Liikenne kaupungissa

Kaupungin rajojen sisällä kuljetetaan lähinnä tavaroita, sillä pikkukaupungissa kaikki palvelut ovat vielä kävelymatkan päässä. Työpaikan ja kodin välistä liikennettäkäään ei juuri ole; useimmat asuvat työpaikallaan kaupoissa ja käsityöverstaissa. Vain sääty-yhteiskunnan ylimmät ryhmät matkustavat kaupungissa hevosten vetämillä vaunuilla. Säätyläiset kulkevat vuokra-ajureiden vaunuilla omiin seurapiirijuhliinsa. Vuonna 1843 Helsingissä on jo noin sata vossikkaa. Vuokra-ajurien määrää lisäävät Ullanlinnan kylpylävieraat, jotka ajavat senaatintorin ajuriasemalta vossikalla kylpylään. Helsingin edustan saaressa sijaitsevan venäläisen varuskunnan väki liikkuu kasarmilta Eteläsatamaan ja Kauppatorille talvisin jäätä pitkin jalkaisin tai reellä ja kesäisin veneellä.
Kuva: Bruncronan akvarelli, 1826. HKM

Talvet tuntuvat pitkiltä ja ahdistavilta pimeyden ja lumen keskellä. Kuvernöörin määräyksestä pitää talonomistajien luoda lumet ja hiekoittaa jalkakäytävät Kauppatorilta Esplananille ja edelleen Heikinkadulle. Vuodesta 1861 aletaan kaupungin tärkeimpiä katuja valaista kaasulla, mutta sitä ennen on käytössä vain muutamia savuttavia ja nokeentuneita öljylamppuja, joiden valoteho on hyvin heikko. Pohjolan talviset päivät ovat lyhyitä, ja hämärän tulosta alkaen kaupunkia verhoaa pimeys, jossa vain harvaan sijoitettujen lamppujen himmeät valot opastavat pimeydessä haparoivia harvoja kulkijoita. Yksinäisillä jalankukijoilla on melkein aina lyhty kädessään. Heti illan tultua varsinainen liikenne lakkaa, ja korkeintaan säätyläisiä illanvietosta kuljettavat ajoneuvot liikkuvat. Ajoneuvon takaosassa seisova palvelija valaisee vaarallista kulkuväylää pitämällä korkealla ilmassa kynttilälyhtyä. Ellei ajoneuvoa ollut, palvelustyttö kantaa vierailu- ja teatterimatkoilla herrasväen edessä lyhtyä.

Ajan yleisen käsityksen mukaan katujen turvallisuuteen ei voi pimeän tullen luottaa. Parempaan väkeen kuuluvat naiset eivät sen vuoksi uskaltaudukaan pimeänä vuorokaudenaikana koskaan yksin kadulle. Sellaista ei pidetä edes päiväsaikaan täysin sopivana ja vaarattomana ilman palvelijan seuraa. Ihmiset liikkuvatkin pimeän tullen vähän ja meren jäältä ammutaan susia.

Kaupungista toiseen

Helsinki on tyypillinen pieni hallintokaupunki, jossa ei ole kauppa- ja teollisuuskaupungin vilkasta laiva- tai maatieliikennettä. Liikkuminen on kaupunkiin tai kaupungista toiseen on hidasta ja hankalaa. Hevoskyydit tuntuvat loppumattomilta ja laivamatkoilla kulutetaan päiviä sopivan tuulen odotteluun. Vasta junaradan rakentaminen 1860-luvulla muuttaa liikkumisen nopeammaksi ja samalla mahdollistaa Helsingin kehityksen vilkkaaksi teollisuuskeskukseksi ja vientisatamaksi. Kuva: Magnus von Wright/ J.H.Strömmer. Panoraama Helsingistä nähtynä Kalliolinnasta, yksityiskohta. 1847. HKM.

Elääkseen kaupunki tarvitsee kuitenkin lähiseudun tuotteita ja kaupunkiin johtavat tiet Itäinen Viertotie (Hämeentie) ja Läntinen Viertotie (Mannerheimintie) ovat vilkkaasti liikennöityjä. Aamuisin lähiseutujen maanviljelijät ja kauppiaat tuovat hevoskärryillä ruokatarvikkeita ja polttopuita ym kaupunkiin myytäväksi. Tullin laskelmien mukaan päivittäin kaupunkiin tulee usein muutama tuhat kuormaa erilaista tavaraa. Viertotiet kivetään 1860-luvulla, mutta silti ne ovat jatkuvien valitusten kohteena kuoppien ja pölyn takia.
Kuva: Maitokärryt palaamassa kaupungista Itäisellä Viertotiellä, R. Hausen 1907. HKM.