Opetuksen kehityksen syksy

Blogin kesätauko jäi tarkoitettua pidemmäksi, vaikka kesä kuluikin pitkälti työn merkeissä. Nyt kun sellaiset pikkujutut kuin väitös on hoideltu alta pois, löytyy ehkä enemmän aikaa blogatakin.

Kurssipalautteiden suhteen ollaan edelleen hyvällä mallilla. Melkein kaikki perus- ja pakolliset aineopintojen kurssit on saatu tämän keskitetyn palautteen piiriin. Pienemmät kurssit hoitavat jatkossakin itsensä WebOodin kautta siitä yksinkertaisesta syystä, että kaikki kurssipalautteet kasautuvat samalle viikolle ja yhden ihmisen aika loppuu kesken. Positiivinen ongelma on, että parille kurssille on myyty ei-oota (tai katotaan-jos-on-aikaa-ta) koska valinnaisille kursseille ei voi uhrata yhtä paljon aikaa. Talossa on siis aika paljon kiinnostusta saada palautetta (ja saada se valmiina, jonkun toisen käsittelemänä ja tulkitsemana). Tämä on ehdottomasti hyvä juttu ja kertoo siitä, että luennoitsijoita kiinnostaa kehittää omaa työtään.

Tällä hetkellä aika paljon aikaa kuluu kaikenlaiseen Isoon pyörään liittyvään byrokratiaan. Jonkinlaisia kokouksia on useita kertoja kuussa, ja minä sentään olen mukana vain yhdessä työryhmässä… Fysiikan laitoksella hommat ovat Ison pyörän suhteen aika hyvin, joskin joitain asioita on yhä auki. Esimerkiksi työelämäopintoja pohditaan yhä – osa palikoista on paikallaan, mutta kaikki eivät vielä. Joka tapauksessa kandiohjelman (jossa itse vaikutan) osalta näyttää siltä, että kaikki on hyvällä mallilla, moduulit on paketoitu, ja auki on lähinnä sellaisia asioita kuin mihin kurssiin pakollinen essee kytkeytyy. Onpahan keskusteltu siitäkin, onko essee oma opintotapahtumansa vai onko se kurssin osa, ja miten näitä kirjataan järjestelmiin. Aika detaljitason jutuissa siis mennään.

Myös ruohonjuuritason kehittämistä tapahtuu. Tänä vuonna osa perusopintojen labroista uudistuu. Lisäksi peruslabraan otettiin käyttöön arviointimatriisit. Ne auttavat opiskelijoita ymmärtämään, mitä työssä pitää oppia – ei vain muovailuvahan massaa, vaan graafista esittämistä, tarkkuusarviota tai muuta vastaavaa. Eri osa-alueisiin voi perehtyä rauhassa kun vaatimukset eivät ole mikään musta laatikko, josta tulee ulos satunnaisia numeroita. Vaatimuksia voidaan sitten kiristää pikku hiljaa, kun perusasiat ovat kunnossa. Sen lisäksi assareiden työ selkeytyy.