oli lopulta yhteensä kuusitoista (plus kolme co-operating organisations -kategoriaan luokiteltua yhteisöä) ja sponsoreilta saadut tulot kattoivat noin viidesosan konferenssin budjetista. Julkaisuarkistojen toiminnan vakiintumisesta kertoo se, että monet sponsoreista olivat nimenomaan julkaisuarkistoihin keskittyviä, tukipalveluita tarjoavia yrityksiä.

sponsorit6Sponsoreiden toiminta ei rajoittunut pelkkään rahan antamiseen tai passiiviseen sponsoripöydän luona päivystämiseen, vaan monet olivat aktiivisesti mukana konferenssin ohjelmassa ja järjestivät myös omia aktiviteettejaan. Esim. figshare oli kiitettävästi esillä useissa yhteyksissä, @mire järjesti DSpace-kehittäjille ja palveluntarjoajille oman illanvieton ja Developer Challengea sponsoroineen Digital Library Federationin Rachel Frick vastasi kilpailun pyörittämisestä yhdessä OR-veteraani Peter Seftonin kanssa.

Pari viimeistä konferenssia edeltänyttä viikkoa olivat niin hektisiä ja työntäyteisiä, että itse konferenssi pääsi omalta osaltani alkamaan vähän vaivihkaa kaiken huolehtimisen ja edestakaisin juoksemisen lomassa. Epävirallinen ohjelma alkoi sunnuntai-iltana 8.6., jolloin meillä oli tapaaminen paikalle jo saapuneiden sisäpiiriläisten kanssa oluthuone Kaislassa. Maanantaiaamuna osallistujia alkoi tulla paikalle jo ennen kuin saimme Metsätalon ilmoittautumistiskin kunnolla pystyyn, ja improvisointia riitti illansuuhun asti. Jossain tiistain tienoilla alkoi päästä oikeaan rytmiin, ja keskiviikkona tuntui siltä, että tämähän on jatkunut jo ikuisuuden, mutta on vasta puolivälissä…

Yleisiä havaintoja

Konferenssi oli lopulta ennakko-odotuksia isompi. Olimme periaatteessa varautuneet 350-450 osallistujaan, mutta paikan päälle saapuneiden osallistujien määrä oli lopulta 472, joista ulkomaalaisia oli noin neljä viidesosaa. Kaikkiaan mukana oli osallistujia 37 eri maasta, eniten USA:sta (109). Seuraavaksi suurimmat maat olivat Suomi (90), Iso-Britannia (73), Saksa (25), Kanada (22) ja Sveitsi (20). Suomalaisista tosin noin kolmasosa oli järjestelyihin osallistuneita vapaaehtoisia Kansalliskirjastosta ja Helsingin yliopiston kirjastosta.

posteri-vastaanottoViimevuotiseen Kanadassa Prince Edward Islandilla järjestettyyn konferenssiin (ks. raportti) verrattuna tämänvuotinen tapahtuma oli noin puolet isompi ja myös huomattavasti kansainvälisempi. Toisaalta toissavuotisen Edinburgin konferenssin (460 osallistujaa 40 maasta) kanssa mentiin suurin piirtein tasoihin. Tämä ei oikeastaan ollut yllätys, sillä myös aiempina vuosina Euroopassa järjestetyt konferenssit ovat keränneet selkeästi Pohjois-Amerikassa järjestettyjä suuremman yleisön. Mutta oli kuitenkin positiivista nähdä, ettei Helsinkiä pidetty liian syrjäisenä tai kalliina paikkana, vaikka hinnoista toki tuli jonkin verran palautetta.

Myös ohjelmaa oli paljon alun perin ennakoitua enemmän, kaikkiaan noin 160 esitystä/paneelia/työpajaa ja 55 posteria. Pääkonferenssi laajeni kahdesta kolmeen rinnakkaisessioon vasta pari vuotta sitten, ja nyt käytiin jo keskustelua siitä, tarvitaanko rinnakkaissessioita neljä. Lopulta kuitenkin päädyttiin siihen, että neljän rinnakkaissession sijasta konferenssipapereille varattu aika lyhennettiin puolesta tunnista 25 minuuttiin, mikä omista ennakkoepäilyistäni huolimatta tuntui toimivan hyvin. Lisäksi mukana oli aiempien vuosien tapaan useita lyhyemmistä, seitsemän minuutin mittaisista 24×7-esityksistä koostuvia sessioita. minute-madnessEnnen tiistai-illan posteri-vastaanottoa järjestettiin perinteiseen tapaan Minute Madness -sessio, jossa kaikilla posterien esittäjillä oli minuutti aikaa kertoa omasta posteristaan. Maanantain esikonferenssissa ohjelmaa oli tällä kertaa kolmessa vuorossa iltaseitsemään asti, jotta kaikki yhdeksäntoista työpajaa, tutoriaalia ja kehittäjien kokousta saatiin mahtumaan yhteen päivään.

Ohjelma oli muutenkin tiivis, vaikka myös verkostoitumiselle ja sosiaaliselle ohjelmalle yritettiin antaa riittävästi tilaa. Osallistujilta tulleessa palautteessa kiiteltiinkin sitä, että konferenssissa oli reipas tahti ja rento tunnelma, eikä mukana ollut ollenkaan “pitkiä ja tylsiä” papereita tai turhanaikaista pönötystä. Toisaalta ohjelmaan sisältyneille paneelikeskusteluille annettiin aikaa ruhtinaalliset tunti ja vartti, mikä osoittautui sekin keskustelun syntymisen kannalta erinomaiseksi ratkaisuksi.

or-dinnerOsallistujilta tulleessa palautteessa kohokohdiksi nostettiin yleisesti etenkin keskiviikkoaamun Repository Rants -sessio, tiistaina Kaisa-kirjastossa järjestetty posterivastaanotto ja keskiviikkoillan konferenssi-illallinen, joka järjestettiin merellisissä tunnelmissa Valkosaaren telakalla. Maanantain työpajoista erityisen suosittuja olivat altmetriikkaa, tutkimusdatan hallintaa ja ORCID:ia käsitelleet sessiot, jotka olivat olleet täyteen buukattuja jo hyvissä ajoin etukäteen.

Erin McKiernanin keynote-puheenvuoro (“Culture Change in Academia. Making Sharing the New Norm“) sai kiitosta innostavuudestaan, vaikka joidenkin osallistujien mielestä se oli julkaisuarkistoväen kannalta jo turhan tuttua asiaa. Developer Challenge -kilpailu jakoi sekin mielipiteitä. Vaikka osanottajia oli jonkin verran enemmän kuin viime vuonna, näyttää siltä että myös kehittäjät ovat nykyään niin tiiviisti mukana konferenssin muussa ohjelmassa, että heidän on vaikea välillä irtautua kehittäjille varattuun tilaan kehittelemään yhdessä uusia ideoita ja valmistelemaan niiden pohjalta esityksiä. Saattaa olla, että kilpailun konseptia yritetään uudistaa ensi vuodeksi.

Suomalaisiakin esillä

Olimme luonnollisesti järjestäjän roolissa esillä monessa yhteydessä, mutta suomalaisten pitämiä esityksiä oli mukana myös konferenssin virallisessa ohjelmassa. Itse pidin konferenssissa tällä kertaa peräti kolme esitystä, yhden maanantaina JISC:in ORCID-workshopissa ja kaksi pääkonferenssissa (toinen käsitteli tutkimustietojärjestelmien ja julkaisuarkistojen integraatioita pohjoismaissa, toinen julkaisuarkistoaineistojen näkyvyyttä kirjastojen asiakasliittymissä, ml. Finna). Samu Viita ja Janne Pietarila esittelivät DSpace-käyttäjäryhmässä Kansalliskirjaston kehittämää SYLI-ohjelmistoa, joka kytkeytyy DSpaceen SimpleREST-rajapinnan kautta. Muita suomalaisia esiintyjiä olivat Joonas Kesäniemi Helsingin yliopiston kirjastosta DSpace-käyttäjäryhmässä ja Mikko Lampi Mikkelin ammattikorkeakoulusta Fedora-käyttäjäryhmässä. Lisäksi kuutta posteria esittelemässä oli suomalaisia:

theseus-posteriNäistä amk:ien Theseus-posteri ylsi peräti jaetulle ykköstilalle konferenssin paras posteri -äänestyksessä. Osasyynä menestykseen oli kenties sekin, että Theseuksen julkaisuvolyymi ja käyttöluvut ovat myös kansainvälisellä tasolla poikkeuksellisen suuria.

Konferenssin teemoja

Konferenssin pääteema (ks. Call for Proposals) liittyi tällä kertaa ekosysteemeihin ja infrastruktuureihin. Mukana olikin aika paljon esityksiä, joissa esiteltiin kytkentöjä muihin organisaation sisäisiin, organisaatioiden välisenä yhteistyönä toteutettuihin, kansallisiin ja kansainvälisiin järjestelmiin. Kotoinen Avoin tiede & tutkimus -hanke pyrkii nostamaan Suomen kolmessa vuodessa avoimen tieteen huippumaaksi, joten oli senkin puolesta oikein valaisevaa seurata missä maailman huipulla tällä hetkellä mennään – esimerkiksi Stanfordissa. Myös Ison-Britannian kansalliset projektit olivat hyvin esillä mm. JISC:in järjestämässä sessiossa.

Lisäksi pinnalla olivat tutkimusdata ja tutkimustietojärjestelmät (CRIS), samoin tunnisteet, paikkatieto, pitkäaikaissäilytys ja uudet käyttöliittymät. Tieteellisten artikkelien rinnakkaistallennuksesta ja muista perinteisistä open access -teemoista puhuttiin sen sijaan jossain määrin vähemmän, ja palautteen perusteella jotkut kirjastonhoitajiksi itsensä identifioivat osallistujat kokivat, että osa ohjelmasta oli heille liian teknistä. Tämä ei toki ollut koko totuus, ja ajankohtaisista open access -aiheista huomiota saivat mm. SCOAP3 ja Open Access Button. Tieteellisten julkaisujen, tutkimusdatan ja infrastruktuurien lisäksi mukana oli myös jonkin verran kulttuuriperintöaineistoihin liittyviä esityksiä (1, 2, 3, 4) ja postereita (1, 2, 3).

Joku osallistujista kiinnitti huomiota myös siihen, että verrattuna moniin muihin “avoin”-teemojen ympärille rakennettuihin tapahtumiin konferenssissa oli – keynote-puheenvuoroa lukuunottamatta – suhteellisen vähän yleisen tason puhetta avoimen datan tai edes avoimen lähdekoodin tarjoamista hyödyistä. Tämä kertoo osaltaan siitä, että konferenssin fokus on enemmän konkreettisessa käytännön toiminnassa kuin sinänsä trendikkäissä ideologisissa kysymyksissä.

zombie-reposKonferenssissa oli sen verran paljon ohjelmaa, että yksittäisiä esityksiä on oikeastaan aika vaikea nostaa esiin, varsinkin kun missasin niistä väistämättä suuren osan. Uutuutena mukaan tullut Repository Rants -sessio(esitykset, video) on kuitenkin pakko mainita. Session päämääränä oli kyseenalaistaa vakiintuneita oletuksia ja yleisesti hyväksyttyjä totuuksia, ja siihen valitut kymmenen esitystä onnistuivatkin tuomaan esiin monenlaisia ajatuksia. Erityisen paljon keskustelua herätti mm. Paul Roysterin esitys, jonka teemat ovat sittemmin saaneet maailmalla runsaasti laajempaa huomiota.

Minulle Rants-osiosta jäi lisäksi mieleen mm. RePEcin perustajan Christian Zimmermannin puheenvuoro (“Repository sustainability“), jossa hän vertaili tämän taloustieteilijöiden keskuudessa jo 1990-luvulta asti laajassa käytössä olleen palvelun ja sille EU-rahalla kirjastojen muodostaman konsortion voimin myöhemmin rakennetun vastineen (Nereus) toimintamalleja. Nimenomaan tutkijoiden tarpeista lähtenyttä RePEciä tehdään vapaaehtoisvoimin käytännössä ilman rahaa, kun taas Nereukseen käytettiin pitkän ajan kuluessa suuria summia, jotka kuluivat suurelta osin komiteatyöhän ja kokousten järjestämiseen.

repecTuloksena syntynyt palvelu haravoi käytännössä suurimman osan sisällöstään RePEcistä, toimi vain muutaman vuoden ja katosi sen jälkeen sisältöineen jäljettömiin. Zimmermannin viesti oli se, ettei isollakaan rahalla tuotetuilla ylhäältä päin suunnitelluilla palveluilla ole tulevaisuutta, jos ne eivät käytännössä palvele tutkijoiden tarpeita eikä tiedeyhteisö koe niitä omiksi palveluikseen.

RePEcin kaltaisia alakohtaisia arkistoja – ei tosin RePEciä itseään – käsiteltiin itse asiassa jo maanantaina työpajojen joukkoon sijoitetussa seminaarissa, jonka otsikko oli “Between publication culture and funder mandates – What is the future for disciplinary repositories?”. bjork-conclusionsSeminaarissa esiteltiin useiden keskeisten alakohtaisten arkistojen (mm. ArXiv ja PubMed Central) toimintamalleja ja pohdittiin niiden roolia julkaisuarkistojen ja open access -julkaisemisen kentässä. Bo-Christer Björkin esitys oli ehkä kuitenkin tilaisuuden mielenkiintoisin osuus, vaikka hänen johtopäätöksensä olivat jossain määrin pessimistisiä.

Yksi minulta konferenssin aikana ohi menneistä esityksistä (oma esitys samaan aikaan toisaalla…) oli Maxi Kindlingin ja Paul Vierkantin 2014 Census of Open Access Repositories in Germany, Austria and Switzerland. Katselin tämän siis vasta jälkikäteen videolta, osin siksi etten ollut pitkään aikaan kuullut tai lukenut kunnon katsausta näiden maiden tilanteesta. Saksankielisten maiden yliopistot olivat toistakymmentä vuotta sitten selkeästi meitä edellä perustamassa julkaisuarkistoja ja luomassa yhteisiä käytäntöjä, mutta sittemmin kehitys tuntuu hidastuneen, ja maiden näkyvyys esim. OR-konferensseissa on ollut melko vähäinen (ei tosin niin olematon kuin naapurimaa Ranskalla!).

Esitys perustui julkaisuarkistoille tehtyyn kyselyyn, johon oli tullut peräti 173 vastausta. Kuvaavaa kyllä esityksessä “suuren julkaisuarkiston” raja oli edelleen niinkin alhaalla kuin 5000 tietueessa. Tätä suurempien ryhmään kuului vain alle kolmasosa arkistoista, eli kenttä on edelleen kovin hajanainen ja suurin osa arkistoista on jäänyt kitukasvuisiksi. Toinen huomionarvoinen piirre oli se, että suurin osa etenkin pienistä arkistoista on rakennettu kansainvälisten julkaisuarkistosovellusten sijaan joko saksankielisissä maissa yleisessä käytössä olevan OPUS-ohjelmiston tai jonkin muun paikallisesti kehitetyn sovelluksen varaan.

Tutkijoiden identifiointiin tarkoitettu ORCID-tunniste on ollut esillä jo useassa aiemmassa OR-konferenssissa, mutta nyt siihen törmäsi vähän joka yhteydessä. Esikonferenssin ORCID-työpajan lisäksi sille oli omistettu mm. tiistain “ORCIDs in the Wild”-paneeli, jossa kuultiin tuoreita käyttöönottokokemuksia eri puolilta maailmaa. Suomalaisesta näkökulmasta kiinnostavimpia olivat Urban Anderssonin välittämät kokemukset Chalmersin teknillisestä yliopistosta. Rob Peters ja Laura Paglione (ORCID)Konferenssissa paikalla olleet ORCID:in edustajat Laura Paglione (tekninen johtaja) ja Rob Peters (pääkehittäjä) osallistuivat myös kiitettävän aktiivisesti konferenssin ohjelmaan aina Developer Challenge -kilpailua myöten.

DSpace esillä käyttäjäryhmässä

Sekä DSpacen kehittäjien kokouksessa että DuraSpacen plenary sessiossa esiteltiin DSpacen uutta hallintomallia. Uudistusten taustalla on havainto siitä, että DSpace-ohjelmiston ja sen kehitystyön hallinto on ollut varsin USA-keskeistä, vaikka pääosa (ja myös kasvava osa) ohjelmiston käyttäjistä on itse asiassa muualla. duraspaceUuden mallin tarkoituksena on saada mukaan laajemmin käyttäjien edustusta siten, että näiden näkemykset tulevat kuulluiksi ja ohjelmiston kehitystyöhön saadaan koottua lisäresursseja.

Uusi hallintorakenne erilaisine työryhmineen tuntui ainakin ensi näkemältä varsin raskaalta ja monimutkaiselta, mutta nähtäväksi toki jää miten se toimii käytännössä ja miten laaja edustus sen kautta saadaan mukaan. Perimmäisenä päämääränä on joka tapauksessa DSpace-yhteisön aktivointi ja ohjelmiston kehityksen tehostaminen (DSpace-kehittämisen organisoinnista ks. Tim Donohuen valaiseva esitys “How to Hack the DSpace Community“).

Pääkonferenssissa DSpace-esityksiä oli tällä kertaa vähän, eikä ohjelmiston omankaan käyttäjäryhmän ohjelmassa ollut tarjolla kovin innostavia uutuuksia. Tämä heijastelee jossain määrin sitä, että ohjelmiston kehitystyö on keskittynyt viime vuosina lähinnä melko pieniin lisäominaisuuksiin. Ohjelmistosta on vähitellen tullut koodaajien näkökulmasta mutkikas ja hankalasti hallittava kokonaisuus, jonka suurempi uudistaminen on työlästä. Nähtäväksi jää, miten tästä tilanteesta päästään ulos. DSpacen käyttäjäyhteisö on joka tapauksessa edelleen muita julkaisuarkisto-ohjelmistoja laajempi, eli sinänsä kehitystyölle pitäisi olla kysyntää. Asiaa mutkistaa toki sekin, että DSpacen käyttäjäyhteisö on jakautunut melko tasan puoliksi JSP- ja XML-käyttöliittymien kannattajiin, eikä tähän kahtiajakoon näytä olevan luvassa ratkaisua.

Seuraava DSpace-versio eli DSpace 5 ei ollut käyttäjäryhmässä sen kummemmin esillä, ja eniten keskustelua taidettiin käydä italialaisen Cinecan – sikäläinen CSC:tä vastaava toimija – kehittämästä DSpace-CRIS-modulista (ks. myös aiempi raporttini Roomassa toukokuussa järjestetystä CRIS2014-konferenssista). Periaatteessa moduli vastaa varmasti monien organisaatioiden toiveisiin avoimen lähdekoodin varaan rakennetusta julkaisuarkisto- ja CRIS-ohjelmiston yhdistelmästä, mutta sen käytännön toteutukseen liittyy kuitenkin yhä kysymysmerkkejä. Näistä ilmeisin on se, että moduli toimii vain DSpacen JSP-käyttöliittymässä, ei Suomessa käytetyssä XML-käyttöliittymässä. Lounastin alkuviikosta Cinecan Susanna Mornatin kanssa, ja hän kertoi ettei Cinecalla itsellään ole resursseja kehittää XML-käyttöliittymän kanssa yhteensopivaa versiota. Tästä keskusteltiin kuitenkin konferenssin aikana, ja perjantai-iltapäivän tietämissä alkoi jo vaikuttaa siltä, että XML-UI-versiollekin löytyy lopulta tekijä.

dspace-metadataTällä kertaa käyttäjäryhmän kiinnostavimpaan antiin kuului metadataa käsitellyt paneeli, jossa esiteltiin DSpace Community Advisory Teamin suunnitelmia Dublin Core -formaatin aiempaa oikeaoppisemmasta soveltamisesta. Tästä oli puhetta jo viime vuonna Kanadassa, mutta keskustelu sai nyt yllättävän käänteen. Pari yleisön joukossa ollutta tunnettua DSpace-kehittäjää nosti esiin Dublin Coren rajoitukset, ja ehdotti DSpacen sisäisen tallennusformaatin kehittämistä siitä riippumattomaksi. Keskustelu jäi tältä osin kesken, mutta se heijasteli konferenssin aikana muutenkin esiin noussutta tyytymättömyyttä Dublin Coren jäykkyyttä ja lähestulkoon pysähtynyttä kehitystyötä kohtaan.

Muut ohjelmistot

Fedoran käyttäjäryhmässä esiteltiin ohjelmiston uutta nelosversiota. Juttelin konferenssin aikana useiden Fedora-ihmisten kanssa, ja vaikutelmaksi jäi, että elämä ohjelmiston ykkös- ja kakkosversioiden oli ollut aikanaan rankkaa, mutta tilanne on kuitenkin parantunut versio versiolta. DSpace-yhteisön tavoin myös Fedoran kehittäjä- ja käyttäjäyhteisö on muutaman viime vuoden aikana jakautunut suurelta osin kahteen osaan, Hydra- ja Islandora-leireihin. Hydra on Solr-pohjaista Blacklight-ohjelmistoa hyödyntävä järjestelmä, Islandora taas on rakennettu Fedora-Drupal-integraation ympärille. Leirien välillä tuntuu olevan jonkinasteinen kilpailuasetelma.

Pääkonferenssin ohjelmassa oli poikkeuksellisen paljon Hydra-aiheisia esityksiä ja Hydra oli muutenkin hyvin esillä. Toki tarjolla oli myös Islandoraa, vaikkei ehkä niin paljon kuin viime vuonna jolloin konferenssi järjestettiin Islandoran kotisaarella. Sekä Hydran että yleisemmin Fedoran käyttäjäyhteisö on toistaiseksi melko Pohjois-Amerikka-keskeinen, mutta on vaikea sanoa johtuiko Hydra-painotus konferenssin ohjelmassa amerikkalaisosallistujien suuresta määrästä vai päinvastoin. Monet maineikkaista amerikkalaisyliopistoista Stanfordin johdolla ovat joka tapauksessa satsaamassa Hydran kehittämiseen. USA:n suurissa yliopistoissa on tapahtumassa myös siirtymistä DSpacesta Hydraan, ja Hydra-leirissä on ryhdytty miettimään sitä, olisiko Hydran pohjalta mahdollista rakentaa DSpacen kaltaiset ominaisuudet tarjoava valmis, helposti käyttöönotettava ohjelmistopaketti.

invenio-ymCERN:in jo pitkään kehittämällä Invenio-ohjelmistolla oli nyt ensimmäistä kertaa oma käyttäjäryhmä, mikä oli perusteltua ohjelmiston kehityksen ja sen vähitellen kasvaneen käyttäjäyhteisön ansiosta. Konferenssissa esitelty, Pythonilla koodattu Invenio 2.0 teki vaikutuksen ainakin meidän omiin tietojärjestelmäihmisiimme. Etenkin norjalainen Invenio-palveluntarjoaja TIND Technologies oli näkyvästi esillä sekä konferenssin sponsorina että esityksissä. On vielä liian aikaista sanoa, tuleeko Invenion käyttäjäryhmästä pysyvästi konferenssin osa – ohjelmiston käyttäjäyhteisö on toistaiseksi pääasiassa Euroopassa, joten ensi vuoden USA:ssa (Indianapolis) järjestettävä konferenssi ei ole välttämättä sen kannalta sijainniltaan optimaalinen.

Julkaisuarkisto-ohjelmistoista vanhin eli EPrints on jäänyt käyttäjämääriltään jossain määrin DSpacen jalkoihin, mutta myös sillä on aktiivinen kehittäjä- ja käyttäjäyhteisö etenkin Brittein saarilla. Vaikka Helsingissä järjestetty EPrintsin käyttäjäryhmä oli viime vuoden tapaan DSpacea ja Fedoraa pienempi, sillä oli kuitenkin monipuolinen ohjelma. Erityinen kunniamaininta täytyy lisäksi antaa EPrints-yhteisön keskushenkilöihin kuuluvalle professori Les Carrille, joka kävi kesken konferenssin kotona Englannissa osallistumassa toiseen tilaisuuteen ja palasi takaisin Helsinkiin osallistuakseen käyttäjäryhmään.

Esitykset, kuvat ja videot verkossa

Konferenssin esitykset löytyvät suurelta osin Doriasta. Noin 70 pääkonferenssin esityksistä välitettiin Adobe Connect -yhteyden kautta, ja näiden esitysten tallenteet – yhteensä 25 tuntia videoita – on linkitetty myös Dorian tietueisiin (täydellinen lista tallennetuista sessioista löytyy täältä). Kansalliskirjaston Flickr-tilille on lisäksi tallennettu iso valikoima konferenssissa otettuja kuvia, joiden avulla voi yhä palata kesäkuun alun tunnelmiin.

auringonlasku