Avainsana-arkisto: Marita Mattsson

Portti Saimaalle, 1965

Kuva 1. Portti Saimaalle (Porten till Saimen), 1965, johdettu damasti, 307 x 297 cm, kutojat Agnes Sohlberg ja Marita Mattsson, omistaja Suomen Pankki. Kuvat PF.

Suomen Pankin Mikkelin aluekonttoriin tilattiin Dora Jungilta teos 1960-luvun puolivälissä. Jungin kutomossa valmistui 1965 Marita Mattssonin kutomia kudosluonnoksia tätä teosta varten. Myöhemmin samana vuonna valmistui Portti Saimaalle -teos, joka muodostui kolmesta noin metrin levyisestä osasta.

Dora Jung oli kuullut Mikkeliä sanottavan Saimaan portiksi, ja siitä hän sai idean teoksensa nimeen. Kudoksen sommittelu on täysin abstraktinen, mutta hän on sanonut (1972) sinisen alueen kuvaavan Saimaata, vihreän metsää ja viljelyksiä. Musta alue kudoksen ala-osassa on teollisuutta. Kapea, terävä osa kuvaa rajaa ja sotia. Musta teollisuutta kuvaava alue on jatkoa Jungin läpinäkyviin kuva-alueisiin, joista kirjoitin Sorsia teoksien yhteydessä. Saimaan portti siirrettiin Mikkelistä Kuopion aluekonttoriin ja tällä hetkellä sillä on hieno paikka Suomen Pankin tiloissa, Helsingissä Snellmanninaukiolla.

Dora Jung tuli tunnetuksi nimenomaan damastin osaajana, mutta aikalaiskirjoituksissa puhuttiin Dora Jungin ”omasta tekniikasta” jo hyvin varhaisessa vaiheessa (esim. Elsa Gullberg 1948 ja Eila Pajastie 1954). Dora Jung alkoi myös itse nimittää hänen taidetekstiileissään tyypillistä pintarakenteista damastia, joka aikaansaatiin damastikuvioihin lisätyillä erilaisilla kiertopujotuksilla ”uudeksi tekniikaksi” Jung kirjoitti kirjeessä 1974:

”Den Nya tekniken är en fortsättning på vävsättet i Porten till Saimen, den stora väven i Finl. bank. St Michel. D.v.s. jag bygger på reliefverkan i gränserna mellan färgytor i en snärjteknik med 6 skafts atlas som utgångspunkt.”

Kuva PF.

Portti Saimaalle oli ensimmäinen teos, jossa Jung halusi kokeilla reliefivaikutelmaa kahden väripinnan reunoilla erilaisilla kiertopujotuksilla. Lähtökohtana hänellä tässä teoksessa oli kuusivartinen satiini. Reliefivaikutelma on kuitenkin tässä teoksessa hyvin hienovarainen verrattuna viisi vuotta myöhemmin valmistuneeseen Tammikuu 1970 -teokseen. Monisävyiset ja kirkkaat väripinnat muodostavat vaikuttavan kokonaisuuden. Portti Saimaalle on puhdistettu Tupulatäkki konservointiyrityksessä.

Sain nähdä puhdistetun teoksen uudessa paikassaan viime viikolla. Yleisö pääsee jälleen katsomaan Suomen Pankin taideaarteita perjantaista maanantaihin 27. – 30.1.2017. Elämys, joka ilahduttaa pitkään.

Syysmyrskyn jo saapuessa, Päivi

Katarina Jagellonica, 1961

Katarina Jagellonica -teos on miltei neljä metriä leveä seinädamasti, jonka Gustaf Petreliuksen säätiö tilasi Turun linnan restauroinnin yhteydessä. Tilaaja halusi damastin aiheen liittyvän jollakin tavalla linnan historiaan, joten Jungin sanoin ”oli luonnollista, että ajatus vei 1500-luvun historiaan”.

”Katarina Jagellonica työni syntyi siten, että säätiö tilasi minulta seinätekstiilin kun Turun linnaa restauroitiin vuonna 1961. Sain itse valita työni aiheen ja sijoituspaikan. Tein valtavasti taustatyötä. Luin historiaa aina kivikaudelta lähtien löytääkseni sopivan aiheen. Päädyin Juhana herttuan ja Katarina Jagellonican aikaan. Juhana III kirjoitti silloin punaisen kirjan, joka nostatti riidan aateliston ja papiston välillä. Työn sijoituspaikaksi valitsin kuningattaren huoneen.”

Kuva. Katarina Jagellonica, 1961, Turun linna, Gustaf Petreliuksen säätiön lahjoitus, (100x360cm) kutoja Marita Mattsson.

Damastin keskellä on herttuapari ja heidän välissään teksti Nemo nisi mors, Ainoastaan kuolema (voi meidät erottaa). Katarina Jagellonican vihkisormukseen oli kaiverrettu tämä lause, jonka merkitys dramatisoitui hänen näyttäessään sitä kuningas Erik XIV:lle tämän kysyessä, seuraako puoliso miestään vankeuteen. Juhana III vangittiin vuonna 1563 hänen yritettyään katolisen puolisonsa yllytyksestä yhdistää luterilainen ja roomalaiskatolinen uskonto Ruotsi-Suomessa. Jungin mainitsema punainen kirja näkyy parin ympärillä olevien pappien ja aatelisten joukossa.

Kudoksen henkilöissä voi nähdä hieman samaa jähmettyneisyyttä ja jäykkyyttä kuin Pohjan kirkkoon samana vuonna valmistuneessa punaisen antependiumin opetuslapsissa. Dora Jung sai itse päättää teoksen sijoituspaikan, ja hän valitsi kuningattaren huoneen. On myös mielenkiintoista, että teoksen nimeksi hän nosti Katarina Jagellonican. Nimi siirtää teoksen näkökulman naisen kautta nähdyksi, vaikka tapahtuman keskipisteenä, ja teoksen nimenä, voisi hyvin olla myös Juhana III tai Juhana herttua. Hyvä Dora!

Kuva x. Kokeiluja Katariina Jagellonica kudosta varten. Teoksesta on säilynyt kolme suurta kudosluonnosta, jotka ovat olleet esillä myös näyttelyissä. Lisäksi on useita pienempiä kokeiluja, joissa eri kierrepujotustapoja varioiden on saatu aikaan rouheaa pintaa.

Tanskalainen Berthe Forchammer, joka oli Jungin kutojana 1970-luvun lopussa, kertoi tämän teoksen kutomisen olleen monivaiheinen, kestäen kaikkiaan noin puoli vuotta. Luomistyö oli paitsi vienyt aikaa, ilmeisesti jännittänyt Jungia. Teoksen valmistuttua hän järjesti kutomossa juhlat, joka ei ollut mitenkään tavallista. Samaan aikaan Jungilla oli kesken tilaus Turun linnan kirkon kirkkotekstiileistä. Lisäksi hän organisoi oman pöytäliinamallinsa tilausta Tampellalta linnan juhlasalia varten.

Katarina Jagellonica on itselleni rakas ja merkittävä teos. Asuin Turussa lapsuuteni ja kävin usein Turun linnassa (leikkimässä prinsessaa). Lapsen silmiin teoksen hahmot olivat käsittämättömän jäykkiä, kirveellä veistetyn näköisiä ja jännittyneitä, paikoilleen naulattuja. Monta vuotta myöhemmin opin Katariinasta myös sen, että juuri hän toi Suomeen ensimmäisiä valkoisen hohtavia pöytädamasteja muuttaessaan Turun linnaan 1562. Teos, Katarina ja Dora lumoavat minut edelleen.

Hyvää elokuun loppua, Päivi

Ravitsemusihme, Bespisningsundret, 1975

Tukholman suomalaisen kirkon seurakuntasaliin tilattiin Jungilta 1970-luvun alussa suuri seinätekstiili. Se peittää salin yhden koko seinän lähes kokonaan. Kävin katsomassa tätä upeaa tekstiiliä kesällä ja tulin onnelliseksi. Se oli hyvässä kunnossa, hienolla paikalla edelleen ja sen eteen asetettu kaide esti ihmisten (hyvin ymmärrettävän, mutta niin tuhoisan) hypistelyn tai nojaamisen. Ainoastaan ikkunat tekstiilin yläpuolella herättivät pienen huolen valon vaikutuksesta tekstiiliin ja sen väreihin. Siksi myös kuvaaminen kirkkaalla säällä oli haasteellista.

Bespisningsundret, 1975, pujoteltu damasti, koko 2,5m x 7m, kutojat Margareta Andersson ja Marita Mattsson. Kuva PF.

Osista koottu kokonaisuus on hyvin tavallista Jungin vähänkin suuremmille seinätekstiileille. Ravitsemusihme koostuu seitsemästä eri osasta. Jokainen osio on valmistettu tässä tapauksessa itsenäiseksi paneelikseen ja ripustettu tietyssä järjestyksessä seinälle kokonaisuudeksi. Tekstiilin kolmas paneeli oikealta sisältää tunnetun ihmeen: viisi leipää ja kaksi kalaa, joilla ruokittiin koko ihmisjoukko. Toisessa paneelissa on Dora Jung -signeeraus ja kutojien nimet. Opetuslapset ja suuri määrä muita ihmisiä on kuvattu kuuteen muuhun paneeliin. Tässä ihmiskuvauksen tavassa on hyvin paljon samaa kuin esimerkiksi Pohjan kirkon punaisessa antependiumissa tai Turun linnan Katarina Jagellonikassa – tuttua pysähtynyttä veistoksellisuutta.

Dora Jung yhdisteli mestarillisesti eri kudoksia, lankojen paksuuseroja ja värejä perusdamastin pintaa elävöittämään. Kuva PF.

Jung suunnitteli kirkkotekstiilejä viiden vuosikymmenen aikana 1932–1980. Näistä vain muutama tekstiili kudottiin muualla kuin hänen omassa kutomossaan, eli Suomen Käsityön Ystävissä. Hän sai silloin tällöin tehtäväkseen suunnitella tekstiilejä myös muihin kirkollisiin tiloihin. Ravitsemusihme on hieno esimerkki näistä. Lisäksi Jung liitti kirkollisiin tilauksiin, tai häneltä pyydettiin, myös käyttötekstiilejä seurakuntasalien pöydille.

Aurinkoista elokuun alkua, Päivi

P.S. Dora Jungin damastien esittelyä löytyy myös Tekstiilikulttuuriseuran sivuilta kuukauden tekstiili -sarjassa heinäkuusta joulukuuhun 2016.

RIFA, 1977

Ruotsalaisen puhelinyhtiö Ericssonin sisääntuloaulaan suunniteltu ja toteutettu seinätekstiiliteos Rifa valmistui 1977. Sen kiinteän abstraktinen sommitelma ja levollinen väripaletti vievät mielen maalaustaiteen abstraktiin ekspressionismiin, vaikka teoksen syntyidea on melko proosallinen. Ericssonin toimitusjohtaja Torsten Schütt antoi Jungille yhtiön esitteitä, joista Jung huomasi mielenkiintoisia kuvia ”suurennetuista integroiduista virtapiireistä”, joita tarvittiin puhelimiin. Virtapiirien väritys ja dekoratiiviset muodot olivat alkuna Jungin luonnostelulle ja lopputuloksena voimme ihastella teoksen rauhallista sinfonianismia.

Kudottuja luonnoksia Jungin suunnittelemaan Rifaan. Kuva PF.

Marita Mattsson kutoi Jungin suunnitelmaan lukuisia luonnoksia. Lopulta teos valmistui neljästä osasta, jotka ommeltiin suureksi 88 x 160 cm kokoiseksi seinätekstiiliksi. Jung käytti tässä teoksessa hyvin rouheaa materiaalipintaa. Teos on kudottu täkänäksi, joka oli Jungille (melko) poikkeuksellista. Hän yhdisti tässä täkänässä jo aiemmin damasteissa käyttämäänsä pujotusta, jolloin erilaisten väri- ja materiaalipintojen vaihtelu oli mahdollista.

Teos ei ole enää samassa rakennuksessa Tukholman Telefonplanilla, LM Ericssons väg 14, johon se suunniteltiin. Tässä osoitteessa ja rakenuksessa on nykyään kuitenkin paljon taidetta ja monenlaista käsityön jälkeä : Konstfack, University College of Arts, Crafts and Design, on nykyään näissä tiloissa. Jos matkaat toukokuussa Tukholmaan, voit vielä nähdä kevätnäyttelyn.

Terveisiä aurinkoisesta Tukholmasta ja kevätnäyttelyn avajaisista, Päivi

Alku vapaalle kuviosuunnittelulle

Handelshögskolanin esirippu

Dora Jung suunnitteli kaikkiaan kuusi esirippua, joista ensimmäinen valmistui Helsingin Handelshögskolaniin 1953. Arkkitehti Kurt Simberg, jonka tehtäväksi oli annettu korkeakoulun suunnittelu, oli sekä Dora Jungin että hänen isänsä Valter Jungin pitkäaikainen ystävä. Simberg halusi juhlasaliin esiripun, jonka avulla voitaisiin säädellä akustiikkaa. Simberg muisteli, kuinka Dora Jung halusi ennen suunnitelmaansa tietää tarkalleen, minkälainen tila kokonaisuudessaan tulisi olemaan. Tämä on ymmärrettävää, sillä Jung sai esiripun lisäksi suunniteltavakseen juhlasalin sivuverhot ja myös muihin tiloihin tulevia verhoja ja huonekalukankaita. Esiripussa hän käytti ainoastaan kahta väriä, vihreää ja säästeliäästi mustaa. Vaikutelma oli vahva. Simberg muisteli koekudoksen olleen silitetty niin, ettei se laskeutunut lainkaan ja vaikutti lähinnä tärkätyltä. Simberg luotti kuitenkin Jungiin ja lopputulos oli kaikkien mielestä hyvä.

Esirippu, Svenska Handelshögskolan, 1953, 7×20 m. Vihreällä villapohjalla mustia sillaviivoja, kutojana Marita Mattsson ja Ingrid Malmström.

Damastin kudonnassa satojen vuosien ajan käytetyt ruutupiirrokset (mise en carte, point paper plan) jäivät Dora Jungin kutomossa tarpeettomiksi sen jälkeen, kun hän oli suunnitellut tämän esiripun. Paksujen, laajasti kankaan pintaa halkovien viivojen pikkutarkka ruuduttaminen olisi ollut turhaa ja työlästä. Esirippu nimittäin koostui yhdestätoista kudoksesta ja niiden kuvio muodostui kookkaista siksak-viivoista. Valkoiselle kartongille piirretyt kuvioiden ääriviivat olivat kuvioiden kasvaessa ja kudostiheyksien harvetessa tarpeeksi selkeitä kutojan seurattavaksi. Tämän huomion tehdessään Dora Jung säästi paljon aikaa. Kuten hän itse sanoi:

”Esiripun korkeus oli syy tähän työmäärää säästävään askeleeseen, joka oli alku vapaammalle kuvion suunnittelulle, siis tällainen sattumanvarainen ratkaisu yhteen ongelmistani.”

Dora Jung piti tätä työtavan muutosta niin olennaisena, että hän on puhunut myös pelkästään kahdesta kaudesta: ”ruutupaperivuodet ja aika sen jälkeen”.

Tivoli seinävaate vuodelta 1953 on samoista langoista kudottu ja samaa kuvioajattelua noudattava tekstiili kuin esirippu. Tivoli saattaa olla esiripun kokeiluloimena kudottu kangas tai esiripun jälkeen valmistunut seinävaate tai ajalle tyypillinen oviverho-kangas. Kuva Omin käsin -lehden kannesta.

Svenska Handelshögskolan valmistui 1953 Helsingin Etu-Töölöön. Sen suunnitteli Kurt Simberg. Dora Jungin lisäksi muita suunnittelijoita olivat Olof Ottelin (1917–1971) kalustukset, Lisa Johansson-Pape (1907–1989) valaisinsuunnitelmat, Yki Nummi (1925–1984) värityssuunnitelmat.

Naistenpäivänä,

Päivi

Kaksi arkkipiispan- ja kaksi piispankaapua

Jouluaattona, ennen kuin Turun Vanhalta Suurtorilta julistettiin joulurauha, Kristillisten kirkkokuntien edustajat vetosivat yhdessä rauhan puolesta Turun Tuomiokirkossa. Arkkipiispa Kari Mäkinen oli jälleen pukeutunut Dora Jungin suunnittelemaan hienoon luonnonvalkoiseen ja vihreäreunaiseen arkkipiispankaapuun. Siksi esittelyvuorossa ovat Jungin suunnittelemat arkkipiispan- ja piispankaavut.

Vuonna 1979 Jung sai suunniteltavakseen arkkipiispankaavun, joka tilattiin Turun tuomiokirkon 750-vuotisjuhlan yhteydessä suoritettavaa kirkon uudelleen vihkimistä varten. Hän löysi aiheen suunnitelmalleen Turun yliopiston kirjastosta. Se oli Mikael Agricolan Isä meidän -rukous 1500-luvulta ensimmäisessä suomenkielisessä asussaan. Rukouksen tekstiä suurennettiin niin paljon, että sen lukeminen valmiin kaavun etuosan reunuksista oli mahdollista. Kirjaimista tehtiin damastin kudontaa varten perinteinen ruutupiirros, jonka mukaan reunukset kudottiin. Lisäksi Mikael Agricolan nimikirjoitus kudottiin kaavun vuoriosaan. Marita Mattsson kutoi kaapua varten yhden loimen verran erilaisia kudosluonnoksia, joissa juuri tekstiosaa varioitiin monin tavoin. Mattsonin mukaan oli hänen ideansa kutoa reunukset samanaikaisesti, jotta teksti molemmissa reunuksissa olisi täsmälleen samankorkuista ja kirjaimet samanlaisia. Dora Jungin sisar Ulrica Eklund luki rivi riviltä kangaspuiden vieressä ruutupiirroksen merkkejä, jotta kutominen sujuisi hieman jouhevammin. Prihan mukaan Jung oli ajatellut ensin viitan clippeus osaan kahta kättä. Myös versio 7-haaraisesta kynttilänjalasta kudottiin valmiiksi asti. Sekin hylättiin. Vaikka näistä aiheista kudottiin monia luonnoksia, on lopullisen kaavun takaosassa säteittäinen kuvio. Silloinen arkkipiispa Mikko Juva kävi Jungin Korkeavuoren kutomossa Helsingissä useasti kokeilemassa kaavun istuvuutta. Hän kirjoitti Dora Jungin muistonäyttelyn julkaisussa (1983) taiteilijan tekemästä vaikutuksesta: hauras olemus, näkemyksen kirkkaus, keskittyneisyys.

Klikkaa kuvaa, niin näet sen hieman suurempana.

Paitsi, että Dora Jung halusi nähdä jokaisesta kirkkotekstiilistä kudottuja luonnoksia ainakin yhden erillisen loimen verran, hän saattoi kudotuttaa uudestaan jo aivan valmiiksi saatetun tekstiilin. Näin kävi esimerkiksi Martti Simojoelle 1965 valmistuneen arkkipiispankaavun kohdalla. Jung oli huomannut viitan rypistyneen käytössä, joten kaapu kudottiin uudelleen ja puuvillaloimi korvattiin villalla. Luonnonvalkoisen kaavun helmaosaan Jung halusi Turun tuomiokapitulin ensimmäisen sinetin lisäksi kymmenen keskiaikaisen piispan sinetit. Ne olivat kuuluneet piispoille, jotka vaikuttivat Turun tuomiokirkon eri rakennusvaiheisiin vuosien 1200–1550 välisenä aikana. Selkäkilvessä on Turun tuomiokapitulin vaakuna, punainen risti, joka on sijoitettu kullanhohtoiselle pohjalle. Sinettien sommittelussa ongelmaksi muodostui se, että kun kaapu puettiin arkkipiispan päälle, sinettien piti olla pystysuorassa. Kaapu kudottiin vasta sen jälkeen kun laskelmat kuvioiden suunnasta oli tehty huolellisesti ja sinetit pysyivät pystysuorassa kun kaapu oli ihmisen päällä. Koska sinettien suunta oli laskettava erityisen tarkasti, valmistettiin sinettejä varten ruutupiirrokset. Tästä damastille ominaisesta tavasta kutoa ruutupiirrosten avulla oli Jung luopunut kutojiensa kanssa jo 1953 ja siirtynyt suoraan ääriviivakartonkien avulla tapahtuvaan kudontaan. Margareta Andersson kutoi molemmat versiot. (Myös esimerkiksi Kokkolan antependium kudottiin kokonaan uudestaan vuonna 1961, vaikka se oli kudottu jo kertaalleen edellisenä vuonna. Nämä molemmat versiot olivat Marita Mattssonin kutomia.)

Ensimmäinen Dora Jungin piispankaavuista valmistui 1956 Lapuan hiippakuntaan. Margareta Andersson kutoi kaavun luonnonvalkoisesta villalangasta. Loimi oli Jungin kudontakorttien mukaan nypläyslankaa. Lokakuussa 1950 Jungin kutojaksi tullut Marita Mattsson kutoi ”Bandet till biskopskåpan”. Kaavun selkäkilvessä eli clippeuksessa on voitonlippua kantava karitsa ja etupuolella kyyhkynen.

Porvoon hiippakunnan piispankaapu valmistui kolme vuotta myöhemmin 1959. Tilaajina olivat ”vänner i Åbo med omnejd”. Sen helmaosassa on Pohjan kirkon antependiumin tapaan neljän evankelistan symbolit eli enkeli, leijona, härkä ja kotka. Kunkin symbolin pään ympärillä olevaan sädekehään on käytetty kultalankaa kuten Pohjan kirkon antependiumissa. Marita Mattsson kutoi molemmat tekstiilit.

Mukavia loppuvuoden päiviä!

Päivi

Lue lisää esim. Ryökäs, Riikka 2002. MAIESTAS DOMINI. Dora Jungin liturgisten tekstiilien viesti. Joensuu: Joensuun yliopisto.

Priha, Päikki 2005. Dora Jung, suomalaisen kirkkotaiteen mestari. Ikonimaalari 1/2005, sivut 50–53.

Alttarivaate crescendo!

Dora Jungin Kirkkonummen kirkon valkoinen antependium 1959

Adventtisunnuntain kunniaksi esittelen ensimmäisenä Dora Jungin kirkkotekstiilinä hänen Kirkkonummen kirkolle suunnittelemansa valkoisen antependiumin. Jung suunnitteli kirkolle koko liturgisen värisarjan, mutta ainoastaan valkoinen ja violetti antependium ovat enää käytössä. Vihreä antependium paloi 1990-luvulla tulipalossa ja siitä tehtiin messukasukka. Jungin alkuperäisen vihreän antependiumin mukaan valmistettiin kirkolle kuitenkin kopio. Jung ei suunnitellut kirkolle kasukoita ja stolia. Professori Päikki Priha suunniteli 2000-luvun alussa näiden lisäksi punaisen antependiumin. Nämä tekstiilit on valmistettu Solemniksessa Riitta Ojalan johdolla ja kirjonnat on tehnyt Birgitta Mavromichalis.

Kun Neuvostoliitto luovutti Porkkalan alueen takaisin 1956, oli Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko korjattava ja sinne haluttiin saada uusi valkoinen alttarivaate. Dora Jung on sanonut suunnitelleensa siitä kiitosvirren. Tämä oli ensimmäinen alttarivaate, jossa hän käytti kuviona ainoastaan tekstiä. ”Halusin tekstissä toistuvalla DEO sanalla esiin crescendon, musiikin tapaan.”

Kirkkonummen kirkon valkoinen antependium, 1959, kutoja Marita Mattsson. Kuvat PF, 2015.

Piispa Rosenqvist, joka vihki kirkon, oli sanonut Jungille olevansa iloinen sen johdosta, että hän oli käyttänyt antependiumissa sanaa DEO seitsemän kertaa, sillä juuri luvulla seitsemän on monta merkitystä. Se symboloi mm. täydellisyyttä. Koska Kirkkonummen seurakunta on kaksikielinen, halusi Jung käyttää tekstikielenä latinaa. Myös Karl-Erik Forssel, joka myöhemmin (1961) vihittiin Porvoon hiippakunnan piispaksi, ylisti Jungin alttarivaatetta merkityksellisimmäksi kirkkotaiteen edustajaksi. Hän kirjoitti pitkän artikkelin juuri Jungin Deo sanan käytöstä.

Dora Jungin kunnioitus suunnittelemiensa kudosten kutojia kohtaan näkyy usein hänen signeeraus käytännössään. Tässäkin antependiumissa on oikeassa alareunassa vuosiluvun ja hänen oman signeerauksensa lisäksi MM eli Marita Mattsson. Hän oli Jungin pitkäaikaisin kutoja. Kuva PF, 2015.

Rauhaisaa ja onnellista ensimmäisen adventin iltaa.

PAX IN TERRA IN HOMINIBUS BONAE VOLUNTATIS.