Alle 16-vuotiaille koululaisille suunnatun kansainvälisen Barbara Petchenik -karttapiirustuskilpailun Suomen parhaimmisto sekä kunniamaininnan saaneet vuodelta 2011 on valittu. Suomen osakilpailun järjestelyistä vastaavat Geopiste Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitokselta sekä Suomen Kartografinen Seura, jonka hallitus arvovaltaisena raatina valitsi kuusi piirustusta edustamaan Suomea kansainväliseen kilpailuun.
Kilpailun teemana oli ”elämämme yhteisessä maailmassa”, jonka tuli ilmetä selkeästi piirroksessa tunnistettavana viestinä: maailmankarttana tai maapallona. Suomen Kartografinen Seura palkitsee osallistujat syksyn 2011 aikana. Kansainvälinen Kartografinen Seura ICA perusti piirustuskilpailun vuonna 1993 kunnioittaen seuran varapresidentin Barbara Petchenikin elämäntyötä lasten karttatuntemuksen lisäämiseksi.
Karttakilpailu järjestetään joka toinen vuosi ICA:n konferenssin yhteydessä. Tänä vuonna se pidetään heinäkuussa Pariisissa. Suomi osallistuu kilpailuun nyt viidennen kerran.
Suomen osakilpailun voittajat:
Sanja Kuusirati, 7v. Jäälin koulu, “Different people of the world”
Jasmin Tikkala, 8v. Jäälin koulu, “Hand in hand”
Elise Nikula, 10v. Jäälin koulu, ” World is our common home”
Roosa Kristiansson, 12v. Pihlajaniemen koulu, “Worldbird”
Juho Matikainen, 13v. Pihlajaniemen koulu, “Globall”
Juuso Valkonen, 13v. Pornaisten yläkoulu, “Don’t eat my world”
Kunniamaininnan saaneet:
Enni Hakkarainen, 12v. Hyökkälän koulu, “Lasten kädet kannattelevat maapallon toivoa”
Kristian Ranta, 11v. Hyökkälän koulu, “Lasten on maapallon tulevaisuus”
Netta Karilainen, 10v. Inhakosken koulu, “Omenamaa”
Jere Kakkuri, 11v. Inhakosken koulu, “Vanha kartta”
Veikka Kemppainen, 10v. Jäälin koulu, “Yhdessä iloisina kohti tulevaisuutta”
Essi Timonen, 9v. Keski-Palokan koulu, “Yhteinen vesi”
Lauri Kosonen, 12v. Pihlajaniemen koulu, “Elämme yhdessä”
Suvi Rinne, 13v. Pornaisten koulu, “Football aroud the world”
Anna Pursiainen, 15v. Pornaisten koulu, “Palapeli”
Aida Almakari, 8v. Ranskalais-suomalainen koulu, nimetön
Kilpailutöiden näyttely on avoinna Physicumin aulassa 19.5. asti. (Gustaf Hällströmin katu 2a 00014 Helsingin yliopisto, klo 9-18)
Onnea kilpailussa menestyneille ja kiitos kaikille osallistuneille!
–

















