Museoviraston leikkaukset

Merkittävä osa hallituspuolueiden viime kesän budjettiriihessä sopimista menoleikkauksista kohdistui opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle, ja erityisen pahasti ne iskivät museosektorille.  Museoviraston osalta prosessi on nyt edennyt sen verran, että YT-neuvottelut on saatu päätökseen ja leikkauslista alkaa olla valmis.

Museoviraston verkkosivuillaan julkaiseman uutisen mukaan se joutuu tänä vuonna leikkaamaan henkilöresurssejaan peräti 55 henkilötyövuoden edestä, mikä voi tarkoittaa jopa 40 vakinaisen työntekijän irtisanomista. Irtisanomiset toteutetaan helmikuun aikana. Lisäksi jäljelle jäävien työntekijöiden tehtäviä järjestellään uudelleen.

Continue reading