Tässä postauksessa kuulumisia Isaleen, Niinan ja Maikin sosiolingvistisen ryhmän kenttämatkasta yleisesti ja siitä, miten aiomme jatkaa tutkimuksemme parissa tästä eteenpäin.
Kokonaisuudessaan saimme noin neljäkymmentä haastattelua kenttämatkalla, mikä on kvalitatiivisessa tutkimuksessa jo todella paljon! Meillä oli onni saada haastatella niin iältään kuin sosioekonomiselta statukseltaankin poikkeavia ihmisiä. SeNdrebelen puhujat olivat hyvin ystävällisiä ja kokivat tärkeäksi tuoda esille kielen heikon aseman Etelä-Afrikassa. Erittäin kiinnostaviksi koimme kieliaktivistien ja nuorten aikuisten antamat haastattelut, jotka valottivat ymmärrystämme kielten puhujien kokemasta identiteetistään ja heidän asenteistaan omaa kieltään kohtaan. Tutkimuksemme pääpaino nojaakin juuri kieli-identiteetteihin ja asenteisiin sekä poliittisten liikkeiden yrityksiin parantaa kielen asemaa. Kieliaktivistit ovat työstäneet sendrebelelle ortografiaa ja yrittäneet saada Etelä-Afrikan hallituksen tunnustamaan sen yhdeksi maan viralliseksi kieleksi.
Kolmen viikon kenttämatkan aikana opimme paljon kenttätutkimuksen metodeista ja jouduimme matkan varrella myös muokkaamaan niin lähestymistapaa kuin haastattelujen rakennettakin. Ennen matkaa emme tienneet kielestä paljoakaan. Wikipedia-artikkeli oli kovin tynkä ja muutamissa artikkeleissa seNdrebele oli usein sekoitettu etelän IsiNdebeleen. Haastattelut kuitenkin osoittivat meille pian, ettei näitä kahta kieltä ole ollenkaan mielekästä sekoittaa, ja että kielen puhujat kuuluvat myös perinteiltään ja tavoiltaan eri kulttuuriin.
Toiset kenttäpäivät olivat rankempia, toiset taas rennompia. Välillä matkasimme pitkiä matkoja autossa tai bussissa pienempiin kyliin, joissa tiesimme tapaavamme kielen puhujia. Tällaiset päivät olivat usein hyvin intensiivisiä ja pitkiä. Saatoimme yhden päivän aikana haastatella lähemmäs kymmentä eri ihmistä ja pitkät välimatkat väsyttivät myös osaltaan. Toisina päivinä saatoimme viettää koko päivän majapaikassamme ja työstää haastatteluja kuuntelemalla niitä uudestaan nauhalta samalla kirjoittaen muistiinpanoja.
Nyt Suomessa tutkimusryhmämme alkaakin työstää tutkimusta artikkeliksi. Tarkoituksenamme on kirjoittaa tutkimustuloksistamme ja näin tuoda tietoisuuteen ei ainoastaan seNdrebelen vaan myös muiden vähemmistökielten kokemia haasteita. Tämän avulla toivomme myös saavuttavamme ne ihmiset, joilla olisi mahdollisuuksia ja valtaa edistää seNdrebelen asemaa Etelä-Afrikassa. Arvokkainta on kuitenkin tuoda seNdrebelen puhujien ääni kuuluviin ja osoittaa heidän huolensa kielensä aseman puolesta.
Olemme jo kotiutuneet Etelä-Afrikan talvesta Suomen kesään, mutta blogin päivitykset jatkuvat seuraavina päivinä vielä muutaman viimeisen tutkimusaiheen ja -seikkailun käsittelyllä.
Fonologiaryhmän (Lotta, Nailya, Antti, sekä vasta kentällä lopullisesti ryhmään liittyneenä Stephan) tutkimusaiheiksi valikoituivat yhtäältä substantiivien toonit ja toisaalta klikkikonsonantit, jotka joskus myös avulsiiveina sekä naksaus- tai maiskausäänteinä tunnetaan. Ryhmässä valmisteltiin elisitaatiolistoja kummankin ilmiön tutkimiseksi – käytännössä siis sanalistoja sekä erilaisten sanojen yhteydessä käytettäviä kehyslauseita. Esimerkiksi:
kirja – incwadi
kirjoja – iincwadi (Kuten tarkkakorvaiset saattavat huomata, ylemmän yksikkömuodon ja tämän monikkomuodon eron kuulee lähinnä sävelkulusta eli tooneista, sekä jälkimmäisen pidemmästä nasaalista; vokaalin pituudella sen sijaan ei ortografisesta ratkaisusta huolimatta ole merkitystä – itse asiassa juuri näissä esimerkeissä puhuja lausuu yksikkömuodon ensimmäisen vokaalin pidempänä kuin monikon)
Minulla on hyvä kirja. – Nginencwadi ehle.
Minulla on hyviä kirjoja. – Ngineencwadi ezihle.
Minulla ei ole hyviä kirjoja. – Anginaancwadi ezihle.
Tuo on hyvä kirja. – Leyi yincwadi ehle.
Näen kirjan hyvin. – Ngibona incwadi kuhle.
Klikkien tutkimukseen valittiin tietenkin sanoja, joissa näitä konsonantteja on, sisällyttäen mahdollisimman laajasti erilaisia konteksteja. Ngunikielten ortografiassa esiintyy kolmenlaisia klikkejä: dentaalisia (c), alveolaarisia (q) ja lateraalisia (x), ja näiden eri variaatioita, kuten nasaalinen nq, soinnillinen gq tai aspiroitu qh. Ennakkotietojemme mukaan Mpumalangan ndebelessä (etelä-ndebele, omaperäinen nimitys isiNdebele) ei kuitenkaan olisi odotettavissa kuin yksi foneeminen klikkien sarja (viidellä eri ääntämistavalla), eikä Limpopon ndebelessä (omaperäiseltä nimitykseltään Sendrebele) ensimmäistäkään. Oli siis kiinnostavaa havaita klikkien variaatiota Mpumalangassa sekä kognaattisanojen (eli alkuperältään samojen sanojen) konsonantteja Limpopossa.
Toonien tutkimiseen pyrittiin valitsemaan kattavasti eripituisia sanoja erilaisten toonikuvioiden kartoittamiseksi. Tässä selvitystyössä kehyslauseiden käyttäminen oli ensiarvoisen tärkeää toonien ilmentymisen ailahtelevaisuuden johdosta, ja osittain juuri siksi kehyksiä käytettiin myös klikkisanojen kanssa mahdollisimman laajan aineiston keräämiseksi.
Elisitaatiolistojen läpikäyminen ja samanlaisina toistuvien (joidenkin sanojen kohdalla järjenvastaisten) lauseiden jankkaaminen voi joskus olla puuduttavaa puuhaa erityisesti informanteille, jotka eivät välttämättä tarkalleen tiedä, mitä varten tutkija haluaa kerätä juuri tällaista materiaalia. Nauhoitussessiot oli siis syytä pitää inhimillisen pituisina. Tässä ilmeisesti onnistuttiin hyvin, sillä ajoittaisesta tylsistymisestä huolimatta kaikki informantit jaksoivat reippaasti ja mukisematta käydä läpi tarvitsemamme aineiston – ainoastaan käyttämistämme sanakirjoista saimme välillä moitteita. Esimerkiksi internet on ilmeisesti mieluummin englantiperäinen lainasana i-inthanethi, kuin vartavasten kehitetty omaperäinen uudissana ithungelelwanohlanganiso. Emme myöskään saaneet kovin hyviä tuloksia kielitoimiston kehittelemälle videonauhuri-sanalle isibonisisidlalisimdumo (josta ehkä aika on ajanut pahasti ohi).
Koska me kirjoittajat keskityimme omassa tutkimuksessamme klikkejä sisältävien sanojen ääntämykseen, emme pysty tässä kertomaan tarkemmin siitä, millaisia havaintoja matkalla toonien osalta tehtiin. Omasta tutkimusaiheestamme voimme kuitenkin raportoida jossain määrin kiinnostavia havaintoja.
Limpopossa matkalla kenttäkohteisiin (Mashashane ja Ga-Maraba)
Kenttätyön alkuvaiheessa Limpopossa (Mokopanessa ja Ga-Marabassa) tiesimme ennalta lähinnä odottaa klikkien puutetta. Matkan tällä omalta osaltamme lyhyeksi jääneellä osiolla (vietimme Limpopossa vain kolme yötä) halusimmekin lähinnä testata sanalistojemme soveltuvuutta, ja jos mahdollista, siinä sivussa etsiä etelä-ndebelessä esiintyvien klikkejä sisältävien sanojen sukulaissanoja eli kognaatteja Limpopossa puhutusta ndebelen kielestä.
Odotuksemme täyttyivätkin jossain määrin: omaperäisessä sanastossa ei Limpopon ndebelessä esiinny lainkaan klikkejä, ja vaikka selviä kognaatteja löytyi määrällisesti hyvin vähän, on meidän ja muiden matkalaisten keräämän aineiston pohjalta ehkä jo mahdollista arvioida äännevastaavuuksia tutkimiemme ndebele-kielten välillä. Lisäksi mielenkiintoinen havainto oli, että vaikka missään oletettavasti vanhemmassa sanastossa ei Limpopon ndebelessä esiintynytkään klikkikonsonantteja, osasivat useat puhujat kuitenkin tuottaa klikkejä, ja jopa käyttävät niitä tietyissä sanoissa myös ndebeleä puhuessaan. Nämä sanat vaikuttivat kuitenkin olevan uusia lainoja, luultavasti zulusta, jota monet koulutetummat ihmiset myös Mokopanen seudulla osaavat ainakin jonkin verran, ainakin jos työ- tai opiskelusyistä viettävät aikaa Pretoriassa tai Johannesburgissa.
Klikkitutkijat hiovat elisitaatiolistojaan Mpumalangan provinssin tukikohdassa, Lombenissa
Mpumalangan puolella pääsimme keskittymään ensisijaiseen tutkimuskysymykseemme eli etelä-ndebelen klikkien ääntämykselliseen vaihteluun. Vaikka myös etelä-ndebelen ortografiassa erotetaan toisistaan dentaalinen <c>, alveolaarinen <q> ja lateraalinen klikki <x>, havaitsimme nopeasti, että lähtöolettamuksemme mukaan etelä-ndebelessä vaikuttaisi tosiaan olevan vain yksi foneeminen klikkisarja. Tämä tarkoittaa lyhyesti ilmaistuna sitä, että klikkien ääntämyksessä kielen tarkalla sijainnilla suussa ei ole väliä sanojen merkityksen kannalta, eikä klikin kirjoitusasulla vaikuttanut olevan vahvaa korrelaatiota ääntämys- eli artikulaatiopaikan kanssa.
Klikkien ääntämys vaihteli silti suuresti niin puhujien välillä kuin myös yhden ja saman puhujan puheessa. Useampikin puhuja äänsi sanat aluksi alveolaarisella klikillä (joka on usein kovaäänisin ja huomiota herättävin), myöhemmillä kerroilla dentaalisina, ja lopulta lausekehyksissä joskus jopa ilman klikkiä, korvaten klikkikonsonantit vastaavan ääntämyspaikan tavanomaisemmilla soinnittomilla klusiileilla. Eräänlaisena tendenssinä havaitsimme, että nuoremmilla puhujilla klikeissä oli enemmän ääntämyksellistä vaihtelua, ja he tuntuivat myös herkemmin yrittävän pitää ääntämyksessä yllä kirjoitusasun mukaisia artikulaatiopaikan eroja, niin kuin ne esiintyvät lähisukukielissä zulussa ja xhosassa. Nämä erot kuitenkin kuuluivat yleensä korkeintaan ensimmäisillä ääntämiskerroilla, ja lähinnä silloin kun yksi meistä oli ensin ääntänyt sanat muita ngunikieliä vastaavalla tavalla, artikulaatiopaikat erotellen.
Tutkimushypoteesimme on tällä hetkellä seuraava: nuorempien sukupolvien korkeampi koulutusaste, parempi oman kielen kirjoitustaito ja suurempi altistus sukulaiskielille, joissa klikkien artikulaatiopaikoilla on merkitystä, ovat merkityksellisiä tekijöitä klikkien ääntämyksellisen variaation lisääntymisessä nuorempien puhujien puhumassa etelä-ndebelessä vanhempien sukupolvien kieleen. Ainiestomme ei luultavasti yksinään ole tarpeeksi laaja, jotta asiaa voitaisiin yksin sen pohjalta tyhjentävästi selvittää, mutta ainakin pääsimme odottamattoman ja mielenkiintoisen tulevan tutkimusaiheen äärelle.
Toinen mielenkiintoinen havainto klikkien ääntämyksestä etelä-ndebelessä oli se, että vaikka kielen kirjoitusjärjestelmässä erotellaan toisistaan viisi klikkien ääntämyksen tapaa (“tavalliset” <c>, <q>, <x>, aspiroidut <ch>, <qh>, <xh>, “soinnilliset”/”depressorit” <gc>, <gq>, <gx>, nasaaliset <nc>, <nq>, <nx> ja prenasaloidut/nasaaliset depressorit <ngc>, <ngq>, <ngx>), eivät <g>-alkuiset niin sanotut soinnilliset klikit ole soinnillisia tai eroa millään muullakaan tavalla ääntämyksellisesti “tavallisista” klikeistä, ja samaten <n>-alkuiset nasaaliset klikit ja <ng>-alkuiset prenasaloidut klikit vaikuttavat ääntyvän keskenään identtisesti. Näitä kahta paria erottavat ilmeisesti toisitaan vain tonaaliset tekijät, sillä <g>:llä kirjoitettavat klikit kuuluvat niin kutsuttuun depressorikonsonanttien ryhmään, jotka aiheuttavat seuraavalle vokaalille muutoksia sävelkulussa, joita ilman <g>:tä kirjoitettavien klikkien jälkeen ei esiinny.
-Klikkien kingi Antti & maiskausäänteiden maisteri Stephan
Riikka tutkii ndebelekielten väritermejä. Kieltenvälinen värivaihtelu on hauskaa sekä haastattelijoille, haastateltaville että lukijoille – akateemisesti aiheeseen voi tutustua esimerkiksi legendaarisissa Berlinin ja Kayn artikkeleissa. Suomalaiset ovat tietysti tottuneet erottelemaan monia uusiovärejä mokasta latteen, ndebeleillä värisanoilla on vastaavasti kiinteä suhde luontoon ja perinteisiin helmitöihin. Tämän takia tiettyjä sanoja ei voi käyttää ndebelessä modernien keksintöjen määritteinä eli attribuutteina: niitä varten valitaan helposti englannista lainattu termi.
Kuuluisa taiteilija, vaikuttava Esther Mahlangu
Ndebelet niputtavat yhteen ainakin vihreän ja sinisen (hlaza), mitä tapahtuu maailmanlaajuisesti muissakin kielissä. Huikein kuulemamme väritermi on kuitenkin ollut (i)sarulani. Tähän mennessä haastateltavat ovat tarjonneet sen vastineeksi väripaletin avulla ainakin punaista, keltaista, oranssia, violettia ja sinistä. Lisäehdokkaiden bongaamiseen on tätä kirjoitettaessa vielä vuorokausi aikaa.
Myös Etelä-Afrikka on punainen: hiekka on punaista, maisemaa täplittävät punaiset kivet ja kalliot, ja koska kuumin aika on kaukana ja talvi tulossa, jonnekin putkahtaa joka aamu jokin uusi punainen kukka. Muuten, punaisesta puheen ollen. Juttelimme eräiden lasten kanssa joulupukista, ja heillä oli asiasta selvä käsitys: ”mies, joka lentää taivaalla impaloilla”.
Lasten ja monien muidenkin mieliväri taas on, kuinkas muutenkaan, pinkki (ipinki).
Lintuharrastajia voivat kiinnostaa tutkimusryhmämme ornitologisen osaston värikkäät tutkimustulokset. Havaintoja ovat olleet muun muassa jokimehiläissyöjä ja hauska turkoosi pikkulintu, jonka englantilainen nimi on blue wax bill (Uraeginthus angolensis). Valtaosaa ryhmästämme kiinnostavat enemmän nelijalkaiset, mutta asutuksen ja suurten farmien täplittämillä alueilla emme ole nähneet edes antilooppia, harvinaisemmista otuksista puhumattakaan. Mama Estherin majatalon ympäristössä sentään kuljeskelee vapaana mitä monivärisimpiä lehmiä, vuohia, koiria ja kanoja.
Kissanpentu ndebeleseinän väreissä
Mthambothinin lehmät vaikuttavat onnellisilta.
Oma tutkimuskohteeni parini Andrein kanssa ovat olleet ndebelen spatiaali- eli paikanilmaisut, joita ongimme puhujilta räikyvänväristen legojen ja yksinkertaisten ndebelenkielisten ”Missä tämä on?” -tyyppisten kysymysten avulla. Lapset puhuvat leluista ammattimaisin ottein, mummot pyörittelevät välillä päätään, mutta kukaan ei vielä ole kieltäytynyt vastaamasta lokaatiokysymyksiimme. Legojen etu onkin, että niiden välityksellä voi kommunikoida myös niiden puhujien kanssa, jotka eivät osaa englantia, eikä englantia tarvitse käyttää ilmaisuja sekoittavana välikielenä. Mitä tulee ndebeleen, itse alan vasta hahmottaa keskeisimmät ilmaisut ja niiden kieliopin, Andrei puolestaan on tapansa mukaan oppinut jo melkein koko kielen.
Mokopanelainen laulaja Hellen Kgadi Lekalakala
Lähes kaikkien haastateltavien värilistoista löytyivät musta ja valkoinen, ja ndebeleiden helmitöiden värisymboliikassa mustavalkoiset reunukset symboloivat Etelä-Afrikan ihmisiä. Tietenkin myös täällä kentällä kielitieteen edellytyksenä on ihmisten kohtaaminen ja ymmärtäminen. Näin lyhyessä ajassa se on usein vaikea tehtävä, ja joskus tuntuu, että meitä tuijotetaan kylänraiteilla suorastaan epäluuloisesti, mikä maan historian huomioon ottaen ei ole yllätys. (Suomi ei sano kenellekään mitään.) Hienoja kohtaamisia kuitenkin löytyy niitäkin, muun muassa avustajiemme ja heidän perheittensä parissa. Sunnuntaina jotkut meistä halusivat perehtyä paikalliseen jumalanpalveluskulttuuriin, ja kyselimme oppailtamme kirkkoa. Sellainen löytyikin, joskin kirkko osoittautui jehovantodistajien valtakunnansaliksi – paikallisille ero ei tuntunut merkitsevän yhtä paljon kuin eurooppalaisille. Mieleenpainuvinta olivat kuitenkin riemukas vastaanotto, iloiset hymyt ja kymmenet kättelyt. Kukaan ei ensimmäiseksi ihmetellyt tai kysellyt, mitä olimme tekemässä. Mission tai projektin sijaan ainoa tehtävämme oli tuntea itsemme tervetulleiksi.
Nyt kun koko tutkimusryhmämme on suurinpiirtein yhdessä kasassa ja sain kamerani takaisin, lisäilen vähän kuvia matkan varrelta. Suurin osa augmenttiryhmämme nauhoituksista on nyt tehty, mitä sujuvasti päätin juhlistaa saamalla porukassamme kiertäneen flunssan. Nämä pari päivää ovat olleet minulle siis tehokasta paperityöaikaa.
Ryhmämme tutkimuksen kohde, augmentti, tarkoittaa substantiivien luokkaa merkkaavan tunnukseen eteen liittyvää vokaalia, eräänlainen pre-prefiksi. Esimerkiksi substantiiviluokan 9 kirja-sanassa, incwadi, substantiiviluokan tunnus on in jossa i-vokaali on augmentti. Monissa bantukielissä augmentilla katsotaan olevan referentiaalinen funktio, sillä merkataan puheen kohteen olevan entuudestaan tuttu tai muulla tavalla spesifimpi. Suurpiirteinen vastine olisi esimerkiksi englannista tutut määräisyysartikkelit a(n)/the. Näillä näkymin tutimustemme perusteella tämä referentiaalisuusfunktio puuttuu etelä-ndebelessä ja lähes säännöllisesti pysyy sanoissa, joko itsenäisenä tai fuusioituneena edellisen sanan loppuvokaaliin. Lähikielissä zulussa ja xhosassa referentiaalisuusfunktio on selvästi vahvempi. Joitain kiinnostavia havaintoja olemme kuitenkin saaneet aikaiseksi, ja tuloshan se tämänlainenkin tulos on.
Sitten niitä kuvia.
Naisten tervetulotanssi Mosesetjhanassa. Nilkkoihin sidotut helistimet on tehty vanhoista muovipusseista.
Pohjois-ndebeleaktiivien lauluyhtye esittää kansan epävirallisen kansallislaulun.
Ndebelemiesten tanssi pillien tahdissa.
Soolo-osuus.
Mörön tarina jäi mysteeriksi.
Bussimatkalla Mashashaneen.
Kuoppatiellä ajettiin lehmää nopeammin. Nippanappa.
Hejsan! Lenan ja Ainon sosiolingvistinen väritystehtävä esittäytyy. Pyrimme selvittämään, minkälaisia asenteita ja käsityksiä ihmisillä on äidinkielen käsitteestä sekä etelä-ndebelestä ja muista erityisesti Etelä-Afrikassa puhutuista kielistä. Toivomme, että haastattelut valaisevat mielenkiintoisia sosiaalisia ulottuvuuksia, joita kielen käytöllä on. Kielielämäkertahaastattelut eivät ole varsinaisesti vakiintuneet tutkimusmenetelmänä, joten kyseinen metodivalinta on jo itsessään jännittävä.
Aloitamme useimmat haastattelut tehtävällä, jossa haastateltavat saavat värittää kielimuotokuvansa. Muotokuva antaa haastateltaville mahdollisuuden ilmaista heidän kieliin liittyviä ajatuksiaan ja tunteitaan, jotka voivat olla edustettuina kielimuotokuvassa eri tavoin. Jos haastateltava esimerkiksi mieltää punaisen rakkauden väriksi, saattaa hän valita punaisen värin edustamaan eniten rakastamaansa kieltä. Jos kokee ajattelevansa englanniksi, saattaa värittää kehonosista pään edustamaan englantia. Toisaalta joillekin ihmisille värit ovat vain värejä ilman tunneyhtymiä, ja se mihin kielet sijoittuvat kehossa voi olla täysin satunnaista. Muotokuvan tekemisessä ei ole sääntöjä. Ideana onkin, että muotokuvat toimivat hyvänä runkona itse haastattelulle, kun puhujat saavat omin sanoin selittää yksilöllisen teoksensa.
Kielimuotokuvan hahmo.
Mthambothinissa asuvan Mamazana Sharon Ndalan kielimuotokuva valottaa väreillä ja ruumiinosilla ilmaisemisen mahdollisuuksia tutkimusmenetelmässämme (kuva alla). Esimerkissä edustettuina olevat kielet ovat ylhäältä alas luettuna englanti, etelä-ndebele (äidinkieli), swati, afrikaans ja venda, ja lisäksi pedi kuvasta katsottuna vasemmassa ja sotho oikeassa jalassa. Englantia edustamaan Ndala valitsi pään, joka on hänen mielestään yhteistä kieltä symboloiva ruumiinosa, ja keltaisen värin Ndala kokee symboloivan onnellisuutta, mikä kielii hänen positiivisesta suhtautumisestaan kyseiseen kieleen. Äidinkieltä, etelä-ndebeleä, Ndala valitsi edustamaan punaisen, “sydämen värin”, ja yläruumis symboloi “kehon kieltä”. Lisäksi ndebelen merkityksellisyydestä viestii sitä edustavan värin peittämän osan suuruus, kun taas hänelle vähemmän merkityksellisille kielille varattu osuus on huomattavasti pienempi.
Mamazana Sharon Ndalan kielimuotokuva.
Itse haastatteluissa kyselemme puhujien elämän vaiheista sekä kielen käyttöön ja oppimiseen liittyvistä kokemuksista ja tunteista. Mielenkiintoista on myös kuulla puhujien elämän varrella koetuista muutoksista näiden asenteiden suhteen.
Mthambothinissa eräs haastateltavistamme, Elisabeth Phumzile Sibiya, antoi haastattelun päätteeksi meille kunnian kuvata itseään perinteisessä ndebeleasussa, jonka kokonaisuus riippuu ikäryhmästä ja siviilisäädystä. Paikallinen avustajamme ja tulkkimme Nomzamo Tjiane auttoi meitä ymmärtämään haastattelemamme naisen asukokonaisuuden yksityiskohtien merkityksiä, ja kokosi niistä pienen ndebelenkielisen sanastonkin:
umkhala – päähine, jota voi käyttää kuka tahansa
nogiciza – rengas kaulan ympärillä, jota käyttävät naimisissa olevat
umbhalo – värikäs huopa, jota voi käyttää kuka tahansa
phobo – yläruumiin peittävä vaate. Jos henkilö on naimaton, yläruumis on paljas
igrolweni – jalkoihin laitettava kultainen rengas, joita naimisissa olevilla on kaksi ja naimattomilla neljä kummassakin nilkassa
idzila – muut kultaiset koristeet
Elisabeth Phumzile Sibiya
Edellisten lisäksi naisella on kuvassa päällään myös alaruumiin peittävä vaate, joka on naimisissa olevilla naisilla pidempi kuin naimattomilla, sekä kaksi rengasta vyötärön ympärillä, joita voi käyttää kuka tahansa.
Nuhaisin terveisin, I know & Learner
PS. Lähipäivinä Stephan tulee päivittämään blogiin omista tutkimuksistaan, joista tässä on hieman esimakua:
Tutkimusryhmämme koostuu yhdestä tohtorikoulutettavasta, yhdestä maisterivaiheen opiskelijasta ja yhdestä professorista. Tavoitteenamme on suorittaa sosiolingvistinen tutkimusprojekti ndebelen kielen puhuma-alueella. Johtuen alueen historiasta, sen kielellinen tilanne on monimutkainen ja vielä riittämättömästi tunnettu. Tutkimus suoritetaan kyselykaavaketta hyödyntävien haastatteluiden avulla. Kyselykaavakkeemme perustuu Euroopan kielidiversiteettiä tutkineessa Eldia-hankkessa (2010–2013) käytettyyn kaavakkeeseen, jota muokkasimme paremmin Etelä-Afrikan kontekstiin sopivaksi.
Saavuttuamme Etelä-Afrikkaan huomiomme kiinnittyi maan kielelliseen monimuotoisuuteen, joka ilmenee yhteiskunnassa kaduilla kuultavien kielten lisäksi poliittisista mainostauluista aina junan asemateksteihin. Maan kielellinen monimuotoisuus ilmenee myös yksilötasolla: monet tapaamistamme ihmisistä puhuvat useampia kieliä jokapäiväisessä elämässään. Epämuodollinen keskustelu paikallisten kanssa on ollut hyvin valaisevaa heidän kieliasenteidensa ymmärtämiseksi.
Saavuimme viime viikolla kentälle Mokopanen kaupungin vieressä sijaitsevaan Ga-sekgobokon kylään, jossa meidät toivotettiin tervetulleiksi rumpumusiikilla ja tanssiesityksellä. Esitys polveutuu suoraan ndebelejen perinteisestä sotatanssista ja on saanut uuden vähemmän vakivaltaisen muodon nykyisissä kylä juhlissa. Ystävällinen vastaanotto kaikkialla on helpottanut merkittävästi tutkimustamme. Kenttätutkimus on ollut myös molemminpuolista tutustumista, joka on tuottanut iloa puolin ja toisin.
Kielellinen tilanne Mokopanen ympäristössä on monipuolinen ja vaihtelee vahvasti kylittäin. Koulukieli, pohjois-sotho vaikuttaa siihen, että kielenvaihtoa tapahtuu alueella. Sendrebele- kieli elää kuitenkin vielä vahvasti kotikielenä, ja sitä käytetään myös laajasti kieliyhteisössä.
Kielen heikko poliittinen tilanne on johtanut aktivismiin sen tukemisen puolesta. Erityisesti kuninkaallisen perheen jäsenet, jotka edustavat perinteistä ndebele-kulttuuria, ovat aktivoituneet kielen säilyttämiseksi. Esimerkiksi Moshaten kuninkaallisessa heimoneuvostossa pöytäkirjat kirjoitetaan ndebeleksi vuonna 2001 laaditulla ortografialla. Kieltä ei kuitenkaan käytetä opetuksessa, ja monet sen puhujista eivät täten opi kirjoittamaan omaa äidinkieltään. Tilannetta kuvaa vahvasti se, että Moshaten kylän ndebele-kuninkaallisten hautausmaassa tekstit ovat kirjoitettu englanniksi ja pohjois-sothoksi.
Kyltit Mokopanen ympäristössä ovat pääasiallisesti englanniksi, mutta afrikaans on myös vahvasti edustettuna. Mainoksia ja lentolehtisiä jaetaan kuitenkin pohjois-sothoksi, joka on monen äidinkieli. Kirjallinen koodinvaihto on alueella esiintyvä erityisen kiinnostava ilmiö. Pohjois-sotholla kirjoitetussa tekstissä näkee ajoittain englantia osana tekstiä.
Täristyämme lauantaina Limpopon bush- ja highveldin kuoppaisilla hiekkateillä suuntasi ensimmäinen osa ryhmästämme sunnuntaina Mokopanesta omatoimisesti autoillen kohti Mpumalangan provinssia ja Siyabuswan pikkukaupunkia. Muutamaa oikeasta risteyksestä ohiajamista ja elämäänsä väsynyttä vastaantulevaa ohittajaa lukeenottamatta n. 150 kilometrin matka sujui hyvin, ja löysimme perille majapaikkoihimme.
Osa meistä yöpyy perinteisemmässä bed & breakfast -tyyppisessä majapaikassa, paikallisen kuninkaallisen suvun mukaan nimetyssä KwaMahlangussa, ja toiset taas kuulun ndebele-taiteilija Esther Mahlangun taidekoulun yhteydessä sijaitsevassa Lombeni-majatalossa. Estheristä kertovat myöhemmin lisää Aino ja Lena, jotka haastattelevat häntä huomenna.
Kauttaaltaan Ndebele-taiteella koristeltu Lombeni sijaitsee idyllisessä Mthambothinin (afrikaansiksi Weltevrede) kylässä muutaman kilometrin päässä Siyabuswan kaupunkimaisemmista osista. Mthambothinissa autenttista kenttätyöilmapiiriä tuovat muun muassa innoissaan tervehtivät lapset ja lukuisat vapaana vaeltelevat kotieläimet. Äänityksissämme voi kuulla kielenoppaiden puheen lisäksi kukkojen kieuntaa ja aasien huutoja, ja varsinkin monet kissan- ja koiranpennut kirvoittavat joukostamme usein ihastuneita huudahduksia. Myös vastaanotto paikallisten taholta on ollut erittäin lämmin.
Hieman ei-toivottua jännitystä elämiimme tuovat majapaikan seinillä elelevät suuret, vaikkakin harmittomat hämähäkit. Paikalliset ovat myös varoitelleet kivuliaasti purevista muurahaisista sekä ruohikoissa vaanivista käärmeistä. Jälkimmäisistä ei toistaiseksi ole onneksi havaintoja.
Lähipäivinä eri ryhmät kirjoittavat omasta tutkimuksestaan erilliset postaukset. Stay tuned.
Viime päivät ovat olleet todella mielenkiintoisia kaikkien tutkimusryhmien osalta. Tässä postauksessa kuulumisia Mosestjanesta, erityisesti Isaleen, Maikin ja Niinan sosiolingvistisen ryhmän kenttätöistä.
Teemme siis tutkimusta sendrebele-kielen puhujien asenteista ja mielipiteistä kielen kehittämisen suhteen sekä poliittisista liikkeistä sen aseman parantamiseksi Etelä-Afrikassa. Haastavaa kielen aseman parantamisessa on se, ettei Etelä-Afrikan hallitus ole tunnustanut kieltä maan viralliseksi kieleksi, sekä se, ettei sitä ole kirjallisena: kielelle ei ole luotu ortografiaa eikä kielen kuvauksia ole saatavilla. Kielen puhujatkaan eivät siten kirjoita sitä. Tapasimme neljän päivän aikana monia kiinnostavia ihmisiä, jotka joko puhuivat sendrebeleä äidinkielenään tai toisena kielenä.
Ensimmäinen kenttäpäivä alkoi aikaisin vierailulla kylän kuninkaallisessa ndebele-perheessä. Meidät otettiin vastaan kunniavieraita ja esittelytilaisuus kesti lähes tunnin. Esittelyyn kuului koko kuninkaallisen perheen jäsenten esitteleminen nimeltä sekä perhesuhteiden kuvaaminen. Tämän jälkeen oli professorimme vuoro esitellä ryhmämme ja tutkimusaiheemme. Perheen vanhin rouva tanssi ja lauloi suvun ylistyslauluja, jonka jälkeen pääsimme aloittamaan haastattelut. Haastattelimme muun muassa suvun vanhimpia naisia tulkin välityksellä. Haastateltavat olivat hyvin aktiivisia ja otettuja siitä, että olimme kiinnostuneita heidän kulttuuristaan, kielestään ja perinteistään.
Tutkimusryhmämme: Niina, Maikki, Isalee, Mimi ja edessä eräs haastateltavista
Seuraavana päivänä matkasimme kohti Mashashane-nimistä kylää, jossa kaikki ryhmäläiset tekivät omia tutkimuksiaan eri perheissä. Mashashanessa haastattelimme vanhuksia, jotka kertoivat olevansa huolissaan kielen asemasta Etelä-Afrikassa ja sen tulevaisuudesta. Haastattelimme myös muutamia sendrebele-aktivisteja ja ihmisiä, jotka ovat pyrkineet edistämään kielen asemaa eri tavoin. Vierailimme erään iäkkään pastorin luona, joka oli kääntänyt kirkkohymnejä sendrebeleksi. Pastori puhui sendrebeleä äidinkielenään ja koki hyvin tärkeäksi kielen kehittämisen hengellisellä tasolla. Hän arvioi kielen puhujien lukumäärän olevan lähellä miljoonaa.
Maisemia Mashashanessa
Toinen puoli tiimistämme suuntasi Ga-Maraban kylään, jossa tapasimme kyläneuvoston ja pyysimme heiltä lupaa haastatella kylän asukkaita. Käytyämme läpi perusteellisen esittelykierroksen ja kerrottuamme tutkimuksemme tarkoituksesta saimmekin luvan ja pääsimme haastattelemaan kyläläisiä. Ga-Maraban asukkaat olivat olleet hyvin aktiivia kielensä oikeuksien suhteen: he olivat lähettäneet hallitukselle useita pyyntöjä kielen virallistamisen puolesta ja kertoivat käyneensä protestoimassa Pretoriassa asti. Oli hyvin mielenkiintoista kuulla, miten ihmiset itse kokivat kielensä aseman ja kuinka he haluaisivat sitä parantaa.
Viimeisenä päivän vietimme majapaikassamme Mosesetjanessa ja haastattelimme siellä sendrebelen puhujia. Kiinnostavan haastattelun antoi eräs 15-vuotias poika, joka puhui sendrebeleä toisena kielenään ja sepediä äidinkielenään. Poika oli todella tietoinen kielen nykyisestä asemasta ja sen haasteista yhteiskunnassa. Hän mainitsi muun muassa nuorten puhuvan sendrebeleä enimmäkseen isovanhempiensa kanssa ja monien tuntevan jopa häpeää puhuessaan kieltä, jota kukaan ei osaa kirjoittaa. Kuulimme myös monia muita kiinnostavia haastatteluja. Kaiken kaikkiaan tutkimustyömme kentällä on ollut todella antoisaa ja olemme kuulleet mielenkiintoisia tarinoita monilta eri ihmisiltä. Erityisen kiinnostavaa on ollut vertailla nuorten ja iäkkäiden asenteita kieltä kohtaan sekä siitä, kuka kenenkin mielestä on vastuussa kielen kehittämisestä ja elvyttämisestä.
Iltamaisema Mosesetjanen kylässä
Eilen tutkimusryhmämme saapui Mokopaneen. Suunnitelmissa on haastatella muutamaa kieliaktivistia, jotka ovat paikallisen lehden toimittajia. Lisää mielenkiintoisia kertomuksia siis vielä luvassa!
Mokopane on noin 30 tuhannen asukkaan kaupunki Limpopon provinssissa, reilun puolentoista tunnin ajomatkan päässä Pretoriasta. Torstaiaamuna Pretoriassa jakauduimme bussi- ja autokyydeille meneviin, heitimme laukkumme ajoneuvoihin ja lähdimme matkaan. Etelä-Afrikan liikennekulttuuri on osoittautunut huomattavasti pelättyä kesymmäksi; pahempia kokemuksia saa tarvittaessa jo Etelä-Euroopassa.
Saavuttuamme Mokopaneen, joukkueemme jakautui kahteen: keskustan majataloon jääviin ja niihin, jotka jatkavat läheiseen Mosesetjanan kylään. Majatalon porukka kuitenkin jatkoi pian matkaansa Mosesetjanaan, missä ryhmäämme odotti tervetuliaisseremonia. Saimme kokea perinteistä ndebelenaisten ja -miesten ryhmätanssia rumpujen tahdittamana. Myös paikallisen ndebele-aktiivien ryhmä esittäytyi ja kertoi toiminnastaan. Vastaanotto oli kaikin puolin lämmin ja vieraanvarainen, itselle parhaimpana muistona jäivät kylän lapset, jotka kiinnostuneina tulivat seuraamaan, mitä kylän majatalolla oikein tapahtuu. Myös lasten vilpitön riemu vastaanottoseremonian tanssiesityksistä jäi pysyvästi mieleen.
Sää Mokopanessa on ollut jonkin verran lämpimämpi Pretoriaan verrattuna, vaikkei se vastaakaan luultavasti kenenkään ennakkokuvaa Afrikan säätilasta. Keskipäivän lämpötilat voivat huidella hellelukemissa, mutta pimeän tullen lämpötila laskee hyvinkin nopeasti 15:een asteeseen ja allekin. Tuulisessa iltasäässä harva tohtii pukeutua shortseihin ja sandaaleihin.
Perjantaina 13. päivä oli luvassa ensimmäinen kohtaaminen informanttiemme kanssa. Ennalta järjestetyt vieraamme saapuivat Mokopanen majataloomme kello yhdeksän aamulla, ja pian ryhdyimme tositoimiin. Oman ryhmämme, augmenttiryhmän, kannalta Mokopane on vain logistisesti pakollinen välipysähdys; alueella puhuttavassa Pohjois-Transvaalin ndebelessä augmentti on suurimmalta osin hävinnyt, sitä näkyy jäänteenä joissain omistusrakenteissa. Itselleni tämä oli kuitenkin erinomainen tilaisuus opetella diktofonin käyttöä, testata laatimiamme kyselylomakkeita ja yleisesti totuttautua elisitointiin työskentelymetodina. Ensikertalaisena työ oli yllättävän monipolveista, muuttujia on hyvin paljon. Informanttien omat kielitaustat ja -taidot vaihtelevat suuresti, kuten myös kärsivällisyys istua paikoillaan ja toistella lähes identtisiä lauseita.
Loppujen lopuksi kokemus oli kuitenkin rohkaiseva, enkä epäile yhtään, etteikö loppumatkan työstä selvitä. Oikea totuushan myös vasta valkesi hetki sitten itselleni. Informanttien nauhoittaminen, kysely ja elisitointi on hommasta vielä se kevyempi puoli, jäljellä on nauhoitusten kopioiminen, translitterointi, saattaminen kirjalliseen muotoon ja sen jälkeen on vielä analyysin aika. Rento lomamatka loppu viimeistään tänään.
– Jukka
ps. Kuvia minulla ei toistaiseksi tähän postuakseen ole lisätä, kamera on Mosesetjanassa. Jälkeenpäin niitäkin on luvassa!
Internet ei siis ole toiminut kovin hyvin, joten tässä muutama kuva viime päiviltä! 🙂
Näkymä University of South Africa -yliopistolta.
Osa tutkimusryhmästämme University of South African pääsisäänkäynnillä.
UNISA-yliopiston vaakuna.
Tervetuliaissanat UNISA:ssa: Professori Matjila, Afrikan tutkimuksen professori Axel Fleisch ja professori Sonja Bosch.
Suomalaisia ja eteläafrikkalaisia professoreja: Axel, isiNdebelen lehtori NJ Malele, itämerensuomalaisten kielten professori Riho Grünthal, yleisen kielitieteen professori Matti Miestamo, Sonja Bosch ja antropologian professori Chris van Vuuren.
Nelson Mandelan ajatuksia kaikilla Etelä-Afrikan yhdellätoista virallisella kielellä.
Tutkimukseen syventymistä illalla asunnolla.
Meidän tutkimusryhmämme Pretorian yliopiston vierailulla.
Pretorian yliopiston sisäänkäynti.
Tutkimusryhmämme kuuntelemassa luentoja Pretorian yliopistolla Etelä-Afrikan kielipolitiikasta ja sen tutkimusmetodeista.
Professori Elsabé Taljaard pitämässä luentoa.
Professori Danie Prinsloo esittelee hyvin vanhoja pohjoissothonkielisiä sanastokortteja, jotka odottavat käsittelyä varastossa.
Tutkimusryhmämme yliopiston aukiolla.
ps. Sosiaalisen median käyttäjille: lisää kuvia löytyy instagramista #hals2016southafrica
