Riikka tutkii ndebelekielten väritermejä. Kieltenvälinen värivaihtelu on hauskaa sekä haastattelijoille, haastateltaville että lukijoille – akateemisesti aiheeseen voi tutustua esimerkiksi legendaarisissa Berlinin ja Kayn artikkeleissa. Suomalaiset ovat tietysti tottuneet erottelemaan monia uusiovärejä mokasta latteen, ndebeleillä värisanoilla on vastaavasti kiinteä suhde luontoon ja perinteisiin helmitöihin. Tämän takia tiettyjä sanoja ei voi käyttää ndebelessä modernien keksintöjen määritteinä eli attribuutteina: niitä varten valitaan helposti englannista lainattu termi.

Kuuluisa taiteilija, vaikuttava Esther Mahlangu

Ndebelet niputtavat yhteen ainakin vihreän ja sinisen (hlaza), mitä tapahtuu maailmanlaajuisesti muissakin kielissä. Huikein kuulemamme väritermi on kuitenkin ollut (i)sarulani. Tähän mennessä haastateltavat ovat tarjonneet sen vastineeksi väripaletin avulla ainakin punaista, keltaista, oranssia, violettia ja sinistä. Lisäehdokkaiden bongaamiseen on tätä kirjoitettaessa vielä vuorokausi aikaa.

Myös Etelä-Afrikka on punainen: hiekka on punaista, maisemaa täplittävät punaiset kivet ja kalliot, ja koska kuumin aika on kaukana ja talvi tulossa, jonnekin putkahtaa joka aamu jokin uusi punainen kukka. Muuten, punaisesta puheen ollen. Juttelimme eräiden lasten kanssa joulupukista, ja heillä oli asiasta selvä käsitys: ”mies, joka lentää taivaalla impaloilla”.

Lasten ja monien muidenkin mieliväri taas on, kuinkas muutenkaan, pinkki (ipinki).

Lintuharrastajia voivat kiinnostaa tutkimusryhmämme ornitologisen osaston värikkäät tutkimustulokset. Havaintoja ovat olleet muun muassa jokimehiläissyöjä ja hauska turkoosi pikkulintu, jonka englantilainen nimi on blue wax bill (Uraeginthus angolensis). Valtaosaa ryhmästämme kiinnostavat enemmän nelijalkaiset, mutta asutuksen ja suurten farmien täplittämillä alueilla emme ole nähneet edes antilooppia, harvinaisemmista otuksista puhumattakaan. Mama Estherin majatalon ympäristössä sentään kuljeskelee vapaana mitä monivärisimpiä lehmiä, vuohia, koiria ja kanoja.

Kissanpentu ndebeleseinän väreissä

Mthambothinin lehmät vaikuttavat onnellisilta.

Oma tutkimuskohteeni parini Andrein kanssa ovat olleet ndebelen spatiaali- eli paikanilmaisut, joita ongimme puhujilta räikyvänväristen legojen ja yksinkertaisten ndebelenkielisten ”Missä tämä on?” -tyyppisten kysymysten avulla. Lapset puhuvat leluista ammattimaisin ottein, mummot pyörittelevät välillä päätään, mutta kukaan ei vielä ole kieltäytynyt vastaamasta lokaatiokysymyksiimme. Legojen etu onkin, että niiden välityksellä voi kommunikoida myös niiden puhujien kanssa, jotka eivät osaa englantia, eikä englantia tarvitse käyttää ilmaisuja sekoittavana välikielenä. Mitä tulee ndebeleen, itse alan vasta hahmottaa keskeisimmät ilmaisut ja niiden kieliopin, Andrei puolestaan on tapansa mukaan oppinut jo melkein koko kielen.

Mokopanelainen laulaja Hellen Kgadi Lekalakala

Lähes kaikkien haastateltavien värilistoista löytyivät musta ja valkoinen, ja ndebeleiden helmitöiden värisymboliikassa mustavalkoiset reunukset symboloivat Etelä-Afrikan ihmisiä. Tietenkin myös täällä kentällä kielitieteen edellytyksenä on ihmisten kohtaaminen ja ymmärtäminen. Näin lyhyessä ajassa se on usein vaikea tehtävä, ja joskus tuntuu, että meitä tuijotetaan kylänraiteilla suorastaan epäluuloisesti, mikä maan historian huomioon ottaen ei ole yllätys. (Suomi ei sano kenellekään mitään.) Hienoja kohtaamisia kuitenkin löytyy niitäkin, muun muassa avustajiemme ja heidän perheittensä parissa. Sunnuntaina jotkut meistä halusivat perehtyä paikalliseen jumalanpalveluskulttuuriin, ja kyselimme oppailtamme kirkkoa. Sellainen löytyikin, joskin kirkko osoittautui jehovantodistajien valtakunnansaliksi – paikallisille ero ei tuntunut merkitsevän yhtä paljon kuin eurooppalaisille. Mieleenpainuvinta olivat kuitenkin riemukas vastaanotto, iloiset hymyt ja kymmenet kättelyt. Kukaan ei ensimmäiseksi ihmetellyt tai kysellyt, mitä olimme tekemässä. Mission tai projektin sijaan ainoa tehtävämme oli tuntea itsemme tervetulleiksi.

–Heini Arjava

Varovainen kannattaa aina olla.