Opetustaitotoimikunnat

Lainaus (Harri Waltari):

Opetustaitotoimikunta on kussakin tiedekunnassa pakollinen toimielin, niitä voi olla myös useampi (suuremmissa varmasti onkin). Sen tehtävänä on arvioida professoreiden, dosenttien ja tarvittaessa myös muiden (lähinnä kyseeseen tulisivat yliopistonlehtorit) tehtävien hakijoiden opetustaito. Opetustaito arvioidaan yliopistoportfolion (käytännössä laajennettu ansioluettelo) ja opetusnäytteiden avulla. Näistä tehdään sitten kirjallinen lausunto päätöksentekijän arvioitavaksi.

Ajatuksena on, että kun sama toimielin arvioi opetustaitoa useammin, sen ammattitaito arvioinnissa paranee ja arviot ovat paremmin linjassa keskenään. Tällaisia kokemuksia ainakin on ollut niistä tiedekunnista, joissa tällainen menettely on ollut käytössä. Kokoonpanolla ei ole ollut hirveän suurta merkitystä, tärkeämpää on, että opetustaitoa arvioi tarpeeksi monta kertaa.

Aiemmin opetustaitoa on arvioitu ad hoc -lautakunnalla (dosenttien koeluentojen arviointi on ollut todella muodollista), eikä esimerkiksi pedagoginen yliopistonlehtori ole osallistunut arviointiin.

Meillä matemaattis-luonnontieteellisessä yksi opetustaitotoimikunta olisi auttamatta ylityöllistetty, siispä meille perustetaan useampia. Tarkoitus kuitenkin olisi alkuperäisen mukaan pitää opetustaitotoimikuntaporukka niin tiiviinä, että ammattitaitoa ehtii kertyä arviointiin.

Dekaanin päätöksellä tiedekunnassamme muodostetaan tarkoitukseen nimetystä poolista opetustaitotoimikunnat siten, että jäseniä ovat:

  • yksi professori ko. laitokselta
  • yksi professori muulta laitokselta
  • yksi muun henkilökunnan jäsen ko. laitokselta
  • kaksi opiskelijaa, joista vähintään toinen ko. laitokselta
  • tiedekunnan yliopistopedagoginen lehtori,  joka kirjoittaa lopullisen raportin

Opiskelijoista kaivataan neljän hengen pooli. Mahdollisista haastatteluista sovitaan loppuviikosta puhelimitse, lyhyet hakemukset laitosneuvoston varajäsenelle allekirjoittaneelle osoitteeseen daniel.landau@helsinki.fi

Post a Comment

Your email is never shared. Required fields are marked *

*
*