Aihearkisto: teolliset tekstiilit

Portti Saimaalle, 1965

Kuva 1. Portti Saimaalle (Porten till Saimen), 1965, johdettu damasti, 307 x 297 cm, kutojat Agnes Sohlberg ja Marita Mattsson, omistaja Suomen Pankki. Kuvat PF.

Suomen Pankin Mikkelin aluekonttoriin tilattiin Dora Jungilta teos 1960-luvun puolivälissä. Jungin kutomossa valmistui 1965 Marita Mattssonin kutomia kudosluonnoksia tätä teosta varten. Myöhemmin samana vuonna valmistui Portti Saimaalle -teos, joka muodostui kolmesta noin metrin levyisestä osasta.

Dora Jung oli kuullut Mikkeliä sanottavan Saimaan portiksi, ja siitä hän sai idean teoksensa nimeen. Kudoksen sommittelu on täysin abstraktinen, mutta hän on sanonut (1972) sinisen alueen kuvaavan Saimaata, vihreän metsää ja viljelyksiä. Musta alue kudoksen ala-osassa on teollisuutta. Kapea, terävä osa kuvaa rajaa ja sotia. Musta teollisuutta kuvaava alue on jatkoa Jungin läpinäkyviin kuva-alueisiin, joista kirjoitin Sorsia teoksien yhteydessä. Saimaan portti siirrettiin Mikkelistä Kuopion aluekonttoriin ja tällä hetkellä sillä on hieno paikka Suomen Pankin tiloissa, Helsingissä Snellmanninaukiolla.

Dora Jung tuli tunnetuksi nimenomaan damastin osaajana, mutta aikalaiskirjoituksissa puhuttiin Dora Jungin ”omasta tekniikasta” jo hyvin varhaisessa vaiheessa (esim. Elsa Gullberg 1948 ja Eila Pajastie 1954). Dora Jung alkoi myös itse nimittää hänen taidetekstiileissään tyypillistä pintarakenteista damastia, joka aikaansaatiin damastikuvioihin lisätyillä erilaisilla kiertopujotuksilla ”uudeksi tekniikaksi” Jung kirjoitti kirjeessä 1974:

”Den Nya tekniken är en fortsättning på vävsättet i Porten till Saimen, den stora väven i Finl. bank. St Michel. D.v.s. jag bygger på reliefverkan i gränserna mellan färgytor i en snärjteknik med 6 skafts atlas som utgångspunkt.”

Kuva PF.

Portti Saimaalle oli ensimmäinen teos, jossa Jung halusi kokeilla reliefivaikutelmaa kahden väripinnan reunoilla erilaisilla kiertopujotuksilla. Lähtökohtana hänellä tässä teoksessa oli kuusivartinen satiini. Reliefivaikutelma on kuitenkin tässä teoksessa hyvin hienovarainen verrattuna viisi vuotta myöhemmin valmistuneeseen Tammikuu 1970 -teokseen. Monisävyiset ja kirkkaat väripinnat muodostavat vaikuttavan kokonaisuuden. Portti Saimaalle on puhdistettu Tupulatäkki konservointiyrityksessä.

Sain nähdä puhdistetun teoksen uudessa paikassaan viime viikolla. Yleisö pääsee jälleen katsomaan Suomen Pankin taideaarteita perjantaista maanantaihin 27. – 30.1.2017. Elämys, joka ilahduttaa pitkään.

Syysmyrskyn jo saapuessa, Päivi

Doran kanssa kalassa

Dora Jung käytti usein erilaisia kaloja ja kalaparvia damasteissaan. Pieniä kaloja löytyy jo Jungin aivan ensimmäisistä Tampellalle suunnittelemista damastiliinoista vuodelta 1937. Kirkkotekstiileihin kalat kuuluvat jo symboliikkansa vuoksi, mutta Jung liitti niitä myös pikkuliinoihin eli tabletteihin ja silakkaparvet pääsivät uiskentelemaan jopa damastiliinan pintaan. Myös kala-aiheisia pieniä seinätekstiilejä valmistettiin hänen kutomossaan. Silloin saaliiksi vangittiin usein hauki tai kampela. Alla muutama esimerkki Jungin kalasaaliista.

Kala, 28 x 34 cm. Pienikokoiset damastit, joita Dora Jungin mukaan voi pitää seinällä tai pöydällä olivat 1950- ja 1960-luvuilla suosittuja. Tässä Jungin rohdinpellavainen versio kampelasta. Kuvat PF.

Jungin Tampellalle suunnittelema 45×34 cm kokoinen pikkuliina oli niemeltään Isot kalat, malli 884, (1970–1976). Sitä valmistettiin myös siniharmaana ja ruskeana ja se on rohdinpellavaa.

Silakat pikkuliinassa, malli 884, (1970–1978), 45x34cm, vuodelta 1969 ja Kalaparvi, malli 417, (1971–1979), puolipellavaisessa damastissa vuodelta 1971. Liinaa myytiin metreittäin 140cm levyisenä.

Viimeistään juhannuksena kattilallinen uusia perunoita peitetään pellavaisella perintöliinalla. Omat perunani olen jo pitkään peittänyt Jungin rohdinpellavaisella Silakat liinalla.

Kaunista ja kalaisaa suven suurta juhlaa!

Päivi

Sadoittain ruusuja juhlapöytiin

Sata Ruusua -liinasarja vuodelta 1962

Sata ruusua -liinasarja on tunnetuin Dora Jungin Tampellalle suunnittelemista liinoista. Tavaratalo Stockmann tilasi 100-vuotisjuhlansa kunniaksi vuonna 1962 erilaisia juhlatuotteita. Dora Jung suunnitteli Stockmannia varten pellavaliinan, jossa on ruusu jokaista toimintavuotta kuvaamassa. Liinaa valmistettiin Tampellassa valkoisena, beigenä, ”ruusunpunaisena” ja sinisenä. Lisäksi Nuutajärven Lasitehdas, Oy Finlayson–Forssa Ab ja Littoisten verkatehdas valmisti tuotteen tai tuotteita, joita markkinoitiin juhlavuoden ajan Stockmannin Helsingin ja Tampereen liikkeissä.

Kuva Dora Jungista piirtämässä lyijykynällä ruusuja levisi lehtien sivuille, kun liina alkoi menestyä. Myyntitilastoissa se oli Dora Jungin parhaiten menestynyt tuote, jota valmistettiin 22 vuoden ajan. Tampellan lopetettua toimintansa, sitä kudottiin Belgiassa vuoteen 1983 saakka. Keskellä liinaa on suorakulmainen ruusukenttä. Terälehdet muodostuvat erilaisista jacquard-pinnoista, joten ruusut vaikuttavat kolmiulotteisilta ja Jungin piirroksen mukaisilta, rasterimaisilta pinnoilta. Liinaan kuuluvassa lautasliinassa on yksi suuri ruusun kukinto kulmaan asemoituna.

Yksityiskohta ruusujen rasteriamaisesta pinnasta.

Lisäksi Stockmannin juhlavuotta varten Tampella pyysi Henrik Tikkasta piirtämään Shopping-pyyheliinan, jonka aiheena oli kaupankäynti Stockmannilla. Nuutajärven lasitehdas oli valmistanut Kaj Franckin suunnitteleman lasikarahvin, jonka molemmilla puolilla oli korkokuva. Toisella puolella lasiuunin luukku ja toisella puolella Lampan talo, jossa avattiin Stockmannin ensimmäinen myymälä. Oy Finlayson–Forssa Ab oli Stockmannin toivomuksesta valmistanut kapearaitaista Primavera-puuvillakangasta, joka oli tarkoitettu kotipukuihin, siivoustakkeihin, paitoihin ja mekkoihin. Littoisten Verkatehdas valmisti shetlandtyyppistä villakangasta ja Harlekiini-huovan. Lisäksi Stockamann markkinoi omaa Sata-kahvia peltipurkissa ja Sata-suklaata.

Ensi viikonloppuna on koulujen ja oppilaitosten päättäjäispäivä. Itse sain ylioppilaslahjaksi vanhan ja vähän käytetyn Sata ruusua -pellavadamastin. Silloin ei varmaan vielä kukaan arvannut, että ylioppilaslahjani olisi osa pitkäaikaista tutkimus- ja keräilyintoa.

Muistorikkaita ja kesäisiä juhlia lauantaiksi – minkä tahansa pöytäliinan ympärillä.

Päivi

P.S. Lapuan Kankurit on tehnyt hienoa työtä suomalaisten damastien ja muiden tekstiilien parissa. He ottivat uudelleen tuotantoon mm Dora Jungin Sata ruusua -liinan. Tässä Hesarin artikkeli heidän hienosta panoksestaan.

Artekin Seepra vai Jungin Varpu

Artekin Seeprakangas on tullut tutuksi Aallon niin kutsutun Tankkituolin eli tuoli 400 verhoilusta. Se on usein sekoitettu Dora Jungin Varpukankaaseen, sillä niissä molemmissa on samanlainen visuaalinen ilme.

Alvar Aallon suunnittelema Tankkituoli on vuodelta 1936, mutta kangas on vanhempi. Kankaan suunnittelijasta ei valitettavasti ole tietoa. Jo ennen tankkituolia tätä kangasta ilmeisesti käytettiin esimerkiksi Marcel Breuerin lepotuolissa. Miten kangas sitten päätyi Aaltojen tietoisuuteen ja Artekiin? Aallot olivat kansainvälisesti hyvin aktiivisia. Vaikutteita ja ideoita tallentui mm Aino Marsio-Aallon matkapäiväkirjaan: Pariisissa, Rue du Dragonilla, sijaitsi Stylclair-sisustusliike, josta löytynyttä Seeprakangasta Aallot tilasivat Suomeen jo 1935. Yhä edelleen kankaalla päällystetään Aalto-tuoleja ja siitä valmistetaan mm tyynyjä.

Jungin Varpukankaan abstrahoidut oksanvarvut haaroittuvat keskeltä kangasta sivuille. Kuvio on taitavasti rakennettu jatkumaan epäsäännöllisen säännöllisesti. Tarkasti katsottuna sen reunat ovat peilikuvia ja keskellä on kapeahko ”vapaa” kuvioalue. Kuva Tuomas Sopanen.

Jungin Varpukangas eli Ristyg valmistui ensimmäisen kerran Jungin kutomossa sodan jälkeen 1946. Jos nyt ensin verrataan kangasta tuohon Seepraan, niin kyllä, kuvallinen yhtäläisyys on selvä. Molemmissa erilaiset orgaaniset viivat nousevat ylöspäin kankaan keskivaiheilta lähes peilikuvallisesti, Seeprassa seepran raidat ja Varpukankaassa oksanvarvut. Jungin varpu-viivat ovat ohuempia kuin Seeprakankaan tasaraitaisemmat kuviot. Seeprakangas on myös aikanaan ollut väritykseltään vaaleampi kuin nykyisin myynnissä oleva musta-valkea, eli lähempänä Varpukankaan väritystä. Varpua kudottiin Jungin kutomossa pellavasta ja puuvillasta oviverhoksi, mutta sitä markkinoitiin myös huonekalukankaana ja sängynpäällisenä. Kangasta valmistui myös pellava- ja hamppulangasta metreittäin ja materiaalipulan jälkeen sitä kudottiin pellavasta ja puuvillasta tai villasta eri leveyksin. Tampella otti Varpukankaan 1959 hetkeksi tuotantoonsa verhokankaana. Se ei kuitenkaan menestynyt, sillä sen kudos jäi teollisena aina liian veteläksi ja hieman löysäksi.

Varpu oli mukana Jungin Artekin näyttelyssä heti 1947. Näyttelyn kudosluettelossa kangas on merkitty huonekalukankaaksi. Vaikka Jungin Varpua ei ole koskaan käytetty Artekin tuolien verhoiluissa, tulee mieleen, että olisiko tästä kankaasta yritetty jossakin vaiheessa tehdä Seeprakankaan suomalainen versio. Mihinkään tällaiseen en ole kuitenkaan koskaan törmännyt.

Artek oli Jungille tärkeä mm näyttelytilana, sillä hän piti Artekissa kaikkiaan kolme näyttelyä: Vuonna 1947 Gunnel Nymanin kanssa yhteisnäyttelyn Lasia ja kudoksia; 1957 Artekissa oli Jungin ensimmäinen suurempi yksityisnäyttely Suomessa; ja 1977 Jung halusi osoittaa kunnioitustaan Artekia ja 1948 kuollutta ystäväänsä kohtaan nimeten Artekissa olleen näyttelynsä Hommage à Artek et à Gunnel Nyman.

Alvar Aallon suunnittelemiin rakennuksiin Jung suunnitteli usein tekstiilejä. Merkityksellisimmät olivat Finlandia-talon esirippu 1972 ja Lahteen (Aallon kuoleman jälkeen) rakennetun Ristin kirkon kirkkotekstiilit.

Artekista sekä Alvar ja Aino Aallosta kertova näyttely Artek and the Aaltos: Creating a Modern World on auki 22. 4. – 25.9. 2016 New Yorkissa Bard Graduate Centerissä. Siksi muutama huomio Artekin, Aallon ja Jungin kietoutumisista toisiinsa.

Jos käytte New Yorkin näyttelyssä, kertokaahan tunnelmianne. Ylhäällä oleva kuva Seeprakankaisesta, yksityiskokoelmassa olevasta, tuolista on mukana näyttelyssä New Yorkissa!

Päivi

Pelkistynyttä kaksipintaisuutta – vai kapinallisuutta

Lounasliina, no 589, dam A, 1959

Eräs blogini lukija haluaa tietää enemmän Dora Jungin Tampellalle suunnittelemasta Lounasliinasta. Kiitos kysymyksestä! Lounasliina onkin hyvin erikoinen liina damastiksi: siinä nimittäin kuvio on pelkistynyt leveäksi raidaksi liinan reunoille, ja siinä kaikki. Kuitenkin liina nimettiin damastiksi ja valmistettiin vieläpä melko korkeaan dam A laatuun. Damasti jossa ei ole kuviota oli aikanaan radikaali veto koko monisatavuotiseen damastin olemassaolossa. Pidän Lounasliinaa ainakin yhtä kumouksellisena kuin Viivaleikki- tai Grafica-liina.

Jung suunnitteli pelkistettyä liinaa samaan aikaan suositummiksi tulleiden Yrttitarha- ja Viivaleikki-liinojen kanssa. Sen nimikin oli pitkään vain ”omönstrad duk med bård Dam A”. Liina sai lopulta nimekseen Lounasliina. Siinä kuvio on pelkistynyt 16 cm leveäksi kudesatiini raidaksi pellavaliinan reunojen ympärille, eli ”duk med bård”. Noin 15 vuotta aikaisemmin Jung oli tarjonnut kukallista damastimallia ruotsalaiselle Almedahl tehtaalle. Malli ei kelvannut tehtaan insinöörille ja ohje Dora Jungille oli siirtää kuviot liinan keskelle, jossa ihmiset voivat sitä katsella ja jotta tehtaassa voitaisiin käyttää hieman lyhytkuituisempaa ja halvempaa lankaa. Tästä huolimatta, tai ehkä juuri tämä mielessään, Jung täytti Lounasliinan keskiosan pelkästään pellavan kiiltävällä loimisatiini pinnalla. Kudesatiini raita asemoitiin klassisen damastiliinan kuvioiden kohdalle liinan reunoille. Kukat ja kukkakorit, koukerot ja ornamentit, jopa ruudut ja raidat sulautuivat yhteen yhdeksi vahvaksi palkiksi, joka kiersi liinan reunoja – kuin huutomerkiksi tai statementiksi.

Lounasliinaan kuuluva lautasliina on yhtä eleetön, kooltaan 32 x 32 cm, ja hinnastojen mukaan se on nimetty tee-lautasliinaksi. Siinä kuviona on seitsemän senttimetrin levyinen reunus ja joka kulmassa Tampellan TL -merkki.

Makoisia lounaita Lounasliinan tunnelmissa,

Päivi

Palasteltu puu damastin pinnassa

Timmer / Puuta 1947 ja teollinen versio Tampellan tuotannossa 1956–1981

Pellavainen Timmer damastiliina vuodelta 1947 oli puu-aiheinen 6-vartinen satiini. Ellen Silferbergin kutomissa liinoissa oli vaalea pellavanruskea loimi ja astetta vaaleampi kude. Väritys oli Jungin 1940-luvun liinoille tyypillinen. Liinaan kuului pieni (32 x 27 cm) lautasliina, jonka kuva-aihe toisti pöytäliinan kuviota. Pöytäliinojen ja lautasliinojen kuva-aiheet ovat tyypillisesti kuuluneet yhteen jo klassisen damastin aikana – Jung teki tähänkin traditioon muutoksia, mutta niistä myöhemmin. Jungin tekstiilien ollessa näytteillä Elsa Gullbergin liikkeessä Tukholmassa 1948, hän vertasi Dora Jungia ruotsalaiseen tekstiilitaiteilija Märta Måås-Fjetterströmiin ideoimiskyvyssä ja jopa runoilijankyvyssä. Esimerkiksi Gullberg otti juuri Timmer liinan, jonka kuvioaihetta Jung oli selittänyt hänelle näin:

”Tukkipuiden vuosirenkaat muodostavat pääaiheen liinan keskelle. Samanaikaisesti niistä voi nähdä muodostuvan myös puunrungon. Liinan toisessa päässä on puun latvuksia, toisessa puun juuria ja liinan reunoissa on kontrastisen yksinkertainen diagonaaliraidoitus. Ne voivat olla lautoja, jotka tulevat hirrestä ulos tai puun oksia, en tiedä tarkalleen.”

Kuva. Timmer liina ja -lautasliina. Dora Jungin kutomo 1947, kutoja Ellen Silferberg.

Kun Maire Gullichsen kirjoitti syyskuussa 1955 kritiikkinsä Tampellan vanhahtavista malleista, jo saman vuoden joulukuussa Jungin Timmer liinaa oltiin muuttamassa jacquard-koneella valmistettavaksi teolliseksi liinaksi. Timmer oli ensimmäinen Dora Jungin kutomossa valmistuneen mallin muutos teollisesti valmistettavaksi. Joulukuussa 1955 Jung kirjoitti Timmeriin tehtävistä muutoksista tarkasti ja yksityiskohtaisesti Tampellan insinööri Johssonille:

”Olen tänään postittanut piirroksen. Kuvio on kuten [käsinkudotussa] liinassa, paitsi oksan haarat jotka ovat [vaaka]suoria ja reunuksessa olevat puunlatvukset ovat pienempiä. Uskon, että kuvio liinassa voi olla yhtä suuri kuin piirroksessa, jos teidän järjestelmäänne käy jakaa ruutu siten että muutetaan kuvion 10 ruutua per tuuma 13 ruutua per tuuma. Jos olen laskenut oikein, ts. 65 lankaa per tuuma ja viisi lankaa ruudussa. En haluaisi keskusosion levenevän useammilla kuvioraidoilla, vaikka sanoin sen yhtenä mahdollisuutena. Rytmi toistossa on rakennettu viiteen kuvio-osaan. Keskusosio saa siis olla niin leveä, joka muuttamatta kuvion mittasuhteita parhaiten onnistuu yhdistäen lankatiheyden ja Teidän mahdollisuutenne.”

Käsin kudotussa Timmer-liinassa oli keskusosan yläreunassa puun latvuksia ja alareunassa juuria. Teollisessa liinassa on molemmissa reunoissa samanlaiset, mutta pienemmät kuviot. Tampellan kutojien mukaan Timmer oli vaikea liina kutoa vaakatasoon muutettujen oksien vuoksi, sillä kudottaessa oksan alueelta nousi suuri määrä loimilankoja samanaikaisesti ylös. Tiheässä loimessa tämä aiheutti lankojen takertumista toisiinsa, jolloin kankaan pintaan tuli helposti virheitä.

Timmer liinan teollinen malli. Liina oli Tampellan tuotannossa 1956–1981 ja se sai malli-numerokseen 576. Kuva Tampellan esite 1960-luku.

Myös Timmer lautasliinan kuviointi muuttui teollisessa versiossa. Vinosti lautasliinan poikki kulkevat oksanhaarat muuttuivat suoraksi raidoitukseksi. Jokaisen oksanhaaran päässä oli kaksi lehteä, kuten käsinkudotussa versiossa. Lopullisessa lautasliinassa oli seitsemän oksa-malliraitaa neljän cm:n välein, kapeat toimikasreunat ja päärmeet, liinan koko oli 45 x 45 cm ja sitä voitiin ostaa myös metritavarana. Lisäksi Jung asemoi Tampellan TL -merkin jokaiseen kulmaan. Lautasliinakankaasta valmistettiin Jungin ajatusten mukaisesti myös pikkuliinoja.

Kevätauringon paisteessa, Päivi

Kielo, Suomen itsenäisyyden juhlaliina 1967

Kun Suomi täytti 50 vuotta, tilasi tavaratalo Stockmann Dora Jungilta itsenäisyyden juhlaliinan. Liina on hienoa täyspellavaa ja sitä valmistettiin vain muutamia vuosia. Värivaihtoehtoja oli taas useita: valkoinen, luonnonvärinen, keltainen, roosa, lila, punainen vihreä ja ruskea.

Viisi vuotta aikaisemmin Jung oli suunnitellut 100 Ruusua juhlaliinan Stockmannin täyttäessä 100 vuotta. Liina oli menestys. Kuitenkin itsenäisyyden juhlaliinan kukka-aiheeksi valikoitui kielo, sillä se oli kansanäänestyksellä valittu kansalliskukaksi vuotta aiemmin. Kielon suosio otettiin tosissaan ja esimerkiksi itsenäisyyspäivänä presidentinlinna oli koristeltu tuhannella kielolla. Kuvat PF.

Jungin Kielo liinoissa kukat ovat piirroksenomaisia ja tyyliteltyjä, hyvin jungimaisia. Jokaisessa kukkavanassa on kaksi- tai kuusi kukkaa. Liinat oli suunniteltu määrämittaisiksi, jolloin jokainen liina on oma kokonaisuutensa. Ne ovat lisäksi hieman erilaisia malleiltaan riippuen niiden koosta ja käyttötarkoituksesta. Esimerkiksi isoissa ruokaliinoissa kielot ovat tiheästi vieri vieressä liinan reunoilla keskiosan jäädessä kuviottomaksi kun taas neliönmuotoisessa, 130×130 cm kokoisessa, liinassa koko pinta on täytetty kieloilla. Vaikka liina on neliö, muodostavat kielot pyöreän muodon kukkien ”kasvaessa” keskustaa kohti. Lautasliinoissa kaksi kukka-aihetta peilautuu keskiviivan kautta ja muodostaa näin neljä pientä kukka-aihetta lautasliinan pintaan.

Lapuan Kankurit valmistavat liinaa, ja heidän Dora Jung -mallistonsa palkittiin MUOTO 2011 -palkinnolla.

Jos siis sinulta löytyy tällainen liina, iso tai pieni, laita se tänään esille. Miettiä voi, mitä keksitään pöytien koristeeksi vuonna 2017, kun juhlimme 100 vuotiasta Suomea. Presidentti Niinistö on sanonut lempikukkansa olevan valkolehdokki. Myös Pirkka-Pekka Petelius hehkutti valkolehdokin puolesta. Sen tuoksu on huumaava. Löytyisiköhän valkolehdokki joskus damastin pinnasta, vaiko vain koristeena maljakossa?

Ja vielä: Dora Jung oli vuonna 1979 presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Hän sai silloin Suomen Leijonan ritarikunnan komentajan merkin elämäntyöstään.

Mukavaa itsenäisyyspäivän iltaa.

Lue lisää: Pirkko Timonen (2007). Dora Jung. Tekstiilitaiteilija – taidekäsityöläinen – teollinen muotoilija. Sivut 87 ja 170.

Dora Jung ja Finnairin pellavadamastit 1969

Vuonna 1969 hehkutettiin Hesarin sivuilla Finnairin uutta Helsinki – New York -reittiä ja DC-8 suihkukonetta mm. näin: ”Finnairin DC-8 koneet ovat kuin suomalaisen taideteollisuuden viihtyisiä lentäviä näyttelyhuoneita, sillä niin matkustamon sisusteet kuin myös tarjoilukalusto on suomalaisen muotoilun uusinta uutta. …suomalaista designia.”
(Helsingin Sanomat 26.2.1969.)

Koneissa oli Tapio Wirkkalan Ultima Thule -lasien lisäksi Marjatta Metsovaaran suunnittelemat huovat ja tuolien päälliset. Mutta mikä ehkä merkityksellisintä, jokaiselle matkustajalle oli varattu täyspellavaiset tabletit ja lautasliinat. Pöytätekstiilit suunnitteli pieteetillä Dora Jung. Tampellan valmistamaan Finnair-sarjaan kuului lisäksi erikokoisia pöytäliinoja. Liinojen pinta on kuvioitu Dora Jungille tyypillisillä viivoilla. ”Koristeaiheena on käytetty lentokonevanerin leikkauspintaa sellaisena kuin se näkyy esimerkiksi puisessa lentokoneen potkurissa. Kaikkein upeimpana kuvio esiintyy suurissa liinoissa…” (Cabin ok 2/1982).

Finnair –tableteissa (53 x 35 cm) vuodelta 1969 näkyy lentokoneen siipiä ja koneen profiili edestäpäin. Kuva PF.

Näiden Finnairin logoa toistavien pellavadamastien lisäksi koneissa käytettiin Dora Jungin suunnittelemia punasävyisiä täkänäliinoja (30 x 23 cm). Ne olivat muunnos hänen 1965 suunnittelemista Trattoria liinoista, jotka myös olivat – erikoista Dora Jungille – täkänäkudosta. Tarkastuslentoemäntä Ritva Lundstenin kirje Jungille paljastaa, että sävyjä tutkittiin Metsovaaran huopaan sopiviksi ja että täkänäliinan lisäksi haluttiin ”suuliina, joka voisi olla puolta ohuempaa laatua”.

Täkänäksi kudottu pikkuliina oli kaksipuolisuutensa vuoksi jämäkkä. Värit olivat kauniin sini-punaisia. Kuva PF.

Tilaus oli merkittävä niin Dora Jungille kuin Tampellalle. Esimerkiksi lautasliinojen (45 x 45 cm) kulutukseksi / vuosi laskettiin 5000 kappaletta ja tablettien, pyyheliinojen ja pienten suuliinojen (20 x 20 cm) 3600 kappaletta. Lisäksi olivat pöytäliinat ja tarjotinliinat sekä tuolien niskaliinat ja tyynyt!

Lokakuun 9. päivänä (2015) oli Hesarissa aukeaman juttu Finnairin uudesta A350-koneesta, jonka ”sisätiloissa revontulet värittävät kattoa ja koneeseen sisään astuessaan ihmiset näkevät koivun oksia metallisten keittiökaappien sijaan”. Ranskan Toulousissa valmistettu kone oli vihdoin valmis ja sisustuksen suunnitellut Vertti Kivi tyytyväinen. Uuden ja erilaisen muotoilun lisäksi lentoyhtiössä uskotaan myös perinteisiin. Traditioita pääsevät A350-koneessa edelleen edustamaan Tapio Wirkkalan Ultima Thule -lasit. Tekstiilit ovat paperisia!!

T Päivi

”Katoamattomuus on kaunis sana”

Katoamattomuus / Riikinkukko / Oförgänglighet 1946 ja Festivo 1965

Dora Jungin teoksiin liittyvä viehätys ja lumovoima kytkeytyvät (muun muassa) damastikudoksen jatkuvaan kehittelyyn. Ensimmäinen selkeä muutos tähän monisatavuotiseen, muuttumattomaan genreen on havaittavissa Jungin teoksessa Katoamattomuus.

Vuoden 1946 aikana ja sen jälkeen näkyy Dora Jungin tuotannossa yhä enemmän esimerkkejä yksittäisen damastikuvion suurentamisesta. Tämän lisäksi uutena elementtinä hänen aikaisempaan tuotantoonsa verrattuna on värillinen lisäkude, jonka hän suunnitteli pujoteltavaksi pieninä alueina damastin kudesatiiniin antamaan väriä tähän asti vain yksi- tai kaksivärisiin damasteihinsa. Ensimmäisen kerran Dora Jung käytti kudepujotusta juuri riikinkukkoja esittävässä kudonnaisessaan. Lisäkuteen tarkoitus oli elävöittää yksittäisiä kuvioita, ehkä myös etääntyä yhä kauemmas samalla tavalla toistuvien damasti kuvioiden perinteestä. Tässä damastissa on yksi kuvio, joka peilikuvatoiston ansiosta muodostaa kokonaisen riikinkukon. Sodan aikaisen pitkän materiaalipulan jälkeen oli myös tärkeää ja voimauttavaa saada väriä kudoksiin.

Yksityiskohta teoksesta Katoamattomuus (Oförgänglighet), 1946, 76 x 315 cm, damasti ja kudepujotus, kutoja Ellen Silferberg. Dora Jung suunnitteli kudoksen Liljevalchsin näyttelyä varten Tukholmaan. Jung sai värillisiä lankoja tähän kudokseen Suomen Käsityön Ystäviltä ja Liljevalchsin taidehallin näyttelykomissaari Stig Björkmanilta. Kuva PF.

Dora Jung kuvasi oman työnsä syntyä kirjeessään (1974) Ivy Öhrstedtille näin:

Jag hade fått det grå varpgarnet från Finska Handarb. vänner för att kunna delta i en utställning på Liljevalchs. Vävde av pappergarn mellan 1942–46. Man längtade efter prakt, därför blev det en påfågel. Vävd med oblekt lingarn och med sparsamt färginblock. Såg någånstans att påfågeln var symbol för oförgänglighet och tyckte det var ett vackert ord.

Riikinkukko oli hyvin yleinen aihe 1900-luvun alun taideteollisuudessa. Myös Dora Jungin isä, arkkitehti Valter Jung, käytti aihetta suunnitellessaan Helsinkiin 1904 valmistuneen Privatbankenin takaseinällä olevan lasimaalauksen. Siinä on kaksi riikinkukkoa, ja se on yhä edelleen nähtävissä nykyisen ravintola Salutorgetin takaseinällä.

Jungin damastit siirtyivät vähitellen toisen maailmansodan loputtua pois klassisen damastin määritelmästä. Katoamattomuus tekstiilissä on jo monia damastille kuulumattomia ominaisuuksia: siinä on pujotusta, joten sen kuvio ei ole näkyvillä kankaan toisella puolella samanlaisena. Kuvio ei myöskään tule esille valkoisen ja kiiltäväksi mankeloidun damastin tavoin valo-varjo -efektillä. Lisäksi damasti nousi seinälle. Edelleen kuviot muodostuivat jollakin tavalla toistuvina, mutta siihenkin oli tulossa muutos.

Jungin suunnitteleman Katoamattomuus damastin riikinkukkoaihe sovellettiin teolliseen tuotantoon 1965. Pikkuliinassa (ns. tabletissa) on yksi riikinkukko ja se sai nimekseen Festivo. Käsin pujottamalla aikaansaatu värillisyys muuttui jacquard-damastissa loimen ja kuteen erivärisyydellä aikaansaaduksi kaksivärisyydeksi. Liinan erikoisuutena on poikkeava Tampella-merkki, ympyrän sisällä oleva T-kirjain, jonka käytöstä sovittiin vuoden 1963 ja 1964 vaihteessa. Festivosta tehtiin useita eri värisiä versioita. Kuva PF.

T Päivi

Ravintola Savoyn salaperäinen damastiliina

Kun ravintola Savoy avautui kesäkuussa 1937, sen kerrottiin tuovan ”modernia ravintolaviihtyisyyttä Helsingin kattojen ylle”. Etelä-Esplanadin ja Kasarminkadun kulmaan oli valmistunut arkkitehti Valter Jungin suunnittelema konttorirakennus, jonka 7. ja 8. ravintola- ja juhlatilojen sisustuksen suunnittelijoiksi palkattiin AIvar ja Aino Aalto. Huonekalut, verhot, astiat jopa viherkasvi-istutukset olivat tuon ajan merkittävimpien taiteilijoiden suunnittelemia. Ehkä tunnetuin sisustuksellinen yksityiskohta on Alvar ja Aino Aallon suunnittelema Savoy-maljakko. Mutta minkälaisia olivatkaan tekstiilitaiteilija Dora Jungin suunnittelemat pöydän tekstiilit?

Dora Jung sai 1930-luvun puolivälissä useita suuria pöytätekstiilitilauksia: Villa Baumgartnerin, linjalaiva Bore II:n ja ravintola Savoyn tekstiilit. Sekä Villa Baumgartnerin että Bore II:n liinoista on jäänyt paljon tietoa jälkipolville, mutta Savoy-liinoista vain hippusia. Nämä kolme tekstiilitilausta sisälsivät valtavan määrän ohuiksi pellavadamastiliinoiksi kudottavia tekstiilejä, joten Jung pyysi malliensa toteuttajaksi Tampellaa (perustettu 1856), jossa oli jacquard-koneet ja pitkäaikainen tietämys pellavadamasteista. Nämä pöytätekstiilitilaukset olivat alku Dora Jungin kiinnostukselle teolliseen tuotantoon, josta tuli menestyksekäs.

Verrattuna aikakauden muihin damastiliinoihin, oli Savoy-liinassa selkeää tyylittelyä. Se poikkesi Villa Baumgartnerin ja Bore II:n pöytäliinasuunnitelmista. Niissä oli vielä näkyvissä perinteinen tapa muodostaa damastikuvioita keskusornamentiikan ympärille tai peilikuvatoistojen avulla. Savoy-liinoja koristivat leveähköt raidat, joissa oli pelkistettyjä kala-aiheita lomittain koko kankaan pinnalla. Damastiliinojen nauhamainen, yksinkertainen sommittelu enteili 1950-lukua, jolloin Jung suunnitteli mm. modernit Grafica ja Viivaleikki mallit.

Tämä musta-valkoinen kuva on vanhasta esitteestä ja on siksi hieman harhaan johtava. Olisi hienoa saada oikeasta liinasta kuva, mutta en ole koskaan vielä nähnyt kokonaista liinaa missään. Paloja liinasta olen kyllä nähnyt, mutta valitettavasti kokonainen liina on vielä jossakin piilossa…löytyyköhän teiltä joltakin?

Lähes kaikkiin pöytäliinamalleihin suunniteltiin yhteensopivat lautasliinat. Yleensä sama kuvio tai kuvion osa näkyi lautasliinojen reunoissa ja keskustassa. Siksi onkin yllättävää, että Savoy-liinaan kuuluvissa lautasliinoissa on pallokuvio, ei esimerkiksi kaloja tai raitoja. Pallot olivat kuitenkin hyvin muodikkaita 1930-luvulla. Ne heijastivat uutta modernia aikaa. Esimerkiksi ruotsalainen suunnittelija ja tekstiilitaiteilija Elsa Gullberg suunnitteli 1934 Almedahlsin mallistoon Pricken-nimisen liinan ja lautasliinat, joissa kaikissa oli palloja. Vuosikymmenen lopulla Beata Liljeroos-Söderholm suunnitteli Tampellalle Pallot-mallin.

Savoy-lautasliinat löytyivät helsinkiläiseltä kirppikseltä hyväkuntoisina. Nykyisen Savoy ravintolan ystävällinen henkilökunta on yrittänyt metsästää liinoja, mutta mistään kaapistojen kätköistä ei ainakaan vielä niitä ole löytynyt. Kuva PF.

Liljeroos-Söderholm työskenteli myös Tampellan mallipiirtäjänä 1920–1930 -luvuilla. Hän kävi kirjeenvaihtoa Helsingissä työskentelevän Jungin kanssa liinojen valmistuksesta. Tampellassa oli kiirettä, sillä Villa Baumgartnerin ja ravintola Savoyn pellavaliinoja valmistettiin täsmälleen samaan aikaan. Maaliskuussa 1937 hän kirjoitti Jungille olevansa huolissaan Jungin lautasliinoihin tulevista palloista, jotka olivat Tampellan kutojien tekemässä mallikudoksessa liian suuria, ”jos niitä vertasi Jungin tekemään työpiirrokseen, jossa ne olivat paremmat”. Ravintolan avajaiset olivat kolmen kuukauden kuluttua, joten asiaa ei voinut enää muuttaa ja pallot saivat muotonsa.

Teksti julkaistu myös 10.9.2014, Koti ja keittiö -lehdessä.

T Päivi