Le favole di buonanotte

Kun syksyn illat alkoivat pimentyä, DC:n ihmisten joukossa kehittyi idea iltasaduista. Oli ehtinyt kulua niin kauan siitä, kun kukaan on kuullut viimeksi iltasatuja! Päätettiin siis kokoontua porukalla yhteen lukemaan kirjaa ääneen ja syömään kakkua. Ensimmäistä kertaa varten tehtiin netin välityksellä äänestys, jonka voitti Italo Calvinon Le città invisible, vaikka Collodin Pinocchio olikin kova vastus. Istuttiin Saijan sievässä kodissa pehmeillä sohvilla ja luettiin ääneen ringissä ja oli kovin mukavaa. Ideana oli myös sekä yhdessäolon ja iltasatujen lisäksi italiankielen harjoittaminen ja käyttäminen erilaisista aksenteista välittämättä.

IMG_9656

Koska iltasatuilta oli ollut niin menestyksekäs, kokoonnuttiin vielä uudestaan, mutta sillä kerralla luettiin Gianni Rodarin Il libro degli erroria, joka oli oikein hauska. Aina on hyvä syy kokoontua, mutta mikä sen parempi tapa viettää iltaa kun mukava kirja, mukavia ihmisiä ja teetä. Toivottavasti iltasatuperinne jatkuu vielä vuodenvaihteen jälkeenkin!

Yliopistomuseo

Divina Compagnia järjesti halukkaille yhteiskierroksen Yliopistomuseoon, kauniiseen Arppenaumiin, joka rakennuksena itsessäänkin on tutustumisen arvoinen. Arppenaumissa museo toimii enää tämän vuoden loppuun, ja ensi vuoden alusta museon päänäyttely on esillä päärakennuksessa.

IMG_9602

IMG_9632

IMG_9638

Museossa on esillä kaikkea yliopistoon ja sen historiaan liittyvää aina hampaista ja hammaslääkärintuolista kiviin ja kalloihin, vanhoista lasipulloista opiskelijahaalareihin. Kierros oli mielenkiintoinen ja mukava, vaikka ehkä keskellä päivää olevasta ajankohdasta johtuen paikalle ei ollut eksynyt kovinkaan monta italianopiskelijaa. Kannattaa kuitenkin käydä tutustumassa, museoon on ilmainen pääsy.