Mukaan hallitustoimintaan?

Sähköpostiin alkaa putoilla näin loppuvuodesta kutsuja erinäisten (aine)järjestöjen hallitusten syyskokouksiin ja mukaan hallituksen toimintaan alkavaksi vuodeksi. Oletko pohtinut, millaista hallitustoiminta on ja kuinka päästä mukaan toimintaan? Alla on listattuna kolme kasvatustieteiden ylioppilaalle varmaankin tutuinta järjestöä, joiden hallitustoiminnassa mukana oleminen voisi tuntua mielekkäältä.

Peducan syyskokous pidetään Conddoorissa tiistaina 4.12. klo 17. Peduca ry on Helsingin yliopistolla luokanopettajiksi ja kasvatustieteitä (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opiskelevien ainejärjestö. Katso myös Peducan esittely.

Aikuiskasvatuksen Killan syyskokous pidetään Gustavus Rexissä keskiviikkona 5.12. klo 18. Aikuiskasvatuksen Kilta ry on Helsingin yliopiston piirissä toimiva järjestö, jonka jäseneksi voivat liittyä kaikki aikuiskasvatuksen ja -koulutuksen alasta kiinnostuneet. Katso myös Aikuiskasvatuksen Killan esittely ja Killan nettisivuilta löytyvä esittely hallitustoiminnasta.

Conduksen syyskokous pidetään Gustavus Rexissä maanantaina 10.12. klo 18. Condus ry on Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden yhteistyöjärjestö. Katso myös Conduksen esittely ja Conduksen hallitusblogista löytyvä esittely hallitustoiminnasta.

Järjestön toimintaa koordinoi hallitus ja hallitukseen kuuluminen on siten erinomainen tapa vaikuttaa järjestön toimintaan. Lähde rohkeasti mukaan!

P.S. Jos et ole saanut yhtäkään alussa mainittua kokouskutsua, varmista, että olet liittynyt sähköpostilistoille. Yleisohje sähköpostilistoille liittymisestä löytyy täältä. Lisäksi voit katsoa ohjeet AKK:n sähköpostilistalle liittymiseen ja Peducan sähköpostilistalle liittymiseen.

Condus esittäytyy

Condus ry on vuoden 2004 alussa toimintansa aloittanut Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden yhteistyöjärjestö. Tiedekuntajärjestönä Condukseen kuuluu 13 jäsenjärjestöä, joiden kautta Conduksen toiminta koskettaa noin 3600 opiskelijaa tiedekunnassamme.

Conduksen toiminta-ajatuksena on edistää yhteistyötä tiedekunnan opiskelijoiden ja ainejärjestöjen kesken. Conduksen toiminta jakaantuu hallinnollisiin ja opiskelijoiden edunvalvonnallisiin tehtäviin. Lisäksi Condus järjestää opiskelijoille sekä harraste- että vapaa-ajan toimintaa, kuten syksyisin tiedekunnan fuksiaiset, Conduksen Amazing Racen sekä pikkujoulut ja keväisin Conduksen vuosijuhlat sekä vappuvastaanoton Ullanlinnanmäellä.

Condus.

Kaikista tapahtumista tiedotamme hyvissä ajoin ennen tapahtumaa. Parhaiten pysyt kärryillä Conduksen menosta tarkkailemalla ainejärjestöjesi sähköpostilistaa (Peducan sähköpostilista ja AKK:n sähköpostilista) sekä tykkäämällä Conduksesta Facebookissa! Muista myös Conduksen nettisivut, joilta löydät muun muassa lisää tietoa järjestöstämme sekä hallituksen yhteystiedot. Sivuilla on myös erilliset Fuksisivut, joilta löytyy paljon hyödyllistä tietoa opiskelunsa juuri aloittaneelle!

Fuksit ovat muutenkin tervetulleita mukaan Conduksen toimintaan. Sopivia hommia löytyy varmasti jokaiselle hallituksessa tai erilaisissa toimikunnissa. Conduksen hallitus seuraavaksi vuodeksi valitaan loppusyksystä, jolloin kiinnostuneiden kannattaa tarkkailla sähköpostiaan. Lisätietoja voi kysyä osoitteesta info[at]condus.fi, vastaamme mielellämme kaikkiin kysymyksiin!

Condus haluaakin toivottaa kaikille käyttäytymistieteellisen tiedekunnan uusille fukseille paljon onnea opiskelupaikan johdosta ja lämpimästi tervetuloa mukaan Conduksen toimintaan! Tarvitsemme aina uusia innokkaita toimijoita!

Teksti: Condus

Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan ainejärjestöt

On aika tutustua hieman tiedekuntamme ainejärjestöihin! Tässä lista kaikista kolmestatoista (13) ainejärjestöstä, jotka toimivat käyttiksessä. Myöhemmin on tiedossa pidemmät esittelyt yleisen ja aikuiskasvatustieteen opiskelijoille läheisimmistä ainejärjestöistä eli Peducasta, AKK:sta ja Didactasta sekä tiedekunnan yhteistyöjärjestöstä Conduksesta. Pysy siis kuulolla! Lopussa on vielä kuva käyttiksen ainejärjestöistä laitoksittain.

Aikuiskasvatuksen Kilta ry (AKK)

Aikuiskasvatuksen Kilta on Helsingin yliopiston piirissä toimiva järjestö, jonka jäseneksi voivat liittyä kaikki aikuiskasvatuksen ja -koulutuksen alasta kiinnostuneet. AKK:hon kuuluu niin Helsingin yliopiston opiskelijoita kuin työelämässä oleviakin. Katso AKK:n nettisivut.

Allofoni ry

Allofoni on fonetiikan ja puheviestinnän ainejärjestö Helsingin yliopistolla. Katso Allofonin nettisivut.

Didacta r.f.

Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessa tiedekunnassa yleistä ja aikuiskasvatustiedettä ruotsiksi opiskelevien ainejärjestö. Katso Didactan nettisivut.

Ebe ry

Ebe on Helsingin yliopistossa lastentarhanopettajiksi opiskelevien ainejärjestö. Katso Eben nettisivut.

Erikeepperi

Erikeepperi on Helsingin yliopistossa erityispedagogiikkaa opiskelevien ainejärjestö. Katso Erikeepperin nettisivut.

Foni ry

Foni on Helsingin yliopiston logopedian opiskelijoiden ainejärjestö. Katso Fonin nettisivut.

HAO ry

Helsingin aineenopettajiksi opiskelevat ry eli HAO on toiminut vuodesta 1969 Helsingin yliopistossa aineenopettajiksi opiskelevien hyväksi. HAO on monialainen ainejärjestö, joka kokoaa yhteen niin humanistiset kuin luonnontieteellistaustaiset tulevat opettajat. Jäseniksi voivat liittyä kaikki aineenopettajan pedagogisten opintojen suoritusoikeuden saaneet HY:n opiskelijat. Katso HAOn nettisivut.

Intelligenzia ry

Intelligenzia on Helsingin yliopiston kognitiotieteen ainejärjestö. Katso Intelligenzian nettisivut.

Kompleksi ry

Kompleksi on Helsingin yliopiston psykologian opiskelijoiden ainejärjestö. Katso Kompleksin nettisivut.

Kopeda ry

Kotitalouspedagogiopiskelijat ry eli tuttavallisemmin Kopeda, on jo 61 vuoden ikään yltänyt Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisen tiedekunnanopettajankoulutuslaitoksen kotitalousopettajan ja kotitaloustieteen koulutuksessa opiskelevien ainejärjestö. Katso Kopedan nettisivut.

Peduca ry

Peduca on luokanopettajaksi ja kasvatustiedettä (yleinen- ja aikuiskasvatustiede) opiskelevien ainejärjestö Helsingin yliopistossa. Katso Peducan nettisivut sekä Peduca tiedottaa -blogi.

Phenomena ry

Phenomena on kasvatuspsykologian opiskelijoiden ja opettajankoulutuslaitoksen henkilökunnan perustama ainejärjestö. Kasvatuspsykologian pääainelinja on yksi kolmesta mahdollisesta linjasta Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksella. Katso Phenomenan nettisivut.

Tekstiilarit ry

Tekstiilarit on Helsingin yliopistossa käsityönopettajaksi ja käsityötiedettä opiskelevien ainejärjestö. Katso Tekstiilareiden nettisivut.

Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan ainejärjestöt. Kaavio: Jussi Järvinen.