KAIVERRETTUA DAMASTIVIIVAA

Pohjan kirkon vihreä antependium 1951

Pohjan kirkon tekstiilejä suunniteltiin Jungin kutomossa jo 1949. Ellen Silferberg kutoi ensimmäiset kuusi luonnoslointa vuonna 1949 mm. ruskeasta lumppulangasta. Jung etsi muotoa, lankoja ja värejä vielä seuraavanakin vuonna kahden loimen verran. (Pitää siis muistaa, että Dora Jung luonnosteli kudoksiaan mieluiten suoraan kangaspuissa niillä väreillä, materiaaleilla ja sidoksilla, joilla varsinainen kudos myöhemmin valmistettaisiin. Puhun siksi mielelläni kudosluonnoksista ja jopa luonnosloimista.) Seuraavana vuonna tehtiin lisää kudosluonnoksia, joissa kaikissa oli otsikkona ”Prover för Pojoviken” ja luonnoksien kutojina Ellen Silferberg tai Lisbeth Gammals.

Lopulta marraskuussa 1951 valmistui Pohjan kirkon vihreä antependium. Tähän Evankelistat -nimen saaneessa alttarivaatteessa on kuvattu Matteus, Markus, Luukas ja Johannes niiden vanhoilla symbolikuvioilla. Materiaaliksi valikoituivat vihreä villakude vaaleaan pellavaloimeen. Alttarivaatteen damastikuvioissa oli ennen näkemätöntä rytmiä ja liikkuvuutta. Kuviot muodostuivat intensiivistä, katkeamattomista viivoista eikä yksikään kuvio toistunut damastille ominaiseen tapaan. Kuva Pirkko Timonen.

Pohjan kkon antependium (PT) – Kopio

Dora Jung kuvasi prosessia näin:

Pohjan kirkkoon tein antependiumin, jonka halusin näyttävän siltä, kuin se olisi kiveen veistetty. Aiheeksi valitsin evankelistojen vanhat symbolit: enkelin, leijonan, härän ja kotkan – kaikki toteutettuna yhdellä yhtäjaksoisella viivalla. Tutkiessani symboleja, käytin apunani keittokirjaa, nähdäkseni miten häränjalat kääntyvät. Ymmärrän hyvin, että paikkakuntalaiset ovat jakautuneet kahtia. Toiset hyväksyvät nämä symbolit, toiset eivät.

 

Samanlaista upeaa ja vahvaa tyyliä on muutamia vuosia sitten löytyneessä alttarivaatteessa (kuva alla). Tämä alttarivaate oli mukana Dora Jungin muistonäyttelyssä, mutta jostakin syystä tarkemmat tiedot siitä on hävinnyt. Huhu kertoo, että se olisi Kaskisten kirkon kudosluonnos tai peräti alttarivaate. Huhu ei kuitenkaan pidä paikkansa. Kuka tietäisi enemmän??

TS DJ 001

Kuva PF.

Dora Jung on kuvannut ensimmäisten kirkkotekstiiliensä aikaa, joka oli 1930-luku, ”enkeli- ja silkkiperiodiksi”. Kirkkotekstiilejä ei paljon tilattu 1940-luvulla, mutta 1950-luku oli jo vilkkaampi ja uusia kirkkotekstiilejä tilattiin Jungilta varsinkin vuosikymmenen jälkimmäisellä puolella. Kutomossa rakennettiin – siis 50-luvulla – yhteensä 10 antendium- ja 12 messukasukkalointa, joista valmistui tekstiilejä yhdeksään eri kirkkoon. Kuitenkin vasta 1960-luku oli varsinainen kirkkotekstiilien vuosikymmen. Jungilta tilattiin kirkkotekstiilejä ja kirkollisia tekstiilejä 60- ja 70-luvuilla lähes kaikkiin aikansa kirkkoihin.

Sateen vihmoessa ikkunoihin, kuitenkin onnellisena.

Päivi