OMAKUVA: BEKYMMER, HUOLI, 1973

ONNEA DORA JUNG 110 VUOTTA!

Vuosi sitten lupasin kirjoittaa Dora Jungin sadastakymmenestä tekstiilistä. Nyt on vuosi kulunut, satakymmenen tekstiiliä esitelty ja Doran synttäreitä vietetty tänään upeasti Vapriikissa, Tampereella. Kiitos teille kaikille kuulijoille ja kanssajuhlijoille!

Ja kiitos teille kaikille, etenkin tekstejä kommentoineille, lukijoille. Vuosi on mennyt rattoisasti ja nopeasti.

Pohditaan, ihastellaan ja koetaan yhdessä jatkossakin. Parhain terveisin, Päivi

Tässä viimeinen bloggaukseni:

bekymmer-77      bekymmer-luonnokset

Huoli (Bekymmer) 1973, 39 x 50 cm. Kutoja Marita Mattsson. Vieressä luonnokset. Kuvat PF.

Dora Jungin Huoli kudos valmistui kesäkuussa1973. Jung on kirjoittanut omakuvan ideasta näin: ”Självporträttet blev lösningen på ett bekymmer för morgondagens arbete.” Varsinaisia kutomoon liittyviä huolenaiheita Jungin tuon ajan elämästä on vaikea löytää. Vuonna 1973 valmistui kudoksia yhteensä 43:sta eri loimesta ja hänen yksityisnäyttelynsä oli kiertänyt edellisenä vuonna Tanskassa, samana vuonna se oli Lahden historiallisessa museossa ja seuraavana Tukholmassa. Dora Jung oli 67-vuotias, edelleen luomisvoimassa oleva taitelija. Hän seurasi maailman tapahtumia ja sai niistä aiheita kudoksiinsa. Lastenkuljetus (1943) ja Biafra (1970) ovat esimerkkejä tällaisista tekstiileistä.

Lokakuisin terveisin, Päivi

 

Edustustaidetta ja suuret aiheet

 Kymmenen neitsyttä / Viisaat ja tyhmät neitsyet, 1948

Vuonna 1948 Dora Jung kirjoitti pystyvänsä valmistamaan damasteja ”vapaasti” yli kankaan pinnan. Viisaat ja tyhmät neitsyet tai Kymmenen neitsyttä damastissa kuvio ei jatku ainoastaan yhden kankaan leveydeltä, vaan se jatkuu yli seitsemän kankaan leveyden.  ”Kudoin Kymmenen neitsyttä Gunnel Nymanin ja minun Göteborgin näyttelyymme vuonna 1948. Näyttelytila oli niin valtava, että se vaati ison työn ja näin syntyi Kymmenen neitsyttä.” Dora Jung haki avustusta tätä näyttelyä varten.  Hakemuksessaan hän kirjoitti asettavansa näytteille 6 metriä leveän ja 3,6 metriä korkean pellavatapetin, De tio Jungfrurna, ”hyväksikäyttäen damastitekniikkaa jollaista ei koskaan aikaisemmin ole käytetty”.

kuva40-10neitsytta-pf   signeeraus

Kymmenen neitsyttä, Viisaat ja tyhmät neitsyet (De tio Jungfrurna / De visa och de fåvitska), 1948, damasti, 360x 600cm, kutoja Ellen Silferberg. Kuvat PF.

Kymmenen neitsyttä toteutettiin pitkinä kankaina, jotka leikattiin yli kolme metriä korkeiksi kappaleiksi. Oikeassa järjestyksessä, tiiviisti vierekkäin asetettuina ne muodostavat yhden jatkuvan kuvan. Se oli kangaspuissa kudottu palapeli, joka vaati onnistuakseen hyvin tarkan suunnitelman. Myös kudetiheyden tuli pysyä samana, sillä muuten ohuet kuvioviivat eivät olisi kohdistuneet oikein. Vaikka Dora Jung oli omastakin mielestään saanut aikaan jotakin ennen näkemätöntä, hän ei ollut kuitenkaan teokseen tyytyväinen. Hän katsoi, ettei ”tekstiilin luonne” tullut teoksessa tarpeeksi esille ja ohuessa pellavakankaassa, jonka väritys oli vaalea, eivät kuviot tulleet näkyviin. Hän kuvaili myöhemmin (1967) omaa luomistyötään tämän teoksen valmistumisen jälkeen näin:

”Ensiksi olin eniten innostunut saamaan esille kuvioita… Kymmenen neitsyen jälkeen, joka näytti vain piirrokselta eikä kudokselta, ja sitä paitsi sai eloa vain tietyssä valaistuksessa, heräsi kiinnostukseni rakenteeseen ja vähitellen myös väriin. Tekstiilin ilmaisuarvo on näiden molempien tekijöiden yksimielinen summa. Minun pitää aina päästä selkeyteen siitä minkä materiaalin ja rakenteen avulla sommittelu muodostetaan ennen kuin voin tehdä sen.”

Samassa yhteydessä hän kirjoitti lisäksi menneensä tahdonvoimassaan ehkä jopa liian pitkälle valmistaessaan damastia, jonka kuviot eivät toistu.  Elsa Gullberg kutsui Dora Jungin pitämään näyttelyä galleriassaan 1948, ja hän esitteli teosta ruotsalaisessa Form lehdessä. Gullbergin mukaan Jung ”oli sisäisen visuaalisen kuvan voimalla nujertanut kudontatekniikan vastaanhangoittelun voidakseen toteuttaa näkemyksensä ja teknisellä keksimiskyvyllä pystynyt aikaansaamaan omaperäisen ja saumattoman kokonaisuuden”.

Dora Jung seurasi klassisen pellavadamastin linjaa säilyttäen teoksessaan valon ja varjon kontrastilla esiin tulevan kuvion lähes yksivärisessä kudoksessa. Juuri nämä seikat eivät kuitenkaan olleet Jungin mielestä onnistuneita teoksessa, jossa koko kuvion näkeminen myös yhdellä kertaa olisi merkityksellistä. Toisaalta Jung ei hyödyntänyt teoksessa damastille tyypillistä kaksipintaisuutta vaan hän typisti damastin ”pelkäksi” viivaksi. Kuitenkin suomalaisessa damastin kudonnassa ja aihemaailmassa damasti oli nyt muuttunut radikaalisti toisenlaiseksi. Jung ei halunnut luovuttaa taiteellista vastuuta rajoitetulle varsimäärälle. Jungin tie pois toistuvien kuvioiden damasteista kesti 16 vuotta.

Nyt olemme jo Dora Jungin juhlaviikossa, sillä sunnuntaina 16.10 on hänen syntymästään kulunut 110 vuotta. Tervetuloa Tampereelle kuuntelemaan ja katselemaan Dora Jung luentoja ja hypistelemään hänen ja Tampellan yhteistyönä tekemiä damasteja.

Aurinkoista lokakuuta, Päivi

Portti Saimaalle, 1965

Kuva46.Portti Saimaalle.1965.DM – kopio (1024x936)

Kuva 1. Portti Saimaalle (Porten till Saimen), 1965, johdettu damasti, 307 x 297 cm, kutojat Agnes Sohlberg ja Marita Mattsson, omistaja Suomen Pankki. Kuvat PF.

Suomen Pankin Mikkelin aluekonttoriin tilattiin Dora Jungilta teos 1960-luvun puolivälissä. Jungin kutomossa valmistui 1965 Marita Mattssonin kutomia kudosluonnoksia tätä teosta varten. Myöhemmin samana vuonna valmistui Portti Saimaalle -teos, joka muodostui kolmesta noin metrin levyisestä osasta.

Dora Jung oli kuullut Mikkeliä sanottavan Saimaan portiksi, ja siitä hän sai idean teoksensa nimeen. Kudoksen sommittelu on täysin abstraktinen, mutta hän on sanonut (1972) sinisen alueen kuvaavan Saimaata, vihreän metsää ja viljelyksiä. Musta alue kudoksen ala-osassa on teollisuutta. Kapea, terävä osa kuvaa rajaa ja sotia. Musta teollisuutta kuvaava alue on jatkoa Jungin läpinäkyviin kuva-alueisiin, joista kirjoitin Sorsia teoksien yhteydessä. Saimaan portti siirrettiin Mikkelistä Kuopion aluekonttoriin ja tällä hetkellä sillä on hieno paikka Suomen Pankin tiloissa, Helsingissä Snellmanninaukiolla.

Dora Jung tuli tunnetuksi nimenomaan damastin osaajana, mutta aikalaiskirjoituksissa puhuttiin Dora Jungin ”omasta tekniikasta” jo hyvin varhaisessa vaiheessa (esim. Elsa Gullberg  1948 ja Eila Pajastie 1954).  Dora Jung alkoi myös itse nimittää hänen taidetekstiileissään tyypillistä pintarakenteista damastia, joka aikaansaatiin damastikuvioihin lisätyillä erilaisilla kiertopujotuksilla ”uudeksi tekniikaksi” Jung kirjoitti kirjeessä 1974:

Den Nya tekniken är en fortsättning på vävsättet i Porten till Saimen, den stora väven i Finl. bank. St Michel. D.v.s. jag bygger på reliefverkan i gränserna mellan färgytor i en snärjteknik med 6 skafts atlas som utgångspunkt.”

IMG-20160829-WA0002[1]

Kuva PF.

Portti Saimaalle oli  ensimmäinen teos, jossa Jung halusi kokeilla reliefivaikutelmaa kahden väripinnan reunoilla erilaisilla kiertopujotuksilla. Lähtökohtana hänellä tässä teoksessa oli kuusivartinen satiini. Reliefivaikutelma on kuitenkin tässä teoksessa hyvin hienovarainen verrattuna viisi vuotta myöhemmin valmistuneeseen Tammikuu 1970 -teokseen. Monisävyiset ja kirkkaat väripinnat muodostavat vaikuttavan kokonaisuuden. Portti Saimaalle on puhdistettu Tupulatäkki konservointiyrityksessä.

Sain nähdä puhdistetun teoksen uudessa paikassaan viime viikolla. Yleisö pääsee jälleen katsomaan Suomen Pankin taideaarteita perjantaista maanantaihin 27. – 30.1.2017. Elämys, joka ilahduttaa pitkään.

Syysmyrskyn jo saapuessa, Päivi

Katarina Jagellonica, 1961

Katarina Jagellonica -teos on miltei neljä metriä leveä seinädamasti, jonka Gustaf Petreliuksen säätiö tilasi Turun linnan restauroinnin yhteydessä. Tilaaja halusi damastin aiheen liittyvän jollakin tavalla linnan historiaan, joten Jungin sanoin ”oli luonnollista, että ajatus vei 1500-luvun historiaan”.

 Katarina Jagellonica työni syntyi siten, että säätiö tilasi minulta seinätekstiilin kun Turun linnaa restauroitiin vuonna 1961. Sain itse valita työni aiheen ja sijoituspaikan. Tein valtavasti taustatyötä. Luin historiaa aina kivikaudelta lähtien löytääkseni sopivan aiheen. Päädyin Juhana herttuan ja Katarina Jagellonican aikaan. Juhana III kirjoitti silloin punaisen kirjan, joka nostatti riidan aateliston ja papiston välillä. Työn sijoituspaikaksi valitsin kuningattaren huoneen.”

 Katarina Jagelloniga LJP

Kuva. Katarina Jagellonica, 1961, Turun linna, Gustaf Petreliuksen säätiön lahjoitus, (100x360cm) kutoja Marita Mattsson.

Damastin keskellä on herttuapari ja heidän välissään teksti Nemo nisi mors, Ainoastaan kuolema (voi meidät erottaa). Katarina Jagellonican vihkisormukseen oli kaiverrettu tämä lause, jonka merkitys dramatisoitui hänen näyttäessään sitä kuningas Erik XIV:lle tämän kysyessä, seuraako puoliso miestään vankeuteen. Juhana III vangittiin vuonna 1563 hänen yritettyään katolisen puolisonsa yllytyksestä yhdistää luterilainen ja roomalaiskatolinen uskonto Ruotsi-Suomessa. Jungin mainitsema punainen kirja näkyy parin ympärillä olevien pappien ja aatelisten joukossa.

Kudoksen henkilöissä voi nähdä hieman samaa jähmettyneisyyttä ja jäykkyyttä kuin Pohjan kirkkoon samana vuonna valmistuneessa punaisen antependiumin opetuslapsissa.  Dora Jung sai itse päättää teoksen sijoituspaikan, ja hän valitsi kuningattaren huoneen. On myös mielenkiintoista, että teoksen nimeksi hän nosti Katarina Jagellonican. Nimi siirtää teoksen näkökulman naisen kautta nähdyksi, vaikka tapahtuman keskipisteenä, ja teoksen nimenä, voisi hyvin olla myös Juhana III tai Juhana herttua. Hyvä Dora!

katarina jagellonica 1961 kolme miestä katarina jagellonica 1961 mallikudos

Kuva x. Kokeiluja Katariina Jagellonica kudosta varten. Teoksesta on säilynyt kolme suurta kudosluonnosta, jotka ovat olleet esillä myös näyttelyissä. Lisäksi on useita pienempiä kokeiluja, joissa eri kierrepujotustapoja varioiden on saatu aikaan rouheaa pintaa.

Tanskalainen Berthe Forchammer, joka oli Jungin kutojana 1970-luvun lopussa, kertoi tämän teoksen kutomisen olleen monivaiheinen, kestäen kaikkiaan noin puoli vuotta. Luomistyö oli paitsi vienyt aikaa, ilmeisesti jännittänyt Jungia. Teoksen valmistuttua hän järjesti kutomossa juhlat, joka ei ollut mitenkään tavallista. Samaan aikaan Jungilla oli kesken tilaus Turun linnan kirkon kirkkotekstiileistä. Lisäksi hän organisoi oman pöytäliinamallinsa tilausta Tampellalta linnan juhlasalia varten.

Katarina Jagellonica on itselleni rakas ja merkittävä teos. Asuin Turussa lapsuuteni ja kävin usein Turun linnassa (leikkimässä prinsessaa). Lapsen silmiin teoksen hahmot olivat käsittämättömän jäykkiä, kirveellä veistetyn näköisiä ja jännittyneitä, paikoilleen naulattuja. Monta vuotta myöhemmin opin Katariinasta myös sen, että juuri hän toi Suomeen ensimmäisiä valkoisen hohtavia pöytädamasteja muuttaessaan Turun linnaan 1562. Teos, Katarina ja Dora lumoavat minut edelleen.

Hyvää elokuun loppua, Päivi

 

Sorsa, Sorsia, Sorsat 1950-luku

Dora Jungin omien sanojen mukaan hänen lempiaiheitaan olivat linnut:  Isäni istui aina kynä kädessä ja piirsi usein lintuja. Ehkä minä olen perinyt suhteeni lintuihin juuri häneltä.

Luonnos Sorsia

Kuva. Dora Jungin luonnoksia Sorsia seinätekstiiliä varten. Sorsan olemusta Jung haki piirtäen lyijykynällä pieniä luonnoksia ja tekemällä suuren määrän kudottuja luonnoksia suoraan kangaspuihin. Kuvat PF.

Vuonna 1954 valmistui Dora Jungin suunnittelemana kaksi Sorsia seinätekstiiliä. Toinen 72 x 170cm ja hieman pienempi 63 x 160cm. Jungin kudontakorttien mukaan hän hyväksyi näistä kudoksista pienemmän lähetettäväksi Milanon triennaalin, jossa se voitti samana vuonna Grand Prix -mitalin. Erilaisia versioita Sorsia-teemasta ei kudottu siinä määrin kuin esimerkiksi Jungin Kyyhky aihetta. Kuitenkin Sorsa aiheisia kudoksia valmistui muutamia vuosien 1957–1966 aikana. Viimeisen ”Änder, små”-nimisen loimen Marita Mattsson kutoi Jungin viimeisenä elinvuotena 1980. Tärkeä aihe siis.

sorsat 1954

Kuva. Sorsia (Änder), 1954, damasti ja kudepujotus. Teoksen osti Röhsska Konstslöjdmuseet.

Sorsia kudoksissa näkyy samaa yhtäjaksoista ”kiveen kaiverrettua viivaa” kuin Evankelistat-alttarivaatteessa kolme vuotta aikaisemmin, 1951. Damastin ”viiva” on Sorsia kudoksissa loimen sinimustaa rohdinta, joka halkoo vahvoin vedoin damastin pellavan väristä pintaa.

sorsa -55

Kuva. Samasta aiheesta pienempi versio.

sorsaperhe

Kuva. Ja vielä upea damasti kokonaisesta poikueesta. Naaras ei näytä sorsa naaraalta ja aloinkin epäillä teoksen nimeä. Tietääkö teistä lukijoista joku tarkemmin? Ylväs olemus yhdeksää poikasta siipien suojissa kuljettvasta vesilinnusta on komea, ja läpinäkyvät kuva-alueet uutta.

Sorsissa voikin nähdä kubistisia piirteitä, joka imeytyi muidenkin tekstiilitaiteilijoiden teoksiin. Tekstiileissä se näkyi lähinnä värialueiden kerroksellisuutena ja läpinäkyvyytenä, kuten Jungin Sorsa aiheissa. Tukholman näyttelyssä Utställningen av konstindustri, konsthantverk och hemslöjd 1930 ruotsalainen Ingegerd Torhamn esitteli nukkamattoja, joissa näkyi abstraktin ja kubistisen taiteen vaikutteita ja läpinäkyviä kuviokenttiä.  Eva Anttila oli mestari kuvakudoksiensa värilankojen optisessa sekoittamisessa 1940-luvulta alkaen. Dora Jung käytti myös seinätekstiilissään La Dance, Tanssi, vuonna 1953 tanssijan esittämistä monelta eri suunnalta samanaikaisesti ja jalkoja tanssijalla oli useita. La Dance -teoksen kutoi Simone Prouvé, joka oli Jungin ranskalainen kutoja-harjoittelija muutamia kuukausia.

Päivi

P.S. Dora Jung -vuosi alkaa kohta olla lopuillaan ja 110-vuotis synttäri häämöttää. Nyt alkaakin olla paljon tapahtumia. Tässä listaus aikajärjestyksessä. Tervetuloa näihin kaikkiin tapahtumiin.

  1. Helsingin yliopiston TIEDEKULMASSA keskiviikkona 7.9. klo 17 alkaen kolme asiantuntija keräilijää kertoo Dora Jungin damastien keräilystä ja tutkimisesta: prof, emerita Päikki Priha, tutkija-keräilijä Irja Satri sekä minä käsityötieteen yliopistonlehtori Päivi Fernström. Tapahtuma on osa Helsinki Design Weekin ohjelmistoa.  Tilaisuus pidetään Helsingin yliopiston Tiedekulmassa.
  2. LAPIN YLIOPISTO – TAITEIDEN TIEDEKUNTA Tekstiili- ja vaatetusalan koulutusohjelma 20-vuotta Juhlaseminaari 29.9.2016 klo 10–16, Esko ja Asko -sali, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi. Dora Jungia käsittelevä luentoni.
  3. Vapriikissa Tampereella sunnuntaina 16.10 klo 14 alkaen DORA JUNG 110-vuotis juhlaseminaari. Tarkeimpia tietoja lähempänä tapahtumaa, mutta laita päivä jo ylös. Paikalla puhumassa ja damastien tunnistusta suorittamassa Dora Jung klubi: Päikki Priha, Irja Satri ja Päivi Fernström.

Lisäksi Dora Jungin damastien esittelyä löytyy myös Tekstiilikulttuuriseuran sivuilta kuukauden tekstiili -sarjassa heinäkuusta joulukuuhun 2016.

 

 

Ravitsemusihme, Bespisningsundret, 1975

Tukholman suomalaisen kirkon seurakuntasaliin tilattiin Jungilta 1970-luvun alussa suuri seinätekstiili. Se peittää salin yhden koko seinän lähes kokonaan. Kävin katsomassa tätä upeaa tekstiiliä kesällä ja tulin onnelliseksi. Se oli hyvässä kunnossa, hienolla paikalla edelleen ja sen eteen asetettu kaide esti ihmisten (hyvin ymmärrettävän, mutta niin tuhoisan) hypistelyn tai nojaamisen. Ainoastaan ikkunat tekstiilin yläpuolella herättivät pienen huolen valon vaikutuksesta tekstiiliin ja sen väreihin. Siksi myös kuvaaminen kirkkaalla säällä oli haasteellista.

 

20160511_170457

Bespisningsundret, 1975, pujoteltu damasti, koko 2,5m x 7m, kutojat Margareta Andersson ja Marita Mattsson. Kuva PF.

Osista koottu kokonaisuus on hyvin tavallista Jungin vähänkin suuremmille seinätekstiileille. Ravitsemusihme koostuu seitsemästä eri osasta. Jokainen osio on valmistettu tässä tapauksessa itsenäiseksi paneelikseen ja ripustettu tietyssä järjestyksessä seinälle kokonaisuudeksi. Tekstiilin kolmas paneeli oikealta sisältää tunnetun ihmeen:  viisi leipää ja kaksi kalaa, joilla ruokittiin koko ihmisjoukko. Toisessa paneelissa on Dora Jung -signeeraus ja kutojien nimet. Opetuslapset ja suuri määrä muita ihmisiä on kuvattu kuuteen muuhun paneeliin. Tässä ihmiskuvauksen tavassa on hyvin paljon samaa kuin esimerkiksi Pohjan kirkon punaisessa antependiumissa tai Turun linnan Katarina Jagellonikassa  – tuttua pysähtynyttä veistoksellisuutta.

20160511_171305

Dora Jung yhdisteli mestarillisesti eri kudoksia, lankojen paksuuseroja ja värejä perusdamastin pintaa elävöittämään. Kuva PF.

Jung suunnitteli kirkkotekstiilejä viiden vuosikymmenen aikana 1932–1980. Näistä vain muutama tekstiili kudottiin muualla kuin hänen omassa kutomossaan, eli Suomen Käsityön Ystävissä. Hän sai silloin tällöin tehtäväkseen suunnitella tekstiilejä myös muihin kirkollisiin tiloihin. Ravitsemusihme on hieno esimerkki näistä. Lisäksi Jung liitti kirkollisiin tilauksiin, tai häneltä pyydettiin, myös käyttötekstiilejä seurakuntasalien pöydille.

Aurinkoista elokuun alkua, Päivi

P.S. Dora Jungin damastien esittelyä löytyy myös Tekstiilikulttuuriseuran sivuilta kuukauden tekstiili -sarjassa heinäkuusta joulukuuhun 2016.

Doran kanssa kalassa

Dora Jung käytti usein erilaisia kaloja ja kalaparvia damasteissaan. Pieniä kaloja löytyy jo Jungin aivan ensimmäisistä Tampellalle suunnittelemista damastiliinoista vuodelta 1937. Kirkkotekstiileihin kalat kuuluvat jo symboliikkansa vuoksi, mutta Jung liitti niitä myös pikkuliinoihin eli tabletteihin ja silakkaparvet pääsivät uiskentelemaan jopa damastiliinan pintaan. Myös kala-aiheisia pieniä seinätekstiilejä valmistettiin hänen kutomossaan. Silloin saaliiksi vangittiin usein hauki tai kampela. Alla muutama esimerkki Jungin kalasaaliista.

Kuva66.Kala

Kala, 28 x 34 cm. Pienikokoiset damastit, joita Dora Jungin mukaan voi pitää seinällä tai pöydällä olivat 1950- ja 1960-luvuilla suosittuja. Tässä Jungin rohdinpellavainen versio kampelasta.    Kuvat PF.

Isot kalat

Jungin Tampellalle  suunnittelema 45×34 cm kokoinen pikkuliina oli niemeltään Isot kalat, malli 884, (1970–1976). Sitä valmistettiin myös siniharmaana ja ruskeana ja se on rohdinpellavaa.

silakat    kalaparvi -71

Silakat pikkuliinassa, malli 884, (1970–1978), 45x34cm, vuodelta 1969 ja Kalaparvi, malli 417, (1971–1979), puolipellavaisessa damastissa vuodelta 1971. Liinaa myytiin metreittäin 140cm levyisenä.

Viimeistään juhannuksena kattilallinen uusia perunoita peitetään pellavaisella perintöliinalla.  Omat perunani olen jo pitkään peittänyt Jungin rohdinpellavaisella Silakat liinalla.

Kaunista ja kalaisaa suven suurta juhlaa!

Päivi

Sadoittain ruusuja juhlapöytiin

Sata Ruusua -liinasarja vuodelta 1962

20160610_100950    sata ruusua 1961

Sata ruusua -liinasarja on tunnetuin Dora Jungin Tampellalle suunnittelemista liinoista. Tavaratalo Stockmann tilasi 100-vuotisjuhlansa kunniaksi vuonna 1962 erilaisia juhlatuotteita. Dora Jung suunnitteli Stockmannia varten pellavaliinan, jossa on ruusu jokaista toimintavuotta kuvaamassa. Liinaa valmistettiin Tampellassa valkoisena, beigenä, ”ruusunpunaisena” ja sinisenä. Lisäksi Nuutajärven Lasitehdas, Oy Finlayson–Forssa Ab ja Littoisten verkatehdas valmisti tuotteen tai tuotteita, joita markkinoitiin juhlavuoden ajan Stockmannin Helsingin ja Tampereen liikkeissä.

sata ruusua, piirtävä käsi LJP, Yrjö Taurovaara, Helsinki

Kuva Dora Jungista piirtämässä lyijykynällä ruusuja levisi lehtien sivuille, kun liina alkoi menestyä. Myyntitilastoissa se oli Dora Jungin parhaiten menestynyt tuote, jota valmistettiin 22 vuoden ajan. Tampellan lopetettua toimintansa, sitä kudottiin Belgiassa vuoteen 1983 saakka. Keskellä liinaa on suorakulmainen ruusukenttä. Terälehdet muodostuvat erilaisista jacquard-pinnoista, joten ruusut vaikuttavat kolmiulotteisilta ja Jungin piirroksen mukaisilta, rasterimaisilta pinnoilta. Liinaan kuuluvassa lautasliinassa on yksi suuri ruusun kukinto kulmaan asemoituna.

Yksityiskohta ruusujen rasteriamaisesta pinnasta.

Yksityiskohta ruusujen rasteriamaisesta pinnasta.

Lisäksi Stockmannin juhlavuotta varten Tampella pyysi Henrik Tikkasta piirtämään Shopping-pyyheliinan, jonka aiheena oli kaupankäynti Stockmannilla. Nuutajärven lasitehdas oli valmistanut Kaj Franckin suunnitteleman lasikarahvin, jonka molemmilla puolilla oli korkokuva. Toisella puolella lasiuunin luukku ja toisella puolella Lampan talo, jossa avattiin Stockmannin ensimmäinen myymälä. Oy Finlayson–Forssa Ab oli Stockmannin toivomuksesta valmistanut kapearaitaista Primavera-puuvillakangasta, joka oli tarkoitettu kotipukuihin, siivoustakkeihin, paitoihin ja mekkoihin. Littoisten Verkatehdas valmisti shetlandtyyppistä villakangasta ja Harlekiini-huovan. Lisäksi Stockamann markkinoi omaa Sata-kahvia peltipurkissa ja Sata-suklaata.

Ensi viikonloppuna on koulujen ja oppilaitosten päättäjäispäivä. Itse sain ylioppilaslahjaksi vanhan ja vähän käytetyn Sata ruusua -pellavadamastin. Silloin ei varmaan vielä kukaan arvannut, että ylioppilaslahjani olisi osa pitkäaikaista tutkimus- ja keräilyintoa.

Muistorikkaita ja kesäisiä juhlia lauantaiksi – minkä tahansa pöytäliinan ympärillä.

Päivi

P.S. Lapuan Kankurit on tehnyt hienoa työtä suomalaisten damastien ja muiden tekstiilien parissa. He ottivat uudelleen tuotantoon mm Dora Jungin Sata ruusua -liinan. Tässä Hesarin artikkeli heidän hienosta panoksestaan.

 

 

RIFA, 1977

Ruotsalaisen puhelinyhtiö Ericssonin sisääntuloaulaan suunniteltu ja toteutettu seinätekstiiliteos Rifa valmistui 1977.  Sen kiinteän abstraktinen sommitelma ja levollinen väripaletti vievät mielen maalaustaiteen abstraktiin ekspressionismiin, vaikka teoksen syntyidea on melko proosallinen.  Ericssonin toimitusjohtaja Torsten Schütt antoi Jungille yhtiön esitteitä, joista Jung huomasi mielenkiintoisia kuvia ”suurennetuista integroiduista virtapiireistä”, joita tarvittiin puhelimiin. Virtapiirien väritys ja dekoratiiviset muodot olivat alkuna Jungin luonnostelulle ja lopputuloksena voimme ihastella teoksen rauhallista sinfonianismia.

Kudottuja luonnoksia Jungin suunnittelemaan Rifaan.

Kudottuja luonnoksia Jungin suunnittelemaan Rifaan. Kuva PF.

Marita Mattsson kutoi Jungin suunnitelmaan lukuisia luonnoksia. Lopulta teos valmistui neljästä osasta, jotka ommeltiin suureksi 88 x 160 cm kokoiseksi seinätekstiiliksi. Jung käytti tässä teoksessa hyvin rouheaa materiaalipintaa. Teos on kudottu täkänäksi, joka oli Jungille (melko) poikkeuksellista. Hän yhdisti tässä täkänässä jo aiemmin damasteissa käyttämäänsä pujotusta, jolloin erilaisten väri- ja materiaalipintojen vaihtelu oli mahdollista.

Teos ei ole enää samassa rakennuksessa Tukholman Telefonplanilla, LM Ericssons väg 14, johon se suunniteltiin. Tässä osoitteessa ja rakenuksessa on nykyään kuitenkin paljon taidetta ja monenlaista käsityön jälkeä : Konstfack, University College of Arts, Crafts and Design, on nykyään näissä tiloissa. Jos matkaat toukokuussa Tukholmaan, voit vielä nähdä kevätnäyttelyn.

Terveisiä aurinkoisesta Tukholmasta ja kevätnäyttelyn avajaisista, Päivi

Artekin Seepra vai Jungin Varpu

Artekin Seeprakangas on tullut tutuksi Aallon niin kutsutun Tankkituolin eli tuoli 400 verhoilusta. Se on usein sekoitettu Dora Jungin Varpukankaaseen, sillä niissä molemmissa on samanlainen visuaalinen ilme.

Seepra

Alvar Aallon suunnittelema Tankkituoli on vuodelta 1936, mutta kangas on vanhempi. Kankaan suunnittelijasta ei valitettavasti ole tietoa. Jo ennen tankkituolia tätä kangasta ilmeisesti käytettiin esimerkiksi Marcel Breuerin lepotuolissa. Miten kangas sitten päätyi Aaltojen tietoisuuteen ja Artekiin? Aallot olivat kansainvälisesti hyvin aktiivisia. Vaikutteita ja ideoita tallentui mm Aino Marsio-Aallon matkapäiväkirjaan:  Pariisissa, Rue du Dragonilla, sijaitsi Stylclair-sisustusliike, josta löytynyttä Seeprakangasta Aallot tilasivat Suomeen jo 1935. Yhä edelleen kankaalla päällystetään Aalto-tuoleja ja siitä valmistetaan mm tyynyjä.

varpu det

Jungin Varpukankaan abstrahoidut oksanvarvut haaroittuvat keskeltä kangasta sivuille. Kuvio on taitavasti rakennettu jatkumaan epäsäännöllisen säännöllisesti. Tarkasti katsottuna sen reunat ovat peilikuvia ja keskellä on kapeahko ”vapaa” kuvioalue. Kuva Tuomas Sopanen.

Jungin Varpukangas eli Ristyg valmistui ensimmäisen kerran Jungin kutomossa sodan jälkeen 1946. Jos nyt ensin verrataan kangasta tuohon Seepraan, niin kyllä, kuvallinen yhtäläisyys on selvä. Molemmissa erilaiset orgaaniset viivat nousevat ylöspäin kankaan keskivaiheilta lähes peilikuvallisesti, Seeprassa seepran raidat ja Varpukankaassa oksanvarvut. Jungin varpu-viivat ovat ohuempia kuin Seeprakankaan tasaraitaisemmat kuviot. Seeprakangas on myös aikanaan ollut väritykseltään vaaleampi kuin nykyisin myynnissä oleva musta-valkea, eli lähempänä Varpukankaan väritystä. Varpua kudottiin Jungin kutomossa pellavasta ja puuvillasta oviverhoksi, mutta sitä markkinoitiin myös huonekalukankaana ja sängynpäällisenä. Kangasta valmistui myös pellava- ja hamppulangasta metreittäin ja materiaalipulan jälkeen sitä kudottiin pellavasta ja puuvillasta tai villasta eri leveyksin. Tampella otti Varpukankaan 1959 hetkeksi tuotantoonsa verhokankaana. Se ei kuitenkaan menestynyt, sillä sen kudos jäi teollisena aina liian veteläksi ja hieman löysäksi.

Varpu oli mukana Jungin Artekin näyttelyssä heti 1947. Näyttelyn kudosluettelossa kangas on merkitty huonekalukankaaksi. Vaikka Jungin Varpua ei ole koskaan käytetty Artekin tuolien verhoiluissa, tulee mieleen, että olisiko tästä kankaasta yritetty jossakin vaiheessa tehdä Seeprakankaan suomalainen versio. Mihinkään tällaiseen en ole kuitenkaan koskaan törmännyt.

Artek oli Jungille tärkeä mm näyttelytilana, sillä hän piti Artekissa kaikkiaan kolme näyttelyä: Vuonna 1947 Gunnel Nymanin kanssa yhteisnäyttelyn Lasia ja kudoksia; 1957 Artekissa oli Jungin ensimmäinen suurempi yksityisnäyttely Suomessa; ja 1977 Jung halusi osoittaa kunnioitustaan Artekia ja 1948 kuollutta ystäväänsä kohtaan nimeten Artekissa olleen näyttelynsä Hommage à Artek et à Gunnel Nyman.

Alvar Aallon suunnittelemiin rakennuksiin Jung suunnitteli usein tekstiilejä. Merkityksellisimmät olivat Finlandia-talon esirippu 1972 ja Lahteen (Aallon kuoleman jälkeen) rakennetun Ristin kirkon kirkkotekstiilit.

Artekista sekä Alvar ja Aino Aallosta kertova näyttely Artek and the Aaltos: Creating a Modern World  on auki 22. 4. – 25.9. 2016 New Yorkissa Bard Graduate Centerissä. Siksi muutama huomio Artekin, Aallon ja Jungin kietoutumisista toisiinsa.

Jos käytte New Yorkin näyttelyssä, kertokaahan tunnelmianne. Ylhäällä oleva kuva Seeprakankaisesta, yksityiskokoelmassa olevasta, tuolista on mukana näyttelyssä New Yorkissa!

Päivi